Helvi Hämäläinen - Kolme eloonherätettyä

Maria katseli hänen menoaan ja ajatteli että Opettaja oli antanut elämän takaisin kaksitoistavuotiaalle pikkutytölle, eikä lahja ollut viaton niinkuin nukke tai helminauha, vaan rikas, monimutkainen, vaarallinen lahja niinkuin peto tai käärme. Mutta Opettaja oli antanut sen lahjaksi takaisin viattomalle lapselle.

Helvi Hämäläinen pohtii elämän ja kuoleman kysymyksiä kirjoittamalla jatkoa kolmelle evankeliumiepisodille, joissa Jeesus herättää kuolleen taas elämään, kirjan eloonherätetyt ovat Lasarus (Joh 11:1-44), Nainin lesken poika (Luuk 7:11-17) ja Jairuksen tytär (Mark 5:35-43) ja näkökulmahenkilönä Lasaruksen ja Martan sisar Maria (Hämäläinen ei seuraa katolista perinnettä, jossa Betanian Marian ja Maria Magdalenan ajatellaan olevan sama henkilö).

Kirja alkaa pari vuotta Lasaruksen kuoleman ja eloonherättämisen jälkeen, tapauksesta puhutaan paljon, ja Lasaruksen silloinen morsian on tulkinnut tapahtuman olevan kutsu omistaa elämä kääntymykselle, askeesille, rukoukselle ja hyville töille. Lasarus on eri mieltä, paluu kuolemasta on kutsu elinvoimaan sen täysissä muodoissa, ja niin hän ottaa toisen morsiamen, pyrkii osoittamaan voimaa ja toimeliaisuutta maanviljelyksessä ja kaikin puolin todistamaan että kyllä tällainen mies on totisesti ansainnutkin palata elämään.

Mutta kummastusta ja kateutta kytee, naapuri on katkera kun hänen pieni lapsensa on kuollut ja Lasarus elää, ja Mariakin miettii että miksi Lasarus herätettiin ja eräs toinen, kauneudessa ylivertainen nuori mies, makaa haudassa, eikö tämä jos joku olisi ansainnut palata elämään...ja Lasaruskin kokee jo kuolemasta puhumisen ja sen varjon elämäänsä raskaaksi, haluaa olla kuin normaali ja vähätellä henkiinherättämisen ihmettä, oliko hän nyt sitten edes oikeasti kuollut (ja samalla jatkaa elinvoimansa todistelua).

Maria lähtee katsomaan niitä kahta muuta ihmetapausta, joista on kuullut puhuttavan. Nainin lesken poika Esaias on suorastaan pettymys, nuori paimen, laiha mitättömyys mutta suulas rehentelijä, ja kun paikalle tulee muitakin turisteja ihmettä katsomaan, niin Maria valehtelee eloonherätetyn olevankin Esaiaan ystävä, voimakas, verevä ja rohkea sotilas, koska tällaisen eloonherättämisessä olisi toki paljon enemmän kunniaa Opettajalle, ja eiväthän muut Esaiasta ihmeen kohteena ymmärtäisi kun ei sitä itsekään oikein ymmärrä vaikka tuntee Opettajan...

Ja kolmas, Jairuksen tytär Ester, taas on kasvanut 15-vuotiaaksi tytöksi, omapäiseksi teiniksi, joka kieltää jyrkästi kuollut olleensakaan ja muutenkin aiheuttaa huolta isälleen, oliko se sittenkään niin hyvä asia pyytää Opettajaa...(tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani Nothombin Soif, jonka alkuluvussa moni henkilö syyttää Jeesusta kuinka tehdyt ihmeet ovat olleet haitaksi, äiti joka pyysi poikansa parantumista valittaa nyt että poika meluaa, ravaa ympäriinsä ja häiritsee, sairaana oli ainakin paikallaan ja hiljaa...)

30 vuotta myöhemmin Opettaja on kuollut mutta toki kerrotaan että on noussut myös itse kuolleista, Lasaruksen elämä on edennyt omaan suuntaansa, elinvoimasta huolimatta se ei ole vanhenemisesta, rappiosta tai kuolemasta vapaa, ja Maria lähtee katsomaan miten Esaias ja Ester ovat elämäänsä eläneet...

