Helsingin kirjamessut - suunnitelmia, ohjelmaa

 

Taas ne ovat tulossa, Helsingin kirjamessut, ja minäkin aion olla taas paikalla. 

Messut ovat nelipäiväiset, mutta en tänäkään vuonna aio tulla joka päivä messuille, mutta useampana päivänä kuitenkin. Todennäköisesti vierailen messuilla torstaina, perjantaina ja sunnuntaina, jos ei tule yllätyskäänteitä suunnitelmiin. Lauantai on tietysti muuten se suosituin messupäivä, ja jotkut tutut ehkä tulevat vain silloin, mutta pitää varata aikaa myös muille elämän velvoitteille...ja toisaalta kun tulee useampana päivänä messuille, niin voi hyvin käydä seuraamassa monenlaista ohjelmaa ja keskusteluja yleisen flaneerauksen ohella. 

Messut ovat myös olleet perinteisesti hyvä paikka huomioida mitä kaikkea potentiaalisesti kiinnostavaa erityisesti pienemmät kustantamot ovat julkaisseet. Ja eiköhän myös tuttuja tule nähtyä, ja ehkä tavattua myös ennestään tuntemattomia (taas kerran saa tulla nykimään hihasta, erottunen taas väkijoukosta hyvin kun olen pitkä ja pukeutunut valkoiseen kaapuun...)

Tänä vuonna erityisteemana on kieli, joten siihen liittyviä kiinnostavankuuloisia juttuja on paljon esillä: viime vuonnahan olin itse mukana keskustelussa, jonka aiheena oli eri kielillä lukeminen, eli omalta osalta teema on jo tullut otettua haltuun, tänä vuonna voi sitten kuunnella mitä muuta aiheesta on sanottavaa. Ohjelmalehtiseen on taas tullut merkkailtua kaikenlaista potentiaalisesti kiinnostavaa. Ainakin seuraavia tapahtumia olen laittanut muistiin, vaikka kaikkeen en kyllä ehdi ja jaksa (ja ajallisten päällekkäisyyksien vuoksi se olisikin mahdotonta), ja toisaalta saatan päätyä seuraamaan ex tempore jotain ohjelmaa ihan vaan kun se oli siinä. Ja joissain tapauksissa on jo harmittavaa, että varsin samanhenkiset keskustelut on sijoiettu samanaikaisiksi...no, onneksi ainakin osa kiinnostavista jutuista tulee myös nettitaltioinneiksi. Tämä ohjelmavalikoima on siis suuntaa antamassa. 

------------------------------------------------------------------- 

Torstai 22.10.

10.30 Roihuvuori: Miten Kalevala inspiroi nykykirjailijoita?
Niilo Sevänen ammentaa suosittuihin fantasiaromaaneihinsa keskiajan historiasta, Kalevalasta ja eurooppalaisesta mytologiasta. Jussi Moilan romaani Kullervon tarina pohjaa Antti J. Jokisen ja Jorma Tommilan käsikirjoittamaan samannimiseen suurelokuvaan. Mikä Kalevalassa kiinnostaa tämän päivän kirjailijoita ja lukijoita? Millainen aarrearkku kansalliseepoksemme kirjailijalle on?

10.30 Kruununhaka: TIEDETORI: Kirjoitetun suomen historia
Nykyään suomenkieliset kirjat täyttävät messuhalleja, mutta mitkä olivat kirjasuomen varhaisvaiheet? Suomenkielisen kirjallisen kulttuurin perusta ulottuu keskiajalle, ja uuden ajan alun vuosisatoina käännökset saivat rinnalleen myös suoraan suomeksi kirjoitettuja tekstejä. Tule kuulemaan, miten suomen kieli kirjallistui ja kirjallisuus suomenkielistyi, millaisia olivat varhaisimmat suomeksi kirjoitetut tekstit, ja millainen oli suomen kielen rooli ruotsin ja latinan rinnalla. (SKS)

11.00 Kruununhaka: TIEDETORI: Kaisa Häkkinen: Tikusta asiaa – suomalaisia sanontoja
Kauhistuksen kanahäkki, oma lehmä ojassa, nostaa kissa pöydälle... Suomen kielessä on yllin kyllin erilaisia sanontoja, sellaisia kuin vaikkapa (→) yllin kyllin. Vertauskuvallisina ilmauksina ne rikastuttavat kieltä, kuljettavat informaatiota ja yhdistävät omaleimaista kieliyhteisöämme. Kielitieteilijä Kaisa Häkkinen on koonnut uutuuskirjaansa vakiintuneita sanontoja merkityksineen ja syntyhistorioineen. Tule ottamaan selvää, miten ja miksi sanonnat syntyvät!

