Taannoisten eduskuntavaalien yhteydessä kävin minäkin pallottelemassa vaalikoneilla, ja ihmettelemässä erityisesti Hesarin koneen kysymystä "kristillisistä arvoista", joita ei ollut mitenkään tarkennettu, ja jossa herätti suurta ihmetystä olikohan kysymykset laatineet toimittajat, saati sitten kuinka moni kysymyksiin vastanneista ehdokkaista, oikein selvillä mitä kysymyksellä oikein tarkoitetaan, mitä ne kristilliset arvot oikein ovat. Enkä ollut edes mitenkään ainoa, uutisvirrassani vilahteli kirjoituksia aiheesta.
Mitä politiikan ja kristillisten arvojen yhdistelyyn tulee, olen pitänyt hyvänä ohjenuorana aiemman sääntökuntamestarini Timothy Radcliffen ajatusta suhtautua epäluuloisesti kaikkiin määritelmiin "konservatiivikristityistä" tai "liberaalikristityistä", erityisesti kuvaamassa puhujaa itseään, koska nuo ovat aina ensisijaisesti konservatiiveja tai liberaaleja, ja kristittyjä vain toissijaisen satunnaisesti, kun asian pitäisi olla päinvastoin...
Jokseenkin samantyylinen lähtökohta on myös tässä suomenruotsalaisen teologin Patrik Hagmanin kirjassa (suom. Salla Ranta), jonka nappasin aiheensa vuoksi luettavaksi viime Suomen reissulla, koska aihe kiinnostaa. Kirjailija suhtautuu kritiittisesti moderniin kulutusyhteiskuntaan ja sen arvoihin, mutta on myös epäluuloinen perinteistä poliittista vaikuttamista kohtaan, koska se toimii myös samoilla kulutusyhteiskunnan säännöillä, riippumatta miltä kohdalta poliittista kenttää yrittää ponnistaa...
Hagman nostaakin toiminnan ja arvojen lähtökohdaksi varhaisen kristillisen asketismin perinteen, erityisesti siinä muodossa jossa se tunnettiin myöhäisantiikin erämaaisien piirissä. Erityisen huomion kohteena on minullekin tuttu Evagrius Ponticus, erämaaisä, joka kehitti asketismia ja monastisismia järjestelmällisempään suuntaan (ja joka muistetaan yleisesti myös seitsemän kuolemansynnin määrittelijäna, joskin Evagriuksen systeemissä syntejä on kahdeksan...)
Ja nämä asketismin periaatteet on teoksen ydintä: modernissa keskustelussa se yhdistetään yleensä vain konkreettiseen paastoamiseen yms. joten sen päämääriä, arvoja, ihmiskäsitystä yksilönä ja yhteisönä on syytä esitellä tarkemmin. Historiallinen tarkastelu on mukana niiltä osin kuin on relevanttia, mutta isossa osassa on myös samojen ajatusten ja periaatteiden soveltaminen nykypäivään. Modernin kulutusyhteiskunnan paheet (kunnianhimo, tehokkuus, status, individualismi, penseys, monien vanhojen tuttujen kuten kateus, ahneus jne ohella) ja niidne vaikutukset esitellään, jotta ne olisi helpompi tunnistaa, ja vastaavasti miten nykyisessä yhteiskunnassa voisi harjoittaa kristillisiä hyveitä kuten vieraanvaraisuutta, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä.
Lähestymistapa pysyy (Evagriuksen tapaan) hyvin käytännöllisenä. Fokus on ruohonjuuritasossa, ensisijaisena tavoitteena muuttaa omaa elämää ja omia toimintatapoja, joiden vaikutukset toki säteilevät myös ympäristöön. Mutta samalla pyrkimyksenä on kyetä harjoittamaan tutkiskelua, tunnistamaan paheita jotta niitä voisi välttää, ja tunnistamaan hyveitä jotta niitä voisi harjoittaa. Eli mitään self-help-henkistä kymmenen kohdan tee-näin-älä-tee-näin-ohjelmaa, jolla kolmessa viikossa pysäytetään ilmastonmuutos, parannetaan oma elämänlaatu ja saadaan kiinteämmät pakarat ei ole tarjolla (tuollaisia tarjoaa se kulutusyhteiskunta jota tässä kritisoidaan).
Erinomaisen kiinnostava, selkeästi esitetty ja ajatuksia herättävä teos aiheesta, johon tutustumista jatkaisin ilomielin. Mutta tästä sitten se kirjan iso miinus, kirjassa ei ole mukana lainkaan kirjallisuusluetteloa. Tekstissä itsessään mainitaan edellämainittu Evagrius ja Tuomas Akvinolainen, mutta muuten viitteitäkään ei löydy...toki Evagriusta löytyy suomeksi kai vain joitain tekstejä Filokaliassa, ja mainittuja Tuomaan tekstejä ei taida myöskään löytyä suomeksi, siinä missä ruotsiksi tilanne saattaa olla toinen. Ja toki olen itse jo tutustunut niin erämaaisiin kuin moniin näiden perinteiden moderneihin jatkajiin, ja kristillisiin arvoihin yleensä (mm. Fratelli tutti on päätynyt blogiin, samoin Augustinuksen sääntö, ja mielessä on ollut kirjoittaa niin yllämainitusta Radcliffesta kuin vaikka Jacques Ellulista, mutta on toistaiseksi jäänyt) mutta toki aiheeseen tutustun mielelläni yhä lisää (ja samalla oletan että itse olen jo suhteettoman hyvin perehtynyt aiheeseen, ja monet muut lukijat hyötyisivät kirjallisuusluettelosta vielä enemmän).
