Kun viime kuussa kävin kirjamessuilla, tämä pieni kirja uteloitti: kansalaistottelemattomuuden oppikirja, erityisteemana huumorin ja naurun käyttö. Blogin lukijat ehkä muistavat, että olen aiemmin blogannut ranskalaisesta satiirista, parodiasta ja huumorista ja erityisesti sen suhteesta yhteiskunnalliseen keskusteluun, erityisesti sananvapauden näkökulmasta (täällä ja täällä), ja aiheesta kiinnostaa kyllä jatkaa, joten siksi tämäkin anarkistishenkinen teos tuli luettavaksi. Kirja on osa sarjaa, jonka osissa on esillä muilla tavoin rajattuja aiheita, erityisesti niitä joihin liittyen ollaan tottelemattomia (sota, kolonialismi, Big Brother, seksismi, prekariaatti, asuntopula, mainonta...), tässä kirjassa painotetaan metodeja.
Ja nimenomaan erilaisia happeningeja, mielenosoituksia, performansseja, parodisia tapahtumia, klovneriaa jne., sekä niiden jo harjoitettua käyttöä eri tarkoituksissa ja historiaa, että hieman myös vinkkejä miten kannattaa toimia jos itse haluaa näitä keinoja käyttää. Joitain tempauksia en ainakaan itse pitänyt mitenkään huvittavina, vaikka tässä teoksessa korostetaankin juuri väkivallatonta vastarintaa (historiassa puhutaan jonkin verran alan uranuurtajista kuten amerikkalaisesta Yippies-ryhmästä, josta toki myös mainitaan että nämä eivät aina olleet väkivallattomia...)
Joskin huumoria, parodiaa yms ei teoksessa juurikaan problematisoida. Kirja alkaa: "L'humour pour faire tomber les tyrans? Le rire pour désobeir? Oui, dix fois oui! Le rire est l'un des outils privilégiés de la lutte pour le bien commun, pour ceux qui n'ont parfois que la force de la vérité pour vaincre l'oppression..."
Meillä on totuus, tuolla on vihollinen, jonka manipulointia ja sortoa vastustetaan huumorilla...vaan sivuutetaan, että huumoria käytetään yhtä lailla manipulointiin, totuuden verhoamiseen ja sortoon. Humoristisuus ja naurettavaksi tekeminen on populismin tärkeä ase, esitetään naurettavana kun monimutkaisiin ongelmiin tarjotut yksinkertaiset ratkaisut eivät tule käyttöön, argumentoidaan olkiukoin jne. Ja lopulta huumorin käyttöön poliittisissa spektaakkeleissa vaikuttaa suuresti myös miten mediat päätyvät näitä esittämään, huumori on eittämättä hyvää materiaalia medioille mutta niiden sisältö riippuu kuitenkin suuresti poliittisista valtasuhteista...
Tätä puolta sivutaan lopulta noin sivun verran, esitettäessä huomioita minkälaisessa toiminnassa huumori ja nauru toimivat hyvin ja millaisissa huonosti. Kirjassa käsitellyt keinot soveltuvat hyvin kun tavoitteena on sekasorto ja shokeeraavuus, mutta myös uusien kiinnostuneiden värvääminen toimintaan tai jännitteiden lieventäminen tilanteissa, joissa väkivallan uhka on ilmeinen.
Mutta samalla huonosti aiheeseen sopiva parodisuus voi kääntää potentiaalisesti myötämielisiä aihetta vastaan, huumoria ei välttämättä ymmärretä, se voi peittää alleen varsinaisen poliittisen aiheen, joka halutaan nostaa esiin ja tehdä tapahtumasta vain tyhjän spektaakkelin, ja se voi mahdollistaa vastapuolen kuittaamaan esitetty aihe pelleilynä.
Niinpä huumorin ja parodian käyttöä pitää aina harkita, sopiiko se tapahtumaan ja aiheeseen vai ei, ja miten toteutettuna...
