Erik Orsenna - Les Chevaliers du Subjonctif (subjunktiivin ritarit)

Lisää Erik Orsennan varsin omalaatuisia kirjoja, jotka lainailevat tyyliään lastenkirjoista, mutta eivät oikein kuitenkaan sellaisiksi asetu: alkuvuodesta luin Dernières nouvelles des oiseaux -kirjan, ja blogitauolla La grammaire est une chanson douce ('kielioppi on lempeä laulu'), jolle tämä kirja on jatkoa.

Tuossa ensimmäisessä kirjassa 10-vuotias Jeanne ja 14-vuotias Thomas päätyvät keskellä Atlanttia olevalle saarelle, jota asuttavat sanat, ja seikkailuista saarella kehitellään sitten omalaatuinen satu (ranskan) kielestä ja kieliopista. Ja vaikka aihe saattaa kuulostaa kuivalta, on kirjasta tullut jonkinlainen uusklassikko...

Ja nyt sitten Jeanne jatkaa seikkailujaan, pari vuotta vanhempana, ja tällä kertaa esillä ovat verbien tapaluokat: Jeanne itse asustaa indikatiivin saarella preesensin alueella (tietysti), mutta muitakin saaria on, ja erityisen huomion kohteeksi nousee epämääräinen mutta kiehtova subjunktiivi, tapamuoto joka kuvaa epämääräisyyttä, jotain jota halutaan tai epäillään tai arvellaan tai toivotaan. Ja toiveiden, halun ja epäilyn muotona kyseessä on tietysti rakkauden tapaluokka (suomessa ei tätä tapaluokkaa ole, vaan sen sijasta käytetään kirjavasti muita tapamuotoja).

Saari itsessään on aiheensa mukaisesti hieman epämääräinen ja muuttuva, vähän kuin merikin, mutta vaikka ensivaikutelma subjunktiivien saaresta onkin aika hippeilevä, vaikuttavat saarella myös tekniikka ja bisnes, joilla on paljon suuria mahdollisuuksia, suunnitelmia ja lupauksia, jotka eivät ole vielä aktualisoituneet...unelmia on monenlaisia.

Taas venyvät kirjan kohderyhmäodotukset: sadunomainen tyyli ja päähenkilön ikä toki vinkkaisi tätä lastenkirjaksi, mutta tämä on vielä vähemmän juonivetoinen kuin aiemmin lukemani Orsennat ja vilisee viittauksia, jotka mennevät kyllä reippaasti lapsilukijoilta ohi...ja tässä ollaan niin tiukasti ranskan kielessä ja kulttuurissa kiinni, että kääntäminen muille kielille olisi järjetöntä, mutta samalla ranskan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille nämä ovat kyllä ihan ehdottomasti tutustumisen arvoisia: kirjan myös lukenut Hannu ehdottaakin tätä ranskan yo-kirjoituksiin valmistautuvalle abille, mutta ranskan opiskelijoille muutenkin nämä Orsennan kielikirjat ovat erinomaisen suositeltavia (kirjan loppu jää hieman avoimeksi ja näköjään jatkoa seuraa, vaikka kuten sanottu eivät nämä kovin juonivetoisia kirjoja ole).

Ja olisi kyllä kiinnostava lukea jotain samantyylistä suomen kielestä...

- Il semble que nous ayons une nouvelle amie.
Tous les regards se tournèrent vers moi. J'aurais voulu rentrer sous les copeaux qui me chatouillaient les pieds.
- Il ne paraît pas que nous nous soyons déjà rencontrés.
- Dieu soit loué ! Je n'aurais jamais cru qu'une si jeune fille daignât s'intéresser à notre mode bien-aimé !
- Que cette demoiselle prenne place parmi nous !
- Et qu'elle veuille bien nous excuser de continuer nos travaux : un congrès de grammairiens nous attend à Québec.
- Auparavant, je ne doute pas qu'elle accepte d'inscrire son nom dans ce cahier.

Erik Orsenna - Dernières nouvelles des oiseaux (lintujen viimeiset uutiset)

Tekemättä asiasta sen kummempaa lukuhaastetta, mielessä on ollut tehdä syvempi sukellus ranskankieliseen lasten ja nuorten kirjallisuuteen, joista jotkut yksittäiset teokset saattavat olla suomeksikin tuttuja, mutta aika moni ei (olen aikoinaan jo pohtinut lastenkirjallisuuden kiinnostavuutta nimenomaan yhtenä näkökulmana kulttuuriinsa josta se on tullut). Eli varautukaa että näitä on tulossa.

Erik Orsenna on kirjailija, jonka tuotanto leviää moneen suuntaan: on taloustiedettä ja politiikkaa, mutta myös fiktiotuotantoa, kuten Goncourt-palkittu romaani L'exposition coloniale, ja sarja lastenkirjoja. Näistä tunnetuimman, La grammaire est une chanson douce ('kielioppi on lempeä laulu'), olen lukenut aiemmin blogitauon aikana, ja se on kyllä varsin omalaatuinen faabeli kieliopin iloista (Hannulta löytyy bloggaus tästä kirjasta), sen verran omalaatuinen, että lisääkin kiinnostaisi lukea...

