Tämän historiallisen näytelmän aihe on ilmeisen suosittu, Englannin kuninkaan Henry II:n hallituskausi. Olen aiemmin lukenut T.S.Eliotin näytelmän Murha katedraalissa (joka kertoo Canterburyn arkkipiispan Thomas Becketin murhasta, mutta on sen verran tiukasti ajassa ja paikassa rajattu että laajempi historiallinen konteksti ei ole niin olennainen), ja hyllyssä odottaisi Jean Anouilhin näytelmä Becket, samasta aiheesta...se tapahtuu tässäkin, vaikka vähän enemmän sivussa ja vain yhtenä osana, huomio keskittyy kiistan toiseen osapuoleen.
Ja samalla sai huomata että niin, enhän minä kovinkaan paljoa tiedä näistä Englannin keskiajan tapahtumista, jos ei Robin Hoodia lasketa (ja niissä tarinoissa historiantutkimus ei ole kovinkaan tarkkaa tai luotettavaa), jotain näitä henkilöitä tunnistin niminä mutta muuten...
Christopher Fry tosiaan keskittyy kuningas Henry II:een, koko tämän valtakauteen: toteutus on mielenkiintoinen, näytelmä jakautuu kolmeen näytökseen, mutta kukin näytös kattaa tapahtumia useiden vuosien ajalta ja nämä tapahtumat on toteutettu kuin jatkuvana tapahtumaketjuna ilman kohtausjakoa, ajan ulottuvuutta ei esitetä realistisesti vaan huomiona on nimenomaan tapahtumasarjat ja kehitys.
Ja niin, tarina: Henry II esiintyy doomed hero -arkkityyppinä, alussa edessä on loistava tulevaisuus, suurta idealismia yleisestä hyvinvoinnista ja laillisuudesta, ja hallussa on suuri valtakunta (Englanti, läntiset osat Ranskasta jne), mutta vähitellen kaikki valuu käsistä...
Mieleen tuli myös kuningas Lear. Henry II toteuttaa ohjelmaansa varsin häikäilemättömästi, mutta olettaa selvästi liikaa että muut toimivat niinkuin hän luulee, ja huonostihan siinä käy. Kun Canterburyn edellinen arkkipiispa kuolee, kuningas junailee uudeksi arkkipiispaksi kanslerinsa ja oikean kätensä Thomas Becketin, olettaen näin saavansa kirkon valtansa alle, mutta Becket ottaakin uuden asemansa vakavasti, kirkosta tulee entistä suurempi vastavoima valtiolle ja Henry menettää tärkeän ystävän...ja samaan tapaan alkaessaan jakaa valtakuntaansa pojilleen, onnistuukin jakamaan perheensä (myös vaimonsa Eleanor Aquitanilaisen), jota kääntyy myös isäänsä vastaan.
Myönnän että osa tapahtumista meni kyllä minulta yli kun tosiaan historiallisen kontekstin tuntemus on huomattavasti pienempi kuin sivistyneen britin, mutta tunnelmaa välittyi kuitenkin, ja Fry (jolta olen aiemmin lukenut suomennetun Venus näköpiirissä -näytelmän) kirjoittaa vähän tällaista modernia Shakespearea, joka ilmaisultaan ei ole vailla nautittavuutta...
HENRY. Dear Christ, the day that any man would dread
Is when life goes separate from the man,
When he speaks what he doesn't say, and does
What is not his doing, and an hour of the day
Which was unimportant as it went by
Comes back revealed as the satan of all hours,
Which will never let the man go. And then
He would see how the natural poisons in him
Creep from everything he sees and touches
As though saying, "Here is the world you created
In your own image". But this is not the world
He would have made. Sprung from a fraction of life,
A hair-fine crack in the dam, the unattended
Moment sweeps away the whole attempt,
The heart, thoughts, belief, longing
And intention of the man. It is infamous,
This life is infamous, if it uses us
Against our knowledge or will.
Shakespearen sisarukset -haasteeseen saan merkittyä ulkomaisen kuolleen miehen, jonka tuotantoa olen lukenut aikaisemmin. Ja Helmet-lukuhaasteeseen kohdan 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja.
Tästä tulee mieleen suositella (vaikka lukemista sinulta tuskin muutenkaan puuttuu tai vaikka ehkä olet lukenutkin?) englantilaisen (oik. skotti) C.J. Sansomin Englannin 1500-luvulle sijoittuvia Matthew Shardlake dekkareita, joissa monisyisesti ja värikkäästi paljastuu vallankäytön ikiaikainen raadollisuus ja uskonnon instituutioiden lomittuminen vallankäyttöön. Minulle ainakin nuo romaanit ovat olleet oppitunti aiheeseen, josta en oikeastaan kouluaikojen jälkeen muistanut muuta kuin muutamien suurmiesten nimiä ja niitäkin hyvin epämääräisesti. (No, muistanko nyt sitten mitään, on toinen juttu.)
VastaaPoistaYksi tiivistys tässä (eräästä pakinastani) koskien Sansomin Itsevaltias romaania:
"Kun Henrik VIII kävi Yorkissa syksyllä 1541 armahtamassa entiset kapinalliset, kaupungin virkamiehet ja maa-aateliset, hän tajusi että heistä oli hyötyä Tudorien uudella hallinnolle, siitä riippumatta mitä he olivat tehneet muutama vuosi aikaisemmin puolustaessaan katolista regimeä. Sansomin romaanin muuan hienoimmista yksityiskohdista kuvaa kuinka Yorkin kirkoista revitään viime tipassa katolisen ajan upeutta ilmaisevat lasimaalauksetkin irti, jotta Henrikin silmään ei osuisi entisen hallinnon väärä-uskonnollinen pohjavire."
Pidän mielessä. Englannin historiasta tuo renessanssiaika alkaakin olla jo monista lähteistä tutumpaa, mutta sekin kyllä, myönnetään, suurelta osin aika pinnallisesti.
VastaaPoistaSinänsä tuo reformaatio on varmasti ollut yksi verrokki tapahtumien tarkastelussa, tavallaan Henry II yrittää samaa missä Henrik VIII sitten paremmin onnistuu, eli saamaan kirkon oman valtansa alle, varsin häikäilemättömin ottein...
Ja toisaalta tässä Becket tuo esiin ajatuksen että kirkko ei voi olla poliittisen vallan kontrollissa, vaan poliittinen valta tarvitsee erillistä kirkkoa vastavoimakseen, ja sen vuoksi aluksi vastustaa nimitystään arkkipiispaksi, ja kun se sitten kuitenkin toteutuu, ei asetukaan Henry II:lle myötäsukaiseksi...(ja sama ajatus löytyy myös Alexis de Tocquevillelta).