Zep - Un bruit étrange et beau (outo ja kaunis meteli)

 

Sveitsiläinen sarjakuvapiirtäjä Philippe Chappuis, joka tunnetaan paremmin nimimerkillä Zep, nousi maineeseen vuosituhannen vaihteessa räävittömällä lastensarjakuvalla Titeuf. Ranskankielisillä markkinoilla se oli suurmenestys, ja käännöksiä on ollut runsaasti myös muualla, joskin ilmeisesti hieman vaihtelevalla menestyksellä: suomeksi tuli muutama albumi, muttei kai ikinä varsinaisesti suursuosikiksi noussut, ja esim. Yhdysvalloissa sarjaa pidettiin yleensä liiankin rankkana ja räävittömänä (vaikka samalla myönnettiin että sarjan lapset käyttäytyivät aika lailla niin kuin lapset käyttäytyvät, mutta fiktioon se ei ole sopivaa).

 

Titeufin seuraksi on tullut pari muutakin lastensarjaa, sekä myös aikuisemmalle väestönosalle karikatyyrista huumorisarjakuvaa blogeissa ja lehdissä, mutta hieman odottamatta 2010-luvulla Zep alkoi tehdä myös realistisella tyylillä sarjakuvaromaaneja. Ja vieläpä hyvin.

Ensimmäinen, Une histoire d'hommes, sopi aiheeltaan tunnetulle rock-entusiastille, lupaava bändi hajosi menestyksen kynnyksellä ja 15 vuotta myöhemmin bändin jäsenet kokoontuvat yhteen, kukin oli elänyt elämäänsä omalla tavallaan ja menneisyydessäkin oli vielä kaiveltavaa...

Mutta tämä toinen, Un bruit étrange et beau, oli aihevalinnaltaan hyvinkin yllättävä. Dom Marcus, alias William on 25-vuotiaana mennyt kartusiaaniluostariin, sääntökuntaan, jossa korostuu yksinäinen kontemplaatio hiljaisuudessa, irtaantuneena maailman hälystä...kunnes tulee ilmoitus, että rikas täti (joka jyrkästi vastusti Williamin kutsumusta) on muistanut tätä testamentissa, vaatimuksena että tämän pitää henkilökohtaisesti olla läsnä testamentin luennassa...ja kun luostarin eteläkäytävän katto kaipaa korjausta, niin William lähtee ulkomaailmaan ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.

 

Ja matkalla täytyy tietysti kohdata uudestaan maailman häly, äänet, nähtävät, hajut, maut...ja muistot, ja pohdinnat mitä on tehnyt ja miksi. Saatava perintö osoittaa tädin omalaatuista huumorintajua ja että ei ole muuttanut mieltään (epäilemättä varsin arvokas Modiglianin alastonmaalaus "että sinulla olisi kuitenkin nainen" (spoileri, maalaa hiirellä näkyviin)), ja toisaalta, menomatkalla junassa alkaa keskustelu nuorehkon naisen kanssa, jolle on luvattu vain muutama kuukausi elinaikaa...

Olen ajoittain valitellut, että kristillisestä perinteestä ammentavaa sarjakuvaa tehdään lähinnä opettamaan lapsille asioita, ja lopputulos ei ainakaan aikuiselle lukijalle ole kovinkaan antoisa (eikä sarjakuvakerronnallisesti usein kovinkaan ansiokasta), missä on sarjakuvalliset vastineet vaikkapa O'Connorille, Bernanos'lle, Mauriacille, Andresille, Lagerkvistille, Chestertonille...no, Zep onnistuu vastaamaan tähän toiveeseen.

Albumi on vaikuttava meditaatio suurista aiheista pienillä elämillä esitettynä: kahdesta maailmasta, hiljaisesta ja aistien kyllästämästä, elämästä, kuolemasta, valinnoista, uskosta ja etsinnästä...ja se on nimenomaan meditaatio, joka jättää paljon avoimeksi ja suhtautuu elämän mysteereihin nimenomaan mysteereinä.

Joitain kompromisseja realismin suhteen tarinassa tunnuttiin tekevän (26 vuoden poissaolon jälkeen totutaan yllättävän sujuvasti miten asiat toimivat juna-aseman lippuautomaateista lähtien, tästä puolesta joku muu olisi ehkä yrittänyt repiä slapstick-huumoria, Zep ei ja hyvä niin), joitain toisia ehkä joku pitäisi epärealistisina mutta itse en olisi siitä niinkään varma (William heittäytyy tekemään joitain asioita aika impulsiivisesti, mutta toisaalta se on myös avoimuutta, luottamusta johdatukseen...ja ehkä vähän myös aistihumalaa).

   

Kaikin puolin erinomaisen suositeltava teos, ja ilahduttavasti tekijä lunastaa niitä lupauksia, joita jo varhain tullut menestys asetti...lukekaa. (Joudutte ehkä tekemään sen alkukielellä, en odota että tätä julkaistaisiin suomeksi). Minä taas etsin luettavaksi lisää Zepin aikuistuotantoa.

Kustantamon sivulta löytyy ensimmäisiä sivuja.

 

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä (kartusiaaniluostari ei ehkä ole kimppakämpistä tyypillisin mutta...)

"La mort m'a fait si peur, ce jour-là, que j'ai voulu croire en un Dieu plus fort qu'elle. Et j'ai fini par choisir une vie voisine de la mort. Pour m'habituer."