Hämäläisen henkilöiden ja ryhmien käytöksessä on lisättyä realismia, lyhyiden ihmekertomusten henkilöt saavat lihaa luittensa ympärille ja inhimillistä ambivalenttiutta kun ihmetyksestä on toivuttu, mutta mitään historiallista realismia Waltarin tai Utrion tyyliin ei tehdä, tämä on henkistä pohdintaa ihmiselämästä ja sen arvosta ja arvostuksesta, mitä se hyvä elämä sitten onkaan.

Alunperin kirja ilmestyi 1953 (lukemani uusintapainos on 80-luvun lopulta, kun Hämäläinen oli noussut uudestaan esiin Sukupolveni unta -runokokoelmallaan), joten mukana luultavasti on myös menneen sodan kaikuja, sodan joka aiheutti epäilemättä moniaalla kysymyksiä, usein katkeriakin, miksi tämä kuoli ja tuo pelastui, ja mitä sillä elämällä tekee sen jälkeen kun ei kuollutkaan.

Ja tietysti puhe on myös armosta: ihmeitä ei toisteta kaikille halukkaille, joten miksi armo kohdistuu niinkuin kohdistuu, miksei sitä voi ansaita, miksei kaunista ja hyvää pelasteta. Jeesus itse ei kirjassa esiinny kuin toisten puheissa Opettajana joka oli ollut täällä mutta on nyt muualla (ja kirjan keskellä pitkässä sitaatissa Matteuksen evankeliumista), mutta tunnistettavia piirteitään kyllä putkahtelee esiin, tekojensa seurauksina vaikkei aina näkyvimpinä tai siellä mistä niitä odottaisi...

Ja Maria (ja ehkä myös kirjailija itse) kapinoi mielessään ja ehkä ymmärtää jotain mutta silti, miksi näin eikä noin.

Kirja jää vähän liian hajanaiseksi että olisin täysin ihastunut, mutta kiinnostava se kuitenkin oli, ja pidin tästä selvästi enemmän kuin kahdesta aiemmasta kirjailijan kirjasta...

Otan Helmet-haasteesta kohdan 24, kirjailija, joka on julkaissut yli 20 kirjaa; nykyään tuntuu että Hämäläinen on käynyt yhden hitin ihmeeksi, jonka tuotannosta muistetaan Säädyllinen murhenäytelmä muttei muuta, mutta romaanejaankin on melkein parikymmentä ja runot päälle...

Charles Dickens - Complete Ghost Stories

En ole kovin paljoa Charles Dickensia lukenut, ja suhtautumiseni on aika ristiriitainen: joskus aikoinaan luin Loistavan tulevaisuuden (vai oliko se Suuria odotuksia, en muista kummalla nimellä sen luin), mutta se meni kyllä jossain vaiheessa aika punnertamiseksi, jaarittelevat tiiliskivet eivät ole minun kirjojani...ja blogiaikana olen lukenut Joululaulun, joka taas oli paljon parempi.

Jatkan Dickensin lyhytproosalla, tällainen kirja löytyi johon on koottu parikymmentä kirjailijan kummitusjuttua yms., osa itsenäisiä tarinoita ja osa taas julkaistu jossain romaanissa sisätarinana (mm. Pickwick-papereiden lukuja on neljä mukana).

Ja, no, pysyn ennakkoluulossani että kirjailijan tuotanto on ainakin minun arvostuksissani kovin epätasaista. Se aiemmin luettu Joululaulu on mukana, ja kyllä se yhä toimii loistavasti, ja nyt se on luettu myös alkukielellä, ja muutama muukin hyvä juttu on mukana, koska tokihan Dickens kirjoittaa osaa. Mutta myös niitä, joissa mielenkiinto lopahti aika nopeasti päämäärättömän tuntuiseen jaaritteluun...

