Toni Morrison - Beloved (Minun kansani, minun rakkaani)

Tämän kesän klassikkohaasteeseen otin taas kirjan, joka on notkunut hyllyssäni jo tovin lukemista odottamassa, ja vaikka tämä Toni Morrisonin kirja onkin nuorempi kuin minä, on sillä jo klassikkostatusta: yleensä mainitaan Morrisonin pääteokseksi, ja laajemminkin melkein pakollinen maininta puhuttaessa modernista amerikkalaisesta kirjallisuudesta.

Tarinasta, lyhyesti. Ollaan 1870-luvun Cincinnatissa Ohiossa, jossa entinen karannut orja Sethe asuu teini-ikäisen tyttärensä Denverin kanssa: Sethen kaksi poikaa ovat lähteneet nuorina omille teilleen, ja anoppi Baby on kuollut joitain vuosia aiemmin, ja lisäksi talossa tuntuu olevan pienen lapsen aave, lapsen jonka Sethe on tappanut vuosia sitten, kun karanneiden orjien jahtaajat yrittivät ottaa nämä kiinni ja palauttaa omistajilleen: lapsella ei ollut nimeä mutta tämän hautakiveen kirjoitettiin 'Beloved' (Sethe joutuu orjaksi palauttamisen sijaan vankilaan, mutta välttää kuolemantuomion).

Sethen kanssa aikoinaan samalla tilalla orjana ollut Paul D tulee vierailulle taloon: aave tuntuu katoavan kunnes paikalle ilmestyy yllättäen outo nuori nainen, Beloved, joka kiehtoo niin Setheä kuin Denveriä: ja aiemmasta painostavasta ilmapiiristä otetaan aimo askel kohti painajaista ja hulluutta, kun tukahdutettu menneisyys alkaa pursuta taas pintaan...

Varsin raskas kirja siis, niin aiheeltaan kuin tarinaltaan. Morrison kirjoittaa myös varsin ekspressiivistä, runollistakin kieltä, joka välittää kokemuksellisuutta ihan tarpeeksi (myönnän että itse en ole erityisemmin tällaisen tyylin ystävä, ja samalla ymmärrän että monet muut lukijat arvostavat enemmän tällaista tyyliä, ja että silloin tämä toimii hyvin). Ja tietysti tapahtumat ja kuvastot ovat sen verran rankkoja, että tämä teos on myös suosittu kieltokohde amerikkalaisissa koulukirjastoissa; no, todellisuuden rumuuden käsittely usein vaatii vastaavaa kirjallisuutta (mutta en antaisi tätä kirjaa vaikka 12-vuotiaan käsiin).

Tarina on inspiroitunut todellisesta historiasta, Margaret Garnerista, joka 1856 tappoi nuorimman tyttärensä mutta otettiin kiinni ennen kuin ehti tappaa muut lapsensa tai itsensä. Ja ehkä monet muutkin kirjan tapahtumat ovat jossain muodossa joillekuille tapahtuneet...

Keskeisenä aiheena kirjassa on perhe, lasten ja vanhempien suhteet ja oikeudet toisiinsa. Kirjan kuvaamassa orjalaitoksessa oli taloudellisesti mielekästä pitää naiset tuottamassa usein lapsia, koska nämä olivat uutta työvoimaa ja kauppatavaraa, mutta varsinaisia perheyksiköitä tuli välttää: lapset teetettiin eri isillä, joita usein välitettiin siitostarkoituksissa, joten sen kummempaa suhdetta lasten äitiin ei tullut, ja lapset erotettiin äidistään nopeasti niin etteivät nämä yleensä tunteneet vanhempiaan, olivat ne ehkä joskus nähneet, ja samoin äitien elämistä lapset katosivat nopeasti. Perheitä ei ollut, laajemmista suvuista, sedistä, tädeistä, serkuista yms puhumattakaan. 

Erikoinen kontrasti oli lukea tämän kanssa yhtaikaa Celestial Bodies -kirjaa, hyvin perhekeskeistä kirjaa jossa myös oli orjia, mutta myös nämä orjat laitettiin naimisiin (isännät päättivät kenen kanssa, mutta toisaalta järjestetyt avioliitot olivat normi kaikilla), ja nämä muodostivat omia sukujaan (joiden lapsille ei annettu samoja nimiä kuin isäntäsuvuissa). Tässä tapauksessa tavallaan vain muodostuu jyrkästi polarisoitunut luokkayhteiskunta, mutta kategorista eroa ei ole. 

