Taas on aika kirjallisuudenystävien rientää kohti Pasilaa, kun siellä vietetään kirjamessuja.
Olin tehnyt suunnitelmia pari viikkoa sitten, mutta tämän päivän osalta ne muuttuivat, kun päivän keskeiseksi tapahtumaksi tulikin tutun kirkkomummon (hänen oma nimityksensä) hautajaiset: muistotilaisuudesta suuntasin kuitenkin kohti Messukeskusta (ja viimeisiä vuosia lukuunottamatta Tuula itsekin oli kirjamessuilla vakikävijä, joten muiston kunnioitus jatkuu läpi viikonlopun).
Niinpä tulin paikalle vasta kun torstain perinteiset koululaisryhmät olivat jo lähteneet pois. Sekalaisia kiinnostavia ohjelmia tuli kuitenkin kuultua.
Aluksi Töölö-lavalla Paavo Teittinen, Tomi Kontio ja Monika Fagerholm puhuivat vuodestaan Finlandia-voittajina: lisää huomiota, näkyvyyttä ja tilaisuuksia juhlapuhujiksi yms. oli tullut, samoin kiinnostavia kohtaamisia. Toki kirjailijat olivat varsin eri tilanteissa urallaan, ja Kontio sanoi aiemman voittonsa tulemisen ensimmäisestä lastenkirjastaan antaneen tukea kirjoittaa lisääkin lastenkirjoja, ja samoin Teittinen voitti nyt esikoisellaan, mikä antaa hyvän syyn jatkaa kirjailijana. Fagerholm muisteli epäluuloaan aikoinaan palkintoa perustettaessa, että tällainen arvojärjestykseen laittaminen on kirjallisuuden kuolema, ja toki kaikilta kolmelta tuli epäilyä onko Finlandian asema liiankin dominoiva, ja että sen voittaminen perustuu (ja voikin perustua) yksinomaan subjektiiviseen mielivaltaan eikä mihinkään objektiiviseen parhauteen...
Töölö-lavalla jatketaan, puhujina Jitka Hanušová, Markéta Hejkalová ja Stefan Moster: kolme suomenkielisen kirjallisuuden kääntäjää, kaksi ensimmäistä tsekiksi ja kolmas saksaksi. Suomenkielisen kirjallisuudeen pariin vie monia teitä, mm. marjanpoiminta voi auttaa, monenlaisia teoksia on jo saatu julkaistua (tsekiksi voi lukea vaikkapa Salla Simukkaa ja Mika Waltaria, ja saksaksi Alastalon salissa), mutta toki kiinnostavia teoksia olisi vielä...keskustelun jälkeen kävin antamassa kannatukseni Hejkalován ajatukselle Sudenmorsiamen kääntämisestä.
Vallisaari-salissa Susanna Erätuli kertoi kirjastaan Munkkimoodi, joka näin alan harrastajana tietysti kiinnosti minuakin. Erätuli oli tutustunut moniin eri luostareihin, sääntökuntalaisiin, retriitteihin yms. ja koonnut näistä elämänmuodoista joitain keskeisiä ideoita, joissa olisi sovellettavaa ja opittavaa muillekin, myös uskonnottomille. Yhtenä keskeisenä ajatuksena oli rytmi, että päivän hetket oli suunnattu juuri siihen mitä sillä hetkellä pitääkin tehdä (oli kyseessä sitten työ, lepo tai rukous), jolla voisi saada korjattua nykyajan valitettavaa sirpaleisuutta ja levottomuutta...kirja vaikutti kiinnstavalta, kuullette siitä lisää jahka luen sen.
Töölönlahti-lavalla kirjasomettajat Tuija Takala, Amanda Myry ja Niina Tolonen puhuivat pienilevikkisestä kirjallisuudesta ja marginaalista, mm. sarjakuvasta, runoudesta ja esseistiikasta. Keskustelu polveili näiden käsittelyssä medioissa ja lukijoiden kokemuksissa. Kiinnostava kysymys oli onko näiden kahden käsitteen välillä yhtäläisyysmerkit, onko pienlevikkinen ja marginaalinen kirjallisuus sama asia, ja näiden välillä toki nähtiin yhteys, joskin myös epäiltiin onko tämä täsmälleen sama asia...
