Irlantilaisesta runoilijasta, John F. Deanesta, ei ollut oikein mitään ennakkokäsitystä kun tartuin tähän teokseen, joka jakautuu kahtia: Toccata-osiossa kootaan valikoima aiemmissa kokoelmissa julkaistuja runoja, Fugue-osiossa taas on uutta.
Hum hum. Deanen tyyli oli aika raskasta lukea, sanasto on laaja ja sitä vyörytetään sen verran runsaasti, että kävi usein kovin työlääksi saada oikein mistään kiinni, mistä runoilija oikein puhuu ja miten...luontokuvastoa on paljon, lukuisia eläimiä (joista erityisesti ketun kanssa tavataan useamman kerran) ja kasvejakin, Jumalasta puhutaan ja vaimo kuolee...
Hetkittäin tässä sai jotain kiinnostavantuntuisia pätkiä ja lauseita, mutta kovin usein oli vain tekstimassa josta en oikein saanut mitään irti.
No, otan kuitenkin Helmet-haasteesta luonnon monimuotoisuuden, ja Runo2020-haasteeseen tämä menee mustan puolelle.
Milord thr Hare
The mist was smothering the grasses
like an army of spirits drugged in sleep
and there he was, big-fellow the hare,
as if he had grown, mushroom-silently, overnight;
I envied him his out-there-ness otherness,
his world surviving, original and young;
moved mincingly at first like a man-servant
with high-piled tray, then disappeared
at speed into some downstairs basement;
takes now post-prandial moments of composure
in the good air, land lord and local hero,
important as a parish priest and busybody,
surefooted in a world at odds with everything,
a watcher, like me, on the battlements of himself.
