30.4.2020
Amélie Nothomb - Hygiène de l'assassin
Maailmankuulu Nobel-palkittu kirjailija Prétextat Tach on sairastunut rustosyöpään ja elinaikaa on ennustettu olevan parin kuukauden verran. Tämän johdosta yli kahdeksankymppinen julkisia esiintymisiä välttävä ja misantroopiksikin kutsuttu kirjailija, ylilihava invalidi, on päättänyt myöntää sarjan haastatteluja, ja lukuisista haastattelupyynnöistä valikoituu viisi hakijaa jotka yksi kerrallaan, yksi päivässä, pääsevät haastattelemaan kirjailijaa.
Kirja jakautuu siis viiteen lukuun, ja koostuu melkein pelkästään dialogista: ensimmäisissä haastatteluissa luodaan lähinnä kuvaa kirjailijan luonteesta. Journalistit odottavat varsin perinteiseen tapaan edistyviä haastatteluja mutta Tach ei mitäänsanomattomiin latteuksiin lähde mukaan vaan tykittää täydeltä laidalta piikkejä ja antaa haastattelijoittensa kuulla kunniansa, viidennessä haastattelussa journalisti onkin vähän paremmin valmistautunut ja tehnyt taustatyönsä, ja haastattelukin lähtee kulkemaan varsin eri suuntaan...
Tämä on neljäs lukemani Amélie Nothombin kirja, uusimman kirjansa luin muutama kuukausi sitten joten nyt vastapainoksi sitten esikoisromaaninsa melkein 30 vuoden takaa, kiinnostuneena että onko kirjailijan ominaisluonne tunnistettavaa alusta alkaen.
Ja myönnän että lukiessa ihmettelin suuresti juuri sitä, että tämä on esikoiskirja. Tämä tuntui olevan niin tiukasti kiinni kirjallisuudessa ja kirjailijuudessa, että olisin arvellut tällaista metatekstiä syntyvän ennemmin jo pitemmän uran tehneen kirjailijan kynästä (mahdollisesti kanavoiden turhautumista kulttuurijournalismiin, kirjallisuuspiireihin ja omaankin tekemiseen), eikös esikoiskirjojen pitäisi olla hieman verhottuja autobiograafisia kasvukertomuksia, ja Tach vaikutti olevan hyvin kaukana 26-vuotiaasta esikoiskirjailija Nothombista (kirjassa mainittiin useampaan kertaan Louis-Ferdinand Céline, joka voisi olla osuvampi verrokki; Michel Houellebecq sen sijaan vasta aloitteli kirjailijauraansa yhtaikaa Nothombin kanssa).
Ensimmäiset luvut olivat kyllä varsin viihdyttävää luettavaa, Tach pyörittää keskusteluja miten tahtoo ja useampaan kertaan sai nauraa mustan huumorin leiskauksille. Viides luku alkoi arveluttavasti vähän vakavammassa sävyssä, ja tuntui menevän suuntaan, joka oli varsin arveluttava: olisiko Nothomb sortunut olemaan helppo ja keskinkertainen?
Ei, lopulta ei sortunut, kyllä tässä tvistejä riittää, ja kirjan nimi, kansi ja muutamat muut irrallisilta tuntuneet yksityiskohdat löytävät kyllä paikkansa tarinassa, samoin kuin ihmettelyni miksi kirjailijan esikoiskirja on tällainen...(netistä huomasin että tämä on sittemmin sovitettu myös elokuvaksi, ja siihen tehdyt muutokset vaikuttavat osuvan "helppo ja keskinkertainen"-kategoriaan)
Joissain kohdissa on kyllä jonkinasteista kömpelyyttä, kirjan alku- ja loppupuoliskot jäivät kuitenkin hieman eri kirjoiksi, ja muutenkin kirja ei ihan niiden muiden lukemieni Nothombien tasolle nouse, mutta kyllä tämä selvästi saman tekijän teos on, häiritsevä, provosoiva, groteskiuden ja mustan huumorin sävyttämä.
