Jatkan lanu-fantasian parissa: tämä norjalaisen Siri Pettersenin kirja vinkattiin FB:ssa kun kyselin ei-sarjafantasiaa joka on käännetty jostain muusta kielestä kuin englannista, ja se tuli sopivasti kirjastossa vastaan, joten lukuun (suom. Eeva-Liisa Nyqvist).
Kine, melkein 12-vuotias melkein-goottityttö (ei tunne alakulttuuria mutta tykkää mustasta ja hautausmaalla hengailusta) asuu pikkukaupungissa, jossa on paljon ärsyttävää: oikeastaan koko kaupunki, mutta erityisesti vanhemmat, luokkatoverit, koulu, opettajat, lähestyvä joulujuhla, ja erityisesti uimahalli ja uiminen.
Yhden uimahallilla tapahtuneen konfliktin jälkeen Kine on taas hautausmaalla, ja löytää maasta lasikuulan, jonka sisällä on pieni, aika ruma nukke. Hän nappaa sen mukaansa, mutta yön aikana kuula (ja nukke) on paisunut suureksi, ja ei se muutenkaan ole ihan tavallinen lasikuula, koska Kine, ja vain Kine, pystyy kulkemaan seinämän läpi kuulan sisään. Ja se liikkuu Kinen ajatuksen voimalla, ja luo tyhjästä esineitä joita Kine haluaa, avaten varsin mullistavia mahdollisuuksia ja asettaen suhteet läheisiin kovin uusiksi, Kinen aivan uudella tavalla omavaltaiseksi ja riippumattomaksi...ja niinkuin aina, kaikella on hintansa.
Lukiessa mieleen tuli toinen teos, jossa on hyvin samanlainen perusidea, vaikka kerrontatapa onkin aika eri: C.S. Lewisin Suuri avioero. Siinä helvetti kuvataan paikkana, joka vaikuttaa aluksi hyvin houkuttelevalta, koska kaikki siellä noudattaa täysin asukkaansa tahtoa, varjojen maailma taipuu noudattamaan mielen kaikkia oikkuja, mutta tällöin pienetkin muiden ihmisten ärsyttävyydet houkuttavat ottamaan yhä enemmän etäisyyttä toisiin, ja niinpä helvetin asukkaat eristäytyvät yhä kauemmaksi toisistaan omiin muokattuihin maailmoihinsa...ja vastaavasti taivasta kohti suunnatessa on totuttelemista, että läpitunkevassa todellisuudessaan kaikki tuntuu niin tavattoman voimakkaasti, suorastaan kivuliaasti.
Pettersen kirjoittaa kasvukertomusta, joten Kine kyllä hoksaa tilanteensa paremmin kuin Lewisin helvetin asukkaat: kuplassa voi saada mitä tahansa tavaraa mutta joutuu eristyksiin kaikesta muusta elollisesta, kuplan ulkopuolella taas pitää usein sietää kaikenlaista tyhmää mutta on siinä kuitenkin omat tärkeät puolensa. Ja toisaalta kuplan kanssa päätyy tilanteisiin, joissa joutuu haastamaan omat aiemmat aika itsekeskeiset ja äkkipikaiset ajatuksensa, kun jokaisella on omat juttunsa ja ei Kine niitä kaikkia ole tiennyt, joten itsetutkiskeluunkin on aihetta...
Kerronta on muutenkin sympaattista: nykyaikaan sijoittuvaa tavallaan aika arkista nuortenkirjaa, jossa on mausteena liioittelua ja dramatisointia, ja johon nyt satutaan heittämään mukaan yksi selittämätön fantasiaelementti, joka muuttaa kaiken, joka tuo kirjaan aitoa fantastisen ihmeen tuntua, mutta joka kuitenkin pysyy asemassaan elementtinä, jonka avulla kerrotaan sitä varsinaista tarinaa. Jotakuta voi häiritä kuinka selittämätön se kupla lopulta on, sitä nimenomaan ei edes yritetä sovittaa mitenkään koherentiksi osaksi ympäröivää maailmaa vaan se on vain Iso Poikkeus, minusta se toimi juurikin siksi.
Kehityskertomus tietysti etenee niinkuin ne tapaavat edetä, ja hieman kyllä ihmettelin että päähenkilö ja koulutoverinsa olisivat 11-12-vuotiaita (ehkä 13-14-vuotiaiksi itse mieluummin mieltäisin, varhaisteinejä kuitenkin), mutta mainio kirja tämä kyllä oli.
Bloggauksiakin löytyy: Lukufiilis, Heidi, MarikaOksa, Suketus...
Ja voisin Helmet-haasteessa ottaa tällä vihdoin sen kohdan 2. Fantasiakirja
Petterseniltä on suomennettu kahtakin young adult -fantasiasarjaa. Korpinkehät-trilogia on mainio eikä samaan maailmaan sijoittuva jälkimmäinenkään sarja hullumpi ole.
VastaaPoistaJoo, näitä on kehuttu kanssa, hengeltään taitaa tietysti olla erilaisia kuin tämä (jossa ei olla omassa fantasiamaailmassa ja joka ei ole YA).
PoistaVaan omalla kohdalla, toisaalla käydystä keskustelusta tuli huomattua että nykyään olen aika huono lukemaan sarjoja, sellaiset joista pidänkin jäävät helposti kesken, joten näissä fantsuissakin etsin sitten yksittäisiä teoksia.
Tämähän kuulostaa kiinnostavalta! On helppo soveltaa bloggauksessa esittämiäsi ajatuksiasi omaan elämään.
VastaaPoistaMinulla on sama juttu kuin sinulla, sarjoja ei tule välttämättä luettua pidemmälle. Olen lukenut tuon Korpinkehät-trilogian ensimmäisen osan ja vaikka pidin siitä kovasti, en ole (vielä) lukenut seuraavia.
Jep, kiva kirja, voin suositella.
PoistaJoskus aikoinaan sarjat menivät, vaikka silloinkin saattoi lukea vähän hyppien, ei ollut yksi tai kaksi sarjaa jotka aloitin toisesta tai kolmannesta osasta ennen ensimmäistä. Ja toki on ollut myös sarjoja, joissa olen tehnyt tietoisen päätöksen että tämä oli nyt tässä, en jatka pitemmälle (vaikka olisinkin pitänyt niistä lukemistani, mutta kuitenkin havainnut että uudet osat ei enää tuoneet varsinaisesti uutta kehitystä).
Mutta nyt on aika lailla siinä tilassa että hyvää luettavaa riittää sen verran että hyväkin sarja joutuu kamppailemaan että jatko-osat tulisi luetuksi, ja toisaalta kun sen edellisen osan lukemisesta on jo ehtinyt mennä aikaa, niin jatkon lukeminen alkaa jo arveluttaa. Joten parempikin keskittyä näihin ei-sarjallisiin.