Patrik Ouředník - Europeana : 20. vuosisadan lyhyt historia

Joissain erikoistuneemmissa kirjakaupoissa (joita Ranskassa on paljon) on kiinnostavaa ihan vaan vilkuilla läpi hyllyjen valikoimia, koska niistä löytyy, no, kaikenlaista. Jossain vaiheessa olin merkinnyt muistiin pontentiaalisesti kiinnostavana kirjailijana tämän tsekkiläisen, Ranskassa asuvan Patrik Ouředníkin, ja näppärästi vähän tämän jälkeen huomasin Siltalan kustannusohjelmassa tulevan Eero Balkin suomennoksen, hyvä niin. Myöhemmin kappale sitä päätyi omaankin hyllyyn, mutta tuntuu että muuten kirja on jäänyt Suomessa hyvin vähälle huomiolle, en muista nähneeni siitä oikein mitään mainintoja.

Mutta onhan tämä myös varsin merkillinen ja vaikeasti luokiteltava kirja. Alaotsikkonsa mukaisesti 1900-luvun historia eurooppalaisesta näkökulmasta (vaikka Amerikkaakin vilahtelee), mutta vaikka kirjassa esitellään faktaa faktan perään, ei kyse ole mistään perinteisestä historiakirjasta, asioista siirrytään toisiin joskus hyvinkin vapaalla assosiaatiolla ja yllättävillä rinnastuksilla, sinne tänne vaellellen ja kierrellen, ja usein kuitenkin palataan jompaankumpaan maailmansotaan ja sen tapahtumiin. Asioita tekevät ihmisryhmät kuten nuoret, sotilaat, saksalaiset, naiset, kenraalit, Jehovan todistajat, ja kun kerrontaan tulee yksittäisiä henkilöitä, ovat nämäkin vain ryhmiensä edustajia, henkilönimiä ei kirjaan tule...

Kirjan aloittaa laskeskelu kuinka pitkä jono tulisi Normandiassa kaatuneista amerikkalaissotilaista, jos nämä laitettaisiin peräkkäin päälaki seuraavan jalkapohjiin (38 kilometriä), ja tästä lähdetään samassa hengessä läpi lähihistorian. Kirjan marginaaliin on siroteltu "avustavia" alaotsikoita mitä siinä kohdassa olevassa kappaleessa käsitellään, näin esimerkkinä peräkkäiset alaotsikot sivuilta 15-24: 

Tulee ottaa opiksi menneisyyden virheistä - Naiset ovat ihmisolentoja - Ehkäisyn keksiminen - Maailmanloppu - Jin ja jang - Toimintahäiriöt - Paljon miehiä taisteli - Eteenpäin - Ne jotka osasivat kroolata - Mihin sähköstä on - Lääkärin harjoittivat valistustyötä - Rintaliivin keksiminen - Pohjaveden taso laskee - Sotilaat lauloivat joululauluja 

(mitä noilla sivuilla tapahtuu, saatte itse lukea).

Toteavasta sävystä, aiheesta aiheeseen siirtymistä ja joskus yllättävistäkin rinnastuksista tulee vahvasti etäännyttävä tunnelma, ikään kuin tässä olisi joku ulkoavaruuden asukas selostamassa sadan vuoden tapahtumia kotiplaneetalleen, ja ei tekisi sitä kovin selkeästi eikä olisi antamassa kovin myönteistä kuvaa kohteestaan: kirjaa sävyttää musta huumori ja hirtehisyys. Lukiessa tunnelma on hyvinkin absurdi, ja toisaalta samalla jäytää tietoisuus että kyllä, nämä asiat ovat tapahtuneet, tässä on musta peili meistä kaikista. 

Erikoisista kerrontaratkaisuista huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, tämä oli aikamoinen page turner: kun rakenne on näinkin epämääräinen ja virtaava, niin aina halusi lukea vielä seuraavan sivun tai pari, koska tiedä mitä sieltä putkahtaa, minne kerronta vie. Ja samalla mitään asiaa ei käsitellä varsinaisesti loppuun itseriittoiseksi kokonaisuudeksi jonka voi ottaa haltuun, monet asiat liittyvät toisiinsa ja ovat toisistaan riippuvaisia ihan luonnostaan, ja joissain muissa voi pohtia, onko asioiden välillä joku yhteys, vaikkei se ehkä ilmeinen olisikaan...

