Anton Tammsaare - The Misadventures of the New Satan (Hornanperän uusi paholainen)

Kävin alkuvuodesta Tallinnassa kokoustapaamassa tuttuja, ja samalla hieman turisteilemassa (vaikka kaupunki onkin lähellä, olin tätä ennen käynyt Tallinnassa vain pari kertaa aika lyhyillä vierailuilla, eli turisteilulle oli syytäkin).

Ja kun siellä olin, niin pitihän käydä myös Rahva Raamatissa katsomassa, josko löytyisi jotain kivaa virolaista kirjallisuutta kielellä, jota osaisin jopa lukea, ja valikoimasta tämä vaikutti kiintoisalta. Anton Tammsaare on Viron arvostetuimpia kirjailijoita (sellaisella "kuva 25 kroonin setelissä"-tasolla) ja tämä viimeinen romaaninsa vuodelta 1939 on käännetty 60-luvulla myös suomeksi nimellä Hornanperän uusi paholainen; tämä englanninnos on sen sijaan parin vuoden takainen.

 

Kirja alkaa taivaan porteilla, kun Saatana kuulee pyhältä Pietarilta, että Jumala on tehnyt johtopäätöksen, että ihminen on kykenemätön haluamaan pelastusta, ja näin ollen ei olisi oikeutettua lähettää enää ketään helvettiin (tai taivaaseenkaan, sen puoleen, ehkä on parempi että ihmisiä ei vain ole). Saatana tästä hätääntyy, että eikö saisi enää uusia sieluja, ja joutuu näin todistamaan itse, että kyllä vain ihmiselle on mahdollista haluta pelastusta. Tulemalla itse ihmiseksi ja todistamalla omalla elämällään että pelastus on mahdollinen, jotta helvetti voisi jatkaa olemassaoloaan...

 

Niinpä Viron maaseudulle vaimonsa Liseten kanssa ilmestyy iso, vahva, mutta jokseenkin omalaatuisesti käyttäytyvä Jürka vuokraviljelijäksi hoitamaan syrjäistä ja autioitunutta rappiotilaa nimeltä The Pit, jonka viljelijöitä on perinteisesti kutsuttu lempinimellä Old Nick...

Kirjan teologia ei ehkä kestä kriittistä tarkastelua, kyse on enemmän kansantarujen logiikasta ja tyylistä, muistumia on hieman Myytillisten tarinoiden piruista ja näiden kohtaamisista ihmisten kanssa, joskin kehystarinaa lukuunottamatta yliluonnollisuuden kanssa ollaan hyvin säästeliäitä, ja Jürka ei todellakaan ole terävin kynä penaalissa. Sen verran äkkiväärä tekemisissään, jääräpäinen ja omaa logiikkaansa tiukasti noudattava kuitenkin, että elämän kuvauksessa on silti varsin tarumaisia käänteitä. 

Hieman kansantarumaisen karrikoitu on myös keskeinen ihmishenkilö Ants, lähiseudun suurtilallinen ja kiero kuin korkkiruuvi. Alussa kun talo pitää saattaa asuttuun kuntoon, Jürka ottaa Antsilta velkaa, ja jotenkin siitä velasta ei ikinä vapauduta, siitä Ants pitää huolen, kun haluaa pitää hyvän työmiehen taksvärkkiä tekemässä. Ja mitä tahansa käänteitä tapahtuukin, ja mitä tahansa Jürka tekeekin, niin siitä voi olla varma että taloudelliset voitot korjaa Ants...

Ajoittain tästä tuli mieleen reippaasti satiirisempi versio Hurskaasta kurjuudesta, vuokraviljelijöiden ja torpparien ahdinko ja riisto oli tässäkin hyvin keskeisenä piirteenä, vaikka kerronta onkin ilkamoivampaa.

