En ole kovin paljoa Charles Dickensia lukenut, ja suhtautumiseni on aika ristiriitainen: joskus aikoinaan luin Loistavan tulevaisuuden (vai oliko se Suuria odotuksia, en muista kummalla nimellä sen luin), mutta se meni kyllä jossain vaiheessa aika punnertamiseksi, jaarittelevat tiiliskivet eivät ole minun kirjojani...ja blogiaikana olen lukenut Joululaulun, joka taas oli paljon parempi.
Jatkan Dickensin lyhytproosalla, tällainen kirja löytyi johon on koottu parikymmentä kirjailijan kummitusjuttua yms., osa itsenäisiä tarinoita ja osa taas julkaistu jossain romaanissa sisätarinana (mm. Pickwick-papereiden lukuja on neljä mukana).
Ja, no, pysyn ennakkoluulossani että kirjailijan tuotanto on ainakin minun arvostuksissani kovin epätasaista. Se aiemmin luettu Joululaulu on mukana, ja kyllä se yhä toimii loistavasti, ja nyt se on luettu myös alkukielellä, ja muutama muukin hyvä juttu on mukana, koska tokihan Dickens kirjoittaa osaa. Mutta myös niitä, joissa mielenkiinto lopahti aika nopeasti päämäärättömän tuntuiseen jaaritteluun...
Kuten olen joskus maininnut, pidän tyylilajina contesta, suullisen kerronnan perinteestä ammentavasta tarinasta: parhaimmillaan se on rakenteeltaan ja kerronnaltaan tyylikkään hioutunutta mutta elävän tuntuista ja iskevää, siinä on tuttuutta mutta kulttuurikontekstistaan johtuen helposti myös yllätyksellisyyttä, ja hyvinkin erikoisia, yllättäviä ja hämmentäviä ilmiöitä saatetaan todeta kutkuttavan neutraalisti...
Ja sitähän tässäkin kirjassa on hyvin mukana, ihan oikean tarinan tuntua löytyy (ja usein tarina onkin kehystetty juuri jonkun hahmon ääneen kertomaksi), ja tunnelma vaihtelee jännityksestä huumoriin (varsinaisen kauhun piiriin ei juuri mennä) ja osa tarinoista on elementeiltään ihan klassista folklorea.
Mutta joskus lähdetään laventamaan, ja joskus se toimii (kuten yllämainitussa Joululaulussa) ja joskus taas ei...hyvä esimerkki löytyy kahdesta eir versiosta samaa tarinaa, jossa taidemaalari kohtaa sattumalta kauniin nuoren naisen, joka kyselee josko tämä kykenee tekemään hänestä kuvan muistinvaraisesti, ja kehoittaa painamaan piirteet mieleen, ja joskus myöhemmin maalari saa pyynnön josko voisi maalata taulun asiakkaan jokin aika sitten kuollesta tyttärestä...ensimmäisellä kerralla osana Four Ghost Stories -sarjaa, mainiona kummitusjuttuna, ja perään sitten The Portrait-Painter's Story -novellina jossa taiteilija itse kertoo tapahtuman kirjeitse...tarpeettomasti selitellen, kun juttu toimi hyvin anekdoottina.
Kyllä tässä voiton puolelle jäätiin, mutta ei silti ole suurta kiinnostusta tarttua niihin Dickensin tiiliskiviin...tai, ehkä siihen Pickwick-kerhoon, jossa ei kai ole juuri sisäistä rakennetta vaan sitä voi lukea leppoisaan tapaan anekdoottien jatkosarjana.
Helmet-haasteeseen tämä sopii hyvin kohtaan 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, koska Dickens yhdistää kummitusjutut erityisesti jouluaikaan, Joululaulu ei ole suinkaan ainoa jouluun sijoittuva tarina kirjassa...
2 kommenttia:
MInä taas rakastan Dickensin kertomuksia, paitsi tuota Pickwickiä,joka minulle oli tosi puuduttavaa luettavaa. Joulutarinankin olen lukenut ja yhden uudenvuoden jutun, jotka ei ihan mun omintani ole juuri noiden henkimaailman asioiden takia. Kaksi kaupunkia, joka on mun suosikkini ei ole tiiliskiviromaani, suosittelen, jos et ole vielä lukenut.
Joistain Dickenseista on ollut puhetta että kun ne on julkaistu aikoinaan jatkokertomuksina, niin ne pitää myös lukea samaan tapaan, eli hitaasti edeten, luku tai pari viikossa...ja tuo Pickwick on vissiin aika lailla anekdoottikokoelma, eli siihen sopisi...
Kaksi kaupunkia on kanssa ollut mielessä ehdokkaana, jos Dickensin parissa jatkan.
Lähetä kommentti