Merkillinen, kiehtova teos: tsekkiläisessä kirjallisuudessa osataan hyvin absurdi musta huumori, joka laittaa kuitenkin myös ajattelemaan, ja tämä on kyllä mitä mainioin lajin edustaja. Lukekaa (ja minun täytyy kai etsiä lisää Ouředníkia lukulistalleni...).
Kirjan on lukenut myös Riitta.

Kesän luetut

Hilaire Belloc - Mr Petre
Larin-Kyösti - Kellastuneita lehtiä
Paul Claudel - L'annonce faite à Marie
Anna Gavalda - Je l'aimais
Christa Wolf - Kassandra
Helvi Juvonen - Pikku karhun talviunet
Tom Stoppard - Rosencrantz and Guildenstern Are Dead
Alan Garner - The Weirdstone of Brisingamen
Marianne Thorby - Irma Brannertin arvoitus
Raymond Radiguet - Le bal du comte d'Orgel
Jaakko Haavio - Syystaivas
Antti Hyry - Uuni
Hannu Väisänen - Piisamiturkki ja muita kertomuksia
Pema Tseden - Neige
Muriel Spark - The Bachelors

Eric Fottorino - Petit éloge de la bicyclette
Herbert McCabe - God Matters
Bernadette Bonnier - Felicien Rops: Life and Work
Terence Pepper - Man Ray Portraits
Gerald O'Collins - Jesus Our Redeemer: A Christian Approach to Salvation
Alain Silver - Noir Style
Gill Polonsky - Chagall
Christopher Lloyd - Fra Angelico
David Miller - Anarchism
Pierre Claverie - Je ne savais pas mon nom
Thomas Römer - Jérémie
Patrik Ouředník - Europeana

Kolme kuukautta edellisestä koosteesta, eli nyt listaan kesän lukemisia. Ja paljon tuli taas luettua (tietokirjoissa ei ole edes kaikkia listattu, nyt oli tullut katseltua kirjaston taidekirjahyllyä enemmän...) kun opintoja oli nyt selvästi vähemmän...

Muuten taas aika oli varsin vauhdikas ja tapahtumarikas, koska elokuun lopulla annoin Helsingissä juhlalliset lupaukset dominikaanien sääntökunnassa: tapahtuma oli luonnollisesti minulle ja Suomen dominikaaneille muutenkin tärkeä tapahtuma, ja niinpä sitä myös juhlittiin (ja tästä seurasi sitten myös haastattelu Hesariin). Muutenkin reissausta oli paljon, muuallakin kuin Suomessa, ja matkustaessa lukeminen on tietysti hyvänä viihdykkeenä (mitä muuta sitä junissa ja lentokoneissa tekisi, tai niitä odotellessa), bloggaamiseen sen sijaan oli vähän hankalampaa löytää hyvää aikaa...

No, nyt alkaa taas uusi lukuvuosi, eli opintomateriaalit tulevat taas viemään enemmän lukuaikaa, mutta kyllä sinne väliin aina jotain muutakin lukemista saa mahtumaan.

Lukuhaasteista Helmet-lukuhaaste etenee yhä hyvin, muutamia kohtia on vielä jäljellä mutta niihinkin on melkein kaikkiin jo varattu kirja, vain yksi kohta johon ei ole vielä mitään aavistusta mitä siihen saisi... Sadan vuoden lukuhaasteen sain reipasta vaihtia jo loppuun, Tour de France par écrit -haasteeseenkin tuli hyvä pyöräilyosuma, vaikka kaupunkeja vielä puuttuu. Ja Finlandia-haasteeseenkin tuli osuma, ja ehkä vielä saa toisenkin...