Mutta tuosta puutteesta huolimatta, erinomaisen tutustuttava kirja mm. heille jotka elävät modernissa yhteiskunnassa.
Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin (aihe mainitaan, vaikka siitä siirrytäänkin nopeasti laajempaan kulutusyhteiskunnan ja sen arvojen käsittelyyn).
9 kommenttia:
Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten. Kiinnostava kirja, joka pitäisi jo lukea uudestaan, koska en muista tästä enää mitään. Käytännönläheinen lähestymistapa ja oman elämän muuttaminen kiinnostaa. Harmi kyllä, että kirjallisuusluettelo puuttuu.
Kun puhe on arvoista ja niiden soveltamisesta, niin ehkä tosiaan on kirja jonka ääreen pitäisi palata tarpeen tullen uudelleen (itse asiassa minun pitäisikin lukea uudestaan se Evagriuksen Praktikos...)
Ja joo, teksti on sen luonteista että varsinainen tieteellinen viittaus ei ole tarpeen, mutta sellainen aiheeseen liittyvä kirjallisuusluettelo olisi ollut aiheellinen. Mietin että olikohan alkuperäisessä ruotsinkielisessä teoksessa niitä mukana....
En ehkä tajunnut tämän kirjan ideaa oikein, koska en ymmärrä sitä. Eikö poliittinen vaikuttaminen ole ainoa keino saada isoja asioita muutetuksi? (Minä kierrätän, mutta se ei todellakaan ratkaise ilmastonmuutosta eikä lajikatoa, siihen tarvitaan yksilöiden toimien lisäksi kansallisia ja kansainvälisiä päätöksiä ja tekoja.)
Minusta Hagmanin kirja vaikuttaa samanlaiselta yksilöön keskittymiseltä, johon mentiin 1980-luvulla 1960-1970-lukujen yhteiskunnallisen innostuksen jälkeen, vaikka Hagmanin tavoitteena olisikin yksilön muuttuminen eettisesti paremmaksi (eikä esimerkiksi rikkaammaksi tai laihemmaksi).
Luin nyt tuon linkittämäsi Jyri Komulaisen kolumnin kristillisistä arvoista, ja ehkä ymmärrän kirjan ideaa nyt paremmin. Hyvien arvojen pitäisi minun mielestäni siirtyä kuitenkin myös poliittiseen vaikuttamiseen.
Poliittinen vaikuttaminen paikallistasolla voi hyvin olla mielekästä, koska siinä joutuu kuitenkin pitämään edes jollain tavalla kiinni rehellisyydestä ja päämääristä, mutta mitä laajemmalle tasolle mennään, sitä vähemmän noista tarvitsee pitää kiinni, tai oikeastana päinvastoin, sitä enemmän nuo pitää heivata menemään koska tärkeämpää on miltä asiat näyttävät ja oma kunnianhimo kuin miten asiat ovat ja objektiiviset pyrkimykset.
Poliittinen järjestelmä toimii kulutusyhteiskunnan säännöillä, se on rakenteissa, ja henkilö, joka pyrkii niitä kulutusyhteiskunnan sääntojä muuttamaan, huomaa poliittisten vaikutusmahdollisuuksiensa katoavan hyvin nopeasti (viite: tämä maailma).
Jos muutokseen tarvitaan kansallisia ja kansainvälisiä päätöksiä ja tekoja, niin se ei tosiaankaan lupaa hyvää muutoksen mahdollisuuksille (viite: tämä maailma).
Ergo, koskaan ei ole tehty yhtään kansainvälistä sopimusta tai kansallisen tason päätöstä, joka on edistänyt yleistä hyvää, oikeudenmukaisuutta tai esimerkiksi luonnonsuojelua. Oikein? Väärin. (Viite: tämä maailma.)
Mun mielestä useat kansanedustajat pitävät aika paljonkin kiinni omista arvoistaan, jotka ovat saaneet heidät alunperinkin pyrkimään eduskuntaan (on eri asia, mitä mieltä olen noista arvoista). Eikä ihmisestä tule korruptoitunutta ja moraalitonta heti kun hän saa valtaa (miksi tulisi?). Korruptiota estetään yhteiskunnallisilla rakenteilla - läpinäkyvyydellä, valvonnalla, sanktioilla ja ihan yleisellä paheksunnalla. Politiikassa pitää yrittää saada näkemyksensä sopimaan yhteen kaikkien muiden näkemyksen kanssa, mikä saattaa vesittää sitä joskus paljonkin, muttei mitenkään suoranaisesti tarkoita rehellisyyden puutetta (vaikka saattaa tietysti myös tarkoittaa sitä).