Morrisonin kuvaama amerikkalainen orjamalli taas hävittäessään perhesuhteet pyrkii tuhoamaan samalla kohteidensa ihmisyyden, tekemään näistä eläimellisiä. Ja samalla perhe on myös yhteiskunnan perusyksikkö, joten riistämällä perhesuhteet orjilta riistetään myös olemassaolo yhteisönä (suomennoksen nimi tuo selvemmin esiin nimen kirjallisen viittauksen, kirjan mottona olevan Roomalaiskirjeen 9:25, jossa suomeksi tosiaan puhutaan kansasta; englanniksi "my people" on moniselitteisempi ja venyvämpi ilmaisu joka voi tarkoittaa myös sukua, lähipiiriä, yhteisöä). 

Kirjaa lukiessa mietin kyllä tuota Paavalin jaetta, ja vieä enemmän profeetta Hoosean kirjaa, johon Paavali jakeessa viittaa (aikaperspektiivi venyy ja paukkuu). Hoosean kirja on Raamatun vanhimpia (n. 750 eKr), ja varhainen esimerkki rakkausmystiikasta, jossa juutalaisuudessa keskeinen Liiton käsite kuvataan aviollisena rakkautena Jumalan ja Kansan välillä, ja kritisoidaan kansaa, joka on sortunut aviorikokseen ja poikennut Liitosta. 

Ja samalla näissä vanhimmissa kirjoissa synti ymmärretään kollektiivisena tilana, vääristymänä joka vaikuttaa koko yhteisöön ja samalla josta koko yhteisö, yhteisönä, on vastuussa (koska synnin teot ja vaikutukset eivät useinkaan jakaudu tasaisesti). Tämä kollektiivisen synnin käsitys jäi myöhemmin sivuun, kun synti alettiin ymmärtää enemmän yksilön tekoina joista yksilö eikä kukaan muu on vastuussa juridisesti Jumalan edessä. Esim. Hesekiel 18:20 "Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä. Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan" kun taas Hoosea 4:14 "Mutta minä en syytä tyttäriänne siitä, että he harjoittavat haureutta, enkä miniöitänne siitä, että he rikkovat avion. Itsehän miehet lähtevät huorien matkaan, uhraavat temppeliporttojen kanssa. Ymmärtämätön kansa joutuu turmioon!" 

Tämä Hoosean vanhempi kollektiivisen synnin käsite tulee kuitenkin taas relevantiksi siinä mitä Morrison kirjoittaa orjuudesta ja siihen liittyvästä rasismista. Mitä tulisi ajatella Sethen aikoinaan tehdystä päätöksestä tappaa lapsensa? Kirja on hyvinkin neutraali teon oikeudenmukaisuuden suhteen, ei puolusta sitä eikä tuomitse, koska tämän teon oikeudenmukaisuudella ei ole oikeastaan merkitystä: se palaa joka tapauksessa vainoamaan Setheä ja myös muita, heitäkin joilla ei ollut teon kanssa mitään tekemistä. Ja samaan tapaan orjuus ja rasismi jatkavat kummitteluaan vielä sen jälkeen kun orjuus on virallisesti lakkautettu, vielä nykyhetkenkin Yhdysvalloissa. Ja synti korruptoi koko yhteisöä, vaikka sen vaikutukset eroaisivatkin, ja tämänkin Morrison tuo esiin: orjuus ja rasismi myrkyttää myös valkoiset, joita jää vainoamaan haamu piilevästä dehumanisaatiosta...

Ja tässä ei myöskään auta ajatus, että enhän juuri minä ole tehnyt mitään aktiivisesti rasistista, pitänyt orjia tms. koska kollektiivisessa synnissä yksittäisten tekojen oikeudenmukaisuudella ja juridisella vastuulla ei juuri ole merkitystä: jos elät vääristyneessä yhteiskunnassa, elät vääristyneessä yhteiskunnassa vaikka se ei olisi juuri sinä joka vääristymän on aiheuttanut.

Baby Suggs oli omalta osaltaan pyrkinyt parempaan, kunnes ei enää jaksanut, ja jossain määrin toiveikkaasti kirjan lopussa Denver, aiemmin taloon sulkeutunut, suuntaa kohti avarampaa maailmaa...

Ajatuksia herättävä kirja, josta löytyy varsin paljon bloggauksia: Tiina, Paula, Elina, Katja, Jorma, Sari...

---------------------------------------------------------

Klassikkohaasteessa taas mukana: pari kertaa on jäänyt välistä, mutta aiemmin haasteen puitteissa olen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion, Viettelyksen vaunun, Gilgamesin, Kultaisen vasikan, Pinocchion, Arosuden, Rosencrantz and Guildensternin ja Stonerin. Kaikki lukemisen arvoisia, vaikka kaikista en niin innostunutkaan, mutta sehän onkin tosi klassikoille ominaista.

Ja toki on hyvä lukea myös muiden postauksia klassikoista, bongaten niin kirjoja joita voisi itsekin kiinnostaa lukea, mutta myös saada joku käsitys joistain merkittävistä kirjoista, jotka ehkä voi myös jättää lukematta...koontipostaus tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen ilmestyy Yöpöydän kirjoihin.