Three Early Modern Utopias

 

...eli yhteisnide, jossa Thomas Moren Utopian seuraksi on laitettu kaksi lyhyempää tekstiä 1600-luvulta, Francis Baconin New Atlantis ja Henry Nevillen The Isle of Pines. 

Ja mitenköhän nämä tarinat asettaisi ryhmitellessä tekstejä fiktioon ja tietokirjoihin: periaatteessa kaikki kolme tekstiä ovat fiktiota, matkakertomuksen (1500-1600-luvuilla ilmeisen tärkeä kirjallisuuslaji) muotoon kirjoitettuja tekstejä, joissa kertojat seilaavat maailman merillä ja siinä vaiheessa kun eivät oikein itsekään enää tiedä missä ovat, sattuvat päätymään jokseenkin eristäytyneelle saarelle, jossa vallitsee jonkinlainen poikkeuksellinen yhteiskuntajärjestys. 

 

Mutta onhan tosiasia, että kaikissa kolmessa tekstissä keskeisenä pointtina on tarkastella kyseisiä yhteiskuntajärjestyksiä varsinaisen "hyvän tarinan" sijaan, ja siinä mielessä näitä lähinnä nykyään myös luetaan, poliittisfilosofisena spekulaationa Platonin Valtion hengessä (oletettavasti Bacon ja Neville tunsivat Moren tekstin, ja kaikki kolme Platonin...). Saman perinteen jotkut myöhemmät edustajat, kuten Gulliverin retket tai Robinson Crusoe, ovat pysyneet selvemmin fiktion puolella.

Ja utopian teema on minua hyvinkin paljon kiinnostanut: yllälinkatun Valtion ohella olen pari vuotta sitten kirjoittanut enemmänkin utopioista ja dystopioista (puheena mm. Augustinus, Huxley, Boye, Chesterton...), ja tässä välissä kanssa jotain aiheeseen liittyvää on tullut luettua (mm. Georges Jeanin Voyages en Utopie ei tullut blogiin asti, vaikka harkitsinkin, ja Jacques Ellulin apokalypsi-pohdinnoissa Uudella Jerusalemilla on roolinsa siinä missä vanhallakin) . Ja varmaan tulee lisääkin.

 

Kiinnostava jännite utopioissa on niiden saavuttamisen mahdottomuus: kaikille täysillä toimiva ihanneyhteiskunta ainakin pysyvänä mallina ei tule rajallisessa maailmassa mitenkään tapahtumaan ja yritykset kääntyvät helposti itseään vastaan (se taivaista laskeutuva Uusi Jerusalem ehkä on poikkeus, mutta se nimenomaan ei ole ihmispyrkimyksen tulos). 

Ja samalla utopian ihanteellisuus on aina jotain mitä kohti pitäisi aktiivisesti pyrkiä. Vaikkei olisikaan hyvä niin parempi voi kuitenkin olla kuin nykyinen, ja sitä mitä se hyvä voisi olla ja miten sitä kohti voisi pyrkiä on syytä pohtia...

Päämäärä on mahdottomuus, mutta liike on mahdollisuus, ja liikkeen suuntaakin olisi hyvä miettiä.

Tämä mahdottoman mutta tavoittelemisen arvoisen yhteiskunnan jännite, ihanteen etsintä ja mihin se voi johtaa, näkyy kyllä näissä varhaisissakin teoksissa.

Moren Utopia, joka antoi koko käsitteelle nimen, on kyllä varsin omalaatuinen teksti. Verhottu yhteiskuntakritiikki värittyy omalaatuisella huumorilla (vähän samanlaisella kuin Moren ystävän Erasmus Rotterdamilaisen) ja vaikka yhteiskuntamalli onkin rakennettu hyvinkin rationaalisin periaattein, on siinä myös oman mallinsa kyseenalaistavia elementtejä. 

