Tuula-Liina Varis - Muotokuvamaalarin tytär

Bloggaus ei ihan ehtinyt naistenviikolle, vaikka sen aikana tämän luin.

Tuula-Liina Varis on nimenä tuttu (ja olen joskus kirjamessuilla häntä kuullutkin) mutta toistaiseksi oli jäänyt lukematta, niinpä viime Suomen reissulla oli mukaan tarttunut tämä novellikokoelma. 

Viisi isompaa novellia, yksi lyhyiden juttujen sarja ja lopussa lyhyt kooste mietteitä kirjailijan työpäiväkirjasta. Ja kuten kansikin jo kertoo, keskiössä on sukupolvien väliset, usein varsin hankalatkin, suhteet sekä ajan tuomat muutokset elämään, oli kyse sitten lapsen kasvamisesta aikuiseksi (tai joskus siitä kieltäytyminenkin, joka onnistuu paremmin tai huonommin...) tai aikuisen vanheneminen (josta kieltäytyminen tapaa onnistua huonommin). Ikä ei ole vain numero, fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset kulkevat toisiinsa liittyen ja eivät ole kovinkaan usein hallittavissa...

Paljon huomiota saa vanhojen ihmisten kohtelu yhteiskunnassa, näkökulma voi olla niin sänkyyn sidotun vanhuksen, jonka luona käyvillä avustajilla ei ole aikaa kuin kaikkein välttämättömimpään, tai keski-ikäisen, jonka vanhemmat ovat omalla tavallaan jatkuvan avun tarpeessa, mutta muutokset voivat olla odottamattomia ja häiritseviäkin...kirjailija oli tämän ilmestyessä lähellä 70 ikävuotta (ja täytti vajaa kuukausi sitten 80 vuotta, myöhästyneet onnittelut), ja aihehan on toki muutenkin esillä ja ihan aiheesta, eikä se ainakaan helpottumisen ja selkenemisen merkkejä osoita.

Vakavista aiheista huoliimatta teksti on selkeän sujuvaa lukea. Varsinaisesti hauskaa tekstiä tämä ei ole, mutta väitän kuitenkin että kaikki kirjallisuus, jossa yhdistetään sujuvuus psykologiseen tarkkuuteen ja havainnoinnin selkeyteen sillä tasolla, mitä Varis tekee, on väistämättä jotenkin humoristista, vaikka sitten rivien välissä; tavalla jota pidän kyllä miellyttävänä.

 

Ajoittain tosin se selkeys on liioiteltuakin, alleviivaavaa: ensimmäisessä novellissa Nuket lukijalle tulee mieleen, että päähenkilö käyttää nukkeja yrityksissä jotenkin hallita elämää ja ympäröivää todellisuutta, ja sitten se ajatus kirjoitetaan suoraan auki. novelliin: samanlaista alleviivaavaa aukikirjoittamista löytyi muuallakin, ja tietysti se, että kirjan loppuun laitetaan osia työpäiväkirjasta, on myös vähän samaa. Vähän epämääräisempi avoimeksi jättäminen ja tulkinnanvaraisuuden käyttö olisi ollut tervetullutta. 

 

Oikeastaan mieleen tuli, että novellien sijaan minua kiinnostaisikin lukea Varikselta esseitä tai muuta samantyylistä kaunokirjallista asiatekstiä; kirjailijan tuotannossa keskeisessä osassa näkyykin olevan pakinat, kolumnit ja vastaavat tekstit, ja se näkyy kyllä myös tässä kirjassa, jonka keskeisissä ansioissa on paljon samaa kuin hyvissä pakinoissa...

Luulenpa, että Varikselta tartun seuraavaksi johonkin kirjoituskokoelmaan fiktion sijaan.

Helmet-haasteessa mennään kohtaan 36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää: sukupolvista on puhe, ja näiden elämää seurataan...