Taulukointi jatkuu, syksystä 2011 lähtien.

	mies	nainen	x
englanti	156	138	1	295
suomi	101	61		162
ranska	107	41	2	150
saksa	52	14		66
japani	45	13		58
italia	49	2		51
venäjä	29	7	1	37
ruotsi	24	13		37
espanja	15	7	1	23
norja	12	5		17
tsekki	15	2		17
arabia	9	2	1	12
unkari	8	2	1	11
viro	8	2		10
tanska	7	2		9
puola	5	4		9
muu	1		5	6
islanti	3	1	1	5
kiina	3	2		5
serbo-kroatia	3	2		5
portugali	2	2		4
hollanti	1	3		4
kreikka	3		1	4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
persia	2	1		3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
bengali	2			2
turkki	2			2
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
	673	331	17	1021

Muriel Spark - The Bachelors

Kaikeksi onneksi Muriel Sparkilla on ollut pitkä kirjailijaura: tämä on 18. lukemani kirjansa, ja vielä olisi tuotantoa jäljellä...

Ja taas aloittaessa ei oikein tiedä minne päädytään: kirja alussa kaksi Kensingtonin ja Hampsteadin alueen poikamiestä keskustelee pakasteherneiden hinnoista, sitten tarinaan ilmestyy lisää poikamiehiä, ja muutama nainen (naimattomia tai leskiä) ja kääntyy käsittelemään Patrick Setonin, paikallisen spiritualistisen piirin arvostetun meedion lähestyvää oikeusjuttua: onko Seton huijannut eräältä leskirouvalta säästöt väärin perustein ja väärentänyt tämän kirjeen, vai ei? Tämän jutun ympärille kehittyy varsin monimutkainen juonittelujen, huijausten ja kiristysten verkosto, spiritistinen piiri on jakautunut Setonin suhteen tavalla, jossa se onko Seton oikeasti tehnyt rikoksen vai ei on toissijaista niin tukijoille kuin vastustajille, ja muutamalla muulla henkilöllä on muita vaihtelevia intressejä puuttua asioihin...

Näissä varhaisimmissa romaaneissaan (tämä on vuodelta 1960) Spark ei vielä juuri leikittele aikatasoilla, joten tarina etenee suht kronologisesti, mutta ymmärrän kyllä Kirjaluotsi-Tiinan kommentin vaikeuksista pysyä henkilöissä ja tapahtumissa mukana, sen verran juonittelua, eksentrisiä henkilöitä ja käänteitä tässä riittää.

Ja vaikka Sparkin kirjoissa ironiassa ei muutenkaan säästellä, tässä sitä ammennetaan isoilla kauhoilla. Kun syyttäjä Martin värisevin sanankääntein kuvailee oikeussalissa kunka Seton on huijannut leskirouvan omaisuuden,, 2000 puntaa, keskushenkilö Ronald tietää Martinin itsensä myös kuppaavan erään rikkaan naisen omaisuutta tämän asianhoitajana paljon suuremmassa mittakaavassa, ehkä vielä lain puitteissa muttei moraalin...tai kun Setonin tyttöystävä Alice, joka odottaa tämän lasta, on oikeussalissa reippaan puolueellinen, ottaa kaikki syytökset ja puolustukset henkilökohtaisesti ja on vakuuttunut, että Patrick tekee tämän kaiken vain hänen vuokseen, niin lukija tietää, että Seton on jo huolellisesti valmistellut suunnitelman tappaa Alice ja toteuttaisi sen, jahka tämä oikeusjuttu saadaan hoidettua...(ei, Seton ei ole mukava mies). 

Mielenkiintoinen idea nostaa kirjan nimeä myöten teemaksi poikamiehet, en muista kovinkaan paljon teoksia, joissa näistä puhuttaisiin ryhmänä. Ja aika monenlaista joukkoon kuuluu. Eräänlainen keskushenkilö Ronald on etabloitunut asemaansa käyttäen epilepsiaansa perusteena pysymiseen perheettömänä, mutta jotkut muut taas eivät oikein tiedä miten olla, pitäisikö mennä naimisiin mutta kenen kanssa tai vaihtoehtoisesti jos menisi naimisiin niin tietäisi kenen kanssa, mutta ei tiedä haluaako kuitenkaan, tai miten olla (ja oma lukunsa on sitten isä Socket, anglikaanikirkon jättänyt nykyinen spiritualistis-esoteerinen pappi, ja tämän adoptoima transvestiitti selvänäkijä Mike Garland...). Onko poikamieheys jonkinlainen epämääräinen välitila?