Kuten olen joskus maininnut, pidän tyylilajina contesta, suullisen kerronnan perinteestä ammentavasta tarinasta: parhaimmillaan se on rakenteeltaan ja kerronnaltaan tyylikkään hioutunutta mutta elävän tuntuista ja iskevää, siinä on tuttuutta mutta kulttuurikontekstistaan johtuen helposti myös yllätyksellisyyttä, ja hyvinkin erikoisia, yllättäviä ja hämmentäviä ilmiöitä saatetaan todeta kutkuttavan neutraalisti...
Ja sitähän tässäkin kirjassa on hyvin mukana, ihan oikean tarinan tuntua löytyy (ja usein tarina onkin kehystetty juuri jonkun hahmon ääneen kertomaksi), ja tunnelma vaihtelee jännityksestä huumoriin (varsinaisen kauhun piiriin ei juuri mennä) ja osa tarinoista on elementeiltään ihan klassista folklorea.
Mutta joskus lähdetään laventamaan, ja joskus se toimii (kuten yllämainitussa Joululaulussa) ja joskus taas ei...hyvä esimerkki löytyy kahdesta eir versiosta samaa tarinaa, jossa taidemaalari kohtaa sattumalta kauniin nuoren naisen, joka kyselee josko tämä kykenee tekemään hänestä kuvan muistinvaraisesti, ja kehoittaa painamaan piirteet mieleen, ja joskus myöhemmin maalari saa pyynnön josko voisi maalata taulun asiakkaan jokin aika sitten kuollesta tyttärestä...ensimmäisellä kerralla osana Four Ghost Stories -sarjaa, mainiona kummitusjuttuna, ja perään sitten The Portrait-Painter's Story -novellina jossa taiteilija itse kertoo tapahtuman kirjeitse...tarpeettomasti selitellen, kun juttu toimi hyvin anekdoottina.

Kyllä tässä voiton puolelle jäätiin, mutta ei silti ole suurta kiinnostusta tarttua niihin Dickensin tiiliskiviin...tai, ehkä siihen Pickwick-kerhoon, jossa ei kai ole juuri sisäistä rakennetta vaan sitä voi lukea leppoisaan tapaan anekdoottien jatkosarjana.

Helmet-haasteeseen tämä sopii hyvin kohtaan 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, koska Dickens yhdistää kummitusjutut erityisesti jouluaikaan, Joululaulu ei ole suinkaan ainoa jouluun sijoittuva tarina kirjassa...

Pierre Beaumarchais - Le barbier de Séville (Sevillan parturi)

Nykyään Ranskan ulkopuolella Pierre Beaumarchais tunnetaan parhaiten teostensa oopperasovituksista, täällä alkuteoksetkin ovat kyllä hyvin esillä: tämä Sevillan parturi on kääntynyt useaksi oopperaksi joista Rossinin versio on kuuluisin, ja tätä seuraavaa Figaron häitä on kehuttu näytelmänä sekä paremmaksi että suositummaksi, ja Mozartin ooppera on tietysti klassikko (kolmas Figaro-trilogian teos, La mère coupable, on jäänyt tuntemattomammaksi, ja sai oopperasovituksen vasta 1966 Darius Milhaudin toimesta).


Alkuteoksessakin kyllä lauletaan aika paljon, ja komediallisen sanailun kera tämä sijoittuu musikaalien jatkumoon.

Suomennoskin tälle löytyy Projekti Lönnrotista, K. Cronstedt vuodelta 1879... 

Niin, juoni lyhyesti: kreivi Almaviva on rakastunut Rosine-neitoon, jota kuitenkin pitää lukkojen takana tämän holhooja Bartholo, joka ei katso kosijoita hyvällä, ja aikoopa itse naida neidon. Almaviva saa kuitenkin avukseen veijari Figaron, ja yhteistuumin ja valepukujen, salaisten kirjeenvaihtojen, väärinymmärrysten ja muiden juonenkäänteiden saattelemina Almaviva ja Rosine saavat toisensa mutta Bartholokin on lopulta ihan tyytyväinen kun saa pitää myötäjäiset...