11.30 Suomenlinna: Kauhukirjallisuus ja historian varjot
Kauhussa ovat usein läsnä historia ja menneisyyden tragediat. Miten menneisyyden kalmaiset kädet kurkottavat nykypäivään, ja mitä kaikkea eri aikatasojen käyttö tarjoaa kauhukirjailijalle? Historiankuvauksesta kauhukirjallisuudessa keskustelemassa kirjailijat Samuli Antila, Maija Nyström ja M.J. Hölttä.

11.30 Hakaniemi: Mikä on kielen merkitys identiteetin rakentumisessa ja monikulttuurisessa Suomessa?
Kieli on enemmän kuin viestinnän väline – se luo todellisuutta ja on keskeinen osa kotoutumista ja oman identiteetin kehittymisestä. Miten uusi kieli muuttaa ihmistä? Voiko kuulua yhteiskuntaan ilman yhteistä kieltä?

12.00 Kruununhaka: TIEDETORI: Miten tarinat muuttavat käsitystämme luonnosta?
Entä jos luontokato on myös mielikuvituksen kriisi? Kyvyttömyys nähdä luonto osana yhteistä tulevaisuutta kaventaa ajatteluamme. Tule etsimään uusia tarinoita ja tapoja vahvistaa yhteyttä ihmisen ja muun elämän välillä.

12.00 Senaatintori: KIELI-TEEMAKESKUSTELU: SUOMEN KIELEN UUDISTAJAT
Tänä vuonna Helsingin Kirjamessujen ja Helsingin Sanomien teemakeskustelujen sarjassa puhutaan suomen kielestä. Lauantaina puhutaan suomesta huumorin kielenä. Keskustelemassa koomikko, kirjailija Eeva Vekki, huumoritutkija Jarno Hietalahti ja käsikirjoittaja Anna Brotkin. Teemakeskustelut striimataan myös HS.fihin.

12.30 Arabia: Kalevala sarjakuvissa
Kalevala on innoittanut suomalisia sarjakuvan tekijöitä kautta vuosien sekä albumeina, että sanomalehtien strippi sarjakuvina. Mikä tekee kansalliseepoksesta niin kiehtovan. Virpi Hämeen-Anttilan haastateltavana Petri Hiltunen, Marko Raassina ja Vesa Vitikainen.

12.30 Senaatintori: Sananvapaus nyt
Mitä kirjailija, toimittaja ja kustantaja ajattelevat sananvapaudesta, sen rakenteista, uhista ja puolustamisesta? Keskustelemassa kirjailija ja sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja Laura Lindstedt, toimittaja ja Finlandia-palkittu tietokirjailija Paavo Teittinen sekä kustantaja ja Suomen PENin johtokunnan jäsen Johanna Laitinen.

13.00 Arabia: Mikä kieleksi?
Sarjakuvan kieli on merkittävä valinta. Millä perustein valinta tehdään? Miten kieli vaikuttaa sarjakuvan kokonaisuuteen? Omakustantamista tukevan Pokuto-yhdistyksen eli Pohjoisen Kustannustoiminnan tekijät kertovat kokemuksistaan.

14.00 Hakaniemi: Utopioita etsimässä
Tulojen ja vallan kasvava eriarvoisuus ovat tehneet hillittömän kapitalismin vaihtoehtojen etsimisestä yhä tärkeämpää. Millaisia ovat vaihtoehtoiset työn ja talouden järjestykset? Keskustelua kirjoista Todelliset utopiat ja Arkipäivän utopiat.

14.00 Töölö: Mitä ei voi kääntää?
Miten murretta ja kirosanoja käännetään? Suomen kirjallisuuden ulkomaiset kääntäjät kertovat ja antavat käytännön vinkkejä kääntämisestä kiinnostuneille. Haastateltavina Johanna Kuningas (ranska), Bence Patat (unkari) ja Mia Spangenberg (englanti).

14.00 Töölönlahti: Ystävyys: miten tarinat tuovat meidät yhteen?
Miksi yksinäisyys koskettaa yhä useampaa?
Tässä keskustelussa puhutaan ystävyydestä ja tavoista löytää yhteys toisiin: kirjekavereista lukupiireihin.
Ohjelmassa tarkastellaan, miten luoda matalan kynnyksen yhteisöllisyyttä aikana, jolloin kohtaamiset tuntuvat joskus vaikeilta.

