Primo Levi - The Monkey's Wrench

 

 

Tämä on näitä varsin vaikeasti tyypitettäviä kirjoja novellikokoelman ja romaanin välimaastossa, muoto joka tuntuu erityisesti Italiassa nauttivan suosiota, ja joka toki minuakin kutkuttaa. Suuri osa kirjasta on kerrottuja tarinoita, joista suuri osa toimisi myös itsenäisinä novelleina, mutta tarinoista tulee käsitystä niiden kertojasta ja niissä viittaillaan jonkin verran toisiinsa, niiden teemoissa on yhteneväisyyttä, ja kehystarinassakin on kehitystä (ja minäkertojakin kertoo välissä myös omista tekemisistään), eli ihan vaan tarinakokoelma ei mitenkään ole.

This was the central subject, and I realized Faussone knew it. If we except those miraculous and isolated moments fate can bestow on a man, loving your work (unfortunately, a privilege of a few) represents the best, most concrete approximation of happiness on earth.

 

Ja keskeinen teema on aihe, joka on kiinnostanut Primo Leviä muissakin kirjoissaan: työ, ammatti, ja miten se vaikuttaa henkilön elämään, ajatteluun ja myös tapaan jolla tämä kertoo elämästään ja ajattelusta. Levi itse on paitsi kirjailija myös kemisti, kuten on myös tämän kirjan minäkertoja (muutkin ei-kovin-runsaat yksityiskohdat mitä kertojasta paljastuvat sopivat Leviin, Faussone sen sijaan on kuulemma fiktiohahmo, tai yhdistelmä lukuisista henkilöistä joita Levi on tavannut), ja työskenteli kemistinä maaliteollisuudessa tämän kirjan ilmestymiseen saakka. Ja muussakin tuotannossaan kemia on ollut esillä, ja esseetuotannossaan on myös pohdiskellut miten ammatti vaikuttaa kirjoittamiseen.
 

Kirjan varsinainen keskushenkilö ja tarinoitsija taas on Libertino Faussone, ammatiltaan "rigger", en tiedä mikä se on suomeksi (ja nettisanakirjojen käännökset ovat vääriä): ammattimies jonka työnä on rakentaa nostokurkia, linkkitorneja, öljynporaustorneja, siltoja yms. Faussone pitää työstään, on hyvä siinä ja tietää sen (koska se on fakta jonka kieltäminen olisi hölmöä, ei koska ylpeilisi ilman perusteita), ja tämä työ vie miestä ympäri maailmaa, missä vain tarvitaan osaavaa ammattilaista...

 

Tällä kertaa se on vienyt Faussonen kaukaiseen neuvostoliittolaiseen teollisuuskaupunkiin (kirja ilmestyi siis alunperin 1970-luvun lopulla), ja samaan paikkaan on päätynyt myös kertojamme oman työtehtävänsä vuoksi, ja kun kaksi maanmiestä tapaa kaukaisessa paikassa, niin seura kelpaa ja Faussone alkaa tarinoida aiemmista urakoista ja kokemuksista ympäri maailmaa...

 

If you mention money and safety to them, they look at you like you were spit, and all they think about is making something new and beautiful, never considering that when a work is planned carefully it comes out beautiful automatically. Excuse me for letting myself go like this, but when a man puts his whole heart into a job, and then it ends like this ridge I'm telling you about, well, it makes you feel bad. You feel bad for lots of reasons: because you've wasted all that time, because afterwards there's always a big stink with lawyers and courts and all that stuff, because even if you personally are out of it, you always feel a little responsible. But most of all, seeing a piece of work like that come down, and seeing the way it came down, one bit at a time, like it was in agony, like it was struggling was enough to make your heart ache like when a person dies.   

Ja tarinat tosiaan keskittyvät täysillä työurakoihin, ne eivät ole vain taustana tarinoissa jossa keskityttäisiin perinteisempiin novellistiikan aiheisiin, päinvastoin kamppailut luontoa vastaan, lemmenjutut ja muut ovat taustana työurakoille. Kuten sanottu, Faussone pitää työstään, joten työ myös eletään ja tunnetaan, koetaan tyytyväisyyttä kun työ on tehty hyvin, tai pettymystä ja surua kun se on tehty huonosti...

 

Aiheet, tai ylipäänsä teollisen toiminnan käsittely tällä tasolla, ei ole kauhean tavallista fiktiossa, ja Faussonen kerronta vetää joskus varsin tekniseksi (kun, myönnetään, minulla ei ole aavistustakaan miten nostokurki tai öljynporauslautta pystytetään ja mitä siinä pitää ottaa huomioon) mutta onnistuu kuitenkin olemaan vetävää. Ja tarinoiden itsessään ohella Leviä kiinnostaa myös tarinankerronta metatasolla, tätä myös kirjassa sivutaan, miten myös tarinan kuuntelija on oma roolinsa ja kuuntelussa omat lainalaisuutensa, ja tavassa kertoa tarina tulee läpi myös kertojan persoona, kokemukset ja psykologia.

 

Omalaatuinen, kiehtova kirja: ei ehkä perinteistä insinööriproosaa (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), mutta työn iloa ja kokemuksen muuttumisen tarinaksi riemua.

 

Helmet-haasteessa tämä menee tietysti kohtaan 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa.