Julio Cortázar - Nous l'aimons tant, Glenda (kuinka rakastammekaan Glendaa)

Olen joku vuosi sitten lukenut yhden kokoelman Julio Cortázarin novelleja, ja se jätti hieman ristiriitaiset tunnelmat, jotain hyvää, mutta moni ei oikein iskenyt. Sama tuli tämän kymmenen novellin kokoelman kohdalla, jotain kiinnostavaa mutta kovin hyvä osumaprosentti ei ole.

Siinä missä edellinen kirja oli hyvin Pariisi-keskeinen, tässä näkyy enemmän Argentiina: häivähdys maagista realismia tai muuten vaan kummallisuutta, ja yleisen ahdistunut tunnelma. Henkilöitä katoaa ilman selityksiä, merkilliset salaliitot puuhailevat asioita jne: Argentiinan hankalalla poliittisella historialla on luultavasti vaikutuksensa tämän kirjan tarinoissa (ja monella tapaa ollaan kyllä samassa jatkumossa pari kuukautta sitten lukemani Quirogan kanssa).

Mutta useassa novellissa on myös kovin raskas tajunnanvirtainen tyyli, jonka tekstimassoissa oli varsin raskasta pysyä kärryillä, tai ylipäänsä päästä kärryille: joistain saattoi tavoittaa vain jonkun tunnelmafragmentin ja epävarmuuden oliko siinä jotain muuta joka vain meni ohi (luultavasti).

Niminovelli oli symppis, ryhmästä hipstereitä (termiä ei käytetä novellissa mutta se on osuva), jotka palvovat elokuvanäyttelijä Glenda Garsonia, siinä määrin että Glendan ja todellisen tuotantonsa on vaikea yltää fanien vaatimuksille...

'Graffiti' on pieni ja ahdistunut tunnelmapala, ja 'Texte sur un carnet' oli myös kiinnostava, seurannassa huomataan että kaupungin metroissa sisäänmenevien kävijöiden määrä on suurempi kuin ulostulevien, ja päähenkilö alkaa selvittää mitä näille henkilöille tapahtuu.

Viimeksimainitulla novellilla saankin Helmet-lukuhaasteessa hankalan kohdan 5. Kirjassa ollaan maan alla, joten kiitos siitä, mutta muuten ehkä täytyy todeta että Cortázar ei liene minun kirjailijani...