Moren yhteiskunnassa piilee useammassakin kohtaa eräänlainen bait-and-switch-kikka, joka lienee ollut käytössä ihan tietoisesti: ensin luvataan jotain todella hienoa ja sitten sille asetetaan reunaehtoja ja poikkeuksia siinä määrin, että alkuperäinen hienous kyseenalaistuu...vapaa ja rationaalinen Utopian kansa ei tarvitse juuri lainkaan lakeja ja sääntöjä rauhalliseen eloon suuressa vapaudessa, mutta kovin paljon normeja tuntuu löytyvän, maassa vallitsee suuri homogeenisyys jossa asiat tehdään kaikkialla kovin samalla tavalla, ja monenlaista valtiollista kontrollia on käytössä.

Rauhanomainen Utopian kansa ei käy sotaa, paitsi tästä syystä. Ja tuosta, Ja siitä ja siitä. Ja joskus myös noistakin syistä. Kovin paljon niitä sotatilanteita löytyy maaksi joka ei osoita mitään kiinnostusta sotimiseen...

Ja niin edelleen, kun hieman ensimmäisen impression alle katsoo, niin harva asia on ihan niin hieno kuin miltä näyttää, utopian kuvauksessa on aimo annos ironiaa mukana. Ja kuitenkin samalla tämä yhteiskunta on eittämättä monella tavalla parempi kuin mitä Moren ajan Englanti oli, ironisuudesta huolimatta puolivillaisemmassakin Utopiassa on parannettu jo olemassaolevaa.

 

Baconin uuden Atlantiksen kuvaus jää keskeneräiseksi fragmentiksi. Pääosassa on Baconin ihannoima tieteellinen, erityisesti kokeellisten luonnontieteiden kehitys ja ihannointi, mutta jotkut ovat kiinnittäneet tekstissä huomiota myös salaseurahenkisyyteen, poliittinen järjestelmä jää ehkä tarkoituksellisestikin varsin hämäräksi...

Ja Nevillen The Isle of Pines muodostaa kiinnostavan kontrastin niin Baconin kuin sisäisesti itsensäkin kanssa: siinä missä Bacon suuntaa kohti tieteen voittokulkua ja järjestäytyneen muokkauksen yhteiskuntaa, Neville taas suuntaa takaisin luontoon, yltäkylläiseen hedelmälliseen luonnollisuuteen.

Lisäksi lyhyt teksti on kirjoitettu ja julkaistu kahdessa osassa: ensimmäisessä keskustarinassa nuori brittimies ja neljä naista selviävät ainoina haaksirikosta pienelle mutta hedelmälliselle ja rauhalliselle saarelle, joka on kuitenkin täysin eristäytynyt. Elinolosuhteissa ei ole valittamista, ja pian myös alkaa tulla jälkikasvua kaikille neljälle naiselle, ja niitä tuleekin sitten ihan reilusti, siinä määrin että jonkun vuosikymmenen päästä eletään jo varsin suurena yhteisönä, suurena patriarkaattisena perheenä rauhallista, mukavaa ja onnellista elämää...

Toinen osa toimii sitten tuon kehystarinana, muutamaa vuosikymmentä myöhemmin kun hollantilainen laiva sattuu löytämään saaren pari sukupolvea myöhemmät asukkaat...ja onhan saarella yhä monet asiat aika hyvin, mutta selvästi enemmän myös sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja ja kapinointiakin, ja tätä kontrolloimaan saarelle on otettu käyttöön määriltään vähäiset mutta varsin drakoniaaniset lait. Patriarkaattiseen onnelaan on iskenyt rappeutuminen (ei tämäkään versio minusta varsinaisesti dystopia ollut, mutta ehkä sitäkin suuntaa jo tarkasteltiin).

 

Kiinnostava kolmikko, aiheen perustekstejä tietysti, mutta sellaisina näissä on hyvin mukana jo itsensä kyseenalaistaminen: sekä More että Neville (ja mahdollisesti myös Bacon) spekuloivat suuntaa kohti ihanteellisempaa yhteiskuntamallia, kukin omaan suuntaansa (More vahvimmin poliittisesti, Bacon tieteellisesti, Neville naturalistisesti) mutta samalla lähtökohtaisesti kyseenalaistavat ihannekuvansa: asiat eivät voi olla niin hyvin kuin niiden ehkä haluttaisiin olevan. Utopia pysyy kategorisesti saavuttamattomana.

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää, koska utopiat kiinnostavat yhä vain.