Murathan Mungan - Les gants et autres nouvelles (käsineet ja muita novelleja)

Kuten olen usein maininnut, tartun aika herkästi novellikokoelmiin kirjailijoilta, joista en ole koskaan kuullutkaan. Tuoreimpana esimerkkinä turkkilainen Murathan Mungan. 

Kirjan kymmenen novellia on järjestetty kirjoitusajan mukaan kronologisesti, 1990-luvun lopulta 2000-luvun lopulle. Ja täytyy todeta että omaan makuuni kiinnostavimmat olivat varhaisemmat novellit, hieman selkeämmillä tilanteilla, henkilöillä ja tarinoilla: loppupään novelleissa en usein enää oikein saanut kiinni miten mikään kuvattu tapahtuma, henkilö, tilanne, liittyi mihinkään...

Oliko näissä jotain kommetaaria vallitseviin yhteiskunnallisiin tilanteisiin Turkissa? Ehkä, mutta jos oli, meni se pääasiassa minulta ohi. Keskiössä olivat enemmän ihmissuhteet, parisuhteet, lasten ja vanhempien suhteet yms. Ja varsin usein joku henkilö ymmärtää itsestään jotain sellaista josta ei ollut tietoinen, tai ei halunnut tunnustaa.

Niminovellissa ei-enää-nuori nainen haluaa avioliiton joka perustuu miellyttävään kumppanuuteen ilman niitä romanttisia intohimoja ja rakkaushömpötyksiä. Ja samanhenkinen mies löytyy, ja hyvin miellyttävä kumppanuus sujuukin, vaikka pian nainen huomaakin kuinka vähän miehestään tietääkään (ja ehkä myös omista tuntemuksistaan). 

120-kiloinen teini laihduttaa 70-kiloiseksi nuorukaiseksi, ja tarkkailee miten ihmisten suhtautuminen muuttuu. Eronnut isä etsii kontaktia etäiseen poikaansa.Ja niin edelleen.

Parissa novellissa on mukana sivuhenkilönä homoseksuaali kirjailija, ja mietin liittyvätkö nämä novellit jotenkin yhteen, mutta ehkä eivät muuten kuin kirjoittajansa kautta (en varsinaisesti yllättynyt wikipedian maininnasta Munganin omasta seksuaalisesta suuntauksesta, joten ehkä näissä tarinoissa jos on kirjailija on homo). Jonkinlaista ironiaa näissä kuvauksissa toki on: toisessa päähenkilö, tavattoman kaunis mies, kaveeraa kirjailijan kanssa, joka on toki kertaheitolla umpirakastunut, mutta päähenkilömme ei jaa kiinnostusta, ja toisessa naisreportteri kuuntelee kirjailijan haastattelunauhaa ja äkkiä tunnistaa itsessään syvän ja perusluonteisen inhon homoseksuaalisuutta kohtaan, vaikka samalla ei voi hyväksyä ajatusta että olisi homofoobikko...

Kuitenkin. Muutama ihan kiinnostava novelli, mutta kokoelmana ei nyt lopulta minuun niin hyvin  toiminut. Tuli luettua.

Orhan Pamuk - Valkoinen linna

En ole aiemmin Orhan Pamukia lukenut, nimi toki oli tuttu jo ennen tuota kannessa lukevaa Nobel-palkintoakin, mutta ei ole tullut tartuttua, ja moni kirjansa on ollut arveluttavan kokoinen (tunnen yhä ennakkoluuloa tiiliskiviä kohtaan). Tämä varhainen teoksensa tuli kuitenkin näppärästi vastaan, joten kokeillaan (Kalevi Nyytäjän suomennos englanninnoksen kautta ilmestyi alun perin 1990, ja Nobelin kunniaksi siitä näköjään tuli uusintapainos pokkarina).

Kirjassa ollaan 1600-luvulla: kertoja, nuori venetsialainen oppinut, päätyy merirosvojen vangiksi Istanbuliin. Oppineisuudellaan (jota täydentää valehtelu ja annos hyvää tuuria) kertoja tekee kuitenkin jonkinlaisen vaikutuksen ylemmissä piireissä, ja päätyy turkkilaisen tiedemiehen Hocan orjaksi: Hocan joka on hätkähdyttävissä määrin samannäköinen kertojan kanssa.

Kertojan suurella avustuksella Hoca alkaa nousta sulttaanin hovissa huomattavaan asemaan, ja samalla kahden oppineen henkilöllisyydet alkavat sekoittua, kokemukset, muistot, tiedot ja teot jakautuvat, ja muidenkin silmissä alkaa käydä kovin epämääräiseksi kuka lopulta tekee ja mitä...

Noniin. Kirja tuli luettua loppuun, mutta kyllä se meni vähän punnertamiseksi, en päässyt tähän tarinaan sisälle. Henkilöiden käytöksissä ja toimissa ei tuntunut olevan paljoa tolkkua ja kirjan keskiössä olevat kaksi kaksoisolentoa, näiden suhteesta puhumattakaan, jäivät kovin epämääräisiksi eivätkä mitenkään kiinnostaviksi (ja sama vaivaa miljöötä ja muuten, tarinana, no, asioita tapahtui yksi toisensa jälkeen). Varmaan tästä kaksoisuudesta ja vaihtelevista suhtautumisista siihen voisi lukea jotain kiinnostavia symboliikkoja idän ja lännen kulttuurista ja ajattelusta, jotain näitä tavoitin mutta lopulta, kuten sanottu, en jaksanut kiinnostua tarpeeksi. 

Rohkenen olettaa, että tämä ei ole kirjailijan parasta tuotantoa: tulipahan luettua.

Kirjasta löytyy muitakin mielipiteitä.

Helmet-lukuhaasteessa tämä voisi olla vaikka 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (kokemusta luonnontieteellisestä tutkimuksesta on, myös siitä että kirjoitetaan diibadaabaa että saisi rahoitusta niihin oikeisiin projekteihin).