Tämä puoli kirjassa minua kiinnosti eniten, harmi että se jäi kuitenkin varsin lyhyeksi. Kirja tarjosi myös joitain muita lähteitä, joihin voisi käydä tutustumassa...
Helmet-haasteessa otan tällä kirjalla kohdan 23. Pieni kirja.
Mielenkiintoinen aihe, todellakin.
VastaaPoistaOnkohan Suomessa koskaan poliittista käännettä saavutettu huumorilla? Vai kääntyykö pilkka (jos se on mukana) omaan nilkkaan? Entä diktaattorit? Voisiko Putinin pudottaa vallasta tekemällä hänestä naurettavan vai johtaisiko se entistä kovempiin otteisiin? Sanotaanhan että ironiaa ei ymmärrä juuri kukaan eikä kai sarkasmitkaan aina mene perille.
Kulttuureissa on tosiaan eroja, Ranskassa hyvin nopeastikin muodostuvat mielenilmaisut, lakot ja muut ovat arkisempia siinä missä hyvinkin raju poliittinen satiiri, Suomessa se on harvinaisempaa ja usein vakavampaa.
PoistaKirjassa esitetyistä historiallisista esimerkeistä suurimmat suorat vaikutukset tuntuvat olevan varsin ruohonjuuritasoisissa jutuissa, jossa joku epämiellyttâvä poliittinen pâätös tai linja saadaan nurin runsaasti huumoria käyttävällâ mielenilmaisulla, tai sellaisella saadaan journalistien huomio kiinnittymään varsinaiseen ongelmaan, jolloin onnistuessaan lopulta se humoristisen tapahtuman kuuluukin jäädä sivuun...joskin tosiaan se voi myös hyvin helposti kääntyä omaan nilkkaan.
Laajemmalla tasolla ei yksittäisiä rajuja käänteitä tule mieleen...mutta pitkäaikaisemmassa vaikutuksessa sanoisin kyllä että tietoinen huumorin käyttö on ollut osana, bloggauksessa mainitsin jo sen olevan usein olennainen osa populismia (ja samoin vaikka Yippiesin suurimmat vaikutukset ovat lopulta osa laajempaa kulttuurista muutosta).
Mutta diktaattorit ovat hankalia, yhteiskunnallisen pilailun määrä Venäjällä on perinteisesti ollut runsas mutta myös näkymätön. Tavallaan tuntuu että huumori vauhdittaa joitan vaa'ankieliasemien asettumisia tai jo olemassaolevia kehityskulkuja (taas kerran Yippies-esimerkkinä vaikkapa House Un-American Activities Committeen toiminta, joka oli jo alkanut saada epäsuosiota, mutta Yippies-kuulustelujen spektaakkelimaisuus veti sen kunnolla media-aiheeksi)
Satiiria tulee kyllä harvemmin luettua jostain syystä. Ranskallahan tässä on ihan erilaiset vahvat perinteet. Ikävä kuulla että tässä oli sitten näitä juuri populismille tyypillisiä elementtejä.
VastaaPoistaTässä teoksessa siis ei käsitelty populismia, vaikka ehkä pitäisi, koska siinä satiiria ja humoristisuutta käytetään myös manipulointiin (ja kirjan aatemaailman olettaisin vastustavan ainakin oikeistopopulismia...)
PoistaRanskassa tällainen on varmasti arkipäivää ihan toisella tavalla kuin Suomessa. Minusta (älykäs) huumori on ihan virkistävää, koska se saa näkemään kritisoitavan asian absurdiuden selvästi. Mutta joo, huumori yleensä varmaan yksinkertaistaa asioita, mistä päästään siihen populismiin, eikä vakavia asioita välttämättä kannata karnevalisoida. Mutta hyvä satiiri ei toisaalta olekaan parodiaa eikä karnevalisointia (toisaalta satiiria voi olla vaikea ymmärtää).
VastaaPoistaJep, ja karnevalisoinnillekin on oma paikkansa (ja ihan hyvä pointti esim. se väkivaltaisten jännitteiden lievittäminen, silloin kun se tuntuu oikeasti uhalta).
Poista