Noniin, ranskalaisen kirjallisuuden eittämättömiä klassikoita. Kirjan olen tottakai lukenut lapsena suomeksi (varmaan useampaankin kertaan) niinkuin muutkin silloin suomennetut sarjan osat (tämän taisin lukea ensimmäisenä, vaikka on sarjan toinen), ja niin Jean-Jacques Sempén kuin René Goscinnyn tuotantoa on muutenkin tullut luettua.
Heille jotka eivät sarjaa tunne, kehoitettakoon korjaamaan tilanne ja kerrottakoon kirjojen koostuvan lyhyistä episodeista pikku Nicolas'n (ikää ehkä 8-10 vuotta?) arkisista sattumuksista, Nikelle ja kavereille sattuu ja tapahtuu...tässä kirjassa mm. käydään museossa ja lääkärissä, saadaan tekonenä, kamera ja rannekello, pelataan jalkapalloa, ostetaan lahjoja opettajattarelle, ja kirja päättyy kevätjuhliin:
Tout le monde regardait Agnan, qui portait des tas de livres de prix dans ses bras et une couronne de lauriers autour de la tête ; le directeur lui avait d'ailleurs demandé de ne pas s'endormir dessus, sans doute parce que les lauriers doivent servir pour l'année prochaine et il ne faut pas les chiffonner ; c'est un peu comme quand Maman me demande de ne pas marcher sur les bégonias. Le papa de Geoffroy offrait des gros cigares à tous les autres papas qui les gardaient pour plus tard et les mamans rigolaient beaucoup en racontant des choses que nous avions faites pendant l'année et ça nous a étonnés, parce que quand nous les avons faites, ces choses, les mamans elles ne rigolaient pas du tout, même qu'elles nous ont donné des claques.
Olen joskus aiemminkin kommentoinut ranskalaista lapsikäsitystä, kirjallisuudessa kovin suosittua "pikku idiootti"-mallia, jossa lapset tapaavat olla ajattelemattomia koheltajia, jotka tekevät kaikenlaisia tyhmyyksiä, ja tämä on kyllä aikmoinen arkkityyppi aiheesta, mikä tahansa arkinenkin tapahtuma johtaa aikamoiseen sekasortoon, kun hyvää tarkoittava mutta kovin impulsiivinen poikajoukko toheltaa, ja opettajat ja vanhemmat saavat harmaita hiuksia.
Viime vuonna luin jo Petin Nicolas a des ennuis -kirjan, joten tämä oli nyt toinen ranskaksi lukemani Nikke, ja on todettava kielen puolesta tämän olevan kiitettävän helppoa kieltä, toteavaa, mitään maalailevaa kuvailua ei harrasteta, ja lyhyissä jutuissa toistetaan usein samoja sanoja ja fraaseja, jotka tulevat kyllä tutuiksi (chouette, terrible, chouchou, claque...). Kiinnitin toki huomiota, että Niken kavereilla on ranskaksi järjestään aika erikoisia nimiä (Alceste, Agnan, Eudes, Clotaire, Maixent...) ja hyvin toimeentulevat porvarit ovat normi...
Helmet-haasteessa tämä sopisi useampaankin kohtaan, laitetaan nyt vaikka 2. Iloinen kirja.
6 kommenttia:
Kesti vähän aikaa, ennen kuin tajusin, ettei tämä ole sarjakuva (Goscinny tarkoittaa minulle sarjakuvaa). Täytyy myöntää, että tämä klassikko on jäänyt minulle kokonaan tuntemattomaksi, mutta pistetään muistiin. Luin jokin aika sitten yhden Timo Parvelan Ella-sarjan kirjan, jossa lapset tuntuivat samanlaisilta kuin tässä: hyvää tarkoittavat lapset kohelsivat ja opettaja oli helisemässä.
Tässä kirjassa (tai ainakin suomenkielisessä Nikke ja Nenä kirjassa), on yksi parhaista tarinoista eli Jalkapalloa, missä isä alkavat pelata poikien peliä.
Goscinnyn vanhemmat eivät olleet ranskalaisia, ja he asuivat jossakin vaiheessa Argentiinassa. Sitä, miten tämä heijastuu kirjoihin en osaa sanoa, mutta Goscinny Nikke-kirjoissa, ja Asterixin ja Lucky Luken ja Ahmed Ahneen teksteissä osoittaa hämmästyttävää kykyä luoda hauskoja tlanteista sangen vähäeleisesti.
Goscinny on tosiaan suurimmaksi osaksi sarjakuvakirjoittaja, mutta näkyy tätä proosatuotantoakin löytyvän. Tosin kun katsoin ranskankielistä wikipediaa niin niillä muilla kirjoilla kuin tällä Nikke-sarjalla ei edes ollut omia sivuja, eli eivät niin tunnettuja ilmeisesti ole, tämä sen sijaan on tosiaan lastenkirjaklassikko Ranskassa ja Suomessakin varsin tunnettu...
Joo, jalkapallotarina on mukana, ja on myös yksi omia suosikkejani.
Uderzon suku taas taisi olla Italiasta, eli sinänsä hassua että tällainen parivaljakko luo sellaisen kansallisen ikonin kuin Asterix...ja toisaalta on tunnettua, että Goscinny fanitti valtavasti amerikkalaista Mad-lehteä (ja ilmeisesti olisi halunnut joskus aikoinaan sinne tekemään).
Ja huomionarvoista on myös kyky loputtomantuntuiseen variointiin, eihän näissä tarinoissa ikinä varsinaisesti kehitytä ja periaatteessa samoja ideoita käytetään uudestaan ja uudestaan (kuten myös Asterixissa ja Ahmed Ahneessa ja Lucky Lukessakin) ja silti tuntuu tuoreelta.
Ja hyvänä puolena että näitä kirjoja voi lukea missä järjestyksessä tahansa, nyt ranskaksi luin viime vuonna sarjan viidennen osan ja nyt tämän toisen...
Näen itse samankaltaisuutta Aladobixin ja Niken isässä. Niken äiti ei ole aivan kuin Smirgeline. Poikien isät on kuvattu hyvin. Jorin isä on rikas, Ruffen isä on poliisi. Ei taida olla tässä kirjassa mutta Tuliharja on hyvä juttu missä pojat ottavat puiston lammikosta sammakonkutua ja kotona käydään keskustelu ...
Jep, Tuliharja, tai alkukielellä King, oli kyllä kanssa tässä kirjassa. Ja mainio tarina joka osoitti etteivät ne vanhemmmat nyt aina ihan hölmöjä ole (ja muissakin tarinoissa sanoisin että vaikkeivät nyt ehkä mitään kiiltokuvia olekaan niin aika normaalisti käyttäytyviä kuitenkin, ja luokanopettajakin oli yleensä kuvattu varsin fiksuksi ja ymmärtäväiseksi vaikkei aina lasten ajatusjuoksun mukana pysynytkään, koulun rehtori taas oli koko lailla hölmömpi...)
Lähetä kommentti