Eric-Emmanuel Schmitt - Théâtre 1

Pitäisi lukea -listalla on jo jonkin aikaa noussut Eric-Emmanuel Schmitt, ranskalainen nykykirjailija jonka tuotannossa vaikuttaa olevan kiinnostavia aiheita sopivalla yhdistelmällä populaaria ja pohdiskelua. Ja käsiin tuli näppärästi tämä pokkari, johon on koottu varhaista näytelmätuotantoa, joten lukuun.

Neljästä teoksesta Le bâillon on lyhyt monologi, josta en oikein saanut otetta, ja L'école du diable myös lyhyt, jonkinlainen faabeli joka oli ihan sympaattinen muttei nyt niin kiinnostava. Mutta ne kaksi muuta, pitempää näytelmää, olivatkin sitten kiinnostavampia.

La nuit de Valognesista tuli nimen perusteella ensin mieleen että onkohan tämä se Ettore Scolan mainio leffa Ludvig XVI:sta, mutta ei, se oli La nuit de Varennes. Historiaan kuitenkin sijoitutaan, ja tapaammekin vanhan tutun, Don Juanin. Joukko Don Juanin vanhoja valloituksia kokoontuu yhteen ja päättää järjestää yksityisen tuomioistuimen ja tuomita Don Juanin naimisiin yhden tuoreemman uhrin kanssa rangaistuksen uhalla. Mutta vaikka Don Juanin käytöksessä onkin samaa häikäilemättömyyttä kuin aiemmin, ei palvelija Sganarellen vihkoon ole vähään aikaan tullut enää uusia merkintöjä, ja tuomioistuin joutuukin käsittelemään sen rikoksen että Don Juan on Don Juan sijaan sitä rikosta että Don Juan ei ole enää Don Juan...eli vaikka hahmossa onkin enemmän Tirso de Molinaa kuin Montherlantia, niin ei tämäkään tulkinta legendaarisesta hahmosta niin perinteinen ole.

Le visiteur oli näistä neljästä näytelmästä kuitenkin suosikkini, tässäkin puolilegendaarinen päähenkilö historiallisessa kontekstissa, eli Sigmund Freud vuoden 1938 Wienissä. Natsimiehittäjät pitävät kaupunkia hallussa, mutta Freudia on suojellut tähän asti kansainvälinen maine ja näkyvyys, mutta olisiko ajankohtaista lähteä maasta...ja samalla kun Freudin tytär viedään kuulusteltavaksi, tulee Freudin luo vieras joka saattaa olla mielisairaalasta karannut potilas tai Jumala tai molemmat tai ei kumpikaan, ja tästä seuraa keskustelua maailmasta ja ihmisistä ja elämästä ja kahdennestakymmenennestä vuosisadasta...missä määrin Jumalan tulisi puuttua asioihin jotka ihminen haluaa tehdä itselleen...
Huomattavana kuviona tietysti kysymys uskosta, vierailija ei halua tehdä mitään kaniineja-hatusta-ja-ilotulituksia -todistuksia jumaluudesta, mutta voiko tavallinen hullu tietää sellaista mitä tietää, ja toisaalta ateistinen Freud haluaa lisää ja lisää todistuksia, ja on valmis viemään niiden etsinnän absurdiuteenkin saakka.

Kokonaisuutena neljän näytelmän paketista pidin myös kyllä, tyylissä on vakavista aiheista huolimatta myös kepeyttä ja huumoriakin, ja käsittelyssä ovat kuitenkin Suuret Aiheet. Luulen että Schmittiä pitää siis lukea lisääkin.

Shakespearen sisaruksiin tämä on ulkomainen elävä mieskirjailija jota en ollut aiemmin lukenut, kombo jota ei vielä ollut, ja viides mieskirjailijan teos.