15.00 Töölö: Vuoteni Finlandia-voittajana
Edellisvuoden Finlandia-voittajat Monika Fagerholm, Tomi Kontio sekä Paavo Teittinen kertovat vuodestaan Finlandia-voittajina. Mitä vuosi toi tullessaan? Muuttuiko jokin Finlandia-voiton myötä? Miten palkinto vaikutti työhön kirjailijana, ja minkälaista palautetta he ovat saaneet lukijoiltaan? Mitä he haluaisivat sanoa marraskuussa valittaville uusille Finlandia-ehdokkaille ja -voittajille? Kirjailijat paljastavat tämän vuoden merkittävimmät lukukokemuksensa.

15.30 Töölö: Minkä kirjan olet aina halunnut kääntää?
Kirjallisuuden kääntäjät lukevat ja esittelevät vuosittain valtavan määrän suomalaista kirjallisuutta. Mitä kirjoja he rakastavat? Mitä he ovat aina halunneet kääntää muille kielille? Luvassa puhetta lempikirjoista ja kääntämisestä sekä oivallisia lukusuosituksia ja tapoja esitellä kirjoja häkellyttävän hyvin. Haastateltavina kääntäjät Jitka Hanušová (tšekki), Markéta Hejkalová (tšekki) ja Stefan Moster (saksa).

16.00 Töölönlahti: Kaikki fantasia ei ole romantasiaa
Romantasia näkyy ja kuuluu isosti ja on kaikkien huulilla. Fantasia on kuitenkin muutakin kuin smuttia, chilipalkoja ja romantiikkaa. Mihin katosi perinteinen fantasiakirjallisuus? Kustannetaanko sitä ja luetaanko sitä enää? Jos, niin minkälaista? Keskustelemassa keskiaikafantasiaa kirjoittava Niilo Sevänen, fantasiakirjailija Maiju Ihalainen ja spefin kääntäjä Kaisa Ranta.

16.30 Hakaniemi: Kirjallisuuspolitiikkaa! Onko sitä?
Näkyykö ja kuuluuko kirjallisuus poliittisissa päätöksissä? Kirjallisuus on arvokasta juhlapuheissa, mutta onko sillä painoarvoa Arkadianmäellä tai muussa poliittisessa päätöksenteossa? Mikä merkitys kirjallisuuspoliittisella toimenpideohjelmalla on tulevaisuuden päätösten suhteen?

16.30 Vallisaari: Munkkimoodi
Mitä munkkien elämäntavat voivat opettaa meille?
Nykyelämä on täynnä keskeytyksiä, tietotulvaa ja somea. Munkkimoodi on tietoinen vastaliike sirpaleiselle arjelle. Se on metodi, jossa vetäydytään rauhalliseen paikkaan ja yksinkertaistetaan elämää, jotta tilaa syntyy keskittymiselle, oppimiselle ja sille, mikä elämässä on merkityksellistä.
Teos johdattaa syvälle ajankohtaiseen ilmiöön ja luostariperinteen viisauteen sekä tarjoaa konkreettisia keinoja rauhaa kaipaaville. Se yhdistää modernin arjen ja vuosisatoja vanhat luostarisäännöt käytännönläheiseksi oppaaksi ja näyttää, kuinka hiljaisuus auttaa keskittymään olennaiseen. Munkkimoodi tuo arkeen rytmiä ja sisäistä rauhaa.

17.00 Töölö: Nuori Voima: Alkemia nykykirjallisuudessa
Onko kirjailija alkemisti, jonka kynästä maailman materia muuttuu kullaksi? Voiko kaunokirjallisuus olla kokeellinen tieteenala? Niko Hallikainen ja Klaus Maunuksela keskustelevat Nuoren Voiman toisen päätoimittajan Johanna Osváthin kanssa siitä, miksi nykykirjallisuus on kiinnostunut alkemiasta. Keskustelu pohjaa Osváthin Hallikaisesta ja Maunukselasta kirjoittamaan haastatteluun Nuoren Voiman numerossa 3/2026 Alkemia.

17.30 Suomenlinna: Kuningas Arthur ja muita historiallisia myyttejä
Tarujen Atlantis, kuningas Arthurin Britannia ja muita historiallisia myyttejä. Vuosisatojen kuluessa nämä ja muut lähempää tarkastelua kestämättömät tarinat ovat juurtuneet osaksi historiaa, identiteettiä ja kansallista itsetuntoa. Vesa Sisättö kertoo, kuinka myytit ja legendat syntyvät, miksi niihin halutaan uskoa ja miten niitä on käytetty vallan, uskonnon ja politiikan välineinä.