No, kielitaitoni riitti lukemiseen mutta luulenpa että arvostamiseen pitäisi yhä osata paremmin, näytelmän ansiot ovat enemmän dialogin ilotulituksessa kuin tarinassa itsessään, ja komediassa paljon riippuu tietysti myös esitystavasta, ihan vaan luettuna tällaiset eivät toimi niin hyvin kuin kuultuna...
Nâytelmän esittelyssä mainitaan yhteyksiä italialaiseen commedia dell'arteen, omat aatokset veivät enemmän aiemmin lukemani Alain-Rène Le Sagen suuntaan, tämä kun oli 1700-luvun alussa tuonut espanjalaisen pikareskiromaanin Ranskaan (sovittaen kuitenkin kirjojensa tapahtumat Espanjaan), ja, no, ei liene sattumaa että tämän tapahtumapaikka on nimenomaan Sevilla.

Sen verran klassikko että hyvä että tuli luettua, vaikka ansiot jäivätkin hieman vieraiksi, Figaron häät vaikutti kuitenkin myös tutustumisen arvoiselta teokselta, eli pidän sen kuitenkin lukulistalla...

Otan tällä Helmet-haasteesta kohdan 30. Kirjassa pelastetaan ihminen (Rosine), ja aloitan Shakespearen sisarukset -haasteeni (kirjailija ei-suomalainen kuollut mies, jonka tuotantoa en ole ennen lukenut).

Anna Gavalda - Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part (Kunpa joku odottaisi minua jossakin)

En ole aiemmin Anna Gavaldalta mitään lukenut, vaikka onhan noita teoksia lukuisia tullut sen verran suomeksi että nimi oli tuttu. Ja kun tämä esikoiskirjansa tuli vastaan (yhdessä kirjojenkierrätyshyllyssä, niistä pitääkin kirjoittaa jossain vaiheessa) ja oli novellikokoelma (joita mielelläni luen) niin kokeillaan.

Ja hyviähän nämä olivat, sellaisia tyyliltään kepeitä mutta ironista viiltävyyttä löytyy myös, just sellainen tyyli joka Ranskassa osataan hyvin :)
Paljon minäkertojia, jotka ovat henkilöinä varsin monensorttisia eli ei tehdä autobiografiaa vaikka viimeisessä novellissa kerrotaankin nuoresta naisesta joka lähettää esikoiskirjansa manuskaa kustantajalle...puhuttua kieltä (alkukielellä sanaston puhekieliset osiot eivät aina helpoimpia ole, mutta lauserakenteellisesti tämä oli simppeliä kieltä).
Huumoria, suuria toiveita ja pettymyksiä, aina ei voinut arvata mihin suuntaan tarina koukkaa tai jos arvasi niin ei miten (kun teini lainaa isänsä Jaguaria vaikka ei saisi, niin tietää että huonosti käy, mutta että se auto onnistutaan laittamaan lunastuskuntoon tuolla tavalla...): tarinavetoisesti menevät monet jutut mutta hyvällä kerronnalla niissä onnistutaan myös tunnelmia ja tunnetiloja luomaan, ja yhä vaan kepeä ironisuus pitää kuitenkin aina tietyn etäisyyden yllä. Ymmärrän kyllä miksi tämä kirja oli hitti ilmestyessään.

Saa nähdä minkä verran nämä jättävät muistijälkiä ajan kuluessa, nyt haluaisin kuitenkin mainita ainakin sen edelläviitatun Juniorin, ja IIG:n raskauskuvauksen, ja Le fait du jour -novellin pienen teon laukaisema onnettomus, ja kuinka sen kanssa sitten eletään (ja kuinka ekassa novellissa osoitetana kuitenkin että kirja on omasta ajastaan...nainen menee treffeille tuntemattoman miehen kanssa, mutta treffien aikana tämä vilkaisee kerran kännykkäänsä, mikä moukka, toisia treffejä ei ole tulossa. Arvelen naisen joutuvan nykyaikana pettymään usein).

Helmet-haasteesta tällä saa kohdan 45. Esikoiskirja.

Muita bloggauksia löytyi useita, esim. Riitta, Bleue, Nina, Mervi...