Lauri Viljanen - Seitsemän elegiaa

Runot ovat jääneet nyt blogissa pahasti sivuun, kun ei niitä ranskaksi tule luettua, joten saatavuus on kovin rajallista...joitain satunnaisia kirjoja nappasin mukaan kun viimeksi kävin Suomessa (silloin joskus ajalta ennen koronaa), tässä niistä yksi.

 

Olen Lauri Viljasen kokoelman Auringon purjeet lukenut aiemmin, se oli esikoiskokoelma ja tämä taas kolmisenkymmentä vuotta myöhempi kokoelma vuodelta 1957, mutta aiheiden piirissä ollaan kuitenkin aika lailla samoissa maisemissa. 

Nimen mukaisesti mukana on seitsemän pitkää runoa, sävyltään varsin vakavia ja juhlavia. Monissa tarkkaillaan luontoa, niin että runollinen minä tarkkailijana kuitenkin korostuu (ehkä siis tarkkaillaan luonnon tarkkailua?) joskin luonto ymmärretään myös arvostettavan laajasti...mutta samoin nimen mukaisesti viittaillaan paljon antiikkiin, historiaan ja myytteihin (Ulysses merkillisesti kirjoitettu tuossa muodossa eikä tutumpana Odysseuksena, ja Empedokles piti googlettaa). 

Runomitta on usein aika viitteellistä mutta on sitä kuitenkin mukana, modernismiin ei ole menty...ja tavallaan se on ongelmallista, toisaalta arvostan sellaista muodollista eleganssia ja kielen leikillistäkin abstraktiutta, jota löytyy osaavilta tiukan mitallisen runouden osaajilta, ja toisaalta modernismin luonnollisessa kielessä on omat ansionsa, mutta nämä välimaastoon jäävät ovat aika ongelmallisia...no, on tässä jotain viehättäviä ilmaisuja vaikken nyt laajemmin ihastunut.

Helmet-haasteessa tällä otan kohdan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa.

 

Puille (ote)

 

Joka ilta, uneni kynnyksellä,

voin kuulla, kun sydänmaiden halki

juna jyskyy, vyöryen läheltä aivan,

ja viheltää melkein ikkunan alla.

Ja hetken päästä hiljainen taivas

soi matkan ääntä, kun vuorokone

yli pauhaa, jostakin jonnekunne.

Oi yhden päivän muuttolinnut!

Oi ainainen Eestaas! Yöni kysyy:

"Mihin lähtisit aamulla? Elävä muuri

vaeltaa mukana, vankeudessaan

     sielusi pysyy".