Ryu Murakami - Piercing

 

 

Kirja alkaa vahvalla kuvalla: nuori isä on keskellä yötä muutamakuukautisen tyttärensä kehdon ääressä, puristaen kädessään jääpiikkiä. Hän ei halua käyttää sitä, mutta pelko että tulee sitä käyttämään on akuutti.

 

Sinänsä vähän alle kolmikymppisen Kawashiman elämässä kaikki on hyvin, ainakin nyt: hyvä työ mainosfirmassa, rakas vaimo ja nyt myös rakas tytär. Kaikki ei ole ollut aiemmin hyvin, mutta unettomuus ja unikauhuhäiriö on menneisyyttä...mutta nyt ne ovat palanneet, mukanaan painostava halu, joka vie jääpiikki kädessä kehdon ääreen (ja jääpiikkiä on käytetty aiemminkin, Kawashiman silloiseen naisystävään).

Kawashima keksii kyllä myös ratkaisun tähän kriisiin: tilanne varmastikin laukeaa, jos hän voi piikittää jonkun toisen hengiltä, ei niin tärkeää kenet...joten aletaan suunnitella täydellistä murhaa, mutta kun suunnitellulla uhrilla, SM-klubilta tilatulla prostituoidulla Chiakilla, on, jos mahdollista, vielä hatarampi ote todellisuudesta, niin suunnitelmiin tulee aikamoisia mutkia.

 

Olen nyt muutaman Ryu Murakamin kirjan lukenut, ja onhan tämä tunnistettavasti samaa linjaa kuin In the Miso Soup ja Audition ja Almost Transparent Blue...Murakami kommentoi usein japanilaista yhteiskuntaa, erityisesti sitä kuinka se on kadottanut sielunsa ja korvannut sen kaupallisella tyhjyydellä ja hyväksikäytöllä, ja tämä purkautuu sitten seksin, väkivallan raadollisina yhteenkietoutumina...ja kuten tuosta alkuasetelmasta voi päätellä, tässäkin kyllä tuota riittää.

 

Joskin tällä kertaa yhteiskunnallisuus on häivytetty selvemmin taka-alalle ja keskitytty päähenkilöihin, ja samalla tarina käy perinteisemmäksi trilleriksi, jonka juoni on kyllä varsin arvaamaton, siinä vaiheessa kun Kawashiman suunnitelmat menevät puihin niin ei voi tosiaankaan arvata että mitenköhän tässä käy, kuka tappaa, kenet ja miten vai mitä tapahtuu...

Ja toisaalta, siitä huolimatta mitä sekä Kawashima että Chiaki ajattelevat ja tekevät kirjan aikana, molemmat on esitetty omalla omalaatuisella tavallaan sympaattisiksi hahmoiksi, ja tapa kuinka nämä onnistuvat ymmärtämään toisiaan väärin ja tekemään vääriä johtopäätöksiä tuo kirjaan vaikutteita romanttisesta komediasta (ja se lienee harkittua, Murakamilla vaikuttaa olevan varsin omalaatuinen ja itsetietoinen huumorintaju).

 

Samalla tuo hienovarainen komediallisuus ja sympaattisuus puhkaisee mahdollisen yrityksen tehdä päähenkilöistä jotenkin pateettisen traagisia, tai säälittäviä, ja toisaalta ajatusten ja tekojen raakuus ja hirviömäisyys estää yritykset pitää niitä oikeutettuina...lopputuloksena on, että päähenkilöt ovat ihan vaan inhimillisiä, ja ottaen huomioon kontekstin, se on aikamoinen saavutus. 

 

Walking through the Kabuki-cho district of Shinjuku two nights ago, he'd confirmed that most of the freelance streetwalkers were from overseas, particularly South-East Asia. Among the advantages of choosing such a woman was the fact that any search for her would be half-hearted at best, since she was unlikely even to be in Japan legally. But it was essential that the flesh he pierced with the icepick be as white as possible. And now that he thought about it, not even a fair-skinned foreigner would do. If the victim didn't speak Japanese well, it would be difficult to set things up properly, and, besides, it was imperative that her expressions of terror and anguish be in Japanese. Why? He wondered about that for a moment but stopped when an image of his mother threatened to form in his mind. He must concentrate only on the business at hand.