Helmet-lukuhaasteessa tämä osuisi useampaankin kohtaan, taidan ottaa yhden minulle vaikeammista kohdista, 46. Kirjassa on sauna (ei konkreettisesti, mutta kirjassa luetellaan Tachin kirjoittamien kirjojen nimiä, joista yksi oli "Le Sauna et autres Luxures", sen verran yllättävä maininta että pakkohan se on).
- N'est-il pas réconfortant, pour un vrai, un pur, un grand, un génial écrivain comme moi, de savoir que personne ne me lit? Que personne ne souille de son regard trivial les beautés auxquelles j'ai donné naissance, dans le secret de mes tréfonds et de ma solitude?
- Pour éviter ce regard trivial, n'eût-il pas été plus simple de ne pas vous faire éditer du tout?
- Trop facile. Non, voyez-vous, le sommet du raffinement, c'est du vendre des millions d'exemplaires et de ne pas être lu.
- Sans compter que vous y avez gagné de l'argent.
- Certainement. J'aime beaucoup l'argent.
- Vous aimez l'argent, vous?
- Oui. C'est ravissant. Je n'y ai jamais trouvé d'utilité mais j'aime beaucoup le regarder. Une pièce de 5 francs, c'est joli comme une pâquerette.
- Cette comparaison ne me serait jamais venue à l'esprit.
- Normal, vous n'êtes pas prix Nobel de littérature, vous.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onko tuo kirjankansi todella tuo. Olen nähnyt saman maalauksen jossain toisessa kirjassa, jossa maalauksella on merkittävä asema tarinassa. Kuinka tämän kirjan kohdalla.
VastaaPoistaMinä en oikein ymmärrä näitä kirjankansijuttuja, kun sama kuva saattaa olla useammassa kirjassa, se on jotenkin sekoittavaa ja yksilöllisyyys kärsii.
Sir John Everett Millaisin Ophelia, itse olen nähnyt ainakin yhden levynkannen jossa on sama taulu, prerafaeliittien klassikkoteoksia.
PoistaSehän näissä tunnetuissa maalauksissa on, että niitä on varmast käytetty monessa teoksessa, samoin joitain kuvapankkikuvia saattaa tulla vastaan hyvinkin erilaisissa kirjoissa...sinänsä tylsää kun sellaiset kullekin teokselle yksilölliset piirroskuvat (joita sinunkin blogissasi on usein ihasteltu) ovat jääneet aika harvinaisiksi...
Aivan mainio ote kirjasta (ainakin ontuvalla ranskallani luettuna)!
VastaaPoistaJoo, tätä lukiessa kyllä repeilin useampaan otteeseen ajatustenvaihdoille...
PoistaAi tämä on tällainen, kiinnostava. Nothombilla näkyy olevan alusta asti kirjoissaan ylilihavia henkilöitä ja ongelmasyömistä.
VastaaPoistaMinulla on nyt postissa tulossa The Character of Rain ja The Book of Proper Names. Ostan vähitellen kaikki häneltä englanniksi käännetyt, harmittelen vain sitä, että 'Je ne parle pas français.'
Tuttuja elementtejä löytyy :)
PoistaEnglanniksi näkyy olevan käännetty suunnilleen puolet tuotannosta, eli ihan hyvin kuitenkin.
Minulla on hyllyssä odottamassa Mercure, katsotaan sitä sitten jossain vaiheessa...
Lainausta en pysty lukemaan, mutta muu kirjoituksesi on kiinnostavaa. Tämän olen halunnut lukea, mutta kirja on kokonaan painunut minulta unholaan - osin siksikin, ettei sitä meidän kirjastostamme saa (muutenkin siellä on Nothombia aika rajallisesti saatavilla ja nythän eivät tietenkään kirjastot edes ole auki).
VastaaPoistaLainauksessa kirjailija kertoo kuinka ihanaa on olla arvostettu kirjailija jota kukaan ei lue, jonka kirjoja triviaalit katseet eivät sottaa :)
Poista