Keskiajan historiaa on tullut luettua monenlaisista eri näkökulmista (ja osa kirjoista, muttei suinkaan kaikki, ovat päätyneet blogiinkin), joten tämä kirja ristiretkien historiasta herätti myös kiinnostuksen. Historioitsija Sini Kangas käsittelee noin sadan vuoden jaksoa sydänkeskiajalla, nk. ensimmäistä, toista ja kolmatta ristiretkeä Pyhälle maalle, sekä myös vastaavia suuntauksia slaavien ja pohjoismaiden alueella (Suomi mukaanlukien).
Joskin jälkimmäisten suhteen ei ihan pysytä asetetuissa aikarajoissa: huomaan SKS:n katalogista että tämä kirja oli alunperin suunniteltu puolta paksummaksi yhteistyöksi Miikka Tammisen kanssa, mutta on näköjään päädytty jakamaan kahtia, ja Tammisen teos seuraavasta vuosisadasta ilmestyy myöhemmin.
Vaikka tässäkin kirjassa keskeisenä rakenteena on tuo jaottelu kolmeen ristiretkeen Jerusalemia vapauttamaan/puolustamaan, huomioi Kangas että aikalaiskäsitys on niiden suhteen epämääräisempi, asiaa ei ajateltu varsinaisina tarkasti rajattuina retkinä vaan ennemmin kokonaisena aikakautena jonka puitteissa tehtiin jatlkuvasti pyhiinvaelluksia suuntana Jerusalem, vaihtelevalla määrällä sotilaallista toimintaa, ja joinain aikoina kyseessä oli sitten varsinaisia massaliikkeitä jolloin isommat joukot ja useammat hallitsijat lähtivät matkaan suunnilleen yhtaikaa. Armeijoiden ja yksiköiden keskinäinen koordinaatio toki tuntui tapahtuvan vain silloin tällöin vahingossa, eli senkään puolesta näissä retkissä aina niin suurta suunnitelmallisuutta tuntunut olevan...Ilmeisesti myös koko termi 'ristiretki' on myöhempää tulkintaa, aikalaiset puhuivat pyhiinvaelluksista.
Ja vaikka Suomenkin historiassa tavataan puhua ristiretkistä, termiä ei voida pitää ihan oikeutettuna, koska tänne suuntautuneiden sotaretkien yhteydessä ei ole mainintoja ristiretkiliikehdinnälle omiansista julistuksista tai vastaavista, siinä missä slaavien ja balttien alueille suuntautuneita sotaretkiä voidaankin ihan ristiretkinä pitää.
Kirjassa on omat fokuksensa, varmastikin perustellut: ensimmäisen ristiretken yhteydessä voitiin puhua tosiaankin kaikkia kansanrivejä ravistelleesta massaliikkeestä, joten sen puitteissa myös eurooppalainen yhteiskunta ja vallitsevat mentaliteetit saivat suhteellisen paljon huomiota. Tämän jälkeen huomiota saavat erityisesti Levanttiin perustetut ristiretkivaltiot ja näiden monimutkaiset poliittiset kahinat, joissa käänteitä riittää, ja muutenkin painotutaan lukuisiin hallitsijoihin ja näiden tekemisiin, muu läntinen Eurooppa ja muut yhteiskunnalliset kerrokset jäävät taka-alalle (mieleen tuli joitain muitakin ristiretkiajan populaareja liikkeitä, mutta näköjään ne ovat vasta seuraavan kirjan aikakaudella, Lasten ristiretket ja muut).
Noiden ristiretkivaltioiden esiinnosto oli kuitenkin kiinnostavaa, kun niiden elämä on minulta jäänyt hieman katveeseen, kun ristiretkitarinointi keskittyy just ekan ristiretken tapahtumiin ja johonkin Rikhard Leijonamieleen ja Saladiniin, mitäs siinä välillä ja muualla tapahtuikaan. Ja poliittisissa kuvioissa ei selvästikään ollut tylsää, vauhtia, käänteitä, juonitteluja ja voimakkaiden persoonien yhteentörmäyksiä selvästikin riitti, sen verran että tästä historiasta olisi kiinnostava nähdä enemmänkin juttua, myös millaista elämä oli noissa valtakunnissa (myönnetään että pitäisi tutustua paremmin myös aikakauden muslimivaltakuntiin ja niiden historiaan).
Kirja yhdistelee populaariutta ja akateemista asiallisuutta: viitteitä ja lähteitä on merkitty paljon, jos jostain asiasta haluaa lisätietoja. Mutta kirjoitustyylissä on populaaria rentoutta, aika harvoin historiakirjoissa tulee vastaan sellaisia termejä kuin 'taapero' tai 'tollontyö'. Joskus tämä epämuodollisen tarinoiva tyyli saattoi käydä tekijälleen petolliseksikin, itse ainakin ihmettelin virkettä "Pikkuprinssi ehti hallita puolitoista vuotta enonsa jälkeen, ennen kuin hänet laskettiin juhlallisesti haudan lepoon" (s. 112): toivottavasti prinssi myös kuoli jossain tuossa välissä. Samoin ihmetytti Saksalaisesta ritarikunnasta mainittu "Tuore ritarikunta omaksui liturgiansa dominikaaneilta" (s. 96): ottaen huomioon, että Saksalainen ritarikunta perustettiin 20-30 vuotta ennen dominikaaneja, kuulostaa tuo lause mahdottomalta, ja arvelen että monivaiheisempia kehityskulkuja on oiottu...
Mutta tuo tarinoiva tyyli tekee kirjasta myös helpommin lähestyttävän. Ja kun tässä kirjassa tulee esiin minulle uusia ilmiöitä niin kokonaiskuvassa kuin yksityiskohdissa, ja se herättää halun tutustua joihinkin aiheisiinsa vielä lisää, niin hyvä. Ja kyllä minä sen seuraavankin osan aion lukea.