Spiritismi on myös hallitseva teema, siihen on muuallakin Sparkin tuotannossa viittauksia mutta tässä se on hyvinkin paljon esillä, ja ilmeisimmin on ollut hyvin suosittua muutenkin Englannissa, en tiedä onko enää. Ronald on katolilainen, tavalla joka ei pohdi sitä identiteettinä ("Don’t ask me .. how I feel about things as a Catholic. To me, being Catholic is part of my human existence. I don’t feel one way as a human being and another as a Catholic.") ja suhtautuu näin epäluulolla spiritismiin, mutta suuri osa muista henkilöistä on spiritismin omistautuneita tai satunnaisia harjoittajia. 

Spark samoin ilmiselvästi suhtautuu epäluuloisesti spiritismiin, mutta vaikka sen piirissä tapahtuvat huijaukset ovatkin vahvasti esillä, Spark jättää kiinnostavasti kuitenkin auki kysymyksen onko siinä mahdollisesti jotain perää: Patrick Setonissa tuntuu olevan jotain joka ylittää tunnetut tieteelliset rajat, mahdollisesti jotain on myös muiden kokemuksissa. Mutta samalla kun niin moni henkilö saattaa puhua uudesta henkisyydestä, kohoamisesta korkeammalle tasolle jne, niin samalla elämä ja teot ovat täynnä häikäilemätöntä oman edun tavoittelua ja materialismia banaaleimmillaan, hengen ja materian suhde on täysin hajalla: käsittelyssä ei ole niinkään siinä mitä spiritismi on kuin mitä se tekee, tai ei tee.

Ja tuntuisi, että nämä teemat eivät ole sattumalta samassa kirjassa, että puheena on, no, kypsymättömyys ja hedelmättömyys, konkreettisena, henkisenä, emotionaalisena, moraalisena.

Sparkin tapaan kirja on taas kiinnostava, ehkä turhankin monimutkainen ja sekava (mukana oli kyllä parikin henkilöä ja tapahtumakulkua joiden roolia en ymmärtänyt ja jotka eivät tuntuneet menevän oikein mihinkään) ja samalla se juonien ja suhteiden tiheys ja sekavuus oli olennainen osa kirjan tunnelmaa.

Pema Tseden - Neige (lumi)

Lisää teoksia, joista en ollut ennen lukemista kuullutkaan, mutta kun kiinnostavan oloinen novellikokoelma tulee vastaan niin kokeilla sopii. Pema Tseden on tiibetiläinen elokuvatekijä, jolta löytyy myös kirjallista tuotantoa, jota on ilmestynyt ranskaksi tämä seitsemän novellin kokoelma (englanniksi näkyi olevan kanssa yksi kokoelma, sen sisällöstä en tiedä). 

Tseden kirjoittaa kahdella kielellä, kolme vanhempaa novellia ovat alun perin tiibetinkielisiä, neljä myöhempää taas kirjoitettu kiinaksi. Kirjailija sanoo kielenvaihdon tapahtuneen käytännöllisistä ja kielellisistä syistä, joskin samalla kompensaatioksi alkoi käyttää tiibetinkielistä nimeä, tiibetinkielinen tuotanto on kirjoitettu kiinnakielisellä nimellä Wanma Caidan, eli assimilaatiosta ei mitä ilmeisimmin ole kyse.

Tseden on sanonut pyrkimyksekseen kuvata tavallista, modernia tiibetiläistä elämää ilman eksotismia tms. Tavallisuus on selvästi ymmärrettävissä suhteellisesti, nimitarina menee jo sadunomaiseksi tarinaksi nuoresta miehestä, joka löytää pienen lapsen lumesta, ja näkee tämän äidin unessa. Muissakin novelleissa on huumoria ja varsin omalaatuisia tapahtumia (miten suhtautua, kun koulutoverisi, jolla oli tapana kopioida matematiikanläksysi, onkin laman reinkarnaatio?)