Vaikka tuolle kirjalle on tehty suoria jatko-osiakin, niin käsiin tuli kuitenkin muuta tuotantoa, eli tämä teos joka myös on, no, omalaatuinen faabeli. Ja vaikken takakannesta sitä hoksannutkaan, niin ensisivuilta muistin että tästäkin olen nähnyt bloggauksen, Ariel on tämän lukenut. 

Eräälle saarelle kootaan valikoitu seitsemän lapsen ryhmä: lapset ovat Euroopan eri maista ja kaikilla on intohimoinen, melkein kaikennielevä kiinnostus johonkin tiettyyn asiaan: yhdellä meteorologia ja erityisesti pilvet, toisella mekaniikka ja pyörät, kolmannella asiat jotka kiinnittävät asioita toisiinsa kuten liimat ja naulat...projektin ideoineella presidentillä ei välttämättä ole sen suurempaa suunnitelmaa kuin kokeilla mitä tapahtuu, kun erityisillä mutta hyvin rajatuilla lahjakkuuksilla varustetut lapset ovat yhdessä: alkavatko ideat ruokkia toisiaan? Lasten mukana on johtajatar, rouva McLennan (joka muistuttaa aika paljon Björkiä) ja tulkki, entinen jalkapallovalmentaja Sir Alex (sukunimeä ei mainita, oletan sen olevan Ferguson), mutta näiden tehtävänä on myös olla liikaa puuttumatta, ainakaan suoraan, tapahtumiin.

Aluksi jokainen lapsi keskittyy vain omaan kiinnostuksenkohteeseensa, olematta juurikaan tekemisissä toisten kanssa (myöhemmin yksi heistä toteaakin että jokaisella heillä on kokemusta eristäytyneellä saarella asumisesta, koska jokainen heistä on sellainen), mutta jotain törmäämisiä tietysti tapahtuu...mutta vasta kun myrsky pyyhkäisee saaren yli ja katkaisee yhteydet ulkomaailmaan, niin joudutaan vakavasti miettimään mitäs nyt tehdään...jolloin nousee esiin ehdotus lentokoneen rakentamisesta. 

Käytettävissä olevat materiaalit ovat rajallisia, mutta improvisoida voi, ja kullakin lapsella on hyödyllisiä erikoistaitoja...ja projekti pääsee vauhtiin, siinä määrin, että kun jonkin aikaa myöhemmin lääkärilaiva tulee evakuoimaan myrskyn koettelemia saarelaisia, niin lapset eivät halua lähteä, heillä on tekeminen kesken. Ja tietysti aikanaan lentokone nousee ilmaan...

Ranskalaisessa kirjallisuudessa on perinteitä taidesadusta, jonka piiriin tämänkin tarinan voi laskea: kertomus joka toimii sadun omalaatuisella logiikalla (mitenkään realistisella otteella tämä tarina ei edes yritä toimia, ja kuten Ariel huomauttaa, ei kirjan henkilöillä ole varsinaisesti luonteita: heillä on tehtävänsä tarinassa, roolit), mutta jonka kerronnassa ja rakenteessa on kuitenkin oma selvästi kirjallinen tyylinsä...tässäkin on runsas filosofinen tasonsa, ilmaisuissa aforistista otetta, ja kertojaratkaisukin on omalaatuinen: alkuosa on kerrottu neutraalin kaikkitietävän kertoja näkökulmasta, mutta vähitellen mukaan hiipii minä/me-kertoja siinä vaiheessa, kun lapset alkavat huomioida toistensa olemassaolon ja työskennellä yhdessä...

Epäilemättä tärkeä pointti kirjassa on yhteistyö, monien hyvin erilaisten henkilöiden suuntautuminen yhteiseen projektiin, joka vaatii hyvin erilaisia lahjakkuuksia ja kiinnostuksenkohteita, enemmän kuin mitä kukaan yksinään pystyy toteuttamaan, ja johon eri henkilöillä on hyvinkin erilaiset panokset annettavana. Ottaen huomioon kirjailijan taustan politiikassa, mieleen tulee onko tässä puhe myös vaikkapa Euroopan Unionista? Ehkä.

Oikeastaan tekisi mieli kysyä, että vaikka tämä näyttääkin lastenkirjalta, onko se oikeasti sitä, varsinaisesti edes tarkoitettu lapsille? Tai pitäisivätkö lapset edes tästä? Tämä lukemani painos ei edes ole julkaistu missään lastenkirjasarjassa, tämä on tavallisten pokkarien julkaisusarjaa (ja toisaalta joissain kustantamojen lanu-sarjoissa olen nähnyt Italo Calvinoa yms. kirjailijoita joita en ensisijaisesti lanuksi mieltäisi). Merkillinen teos, joka ei varmaan juonivetoisille lukijoille niin toimi, mutta kyllähän tässä on jotain niin kutkuttavaa että Orsennaakin pitänee lukea lisää...

Kirjavalintaan vaikutti takakannen maininta, että kirjassa on presidentti, mikä on haastekohtana Helmet-haasteessa.