7.5.2025

Michel Tournier - Gilles & Jeanne

 

Taas pitkästä aikaa hieman Michel Tournieria: aikoinaan aika monta on ollut jo blogissa, ja blogia ennen tuli jo luettua ja ihailtua muutamaa kirjaa...

Tätä kirjaa ei ole suomennettu, mutta tämä oli tullut englanniksi vastaan joten käännöksenä luetaan kuitenkin: noin muuten on todettava että olen havainnut Tournierin ranskaksi aika työlääksi luettavaksi (enkä ole ainoa) ja tässäkin käännöksessä oli paikoin käytössä sellaista kieltä että olisi hankalaa luettavaa, joten arvostan näissä käännösten olemassaoloa.

Tämänkertainen kirja on pienoisromaani Ranskan historian tärkeistä käännekohdista 1400-luvulta, ja ajan kahdesta tärkeästä henkilöstä, Gilles de Raisista ja Jeanne d'Arcista. Tai erityisesti Gillesistä, Jeannen vaiheita käydään läpi alussa mutta myös palaa roviolla kirjan alkupuoliskolla.

Kirjan inspiroiva mysteeri onkin Gillesin persoonassa, ja tämän suhteessa Jeanneen. Nämä olivat läheisiä liittolaisia Jeannen aktiivisen uran ajan, mutta siinä missä Jeannesta tuli pyhimys, Gilles taas myös päätyi muutamaa vuotta myöhemmin roviolle varsin erilaisista syistä: Gilles on alkuperäinen Ritari Siniparta, nykymääritelmissä sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerin, John Wayne Gacyn, Ted Bundyn yms hengessä. 

Tournier ei lähde jälkiviisaasti projisoimaan päätepisteen perusteella ihmishirviöyttä alkuvaiheisiin, vaan ennemmin esittää että Gilles olisi ollut varsin tavallinen, hyväkin mies, ja Jeanne teki tähän suuren vaikutuksen, mutta juurikin tämän kuolema (ja pettymys kuningas Kaarle VII:n saamattomuuteen ja välinpitämättömyyteen) syöksi Gillesin raiteiltaan, ja teki sen perinpohjaisesti. 

Kirjassa on jännästi pieniä viittauksia Tournierin muuhun tuotantoon, Keijujen kuninkaaseen, Kolmen kuninkaan kumarrukseen, Meteoreihin, joinain konkreettisina mainintoina, ja joinain teemoina: Tiffauges on mukana paikannimenä, mutta Keijujen kuninkaan lastenkerääjällä on oma paralleelinsa tässä, kolme kuningasta mainitaan kuten myös Betlehemin lastenmurha, ja Gilles ja Jeanne muodostavat kaksikon jossa toinen päätyy toisen varjoksi ja jatkuvasti epätoivoisesti etsimään ja tavoittelemaan toista...(ja tietysti Tournierille ominainen fyysisyys, ajoittaiseen kuvottavuuteen asti, on mukana)

Mutta samalla on todettava että ehkä tämä kirja on kiinnostavin suhteessa noihin muihin kirjoihin, osa laajempaa kudosta muttei yksittäisenä kirjana mitenkään kirjailijan parhaimmistoa.

No, Helmet-haasteessa lähden hakemaan tällä kohtaa 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt (toinen kirja jonka päähenkilö on nimeltään Gilles odottaa lukemista mutta on jo tiedossa). 

2 kommenttia:

  1. Hmm. Jeanne D'Arc kiinnostaa ja olen muutamia häneen liittyviä teoksia lukenutkin ja siltä osin tämä alkoi kiinnostaa, mutta mitkään sarjamurhaajajutut ei kyllä ole minun juttu. Se Kolmen kuninkaan kumarrus hieman kiinnostaisi, mutta... täytyy tutkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeanne on tärkeä henkilö kirjassa, mutta ei tässä hänen elämästään ole juuri lainkaan, enemmän juuri vaikutuksena Gillesiin.
      Ja joo, luulen että tämä ei ole sinun kirjasi. Eikä Tournierin tuotannosta vaikka Keijujen kuningaskaan: Kolmen kuninkaan kumarrus ehkä, tai vaikka Rakastavaisten illallinen.

      Poista