Helvi Hämäläinen - Kolme eloonherätettyä

Maria katseli hänen menoaan ja ajatteli että Opettaja oli antanut elämän takaisin kaksitoistavuotiaalle pikkutytölle, eikä lahja ollut viaton niinkuin nukke tai helminauha, vaan rikas, monimutkainen, vaarallinen lahja niinkuin peto tai käärme. Mutta Opettaja oli antanut sen lahjaksi takaisin viattomalle lapselle.

Helvi Hämäläinen pohtii elämän ja kuoleman kysymyksiä kirjoittamalla jatkoa kolmelle evankeliumiepisodille, joissa Jeesus herättää kuolleen taas elämään, kirjan eloonherätetyt ovat Lasarus (Joh 11:1-44), Nainin lesken poika (Luuk 7:11-17) ja Jairuksen tytär (Mark 5:35-43) ja näkökulmahenkilönä Lasaruksen ja Martan sisar Maria (Hämäläinen ei seuraa katolista perinnettä, jossa Betanian Marian ja Maria Magdalenan ajatellaan olevan sama henkilö).

Kirja alkaa pari vuotta Lasaruksen kuoleman ja eloonherättämisen jälkeen, tapauksesta puhutaan paljon, ja Lasaruksen silloinen morsian on tulkinnut tapahtuman olevan kutsu omistaa elämä kääntymykselle, askeesille, rukoukselle ja hyville töille. Lasarus on eri mieltä, paluu kuolemasta on kutsu elinvoimaan sen täysissä muodoissa, ja niin hän ottaa toisen morsiamen, pyrkii osoittamaan voimaa ja toimeliaisuutta maanviljelyksessä ja kaikin puolin todistamaan että kyllä tällainen mies on totisesti ansainnutkin palata elämään.

Mutta kummastusta ja kateutta kytee, naapuri on katkera kun hänen pieni lapsensa on kuollut ja Lasarus elää, ja Mariakin miettii että miksi Lasarus herätettiin ja eräs toinen, kauneudessa ylivertainen nuori mies, makaa haudassa, eikö tämä jos joku olisi ansainnut palata elämään...ja Lasaruskin kokee jo kuolemasta puhumisen ja sen varjon elämäänsä raskaaksi, haluaa olla kuin normaali ja vähätellä henkiinherättämisen ihmettä, oliko hän nyt sitten edes oikeasti kuollut (ja samalla jatkaa elinvoimansa todistelua).

Maria lähtee katsomaan niitä kahta muuta ihmetapausta, joista on kuullut puhuttavan. Nainin lesken poika Esaias on suorastaan pettymys, nuori paimen, laiha mitättömyys mutta suulas rehentelijä, ja kun paikalle tulee muitakin turisteja ihmettä katsomaan, niin Maria valehtelee eloonherätetyn olevankin Esaiaan ystävä, voimakas, verevä ja rohkea sotilas, koska tällaisen eloonherättämisessä olisi toki paljon enemmän kunniaa Opettajalle, ja eiväthän muut Esaiasta ihmeen kohteena ymmärtäisi kun ei sitä itsekään oikein ymmärrä vaikka tuntee Opettajan...

Ja kolmas, Jairuksen tytär Ester, taas on kasvanut 15-vuotiaaksi tytöksi, omapäiseksi teiniksi, joka kieltää jyrkästi kuollut olleensakaan ja muutenkin aiheuttaa huolta isälleen, oliko se sittenkään niin hyvä asia pyytää Opettajaa...(tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani Nothombin Soif, jonka alkuluvussa moni henkilö syyttää Jeesusta kuinka tehdyt ihmeet ovat olleet haitaksi, äiti joka pyysi poikansa parantumista valittaa nyt että poika meluaa, ravaa ympäriinsä ja häiritsee, sairaana oli ainakin paikallaan ja hiljaa...)

30 vuotta myöhemmin Opettaja on kuollut mutta toki kerrotaan että on noussut myös itse kuolleista, Lasaruksen elämä on edennyt omaan suuntaansa, elinvoimasta huolimatta se ei ole vanhenemisesta, rappiosta tai kuolemasta vapaa, ja Maria lähtee katsomaan miten Esaias ja Ester ovat elämäänsä eläneet...

Hämäläisen henkilöiden ja ryhmien käytöksessä on lisättyä realismia, lyhyiden ihmekertomusten henkilöt saavat lihaa luittensa ympärille ja inhimillistä ambivalenttiutta kun ihmetyksestä on toivuttu, mutta mitään historiallista realismia Waltarin tai Utrion tyyliin ei tehdä, tämä on henkistä pohdintaa ihmiselämästä ja sen arvosta ja arvostuksesta, mitä se hyvä elämä sitten onkaan.

Alunperin kirja ilmestyi 1953 (lukemani uusintapainos on 80-luvun lopulta, kun Hämäläinen oli noussut uudestaan esiin Sukupolveni unta -runokokoelmallaan), joten mukana luultavasti on myös menneen sodan kaikuja, sodan joka aiheutti epäilemättä moniaalla kysymyksiä, usein katkeriakin, miksi tämä kuoli ja tuo pelastui, ja mitä sillä elämällä tekee sen jälkeen kun ei kuollutkaan.

Ja tietysti puhe on myös armosta: ihmeitä ei toisteta kaikille halukkaille, joten miksi armo kohdistuu niinkuin kohdistuu, miksei sitä voi ansaita, miksei kaunista ja hyvää pelasteta. Jeesus itse ei kirjassa esiinny kuin toisten puheissa Opettajana joka oli ollut täällä mutta on nyt muualla (ja kirjan keskellä pitkässä sitaatissa Matteuksen evankeliumista), mutta tunnistettavia piirteitään kyllä putkahtelee esiin, tekojensa seurauksina vaikkei aina näkyvimpinä tai siellä mistä niitä odottaisi...

Ja Maria (ja ehkä myös kirjailija itse) kapinoi mielessään ja ehkä ymmärtää jotain mutta silti, miksi näin eikä noin.

Kirja jää vähän liian hajanaiseksi että olisin täysin ihastunut, mutta kiinnostava se kuitenkin oli, ja pidin tästä selvästi enemmän kuin kahdesta aiemmasta kirjailijan kirjasta...

Otan Helmet-haasteesta kohdan 24, kirjailija, joka on julkaissut yli 20 kirjaa; nykyään tuntuu että Hämäläinen on käynyt yhden hitin ihmeeksi, jonka tuotannosta muistetaan Säädyllinen murhenäytelmä muttei muuta, mutta romaanejaankin on melkein parikymmentä ja runot päälle...