Itse aloin tällöin pohtia että näissä käsitteissä on kuitenkin eroa, ja että keskusteluun voisi nostaa esiin vaikkapa mielipide- ja kulttuurivallan, joka ei jakaudu tasaisesti. Kuten keskustelussa todettiin, runokirjat ovat usein pienlevikkisiä, mutta ainakin osa niistä saa kyllä palkintoja, mediahuomiota, huolellista ja laadukasta analyysia, eli ainakin tällä osalla on huomattavaa kulttuurista valtaa (ja oma kysymyksensä sitten on miten tämä huomio jakautuu lajin sisällä). Vastaavasti sarjakuva voi myydä hyvinkin, mutta huoleksi esitettiin nimenomaan sen julkisen vastaanoton vähäisyys, medioissa, somessa yms. ja vastaavaksi esimerkiksi voisin nostaa vaikkapa naisten viihderomaanit (käytetään sitten vaikka nimitystä 'hömppä'), joissa pienlevikkisyys ei välttämättä ole ongelma, mutta kriittisen huomion ja käsittelyn ja kulttuurisen vallan vähäisyys on: vaikka katsoisi, että sekä runous että hömppä ovat molemmat marginaalissa, niin ne eivät ole sitä suinkaan samalla tavalla.
Mutta reseptiksi esitetään samaa tuttua, joka epäilemättä onkin se toimivin: lukekaa monenlaista kirjallisuutta, keskustelkaa monenlaisesta kirjallisuudesta. Kiitos, näin pyrin tekemään.
Lopuksi vielä Kumpula-lavalla Mirkka Auvinen, Kerttu Pullinen ja Maiju Pohjola puhuivat nuorten runoudesta, lajista joka on jäänyt aika lailla katveeseen runsaan ja laadukkaan lastenrunouden ja aikuisten runouden väliin. Tämä on luonnollisesti valitettavaa, ja siinä mielessä outoakin, että kun kielen uudistuminen on ominaista niin nuorille että runoudelle, niin näiden kohtaamisen voisi luulla olevan mitä luonnollisinta...
Runoissa käsiteltävien teemojen pohjalta aloin itse miettiä, että jotkut vanhemmat klassiset runoilijat ovat kyllä myös olleet varsin nuoria ainakin osassa tuotannostaan: mm. Saima Harmaja, Uuno Kailas ja Aila Meriluoto ovat kaikki olleet parikymppisiä debytoidessaan, joten ehkä näiden tuotannossa olisi materiaalia jota olisi aihetta käsitellä nimenomaan suhteessa nuoruuteen, nuortenrunona. Toki kielenkäyttö, joka tulee eri aikakaudelta, on sen verran erilaista, että teksteissä on omanlaisensa haasteet, ja kuten keskustelussa huomioitiin, vaikka selkokielelle olisikin paikkansa, ei voida pitää toivottavana että se olisi ainoa kielimuoto koko nuortenrunouden alalajissa, joten uutta runoa nykyiselläkin kielellä tarvitaan, mutta heitän silti ajatuksen, että näissä voisi olla jotain tutustumisen arvoista nimenomaan tästä näkökulmasta.
Näiden keskustelujen seuraamisen välissä tuli sitten haahuttua pitkin hallia, vaikka ehdin tarkemmin katsoa vain pienen osan eri standien tarjonnasta, tavattua joukko tuttuja siellä täällä, ja muutamia tuntemattomia myös, kiinnostavia juttutuokioita, ja tietysti laitettua muistiin jo joitain kiinnostavia kirjoja.
Lupasinhan että tämä postaus tulee vielä tänä iltana, vaikka sitten vain sarjana huomioita ja muistiinpanoja. Huomenna palataan taas, ja toivottavasti kiinnostavaa kirjapuhetta ja antoisia kohtaamisia riittää silloinkin (jos ollaan samassa paikassa, saa tulla nykimään hihasta: erottunen useimmissa joukoissa valkoisessa kaavussani).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti