Maria katseli hänen menoaan ja ajatteli että Opettaja oli antanut elämän takaisin kaksitoistavuotiaalle pikkutytölle, eikä lahja ollut viaton niinkuin nukke tai helminauha, vaan rikas, monimutkainen, vaarallinen lahja niinkuin peto tai käärme. Mutta Opettaja oli antanut sen lahjaksi takaisin viattomalle lapselle.
Helvi Hämäläinen pohtii elämän ja
kuoleman kysymyksiä kirjoittamalla jatkoa kolmelle
evankeliumiepisodille, joissa Jeesus herättää kuolleen taas
elämään, kirjan eloonherätetyt ovat Lasarus (Joh 11:1-44), Nainin
lesken poika (Luuk 7:11-17) ja Jairuksen tytär (Mark 5:35-43) ja
näkökulmahenkilönä Lasaruksen ja Martan sisar Maria (Hämäläinen
ei seuraa katolista perinnettä, jossa Betanian Marian ja Maria
Magdalenan ajatellaan olevan sama henkilö).
Kirja alkaa pari vuotta Lasaruksen
kuoleman ja eloonherättämisen jälkeen, tapauksesta puhutaan
paljon, ja Lasaruksen silloinen morsian on tulkinnut tapahtuman
olevan kutsu omistaa elämä kääntymykselle, askeesille,
rukoukselle ja hyville töille. Lasarus on eri mieltä, paluu
kuolemasta on kutsu elinvoimaan sen täysissä muodoissa, ja niin hän
ottaa toisen morsiamen, pyrkii osoittamaan voimaa ja toimeliaisuutta
maanviljelyksessä ja kaikin puolin todistamaan että kyllä
tällainen mies on totisesti ansainnutkin palata elämään.
Mutta kummastusta ja kateutta kytee,
naapuri on katkera kun hänen pieni lapsensa on kuollut ja Lasarus
elää, ja Mariakin miettii että miksi Lasarus herätettiin ja eräs
toinen, kauneudessa ylivertainen nuori mies, makaa haudassa, eikö
tämä jos joku olisi ansainnut palata elämään...ja Lasaruskin
kokee jo kuolemasta puhumisen ja sen varjon elämäänsä raskaaksi,
haluaa olla kuin normaali ja vähätellä henkiinherättämisen
ihmettä, oliko hän nyt sitten edes oikeasti kuollut (ja samalla
jatkaa elinvoimansa todistelua).
Maria lähtee katsomaan niitä kahta
muuta ihmetapausta, joista on kuullut puhuttavan. Nainin lesken poika
Esaias on suorastaan pettymys, nuori paimen, laiha mitättömyys
mutta suulas rehentelijä, ja kun paikalle tulee muitakin turisteja
ihmettä katsomaan, niin Maria valehtelee eloonherätetyn olevankin
Esaiaan ystävä, voimakas, verevä ja rohkea sotilas, koska
tällaisen eloonherättämisessä olisi toki paljon enemmän kunniaa
Opettajalle, ja eiväthän muut Esaiasta ihmeen kohteena ymmärtäisi
kun ei sitä itsekään oikein ymmärrä vaikka tuntee Opettajan...
Ja kolmas, Jairuksen tytär Ester, taas
on kasvanut 15-vuotiaaksi tytöksi, omapäiseksi teiniksi, joka
kieltää jyrkästi kuollut olleensakaan ja muutenkin aiheuttaa
huolta isälleen, oliko se sittenkään niin hyvä asia pyytää
Opettajaa...(tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani
Nothombin Soif, jonka alkuluvussa moni henkilö syyttää Jeesusta
kuinka tehdyt ihmeet ovat olleet haitaksi, äiti joka pyysi poikansa
parantumista valittaa nyt että poika meluaa, ravaa ympäriinsä ja
häiritsee, sairaana oli ainakin paikallaan ja hiljaa...)