Tiibet näyttelee kyllä suurta osaa miljöönä, ja onhan tässä aika perinteistäkin kuvastoa mukana, vuoria, lunta, paimenia, buddhalaisuutta, Maon kulttuurivallankumouksen sortovaltaa, amerikkalainen repputuristi...mutta varsin humoristisella otteella, ja sitä idän mystistä viisautta on esillä joskus kovin niukasti. Pääpaino on hyvässä tarinankerronnassa, ja samalla toki myös Tiibetin demystifioinnissa, vaikka demystifioitunakin toki buddhalaisuus paikallisine ilmiöineen on yhä näkyvästi mukana. Ja ehkä sitä viisauttakin kuitenkin hieman, vaikka enemmän rivien välissä kuin helppoina teepussimietelauseina.

Ainakin yksi novelleista, Tharlo, on näköjään tehty myös elokuvaksi, mutta toimi kyllä myös novellina, ja hyviä olivat muutkin. Mainio kokoelma, voisin lukea lisääkin.

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 12. Kirjan nimi liittyy veteen.

Eric Fottorino - Petit éloge de la bicyclette (pieni ylistys polkupyörälle)

Myönnetään, että tämä kirja tuli luettavaksi ihan vaan lukuhaasteiden vuoksi. Mutta jos niin tulee luettua kirjoja, joita muuten ehkä ei, niin tuleepahan kokeiltua.

Eric Fottorino on ranskalainen journalisti, tunnettu erityisesti kaudestaan Le Mondessa, ja siinä sivussa innokas amatööripyöräilijä, ja näistä piirteistä syntyy tämä sarja esseitä. Omia muistoja seuratuista kilpailuista (erityisesti tietysti Tour de France), niiden suuruuksista ja dramaattisista hetkistä, ja hieman myös omista kokemuksista nuorena amatöörinä, ja  osallistumisestaan Midi libre -kilpailuun ei-niin-nuorena amatöörinä. Ja paljon myös muita sivujuonteita, vuoden 1903 ensimmäisestä Ranskan ympäriajosta dopingiin (jonka todellisuudesta "kaikki tiesivät" jo ennen kuin niitä alettiin testata, ja johon yhä suhtaudutaan ilmeisesti katsoen läpi sormien).

Ja jooh: tätä ennen tunsin niminä Eddy Merckxin ja Lance Armstrongin ja siinä suunnilleen kaikki, mitä kilpapyöräilystä tiesin. Nyt hieman enemmän, mutta samalla on yhä todettava, että tästä kirjasta olisi varmaan saanut enemmän irti jos olisi tuntenut lajin paremmin...varsinainen historiikki tai muukaan tämä siis ei ole, vaan tosiaankin sarja lyhyitä esseitä ja muisteluja, joskus yltyen hyvinkin runollisesti viittaamaan asioihin joita en sen kummemmin tunne. No, tulipa luettua, ja jotain ymmärrystä ehkä sisäistettyäkin.

Jusqu'à trente ans, j'ai cru que le petit ange du vélo apparaîtrait dans mon bureau du Monde pour me dire : "Viens, on a besoin de toi sur les routes du Tourmalet ou d'Aspin, dans l'Izoard ou le Galibier;" Je me serais contenté d'être coureur greffier, lanterne rouge érudite. Bien des observateurs ont suivi le peloton, l'ont précédé, l'ont côtoyé de près. Pas un ne s'est glissé à l'intérieur pour butiner avec lui les fleurs de pavé ou de bitume au parfum de légende et de gloire, de drame et d'héroïsme. J'étais prêt pour cette folie.  

Helmet-lukuhaasteessa otan kohdan 24. Kirja kertoo urheilijasta (useammastakin), ja Tour de France par écrit -haasteessa voisin ottaa vaikka Bordeaux'n (jossa Fottorino vietti osan lapsuudestaan, vähän kaukaa haetaan kyllä), mutta tokihan tämä muuten on kyseiseen haasteeseen mitä sopivin kirja.

Hannu Väisänen - Piisamiturkki ja muita kertomuksia

Toki olen Hannu Väisäsen kirjoja nähnyt useita, mutta ei ole tullut luettua: mutta taas tuttuun tapaan kun käsiin osuu novellikokoelma, niin voihan sitä kokeilla.

Vaikka kahdentoista novellin mukana liikutaan monenlaisissa miljöissä, niin vaikuttaa tämä kuitenkin nimenomaan mietityltä kokoelmalta, ei vain nipulta ajan kuluessa kirjoitettuja tekstejä. Yksittäisissä novelleissa löytyy usein elementti, joka on siiretty myös seuraavaan novelliin, muodostaen ketjun. Ja vaikka kokoelma levittäytyy ympäri maailmaa, New Yorkista ja Guadeloupesta Kouvolan ja Pariisin kautta Osakaan, niin toistuvana teemana ovat ihmisyksilöt, ulkopuoliset, yksinäiset ja usein hyvin eksentriset, jotka täyttävät elämäänsä jollain merkillisellä intohimolla...ja nämä eksentrisyydet tuovat tarinoihin hienoista huumoria ja samalla monia (vaikkei ehkä kaikkia) tarinoita leimaa murheellisuus: vaikka merkillisesti toimivia henkilöitä katsotanakin ulkopuolelta, nähdään myös näiden sisäista pateettisuutta, ja tästä syntyy kiinnostava, ja kirjaa kantava, jännite.

Tarinoissa vilahtelee "minä" kertojana, joskus vähän suuremmassa osassa, joskus pienemmässä tai ei ollenkaan: tämä kertoja tuntuu hieman muistuttavan kirjailija Väisästä tai sitten hänen alter egoaan (ja Vanikan paloista alkavaan alter ego -sarjaan tämäkin kirja näköjään lasketaan tuon wikiartikkelin mukaan): kuinka paljon nämä tarinat sitten pohjautuvat todellisiin henkilöihin ja sattumuksiin, en edes yritä arvailla. Arkkityyppien käyttö kuitenkin tehdään näkyväksi, sukellusveneupseerin kuvaus perustellaan yleisillä mielikuvilla sukellusveneupseereista, toisen henkilön nimeksi päätetään Philippe, vaikka mikä tahansa muukin nimi kelpaisi, toden illuusio kyseenalaistetaan, tarinoissa epäilemättä on liioittelua, ja samalla kuitenkin voi kuvitella että suunnilleen tällaisia henkilöitä ja heidän elämänkohtaloitaan todella on olemassa (mukaanlukien sukellusveneupseereja jotka vastaavat yleisiä mielikuvia, ja nuoria miehiä, joiden nimi olkoon vaikka Philippe). Näissä on mukana kerotun tarinan tyyliä, contea, ja tuoko pari Japaniin sijoittuvaa tarinaa mielleyhtymän Osamu Dazain humoristisempi tuotanto...

Kiintymys syntyy uutterasti harjoitellen. Siitä voisi yhtä hyvin käyttää nimitystä "riippuvuus narun päässä". Mutta rakkaus. Mitä se on? Kahden koulutetun sydämen keskinäistâ tottelevaisuutta? Osamu voi halutessaan huutaa kaikilla Koben toreilla ja kujilla että on rakastunut haukkaansa. Mutta miten naarashaukka voi todistaa rakkautensa? Se on hieno petoeläin, sillä on vaikuttava katse, mutta se ei suutele eikä lähetä postikortteja. Silti Osamu on näkevinään linnun pienissä eleissâ naisen turhamaisuutta rakastettunsa edessä. Ja tunteehan hän tarinan miehestä joka helli rakastamaansa vaimoa kirveensä vastahiotulla terällä. Kuinka sitten ei voisi rakastaa petolinnun kynsiä?

Tästäkin kirjasta löytyy bloggauksia: Elina, Satu, Sari, Linnea, Henna, Kirsi...ja Helmet-lukuhaasteessa otetaan kohta 15. Kirjan nimessä on ja-sana.

Antti Hyry - Uuni

 

Olen aikoinaan lukenut joitain Antti Hyryn kirjoja, ja niistä pitänyt, joten tämäkin Finlandia-voittaja vuodelta 2009 on ollut lukuharkinnassa ilmestymisestään lähtien. Jonkin verran sen koko kuitenkin arvelutti (tässä pokkaripainoksessa on 400 sivua...), kun lukemani kirjansa olivat olleet varsin tiiviitä ja samoin suosineet tiivistä lukemista. Erityisesti muistelen erästä novellikokoelmaa, jonka olin ottanut laukkukirjaksi ratikassa luettavaksi, mutta eihän se siihen katkonaiseen lukurytmiin soveltunut lainkaan: jos koko novellia ei lukenut yhdellä istumalla, niin se ei toiminut ollenkaan. Miten sitten tällaisen paksumman kirjan kanssa käy?

No, olisi pitänyt luottaa Hyryyn, mitta palvelee kirjaa ja katkonaisempikin luenta vastaa kerrontaa. Tarina ja tapahtumat ovat tyypilliseen tapaan hyvin yksinkertaisia: mies alkaa muurata isoa leivinuunia, ja sitten sitä muurataan kunnes on valmis ja kirja lopussa. Siinä ohessa sitten mietitään kaikenlaista, ja puuhaillaan tarpeen tullen hieman muutakin, mutta aika paljon ihan vaan muurataan, mutta tehdään se huolella.

Olen aiemmin kommentoinut Ivy Compton-Burnettista, että tämän kirjat ovat kuin yrityksiä kirjoittaa puhdasta proosaa, josta on siivottu mahdollisimman pitkälle kaikenlainen kuona-aines kuten juonivetoisuus, lyyrinen ilmaisu tai yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Hyry ei ilmaisultaan muistuta lainkaan Compton-Burnettin klaustrofobisen koukeroisia keskusteluja, jotka piilottavat yhtä paljon kuin paljastavat, eivätkä johda minnekään, ja miljööt ja kulttuuriset kontekstit ovat myös hyvin kaukana toisistaan, mutta silti sama idea proosan itseisarvosta näissä tuntuu...ja vaikka kumpikaan ei suoranaisesti kuulu nouveau romanin piiriin, tarjoaa se yhden näkökulman tarkastella kirjojaan.

Yhtenä ideana tietysti, että maailmaa, tapahtumia ja henkilöitä ei pyritä esittämään kirjan juonelle alisteisina vaan päinvastoin, ja lukemistani Hyryistä tässä kirjassa tuo erityisesti korostuu: vaikka kirjan fokuksena olisikin uunin rakennus, niin välillä käydään usean kymmenen sivun mittaisella retkellä Pohjois-Ruotsissa katselemassa urkuja ilman että retki oikeastaan liittyisi millään tavalla mihinkään. Koska sellaista se nyt vain on, vaikka kuinka olisi uunin rakentaminen vaiheessa niin silti pitää välillä myös lähteä katsomaan urkuja, tai onko suolla jo hilloja, ja muutakin puuhastelua tulee väliin...vaikka uunin rakentaminen onkin nostettu kirjan nimeen ja se täyttää aika ison osan sivuista, on lopulta kyse elämästä ja se ei rajoitu uuniin. Ja kuitenkin lukijakin temmataan mukaan rakentamisen etenemiseen, ja kirjan pituus ja, no, ajoittainen tylsyyskin vaikuttaa tarkoitukselliselta: päähenkilö itsekin tuntuu ajoittain haluttomalta tarttua taas uudestaan toimeen, mutta jos nyt taas sekoittaisi uuden satsin laastia ja muuraisi taas yhden varvin tiiliä...kirja etenee hitaasti, mutta niin uunia tehdään, hosumalla tulee vain huonoa jälkeä, ja lukijan täytyy tulla kirjan ääreen samalla asenteella.

Hyryn tuotannon suuren arkisuuden, epädramaattisuuden ja huolellisten kuvausten yhteydessä mainitaan aika ajoin mystiikka: sen mainitsen minäkin, mutta kuten hyvin toteutettu mystiikka usein, ei sitä voi muilla sanoin oikein selittää, kirjan selitys on kirja itsessään, ei siitä voi jotain yksittäistä kaiken selittävää lankaa napata. Jotain itseään suurempaa siinä kuitenkin on, että tekee jonkin asian huolellisesti ja hyvin, ja siitä saa välähdyksen myös lukija.

Bloggauksia luonnollisesti löytyy: Villis, Sari, Mannilainen, Katja, Jokke, MrRainfold jne.

Helmet-lukuhaasteessa laitan kirjan kohtaan 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (meni sellaisen voittamaankin). Ja sainpas osallistuttua Jokken Finlandia-haasteeseenkin (katsotaan jos ehtisin toisenkin voittajan lukemaan).