Unohdin tuossa ekassa kommentissa mainita poliittisen vaikuttamisen lisäksi yleensä yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja ruohonjuuritason ja kansainväliset järjestöt, esimerkiksi sellaiset ympäristöjärjestöt kuin WWF tai Greenpeace, jotka tekevät paljon (myös poliittisten päätösten aikaansaamiseksi). Kaikki mitä yksityiset ihmiset tekevät asioiden parantamiseksi ja mitä tehdään paikallistasolla, on tietysti tärkeää ja tekee maailmasta paremman paikan, mutta se ei silti muuta sitä, että jos ongelma on maailmanlaajuinen (kuten ilmastonmuutos), siihen tarvitaan tosi isoja kansainvälisiä ratkaisuja.
Ja se, että jokin ei lupaisi hyvää muutoksen mahdollisuuksille, ei tarkoita sitä, että se ei olisi totta. (Tässä yhteydessä voisi positiivisena esimerkkinä nostaa esiin 1990-luvun freonisopimuksen, joka pysäytti otsonikerroksen katoamisen.)
Freonisopimus tosiaan toteutui hyvin onnistuneesti. Samalla sanoisin että se oli loppujenlopuksi aika helppo päätös, korvaava tekniikka kylmälaitteille oli saatavilla ja suihkeetkin saatiin korvattua näpsästi, eli ihmisten elämiin sillä ei ollut lopulta kovin paljoa vaikutusta, piti vain shoppailla uusia tuotteita (ja kulutusyhteiskunta kiittää).
Ja ihmisestä ei tule moraalitonta ja korruptoitunutta jollain tietyllä hetkellä, puhe on hyve-etiikasta jolloin kyse on nimenomaan tavoista, tottumuksista ja toimintamalleista enemmän kuin yksittäisistä teoista. Joten korruptoituminen alkaa jo siinä vaiheessa kun henkilö pyrkii valtaan (tai ehkä on parempi puhua moraalisesta rappeutumisesta, koska korruptio ymmârretään turhan helposti tarkoittamaan vain ruskeita kirjekuoria, hyvä veli -sopimuksia yms). Läpinäkyvyys, valvonta ja sanktiotkaan ei auta, jos koko järjestelmä toimii konsumerismin säännöillä...
Nimenomaan. Nykyisille tuhoisille käytänteille pitäisi kehittää nopeasti helppoja, toimivia ja ekologisia vaihtoehtoja, jolloin muutos ei olisi turhan vaikeaa. Tässä auttavat yksityiset innovaatiot (esim. nyhtökaurat sun muut), mutta siihen tarvitaan myös poliittista ohjausta, esim. ohjaavaa verotusta sekä tukien ottamista pois vahingollisista käytännöistä ja suuntaamista toimiviin asioihin. Hyvä muutos voi toimia myös kulutusyhteiskunnan ehdoilla. (Mikä ei muuta sitä, että meidän pitää rukata talousjärjestelmäämme ja elämäntapaamme ehkä paljonkin, koska meillä on vain yksi maapallo.)
Jos koko järjestelmä toimii konsumerismin säännöillä, niin se ei ole vain poliitikkojen ongelma, vaan kaikkien meidän jotka elämme siinä. En kuitenkaan tunne itseäni erityisen moraalisesti rappeutuneeksi, koska minulla ja kaikilla muillakin ihmisillä on kyky arvioida erilaisia arvoja ja ajattelutapoja ja ainakin yrittää pyrkiä mielestäni moraalisten, oikeiden ja mielekkäiden arvojen suuntaan. Useimmat ihmiset varmaan pyrkivät elämään oikein, eikä kyse ole minusta pelkästään kristillisistä vaan aika yleisinhimillisistä arvoista.
Ja tämä meidän kulutusyhteiskunta (en tiedä, tarkoitatko sillä samaa kuin markkinatalous) on mahdollistanut hyvinvointiyhteiskunnan ja hyvin monien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamisen. Tämä ei ole mikään suora seuraus kulutusyhteiskunnasta tai markkinataloudesta (vastakkaisia esimerkkejä on vaikka kuinka), mutta kertoo myös siitä, että ne eivät mitenkään sulje hyviä arvoja pois. Ihmiset elävät Suomessa nykyään turvatumpaa elämää kuin ehkä koskaan ennen historiassa.
Vaan myös hyvinvointiyhteiskunta perustuu luonnonvarojen ja maailman kantokyvyn jatkuvaan ylittämiseen, josta seuraa että meillä nyt menee ihan hyvin mutta muualla ja tulevaisuudessa se on voi voi...
Mikä aiheuttaa että en elättele toiveita ylhäältä alaspäin suuntautuvan elintapojen muutoksen läpimenemiseen muuten kuin täysin kosmeettisella puuhastelutasolla (yllämainittua freonisopimusta auttoi juuri se että se ei vaatinut käytännössä mitään myönnytyksiä elintavoissa).
Lähetä kommentti