Tämä Anita Brooknerin kirja on vilahdellut ehkäjoskusluettavana jo jonkin aikaa, nimi on tullut esiin vähän myöhempänä edustajana arvostamieni brittinaiskirjailijoiden jatkumossa, ja Booker-voittajana vuodelta 1984 sitä on ilmeisesti myytykin ihan hyvin, joten myös käytettyjen kirjojen kaupoissa on tuttu näky...
"I hate you," she shouted, hopefully.
Kirjailija Edith Hope, hyvän matkaa yli kolmikymppinen ja yhä naimaton, on aiheuttanut sosiaalisissa piireissään skandaalin (jonka luonne kyllä paljastuu loppupuolella kirjaa), ja lähin ystävä päätti toimittaa tämän joksikin aikaa sveitsiläiseen hotelliin lepäämään ja miettimään mitä tuli tehtyä...no, visiitti on hyvä aika kirjoittaa seuraavaa kirjaa, ja kirjeitä salaiselle rakastajalle, mutta pian Edith ajautuu myös hotellin muiden vieraiden, melkein kaikki naisia, vaikutuspiiriin, ja nämä ovatkin aika kirjava ja erikoinen joukko. Ja samalla visiitti saa pohtimaan itseä, tehtyjä valintoja...
Hienostunut hotelli valikoi asiakkaansa, ja nyt ollaan jo varsinaisen lomakauden ulkopuolella, joten vieraita ei ole paljoa ja pian hotelli sulkeekin jo ovensa talvikaudeksi. Ja samat piirteet ehkä pätevät moniin vieraisiin, elämässä ollaan jo siirrytty varsinaisen "seasonin" jälkeiseen aikaan, ja vastaanoton sulkeminen on jo häämöttämässä...
Brittileidien perinteessä pysytään, lähimmiksi verrokeiksi nousevat Barbara Pym ja Elizabeth Taylor, samanlaisessa hienovireisessä ihmissuhdesopassa, jossa reflektoidaan oman roolin vaatimattomuutta sosiaalisessa ympäristössä liikutaan. Brookner on varmaan Pyminsä lukenut, kirjassa vilahtaa parikin kertaa maininta "excellent women"ista, joihin Edith ei kaikesta huolimatta kuulu, vaikka monen silmissä sellaiselta näyttääkin...ja Taylorin monien kirjojen tapaan pisteliäs metatietoisuus, kirjallisuuden ja ihmiselämän varsin kinkkinen ja harhainenkin suhde on isossa osassa kirjaa (ja henkilökaarti on tietysti varsin Taylor-mainen). (Ja tietysti yhteys näkyy isossa joukossa herkullisesti muotoiltuja fraaseja ja kappaleita joita tekisi mieli siteerata tänne...)
Verrokkeihinsa nähden Brooknerin kirja on kuitenkin avoimemmin piikittelevä, sanoisin jopa vihaisempi, joskin se vihaisuus näkyy lähinnä sarkasmin syvemmässä hyisyydessä.
"And what is the most potent myth of all?" she went on, in the slightly ringing tones that caused him to make a discreet sign to the waiter for the bill. "The tortoise and the hare," she pronounced. "People love this one, especially women. Now you will notice, Harold, that in my books it is the mouse-like unassuming girl who gets the hero, while the scornful temptress with whom he has had a stormy affair retreats baffled from the fray, never to return. The tortoise wins every time. That's a lie, of course," she said pleasantly, but with authority, the kiwi fruit slipping back unnoticed onto her plate.
Aloin myös miettiä hotellia kirjan miljöönä, näitä hotelleihin, pensionaatteihin yms. sijoittuvia kirjoja on kuitenkin tullut luettua useita, ja erityisesti brittikirjallisuus suosii näitä...omalaatuinen sosiaalinen ympäristö, jossa kaikki ovat hieman irrallaan omasta kontekstistaan, ihmiset eivät varsinaisesti tunne toisiaan, tulevat ja menevät, mutta varsinkin näissä hotelleissa joissa vieraat oleskelevat pitempään, kenttä on auki monenlaisille sosiaalisille peleille, mistä näihin sosiaalisiin nyansseihin keskittyvät kirjailijat saavatkin paljon ammennettavaa.
Samalla aloin pohtia tuleeko mieleen yhtään suomalaista kirjaa, jossa hotelli olisi keskeinen miljöö. Ei tullut.
Bloggauksia löytyi: Tiina, Margit, Jokke, Zephyr, Erja...näköjään mielipiteitä jakava teos ja kirjailija, osa pitää ja osa tylsistyy.
Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä: takaumia riittää.
