Vaikka kirjassa onkin kahdeksantoista novellia, ei tämä iso kirja ole: iranilaisen Zoyâ Pirzâdin novellit ovat lyhyitä, kokoelman pisin kahdeksan sivua ja suurin osa 2-4 sivua.
Ja harvassa ovat kirjat, joissa tapahtuu yhtä vähän: naiset laittavat ruokaa tai tekevät muita jokapäiväisia talousaskareita tai ajattelevat niitä tai katselevat ikkunasta ulos, ikkunan takana puita tai lunta tai toisia naisia jotka tekevät jokapäiväisiä talousaskareita...
Kieli on yksinkertaista, selkeää ja toteavaa, pienten arkisten tapahtumien kuvauksissa saa hyvin välähdyksiä tavallisesta keskiluokkaisesta persialaisarjesta, joka ei lopulta suuresti eroa tavallisesta keskiluokkaisesta arjesta monessa muussa maassa. Yksittäisillä novelleilla on oma viehättävä tyylinsä, mutta tuntuu että niitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu yksittäisiksi, kirjan vahvempi vaikutelma tulee kokoelmasta kokonaisuudessaan: toistosta syntyvä vaikutelma, että tässä kuvataan nyt koko elämänpiiriä, sellaisena millaiseksi se on rajattu.
Pirzâd ei heruttele koskettavia kärsimystarinoita, osa henkilöistä suhtautuu elämäänsä toki paremmin kuin toiset mutta kuten sanottu, ei näissä novelleissa tapahdu paljoa. Mutta surumielisyys ja painostavuus tulee juuri siitä: vaikka joillain näistä naisista olisikin ambitioita ja kiinnostusta muuhunkin kuin kodinhoitoon, aviomieheen ja lapsiin, niin näilla naisilla on kodinhoito, mies ja lapset eikä juuri muuta.
Viehättävä teos, joka omalla tavallaan sanoo paljon. Ja olen aiemmin jo kehunut kuinka nättejä nämä Zulma-kustantamon pokkarit ovat.
Helmet-haasteessa tämä sopii mainiosti kohtaan 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija: iranilainen arki tulee hyvin tutuksi.
Iranilaista ja ylipäänsä lähi-itäläista kirjallisuutta voisi kyllä lukea paljon enemmän. Oletko lukenut Silvia Hosseinin esseitä? Ainakin kokoelmassa Tie, totuus ja kuolema kerrotaan myös iranilaisesta elämänmenosta.
VastaaPoistaAlueelta tulee kyllä kiinnostavia kirjailijoita, käännösten suhteen ranska on näköjään hyvä kieli osata kun käännöksiä tuntuu olevan ihan kohtalaisesti.
PoistaHosseini on tutustumatta, pitäisi kyllä kai joskus.
Varmasti ajatuksia herättävä kokonaisuus iranilaisen naisen osasta. Iran on kiinnostava maa. Harmi ettei tällaista ole varmastikaan suomennettu. Nykyään olen huono keskittymään ranskaksi lukemiseen, se vaatii paljon enemmän keskittymistä kuin suomi ja englanti. Ranskantaitoni on päässyt vuosien varrella hiukan rapistumaan, malheureusement...
VastaaPoistaOlosuhteet ovat kiinnostavat, sinänsä yksittäisinä tarinoina nämä voisivat olla melkein mistä maasta tahansa tulevassa novellikokoelmassa (ja olen samanhenkisiä lukenutkin Suomesta, Yhdysvalloista yms...eri ruokalajit mutta muuten) eli tietyllä tasolla arki on normaalia, ja sitten laajemmassa mittakaavassa ei kuitenkaan.
PoistaTässä on kyllä aika selkeää kieltä eli tämän lukeminen varmaan sujuisi vähän horjuvammallakin ranskantaidolla, tai sopii myös kieltä vasta opettelevalle.