Kirjamessuilla tuli oltua myös sunnuntaina täysi päivä. Sunnuntaiyönä oltiin siirrytty talviaikaan, mutta koska sunnuntaina piti käydä myös Pyhässä Messussa, suuntasin Henrikin katedraalin englanninkieliseen aamumessuun ja piti siis nousta ylös joka tapauksessa samaan aikaan kuin muutenkin...ja sieltä sitten siirryttiin pikkuhiljaa kohti Pasilan messukeskusta.
Sunnuntain ohjelma oli vaihteeksi kovin keskittynyttä, kiinnostavimmat jutut olivat tänään Kruununhaka-lavalla. Ensimmäisenä Tomi Haapala ja Timo Surojegin kommentoivat antikvaarisen kirjakaupan tilaa ja tulevaisuutta, hieman eri lähtökohdista (toinen menee nettidivari edellä, toisella pitkän linjan kivijalkakauppa) mutta varsin positiivisessa hengessä, vanhalla kirjalla on markkinoita ja lukijoita, ja kirja-alan toistettu paradigma että nuoret eivät lue ei myöskään näytä pitävän paikkansa, nuoret lukevat vaikka Otto Mannisen heksametrejä. Mutta toki pitää huomioida mikä menee ja mikä ei, ja eittämättä osalla vanhoista kirjoista ei ole mitään kysyntää, lukijoita tai enää kuranttia sisältöä, jolloin elinkaaren kannalta muut sijoituspaikat ovat mielekkäämpiä...
Emmauksen kirppiksen kirjaosastolla tuli kyllä myös jälkimmäinen huomattua, ei sielläkään kaikki mene edes ilmaiseksi, ja toisaalta tuli taas niin lavalla kuin yleisössä tutun kanssa kommentoitua uuden kirjan kummastuttavan nopeaa kiertoa, kun vuoden takainen kirja on menneen talven lumia.
Seuraavaksi Henriikka Tavi ja Jeongdo Kim keskustelivat suomen kielen äänellisistä ominaisuuksista: Kim on tutkinut onomatopoetiikkaa ja Tavi taas runoilijana tarvitsee äänteitä ja rytmiä (ja tässä keskustelussa oli erityisesti käännettyään ruotsalaisen lastenrunokirjan, jossa on tietysti omat haasteensa). Kuvailevaa (joko ääneen tai nähtyyn) perustuvaa sanastoa ja niiden johdannaisia on suomessa yleiskielessä joitain prosentteja (jos vaikka ihan nykysuomen sanakirjasta laskee), mutta murteissa tällainen sanasto nousee kymmeniin prosentteihin...
Samalla lavalla ollaan, mutta vaihdoin istumapaikkaa: naapurilavalta tuleva taustahäly teki kuuntelusta haastavaa, eikä paikanvaihtokaan varsinaisesti helpottanut, mutta jotenkin pystyi kuitenkin seuraamaan...Jussi Ahlroth, Tero Tähtinen ja Vesa Rantama puhuivat kielen mahdollisuuksista ja rajoista niin filosofisessa ja uskonnollisessa puheessa sekä runoudessa, ja tietysti nämä limittyvät. Uskonnoista keskustelu painottui buddhalaisuuteen, vaikka toki kohtalaisen paljon tästä päti myös kristinuskon ajatteluun erityisesti apofaattisessa teologiassa, jossa ajatuksena on että jumalallinen todellisuus on inhimillisen kielen tavoittamattomissa, kaikki yritykset ovat kategorisesti epäonnistuneita (ja toisaalta niinkuin Jumala inkarnoitui ihmiseksi, niin Jumalan Sana myös inkarnoituu inhimillisessä kielessä, puutteistaan huolimatta tätä siis on syytä tuottaa...ja vastaavasti Tähtinen totesi, että vaikka zen-buddhalaisuus erityisesti korostaa kielen rajoja, on se myös tuottanut valtavasti tekstejä...)
Seuraavaksi Hanna Vanonen ja Tuomas Juntunen puhuvat uudesta Raamatun käännöksestä: Uusi testamentti ja psalmit ovat jo tulleet, Vanha on parastaikaa työn alla. Nykyinen Raamattu-käännös tuli valmiiksi 1992, mutta työ oli aloitettu jo 70-luvulla, joten kielen ymmärrettävyydessä on tässäkin ajassa ehtinyt tulla muutoksia, ja toisaalta jonkin verran on myös eksegetiikassa tapahtunut kehitystä ja uutta ymmärrystä (vaikka mainittiinkin, että tällä puolella ei mitään suuria muutoksia olla tehty, uudistus painottuu juurikin suomenkieliseen ilmaisuun).
No, olen tavannutkin pitää hieman ongelmallisena, että Suomessa on hyvin yleisenä ajatus että voi olla olemassa vain yksi mahdollinen käännös, joka suunnilleen laskeutuu taivaasta, eikä ymmärretä että käännös on aina tulkinta omine vahvuuksineen ja käyttötarkoituksineen: monella muulla kielialueella on luontevaa, että samanaikaisesti voi olla useampi käännös rinnakkain, ja näiden ilmaisemia ajatuksia voi vertailla keskenään ja yksittäisiä osia pitää myös ymmärtää suhteessa Raamatun muihin osiin. Kiinnostuneena sitten odotan, että millaisia painoksia tästä uudesta käännöksestä tulee, erityisesti tuleeko sellaisia joka tarjoaa riittävästi kontekstia, alaviitteitä ja kommentteja jonka avulla sen tulkintaluonne tulisi paremmin näkyviin...
Seuraavaksi Päivi Vähäkangas ja Auli Viitala puhuivat kirjasta Suurin niistä on vapaus, joka oli juuri edellisenä päivänä valittu vuoden kristilliseksi kirjaksi. Viitala sai kasteen pari vuotta sitten, ja kirja pohjautuu hänen ja rovasti Vähäkankaan käymään kirjeenvaihtoon ja keskusteluihin tämän kasteen pohjustamiseksi.
Sillä perusteella mitä kirjasta tässä keskustelussa puhuttiin, se vaikutti minulle sisällöltään vähän liiankin tutulta: katolisessa kirkossa Suomessa ihan merkittävä osa jäsenistä ovat aikuisiällä kirkkoon liittyviä käännynnäisiä, joista moni on jo aikoinaan kastettu, vaikka aikuiskasteita toki myös on, mutta kirkkoonottoon ja vahvistuksen sakramentin vastaanottoon käytävä prosessi on monilla varsin samanlainen. Olen itsekin käynyt tähän liittyviä katekeesikeskusteluja kirkkoon tulemista suunnittelevien kanssa (ja yksi sellainen on kalenterissa myös huomiseksi) ja toiminut myös vahvistuskummina uusille aikuisille kirkon jäsenille. Joten aihe ja näkökulma, tämäntyyppinen aikuinen pohdinta mihin tässä nyt oikein ollaankaan menossa ja millä perusteilla, on täältäpäin katsottuna tavanomaisempi kuin mitä se ehkä on luterilaisessa kontekstissa...(vaikka kirjan ajatuksissa varmasti viisautta onkin).
Sitten pienen tauon jälkeen taas Kruununhaka-lavalle: Raisa Omaheimo juonsi tapahtuman "saat palkkioksi näkyvyyttä", ja keskustelun sijaan Riina Tanskanen, Marjo Niemi ja Cristal Snow esittivät kukin monologin aiheesta, luoville aloille esitetystä vaatimuksesta ilmaiseen työhön. Ja olivat kyllä erinomaisia monologeja, aihe on toki karu mutta siitä sanottava tulenpalavuudessaan ilahduttavaa, purevaa ja aiheellista, ja kuten mainitsivat, tämä oli heille messujen ainoa esiintyminen josta maksettiin, Sanasto sai vastinetta rahoilleen. Yksi messujen kohokohta (toteaa hän, joka myös tekee paljon asioita ansionaan ristin hulluus ja aarteet taivaassa).
Tämän jälkeen Erika Pihl ja Sari Kivistö kertoivat taas kadonneesta kirjallisuudesta ja kokonaisista kirjallisuuden lajeista, mitä kirjallisuuden muotoja on vuosien varrella jäänyt syrjään, mistä syistä ja toisaalta mitä niistä on jäänyt välillisesti jäljelle. Eksoottisempienkin kirjallisuuslajien harrastajana ja vanhojen kerrostumien koluajana aihe on kiinnostava, täytynee tutustua myös kirjoihin...
Ja päivän päätteeksi sitten vielä Esplanadi-lavalle (jossa myös häly ja äänentoisto tekivät seuraamisen työlääksi mutta jotenkin onnistui...): kääntäjä Kristiina Drews kertoi Flann O'Brienin kirjasta Hullu kuningas puussa, ja hieman myös O'Brienin aiemmasta suomennoksesta Kolmas konstaapeli. Drews oli tämänkin aikoinaan kääntänyt ja yrittänyt tarjota moneen kustantamoon, mutta se oli kirjana niin kummallinen ettei vastakaiku ollut kovin innostunut, kunnes se lopulta tuli osana WSOYn scifi-sarjaa (olematta varsinaisesti scifiä, mutta siinä kontekstissa se oli edes suunnilleen hyväksyttävissä). No, teoksesta tuli suomeksikin kulttiklassikko, mutta tämä O'Brienin esikoisteos oli vielä kummempi ja pidettiin mahdottomana julkaista...ennenkuin nyt.
Olen itse Kolmannen konstaapelin lukenut, samoin kuin suomentamattoman The Dalkey Archiven: tätä esikoisteosta At Swim-Two-Birds joskus aloitin mutta joku lukemista häiritsi että jäi kesken, mutta mielessä on kyllä ollut kokeilla uudestaan, ehkä sitten suomeksi.
Ja tämän myötä kirjamessut olivat minun osaltani ohi: tänään tuli toki taas käytyä itsekin kiinnostavia juttutuokioita (hei vaan tutut ja tuntemattomat) ja vielä koluttua kirjatarjontaa (pari hankintaa, muutama nimike muistiin). Antoisaa oli taas kerran, ja nyt voisi sitten taas keskittyä olennaiseen eli lukemiseen, mutta paljon siinä inspiroivia kokemuksia tuli taas haalittua. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti