Olen aikoinaan lukenut joitain Antti Hyryn kirjoja, ja niistä pitänyt, joten tämäkin Finlandia-voittaja vuodelta 2009 on ollut lukuharkinnassa ilmestymisestään lähtien. Jonkin verran sen koko kuitenkin arvelutti (tässä pokkaripainoksessa on 400 sivua...), kun lukemani kirjansa olivat olleet varsin tiiviitä ja samoin suosineet tiivistä lukemista. Erityisesti muistelen erästä novellikokoelmaa, jonka olin ottanut laukkukirjaksi ratikassa luettavaksi, mutta eihän se siihen katkonaiseen lukurytmiin soveltunut lainkaan: jos koko novellia ei lukenut yhdellä istumalla, niin se ei toiminut ollenkaan. Miten sitten tällaisen paksumman kirjan kanssa käy?
No, olisi pitänyt luottaa Hyryyn, mitta palvelee kirjaa ja katkonaisempikin luenta vastaa kerrontaa. Tarina ja tapahtumat ovat tyypilliseen tapaan hyvin yksinkertaisia: mies alkaa muurata isoa leivinuunia, ja sitten sitä muurataan kunnes on valmis ja kirja lopussa. Siinä ohessa sitten mietitään kaikenlaista, ja puuhaillaan tarpeen tullen hieman muutakin, mutta aika paljon ihan vaan muurataan, mutta tehdään se huolella.
Olen aiemmin kommentoinut Ivy Compton-Burnettista, että tämän kirjat ovat kuin yrityksiä kirjoittaa puhdasta proosaa, josta on siivottu mahdollisimman pitkälle kaikenlainen kuona-aines kuten juonivetoisuus, lyyrinen ilmaisu tai yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Hyry ei ilmaisultaan muistuta lainkaan Compton-Burnettin klaustrofobisen koukeroisia keskusteluja, jotka piilottavat yhtä paljon kuin paljastavat, eivätkä johda minnekään, ja miljööt ja kulttuuriset kontekstit ovat myös hyvin kaukana toisistaan, mutta silti sama idea proosan itseisarvosta näissä tuntuu...ja vaikka kumpikaan ei suoranaisesti kuulu nouveau romanin piiriin, tarjoaa se yhden näkökulman tarkastella kirjojaan.
Yhtenä ideana tietysti, että maailmaa, tapahtumia ja henkilöitä ei pyritä esittämään kirjan juonelle alisteisina vaan päinvastoin, ja lukemistani Hyryistä tässä kirjassa tuo erityisesti korostuu: vaikka kirjan fokuksena olisikin uunin rakennus, niin välillä käydään usean kymmenen sivun mittaisella retkellä Pohjois-Ruotsissa katselemassa urkuja ilman että retki oikeastaan liittyisi millään tavalla mihinkään. Koska sellaista se nyt vain on, vaikka kuinka olisi uunin rakentaminen vaiheessa niin silti pitää välillä myös lähteä katsomaan urkuja, tai onko suolla jo hilloja, ja muutakin puuhastelua tulee väliin...vaikka uunin rakentaminen onkin nostettu kirjan nimeen ja se täyttää aika ison osan sivuista, on lopulta kyse elämästä ja se ei rajoitu uuniin. Ja kuitenkin lukijakin temmataan mukaan rakentamisen etenemiseen, ja kirjan pituus ja, no, ajoittainen tylsyyskin vaikuttaa tarkoitukselliselta: päähenkilö itsekin tuntuu ajoittain haluttomalta tarttua taas uudestaan toimeen, mutta jos nyt taas sekoittaisi uuden satsin laastia ja muuraisi taas yhden varvin tiiliä...kirja etenee hitaasti, mutta niin uunia tehdään, hosumalla tulee vain huonoa jälkeä, ja lukijan täytyy tulla kirjan ääreen samalla asenteella.
Hyryn tuotannon suuren arkisuuden, epädramaattisuuden ja huolellisten kuvausten yhteydessä mainitaan aika ajoin mystiikka: sen mainitsen minäkin, mutta kuten hyvin toteutettu mystiikka usein, ei sitä voi muilla sanoin oikein selittää, kirjan selitys on kirja itsessään, ei siitä voi jotain yksittäistä kaiken selittävää lankaa napata. Jotain itseään suurempaa siinä kuitenkin on, että tekee jonkin asian huolellisesti ja hyvin, ja siitä saa välähdyksen myös lukija.
Bloggauksia luonnollisesti löytyy: Villis, Sari, Mannilainen, Katja, Jokke, MrRainfold jne.
Helmet-lukuhaasteessa laitan kirjan kohtaan 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (meni sellaisen voittamaankin). Ja sainpas osallistuttua Jokken Finlandia-haasteeseenkin (katsotaan jos ehtisin toisenkin voittajan lukemaan).
11 kommenttia:
Itseäni vähän hirvittää tämä teos, lähinnä äkkiseltään epäilyttää että se on pitkäveteinen. Toisaalta olen viime aikoina itsekseni pohdiskellut aika paljon nykykirjallisuuden koukuttavuutta ja viihteellisyyttä, joten siihen Uuni saattaisi olla mainiota vastalääkettä.
Olen lukenut Hyryltä vain romaanin Kotona, joka luettiin lukiossa. Pidin silloin sen tiiviistä ilmaisusta. Muuri on ollut pitkään luettavien listalla.
Siis Uuni tietysti.
Kiinnostavan kirjan olet valinnut. En ole Uunia lukenut, mutta kirjasta tulee aina mieleeni Lukutoukka Krista, kuollut tyttäreni. Ehkä muistat hänet. Kun paikallinen sanomalehti Karjalainen haastatteli Kristaa, häntä pyydettiin nimeämään kolme mielikirjaansa. Ja yksi näistä oli Uuni.
On myönnettävä, että teos on ajoittain kyllä pitkäveteinen, mutta tarkoituksella ja sillai hyvällä tavalla :)
En muista itse Hyryä lukeneeni koulussa, vaikka voisin kuvitella ettâ jotkut novellinsa olisivat kanssa päätyneet lukemistoihin: romaani Maailman laita oli ensikosketus joskus pari vuosikymmentä vuotta sitten ja jotain mita kirjoja sitten lisää vuosien varrella, ja vielä on kirjoja jäljellä.
Muistan kyllä Kristan, ja jännä kun ei kuitenkaan kovin paljoa samoja kirjoja luettu, mutta Uunin äärelle on hyvä tulla.
Hhm, muistellaan. Pidin lukiossa esitelmän Hyryn Kotona-romaanista joskus 60-luvun alkuvuosina. Haukuin ja teilasin tylsänä ja mitättömänä pitämäni kirjan niin rankasti kuin pystyin. Ja pystyinhän minä. Opettaja hieman suuttui: taidat olla liian kypsymätön tämän lukemiseen, hän sanoi.
Esitelmäni on yhä tallella, käsin kirjoitettu. Kun tuo Uuni oli ilmestynyt, lähetin siitä kopion kustantajan kautta Hyrylle. Kuittausta en kyllä saanut, ehkä niin parempi.
Hah, toisaalla jo kommentoin, että Hyryn ominainen tyyli on sen verran ominainen, että jos näiden kirjojen aaltopituudelle ei osu, niin lukukokemus ei ole vain heikko vaan piinallinen. Hyvin arvaan syitä miksi lukija ei ehkä pitäisi Hyryn kirjoista (ja siinä mielessä ainakin romaanimitassa ei olisi minusta ykkösvalintoja koulussa luettavaksi...)
Kiinnostava kirjoitus, joka herätti tavallaan halun lukea, vaikka samaan aikaan mahdollinen tylsistyminen pelottaa. Toisaalta tietynlaisesta tylsyydestä voi kenties jopa nauttia, jos se on kuitenkin jollakin tasolla kiinnostavaa. Harkinnassa tämä Uuni edelleen, mutta ei kyllä tälle reissulle enää taivu.
Suosittelen kyllä jotain Hyryä kokeilemaan, joku muukin kuin tämä sopii. Ja tavallaan niin ajattomia, ettei ole ihan vuodesta kiinni milloin näitä lukee :)
Lähetä kommentti