(kansikuva Kirjasammosta, lukukappaleessani ei ollut kansipapereita)
Taas hieman runoutta: joku vuosi sitten luin Aila Meriluodon toisen runokokoelman, ja nyt vuorossa esikoinen.
Nuori Meriluoto saavutti ilmeisesti heti tällä suuren suosion ja arvostuksen, ehkä vähän rasitteeksikin asti. Ja lukiessa tämä on tavallaan helppo ymmärtää, koska tässä tuntuu olevan vähän jokaiselle jotakin taitavasti tehtyä. Suurin osa runoista on mitallista ja taitavasti Meriluoto mittoja käyttää, mutta on mukana joitain vapaankin mitan runoja. Ja tunnelmissakin on hyvin vaihtelua: vaikka yleissävy onkin herkän vakava, niin osioihin mahtuu niin perinteistä runotyttömateriaalia kuin sellaista rajua kauneutta joka minua viehätti eniten seuraavassa kokoelmassa. Ja on niin keskeislyriikkaa kuin roolirunoja, ja vaihteluista huolimatta on kokonaisuus tasapainoinen, Merilluoto näyttää tasapuolisesti osaamistaan.
Mutta ehkä tämä on liiankin tasapainoinen, arvostan taitoa mutta yksittäiset runot eivät sitten niin nouse esiin ja mieleen: muistelen sitä Sairas tyttö tanssii -kirjaa epätasaisemmaksi mutta samalla sen huiput olivat korkeammalla.
Eli varmaan niitä seuraaviakin Meriluodon kirjoja pitää lukea.
Yön kämmenellä
Pientä on kaikki yön kämmenellä,
pieniä meret ja vuosisadat,
tornit päivällä pystytetyt,
pieniä ihmisten mahtavat joukot...
Hetkeksi päivään päästyänsä
silmiään sokkoina siristävät:
vääntynein muodoin kaikki seisoo,
vääriä peilejä kaikkialla.
Katsovat kättään ja sanovat: vahva.
Katsovat työtään ja sanovat: suuri.
Mutta yön kämmen on alati auki.
Vähenee päivä ja päivän valta.
Kasvavat totuudet syvyyksistä.
Kuljet polkua yötä kohden,
pieneksi käyden ja vastustamatta.
Pieneksi kaikki käy ympärilläs,
tiet sinun polkemas, takomas tornit,
pientä on "mistä" ja "minne" ja "miksi"...
Valmiina astut yön kämmenelle.
4 kommenttia:
Luin aikoinaan Aila Meriluodon elämänkerrallisen teoksen Mekko meni taululle, jossa oli jotain salaperäistä, mystistä rivien välissä. Tämä näyteruno oli kyllä hyvin ymmärrettävä, vaikka pientä mystistä tunnelmaa tässäkin on. Meriluodon runoihin voisi kyllä tutustua. Enpä ole niitä juuri lukenutkaan. Kiitos esittelystä
Hieman kiinnostaisi ne elämäkerralliset teokset, päiväkirjat yms. myös jossain vaiheessa, kun on ollut kiintoisankuuloinen elämä ja tuttavapiirikin...
MInulla on tämä kirja kotona. Joskus luin sitä jonkin matkaa, mutta ehkä se sitten oli tuo tekninen taitavuus, joka alkoi vähän väsyttää ja kirja jäi kesken. Tuo esittelemäsi runo tuntuu jotenkin oudolta nuoren ihmisen kirjoittamaksi, mutta taisi olla kokoelmassa mukana sodan jälkeisiä tunnelmia, niin että selittynee vissiin sillä?
Joo, kirjan alussa oli enemmänkin tällaista hurjempaa ja synkempääkin materiaalia, ja tulihan tämä tosiaan pian sodan jälkeen ja epäilemättä peilaili sen tuntoja...
Lähetä kommentti