Useampi vuosi sitten olen lukenut irlantilaisen Flann O'Brienin ainoan suomennetun kirjan Kolmas konstaapeli, joka oli...merkillinen teos. Muu tuotantonsa ei ole näköjään kovin laaja, ja menestys vaihtelevaa (Kolmas konstaapelikin alunperin hylättiin kustantamoissa ja julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen), mutta kulttimainetta nauttivaa.
Tämänkään romaanin juonta ei ole kovin mielekästä yrittää selittää: päähenkilömme Mick ystävänsä Hackettin kanssa tapaa merkillisen monialaisen tiedemiehen de Selbyn, jonka keksintö paitsi kyseenalaistaa ajan luonteen (ja sopivissa olosuhteissa mahdollistaa siis tapaamiset kuolleiden kanssa: kirjassa tapaamme pyhän Augustinuksen...sekä valmistaa viikossa erinomaista viskiä) saattaa tuhota kaiken elämän maapallolta (mikä onkin de Selbyn pyrkimys). Toisaalta Mick kuulee huhuja, että James Joyce ei olisikaan kuollut vaan piileskelee salanimellä läheisessä pikkukaupungissa...ja sitten on ne poliist ja polkupyörat. Ja Mary tietysti.
Noita tarinallisia elementtejä käytetään lähinnä siteenä mahdollistamaan jokseenkin omalaatuisella logiikalla toimivia keskusteluja ja mietteitä, ja kommentoimaan tietysti Irlantia (oletteko huomanneet, että Augustinuksen isän nimi oli Patricius, siis Patrick, eli oli siis irlantilainen? Kuka oikeasti kirjoitti Joycen Odysseuksen ja mitä Joyce teki sillä välin? Onko englantilaisvalmisteisen polkupyörän käyttö maanpetos?)
Joistain tutuista elementeistä voi ehkä myös huomata, että tämä kirjoitettiin jonkin aikaa Kolmannen konstaapelin jälkeen ja kun sen julkaisu oli jäänyt, joitain sen ideoita kierrätettiin sitten tähän...mutta teos rönsyilee vähän turhankin paljon, ja tarinapuoli ei selvästikään ole prioriteetti: kirja alkaa vahvasti mutta oikein mitään noita juonielementtejä ei lopulta tarinallisesti viedä mihinkään, ne vain vetäistään aika lässähtäneinä loppuun ikään kuin kirjailijalta olisi loppunut mielenkiinto...matka on selvästi tärkeämpi kuin päämäärä.
Runsaan Irlanti-puheen ohella (josta, myönnetään, saattoi mennä aika paljonkin minulta ohi, varsinkaan kun en ole niin perehtynyt Joyceen) kirjassa on myös aika paljon puhetta uskonnosta, erityisesti sen kristillisessä/katolisessa muodossa, teologiasta patristiikkaan ja kirkon toimintaan...jossa minulla on jonkin verran kotikenttäetua, mutta voisin kuvitella että keskimääräiselle maallistuneelle suomalaiselle, joka ei ole ehkä edes lukenut Augustinuksen Tunnustuksia, tämän kirjan jutuista suuri osa jää todella vieraiksi...
Pidän sitä Kolmatta konstaapelia parempana kirjana, olisin lopulta kaivannut enemmän tarinaa (tai että ne alun esitellut tarinaelementit olisi tullut paremmin käytetyiksi, tämä tosiaan alkoi selvästi vahvemmin kuin päättyi) mutta matkan varrella oli kyllä paljon viihdyttäviä hetkiä...
Rather feebly Mick gestured to the waitress and ordered another drink. The Sergeant was in deadly earnest, no doubt about that. And this was the man Mick had decided to call in to help him in resolving the great St Augustine enigma. He felt strangely depressed.
- Nobody takes any notice, the Sergeant said softly. Tom thinks that Pat is responsible for missing grubsteaks, and Pat thinks that Tom is instrumental. Very few of the people guess what is going on in such a fearsomely infractional house. There are other things, too ... but it's better not to talk of them.
- Oh come now, Sergeant. What sort of other things?
- Well, a man riding a lady's bicycle. It's the height of sulphurous immorality, the P.P. would be within his rights in forbidding such a low character put as much as his nose inside the church.
- Yes ... such conduct is unseemly.
Otan Helmet-lukuhaasteesta kohdan 36. Kirjassa liikutaan ajassa. Ja Kirkko ja Kaupunki -lehden haasteesta kohdan Kirja, jonka henkilöistä ainakin yksi on pappi (sellainenkin on mukana).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti