Perjantaina tulikin sitten messuiltua koko päivä, tulin paikalle ovien avautuessa ja olin paikalla iltaan saakka. Ohjelmaa oli vähän puuskittaisesti, kaikkeen potentiaalisesti kiinnostavaan ei tullut mentyä ja osin se olisi ollut mahdotontakin, ja toisaalta oli myös sen veran taukoja, että messupöytien ja -hyllyjen tarjontaa tuli katseltua runsaasti.
Ensimmäisenä Töölönlahti-lavalla Lukuboost-aiheinen keskustelu kielestä somevaikuttajan työkaluna (puhujien nimiä en laittanut muistiin eivätkä ole samoja kuin ohjelmassa ilmoitettu, sori). Keskustelu painottui enemmän videoihin ja podcasteihin (ja nuoriin), joten lähestymistapa jäi minulle enemmän "tuollaistakin on"-tasolle...
Töölönlahdella jatketaan kysymyksellä miten tullaan hyväksi lukijaksi. Anu Silfverberg, Riie Heikkilä ja Pekka Torvinen pohtivat lukutaidon polarisoitumista, eriarvoistumista ja myös epäluuloista vihamielisyyttä sivistystä ja lukemista kohtaan, maassa, jonka kansalliseen kertomukseen kuului pitkään että yhteiskuntaluokasta riippumatta luettiin paljon, mutta ei ilmeisesti kuulu enää (mieleen tuli toisaalla esitetty maininta suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan historiattomuudesta tai välinpitämättömyydestä historiaa kohtaan, mikä varmaankin mahdollistaa moisen itseymmärryksen kehityksen myös negatiiviseen suuntaan).
Ajatuksena paremmasta lukijuudesta esitettiin kirjojen ottamista haltuun tavalla tai toisella: täysin passiivisen vastaanoton sijaan tekstien herättämiä ajatuksia voi käsitellä, kommentoida kirjaa vaikka somessa tai muualla, kirjoittaa niitä vaikka kirjojen marginaaliin, tunnistaa oma lukukokemus (eli kirjasomettajat ovat parempia lukijoita, niinnesanovaikkeinoillasanoilla). Tai ihan jo omistaa kirjoja: tutkimustulokset osoittavat, että ihan se, että kotona on kirjoja vaikuttaa positiivisesti lasten lukutaitoon, kouluttautumiseen yms vaikkei niitä kirjoja edes luettaisi, niiden olemassaolo jo säteilee positiivisesti. (ja ajatuksissa mm. runoudesta oltiin aika samoilla linjoilla kuin edellisen päivän puheessa marginaalisesta kirjallisuudesta...)
Töölö-lavalla Antti Valkama, Mirka Ulanto ja Vesa Heino puhuivat sarjakuvan kielestä ja kääntämisestä. Kielialueet ja lajityypit näillä kolmella ovat varsin erilaiset, ja jotkut haasteet ovat tietysti tuttuja muillekin kääntäjille (mm. sukupuolen tai statuksen ilmaisut ja kielirekisterit), mutta oma haasteensa tulee tekstin alisteisuudesta kuvalle ja välttämättömyydestä mahtua annettuun tilaan (kuten puhekupliin), joten pienillä kikoilla pitää voida ilmaista paljon. Ja haastaviksi voivat tulla niin lyhyet huudahdukset kuin intertekstuaaliset kulttuuriviittaukset...
Töölössä jatkoivat Heikki Valkama, Saku-Petteri Urpo ja Antti Valkama japanilaisten klassikoiden kääntämisestä: näitä on nyt viime aikoina tullut paljon suomeksi, Mishimaa, Dazaita, Hayashia, Sosekia jne. Tämä oli ilahduttavan hyvä keskustelu: yksittäisistä teoksista ja niiden kääntämisestä puhuttiin hieman, mutta enemmän tuli esiin juurikin historiallinen, yhteiskunnallinen ja taiteellinen konteksti jossa nämä teokset ja niiden erityispiirteet syntyivät: kuinka japanilaisessa kirjallisuudessa romaanin, novellin ja esseen rajat olivat varsin häilyvät ja monet teokset syntyivät jatkokertomuksina lehdissä, ja kuinka yhteiskunta läpikävi todella rajuja muutoksia, teknologia kehittyi todella nopeasti, militarismi nousi yhteiskunnan keskiöön ja romahti sitten totaalisesti, ja kuinka näiden yhteiskunnallisten murrosten kanssa kipuilu on japanilaisessa kirjallisuudessa olennainen aihe.
Töölö-lavalla näkyi jatkuvan kiinnostavanoloisia kääntäjäkeskusteluja, mutta piti lähteä liikkumaan. Tässä välissä kuulin myös ilahduttavan uutisen pysähtyessäni Kairaamo-kustantamon standille: kun laitoin muistiin joitain tulevia kiinnostavan oloisia kirjoja, mainitsin kustantajalle teoksesta jonka luin kymmenisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen toivonut että joku siihen tarttuisi ja suomentaisi, ja tämä vastasi että oli juuri pari viikkoa aiemmin hankkinut kyseisen teoksen oikeudet. Eli nyt voin oikeasti odottaa, että Jáchym Topolin The Devil's Workshop (tai millä nimellä se sitten tullaankaan tuntemaan) tulee suomeksi, ja aikanaan tulla hehkuttamaan sitä teille kaikille.
Töölönlahti-lavalla puhuivat Uuden Jutun Sonja Saarikoski, Vaula Helin ja Olli Seuri asiantuntijoiden asemasta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tapahtuma oli siinä mielessä hämmentävä, että puhetta tuli konekivääritahdilla, tämän keskustelun vuorosanat vaikuttivat olleen etukäteen tarkasti valmistettuja ja harjoiteltuja joten kyseessä oli ennemmin esitys kuin keskustelu.
Mutta asiaa kuitenkin tuli asiantuntijoiden ja median varsin ristiriitaisesta suhteesta ja tilanteesta: kuinka media kaivaa esiin monenlaisia asiantuntijoita ja päästää näitä ääneen usein varsin kritiikittömästi kuin jumalallisen sanan välittäjinä, ja samalla asiantuntijoita ei välttämättä juuri kuunnella päätöksenteoissa (tai ehkä joka asialle löytyy se sopivasti sanova asiantuntija jonka viestiin voi sitten tukeutua). Jonkin verran nostettiin esiin huomiota miltä asiantuntija pitää näyttää ja kuulostaa tullakseen tunnistetuksi asiantuntijaksi (ja tämän johdosta olisi syytä pohtia pääsevätkö kaikki oikeat tuntijat ääneen, toimiiko todellinen meritokratia), mutta mieleen tuli myös aikoinani lukemani Tocquevillen huomiot demokratiasta, että asiantuntijoiden rooliin ja asemaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota koska asiantuntijuus ei ole demokraattista, joten demokraattinen yhteiskunta voi helposti kääntyä sitä vastaan.
Esiin nousi myös huomio kirjapainotaidon noususta ja siitä seuranneesta prinssien ja pappien valta-aseman horjumisesta, ja Internetistä vastaavana teknologisena mullistuksena...josta on syytä mainita, että kirjapainotaidon ensimmäisille vuosikymmenille ominaista oli nimenomaan propagandan levittäminen, kommunikointi painottui vahvasti omanmielisten ja omien kannattajien vakuuttamiseen ja voimakkaaseen vastakkainasetteluun minkään dialogin tai keskinäisen ymmärtämisen sijaan, eli positiivinen vaikutus julkisen keskustelun laatuun antoi kyllä odottaa itseään. Eli analogia saattaa hyvinkin olla pätevä muttei välttämättä anna syytä riemuun...
Näissä perjantai-iltapäivän keskusteluissa tuntui kaikissa olevan varsin runsas yleisö, vaikkei mitään superjulkkiksia olisikaan, kävijöitä oli tullut messuille jo paljon. Senaatintori-lavallakin etäisyyttä puhujiin jäi, vaikka normaalisti rynninkin etupenkkeihin (heikentyneen kuulon takia istumapaikalla on väliä: näillä messuilla eri lavoilla taustamelua on tietysti aina, mutta kohtuullisesti, olen kaikkia pystynyt seuraamaan).
Henri Satokangas, Ulla Tiililä ja Leena Nissilä puhuivat kotimaisten kielten keskuksen toiminnasta, kielenhuollosta ja kielisivistyksestä. Ja kielisivistys onkin tärkeää toiminnassa, kun suorien 'tee näin' - 'älä tee näin' - käskyjen sijaan pitää pystyä kâsittelemään kielen monenlaisia rekistereitä, niin että ne pysyvät silti tarkoituksenmukaisina ja ymmärrettävinä. Ja enpäs ollut tullut ajatelleeksi, että kotimaisiksi kieliksi laskettavia löytyy maassamme yhdeksän...
Iltapäivän edetessä väki alkoi vähetä, ja samalla itseänikin kiinnostavat ohjelmat kävivät harvemmiksi (ja kuulemma ihan yleinen ilmiö kirjamessuilla, että perjantain viimeiset tunnit ovat hiljaisia). Mutta Silja Vuorenkuru oli vielä puhumassa Elina Karjalaisesta ja tämän elämästä ja urasta kirjoittamastaan elämäkerrasta. Toki itsekin olen Uppo-Nalle-sukupolvikokemuksessa kiinni siinä määrin, että kun itse opin lukemaan niin Elina Karjalainen oli se paras kirjailija, ja vain yksi voi olla ensimmäinen paras...joten aihe kiinnosti, ja materiaalia elämäntarinaan on riittänyt.
Ja tämän jälkeen haahusin vielä hetken messuilla, ennen kuin suuntasin muutaman muun bloggarin seuraan illalliselle, ja mukavaa oli sielläkin (ja kirjoja näilläkin pöydillä).
Taas kerran noiden mainittujen ohjelmien ohella tuli nähtyä ja kuultua kaikenlaista, tavattua kiintoisia ihmisiä, laitettua muistiin joitain kiinnostavia kirjoja ja jotain hankittuakin (yksi jo jonkin aikaa uteloittanut kirja joka ei kovin usein divareissa tunnu liikkuvan sattui löytymään sopuhintaan Pufendorfin hyllystä, joten piti ostaa, mutta muuten harjoitin kyllä suurta kohtuullisuutta).
Lauantaille on kasattu sitten muun elämän velvoitteita sen verran ettei kirjamessuille pääse, mutta sunnuntaina olen aikeissa taas tulla paikalle, mutta siitä kuulette sitten lisää ensi postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti