9.11.2021

Jean-Paul Sartre - Huis clos & Les mouches (Suljetut ovet & Kärpäset)

 
 
Vaikka Jean-Paul Sartre onkin nimenä ja osin aatteinakin tuttu, en ole tuotantoaan aiemmin lukenut. Joten tämä kahden keskeisen näytelmän kokoelma on mitä otollisin tutustumiskohde.

Ensimmäisessä näytelmässä kolme henkilöä, vastikään kuolleita, tulevat suljetuksi samaan huoneeseen, jotka ensin valehtelevat mitä ovat eläessään tehneet, ja lopulta kun myöntävät tekemisensä, eivät silti saa rauhaa tosiltaan. Ja tästä näytelmästä on peräisin suosittu sitaatti, "helvetti on toiset ihmiset".
Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta oli maininta, että huoneessa ei voi olla peilejä, henkilöt eivät voi nähdä itseään vaan vain tulla toisten näkemiksi ja määrittelemiksi...kun olin lukenut juuri Amélie Nothombin Mercuren, joka on myös kolmiodraama tilassa, jossa ei ole peilejä: viittaako Nothomb tähän näytelmään? 

Kärpäset oli myös tarinaltaan aiemmista lukemisista tuttu, taas yksi versio Oresteen ja Elektran tarinasta, josta oli jokunen kuukausi sitten myös lukenut toisen version. Ja Sartre taas tuo tarinaan paljon omaa yksilökeskeistä (ja tässä Nietzscheen päin vivahtavaa) filosofiaansa...

Mitäs minä nyt sitten näistä ajattelin. Molemmissa oli kiinnostavia kuvia ja visioita, ihan kirjallisella tasolla näissä kyllä on ansiota. Mutta ajatuksellisista ulottuvuuksista en jaksanut innostua : epäilemättä siinä oli jotain uutuutta kirjoitusaikaan 1940-luvulla, mutta filosofinen anti on niin tehokkaasti kyllästänyt nykyajan, että näiden mietteet olivat läpeensä nykypuheessa banaaleja, yleisesti hyväksyttyjä  kliseitä. On suorastaan ironista, että tästä yksilökeskeisyyden korostamisesta on tullut massojen umpiporvarillinen de rigueur -aate...

Tjooh. Yhtä hyvin olisin voinut katsoa vaikka telkkarista jotain Temptation Islandia tms. 
No, Kärpäsillä otan sentään Helmet-haasteesta kohdan 16. Kirjassa eletään ilman sähköä (Helvetissä ilmeisesti on sähköt, ainakin kirjan kannen mukaan).

5 kommenttia:

  1. Onpas kiinnostava tuo ensimmäinen näytelmä, Suljetut ovet. Peileistä tuli mieleen Dürrenmattin novelli Kapinallinen, jossa hallitsijan poika on menossa isänsä palatsiin sanomaan hänelle suorat sanat, mutta päätyykin peilisaliin. Onko tuo näytelmien mainittu yksilökeskeisyys yksilönvapautta vai yksillöllisyyttä? Vai tarkoitatko itsekeskeisyyttä? Minusta elämä on maalimassa menossa yhdenmukaisuuden suuntaan. Yksilö vertautuu helposti kierrätettävään maitopurkkiin. Sartren näytelmässä "Altonan vangit" käydään henkien taistoa kolmen vahvan yksilön välillä, joista kaksi osoittautuu muita vahvemmiksi ja he sortuvat siihen vahvuuteensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran viehättävä visio siinä ensimmäisessä että ehkä se kannattaa lukea/nähdä jos tilaisuus tulee.
      Ja aiheena on yksilövapaus joka kyllä valuu itsekeskeisyyden puolelle...ja luulenpa että tuo mainitsemasi on sitten saman asian kääntöpuoli, että jos minä olen kaiken mittari ja muut ovat Muita, niin miksi näiden yksilöillä olisi minulle enemmän väliä kuin helposti kierrätettävällä maitopurkilla...

      Poista
    2. Tuo yksilövapaus / itsekeskeisyys voidaan nähdä kahdelta kannalta. Jos pitää itseään kaiken mittana (ja ihmiset pakostakin näkevät asiat nimenomaan omalta kannaltaan, koska heillä on juuri ne omat aivonsa ja omat kokemuksensa) eikä suhteuta tätä mihinkään, se voi tosiaan johtaa muiden ihmisten vähättelyyn ja tasapäistämiseen. Toisaalta jos pitää itseään kaiken mittana mutta samalla tiedostaa, että jokainen ihminen kokee itsensä yhtä ainutlaatuisena ja merkityksellisenä kuin itse kokee itsensä, tämä saattaa päinvastoin johtaa muiden ihmisten hyväksymiseen ja heidän arvostamiseensa omana itsenään ja sen ymmärtämiseen, että asiat voidaan nähdä eri tavalla. Tämä oli aika monimutkaisesti ilmaistu, mutta minusta yksilöllisyys ja yhteisöllisyys eivät mitenkään välttämättä sulje toisiaan pois.

      Poista
    3. Tämän ei siis ollut tarkoitus olla Sartren puolustus (hän ei ole suosikkejani). Eikä Temptation Islandinkaan, sen puoleen :-). Mutta minusta yksilöllisyyteen voi yhdistyä myös toisten ihmisten huomioonottaminen, jos samalla myöntää toisten ihmisten arvon ja heidän oikeutensa omaan yksilöllisyyteen (ei tosin itsestään selvä asia).

      Poista
    4. Hyvä huomio tuo.
      Mieleen tuli lukemani Pierre Claverien ajatukset dialogista, joissa hän korostaa, että jotta dialogi ja vuorovaikutus olisi mahdollista, niin se vaatii että myös itse osallistuu siihen, tuo oman positionsa ja omat näkökulmansa ja mielipiteensä mukaan keskusteluun eikä yritä vetäytyä johonkin epämääräiseen neutraaliuteen...koska oman positionsa näkeminen neutraalina normina, josta kaikki muut ovat poikkeuksia, on nimenomaan vahingollinen lähtökohta.
      Ja samalla se oman position itseymmärrys voi kunnolla kehittyä vain, jos tuntee ja arvostaa toisia, eli se ei tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys.

      Poista