30 vuotta myöhemmin Opettaja on
kuollut mutta toki kerrotaan että on noussut myös itse kuolleista,
Lasaruksen elämä on edennyt omaan suuntaansa, elinvoimasta
huolimatta se ei ole vanhenemisesta, rappiosta tai kuolemasta vapaa,
ja Maria lähtee katsomaan miten Esaias ja Ester ovat elämäänsä
eläneet...
Hämäläisen henkilöiden ja ryhmien
käytöksessä on lisättyä realismia, lyhyiden ihmekertomusten
henkilöt saavat lihaa luittensa ympärille ja inhimillistä
ambivalenttiutta kun ihmetyksestä on toivuttu, mutta mitään
historiallista realismia Waltarin tai Utrion tyyliin ei tehdä, tämä
on henkistä pohdintaa ihmiselämästä ja sen arvosta ja
arvostuksesta, mitä se hyvä elämä sitten onkaan.
Alunperin kirja ilmestyi 1953 (lukemani
uusintapainos on 80-luvun lopulta, kun Hämäläinen oli noussut
uudestaan esiin Sukupolveni unta -runokokoelmallaan), joten mukana
luultavasti on myös menneen sodan kaikuja, sodan joka aiheutti
epäilemättä moniaalla kysymyksiä, usein katkeriakin, miksi tämä
kuoli ja tuo pelastui, ja mitä sillä elämällä tekee sen jälkeen
kun ei kuollutkaan.
Ja tietysti puhe on myös armosta:
ihmeitä ei toisteta kaikille halukkaille, joten miksi armo kohdistuu
niinkuin kohdistuu, miksei sitä voi ansaita, miksei kaunista ja
hyvää pelasteta. Jeesus itse ei kirjassa esiinny kuin toisten
puheissa Opettajana joka oli ollut täällä mutta on nyt muualla (ja
kirjan keskellä pitkässä sitaatissa Matteuksen evankeliumista),
mutta tunnistettavia piirteitään kyllä putkahtelee esiin,
tekojensa seurauksina vaikkei aina näkyvimpinä tai siellä mistä
niitä odottaisi...
Ja Maria (ja ehkä myös kirjailija
itse) kapinoi mielessään ja ehkä ymmärtää jotain mutta silti,
miksi näin eikä noin.
Kirja jää vähän liian hajanaiseksi
että olisin täysin ihastunut, mutta kiinnostava se kuitenkin oli, ja pidin tästä selvästi enemmän kuin kahdesta aiemmasta kirjailijan kirjasta...
Otan Helmet-haasteesta kohdan 24,
kirjailija, joka on julkaissut yli 20 kirjaa; nykyään tuntuu
että Hämäläinen on käynyt yhden hitin ihmeeksi, jonka
tuotannosta muistetaan Säädyllinen murhenäytelmä muttei muuta,
mutta romaanejaankin on melkein parikymmentä ja runot päälle...
En ole tällaisesta teoksesta kuullutkaan. Kuulostaa kiintoisalta kirjalta, vaikka en ihan allekirjoittaisikkaan raamatunhistoriallista näkökulmaa. Elämän tarkoituksen miettiminen on ikiaikainen kysymys ihmisten mielissä.
VastaaPoistaEnpä ollut minäkään kuullut, ennen kuin näin kirppiksen hyllyssä, ja aihe vaikutti sen verran kiinnostavalta että otin luettavaksi...
PoistaJa joo, ikiaikaisia kysymyksiä, mikä perustelee myös kirjailijan päätöksen sijoittaa pohdinta raamatullisiin aikoihin (ja huomasin että on kirjoittanut toisenkin romaanin samoilta ajoilta), ja toisaalta sellaisia jotka ovat tulleet erityisen ajankohtaisiksi, kun on eletty kriisiaikoja jolloin kuolema korjaa satoa hyvinkin satunnaisen tuntuisesti...