Kirja liikkuu suorastaan hämmentävällä ketteryydellä rekisteristä toiseen. Kerronnassa on tosiaan paljon vaikutteita kansantarinoista, mutta ajoittain yllytään myös lajille epätyypillisempiin psykologisiin luotauksiin ja väliin heitetään taas moraalisteologisia pohdintoja (Jürka tietää olevansa Saatana ja sanoo sen jopa ääneen, sellaisella vakaumuksella ja uskolla, että muutkin henkilöt joutuvat pohtimaan asioita). 

Kerronta on satiirista ja humoristista, monille juonenkäänteille ja villin omalaatuisella logiikalla eteneville runsaille keskusteluille nauroin ääneenkin, mutta samalla satiiri on tietysti myös vakavasta asiasta ja humoristisemman kerronnan väliin iskevät paatokselliset hetket myös tuntuvat (kirjassa eletään joitain vuosikymmeniä köyhällä maaseudulla 1900-luvun alkupuolella. Ihmisiä kuolee. Ja vaikka kuinka olisi Saatana, ei se ole koskaan triviaali tapahtuma).

Ja vaikka tässä ollaan yhteiskunnallisia satiirikkoja ja kirjaimellisesti hyvän ja pahan, pelastuksen ja kadotuksen äärellä, niin henkilöiden jakautuminen hyviin tai pahoihin ei ole ollenkaan niin yksiviivaista: ihmiset elävät elämäänsä, Antsissakin on hyviä puolia, viranomaiset ovat virkavelvollisuuksistaan huolimatta ihan tolkullisia, ja vaikka Tammsaare ilmeisesti yleisesti suhtautui epäluuloisen kriittisesti kristillisyyteen, on pastori kirjan sympaattisimpia henkilöitä. Ja Jürka itse tietty. Ja silti, kaikenlaista tapahtuu...

Jotenkin tuo kaikki saadaan kuitenkin ehkä hieman episodimaiseksi, mutta kuitenkin toimivaksi kokonaisuudeksi: se se on taitoa.

Tätä lukiessa yllämainitun Hurskaan kurjuuden ohella vartailukohdiksi mieleen hiipi hieman Selma Lagerlöfin samoin runsaasti kansantarinoista ammentavat kirjat (ja noista Tammsaare on ehkä ollutkin tietoinen), mutta enemmän päädyin ajattelemaan Latinalaisen Amerikan maagista realismia: niin Virossa kuin oltiinkin, ei tässä olisi paljoa tarvinnut yksityiskohtia vääntää että oltaisiin voitu yhtä hyvin olla jossain Brasilian tai Meksikon maaseudulla, ja kirjan hengessä on jotain samaa kuin lukemissani Gabriel Garcia Marquezissa, Jorge Amadossa, Laura Esquivelissa...

Erinomaisen kiehtova kirja. Tosin ilmeisesti Tammsaaren muu tuotanto on realistisempaa, tämä oli myöhäinen poikkeus, joka olisi ehkä kehittynyt kaudeksi jos kirjailija ei olisi kuollut vuotta myöhemmin.

Helmet-haasteessa tällä voisi ottaa vaikkapa kohdan 35. Kirjassa on oikeudenkäynti, niitä on parikin. 

 

[Jürka ja Ants keskustelevat, Jürkan väärennetyt henkilöpaperit ovat herättäneet viranomaisten kiinnostuksen]

"And what about my certificate?"

"You bought it, that's all. You bought it from a Jew, blaming Jews is the fashion nowadays. You can pile anything you like on Jews. If you're asked something you can't answer, just say you've forgotten, your missus knew but she had died. It's her memory that wouldn't let her live. And remember this: the less you talk the better, because people take most of the words you say wrongle. True, they might even misinterpret your silence, but still it happens less often. So the fewer words the better. As for your soul's salvation, you can talk all you want about it, no one will take you seriously anyway."

"But I myself do."

"Never mind, others will think you don't mean it. These days, believing in salvation is as indecent as blowing your nose with your fingers."

"I do that," Jürka said. 

"I do, too. But not everyone belongs to the chosen people like you and I," Ants said. "I want salvation as much as you do, but not everyone does. Nowadays the whole world believes in one thing only: the hotter the hell on earth, the nearer is heaven...That's why it's made so hot for people, big nations and small..."