17.30 Töölö: Parnasson paneeli: Kirjallisuus nyt!
Mistä kirjallisuuskentällä puhutaan? Asiantuntijoina kirjallisuudentutkija, tietokirjailija Sanna Nyqvist ja kustantaja Touko Siltala. Keskustelun vetää Parnasson vastaava tuottaja Karo Hämäläinen.

18.00 Suomenlinna: Ristiretkien historia
Sydänkeskiajan ristiretket olivat paljon muutakin kuin sarja sotaretkiä – ne olivat kokonainen uskonnon, politiikan ja vallanhimon muovaama aikakausi. Miikka Tamminen kertoo uudessa kirjassaan kiehtovasti 1200-luvun ristiretkiajasta ja ristiretkiaatteen kehityksestä. Pyhän maan ja sen menetyksen ohella tutustutaan myös Etelä-Ranskan harhaoppisia kataareja vastaan suunnattuihin albigenssiristiretkiin.

18.00 Töölönlahti: Sytyttävää kirjallisuutta marginaalista
Mikä merkitys pienilevikkisellä kirjallisuudella on? Mistä syntyy sarjakuvan, runouden tai esseistiikan voima, vaikka niiden lukijakunta on verrattain pientä? Kuinka kirjasomessa nostetaan esiin pienilevikkisempää kirjallisuutta? Aiheesta keskustelemassa kirjavaikuttajat Niina Tolonen (@neriumblack) ja kirjavaikuttaja Amanda Kuru (@amandakuru). Haastattelijana kirjailija Tuija Takala (@tuijata1).

18.00 Kallio: POC-lukupiiri: Telling stories from the margins
How do you get to tell your story from the margins? What does that require? How can stories be made to serve all listeners or is that even the goal? The panelists describe the process of storytelling, the potential code-switching required when working with members of the majority population, and the importance of telling stories to different groups of people.

19.00 Kumpula: Missä piileskelet, nuorten runous?
Kotimainen lastenrunous kukoistaa, mutta nuorten osaston runohylly kapenee vuosi vuodelta. Miten kasvattaa runoutta rakastavia aikuisia, jos nuorille suunnattua runoutta ei kirjoiteta tai julkaista? Miksi tarvitsemme lisää nuortenrunoutta ja mitä annettavaa runoudella on juuri nuorille? Keskustelemassa runoilija, kirjastonhoitaja, kasvatustieteen maisteri Mirkka Auvinen, runoilija ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Maiju Pohjola ja runoudesta innostunut lukiolainen Kerttu Pullinen. 

--------------------------------------------------------------------

Perjantai 23.10.

10.30 Töölönlahti: Kieli somevaikuttajan työkaluna
Miten kieli rakentaa luottamusta, vaikuttavuutta ja yhteyttä yleisöön sosiaalisessa mediassa? Tässä ajankohtaisessa keskustelussa pureudutaan siihen, miksi kielen valinnat ovat keskeinen osa somevaikuttajan työtä – ja miten ne vaikuttavat sekä yleisön sitoutumiseen että laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

11.00 Töölönlahti: Miten tulla hyväksi lukijaksi?
Kaikki sitä haluavat, harva siihen pystyy. Long Play selvitti tutkijoiden ja maailmankirjallisuuden avulla, mitä hyväksi lukijaksi tuleminen vaatii. Tule kuuntelemaan, mitä selvisi! Keskustelemassa LP:n toimittajat ja yllätysvieras.

12.00 Arabia: YHTEISOHJELMA: Omakustannekirjailijat esille & Matalan kynnyksen julkaiseminen – kenelle omakustantaminen sopii?
Omakustantaminen kiinnostaa yhä useampaa kirjoittajaa. Paneelissa keskustellaan kirjoittamisen trendeistä, omakustantamisen mahdollisuuksista ja siitä, miten matalan riskin julkaiseminen voi avata ovia uusille tekijöille. Mukana eri toimijoita ja käytännön kokemuksia kentältä.

12.00 Senaatintori: Kieli-teemakeskustelu: Lyriikoiden suomen kieli
Tänä vuonna Helsingin Kirjamessujen ja Helsingin Sanomien teemakeskustelujen sarjassa puhutaan suomen kielestä. Perjantaina puhutaan runouden ja lyriikoiden kielestä, ja lyyrikoiden suhteesta suomeen.Keskustelemassa runoilija Saila Susiluoto, muusikko, lyyrikko Samuli Putro ja ja Gasellit-yhtyeen MC Pekka "Päkä" Salminen.

12.30 Töölö: Sarjakuvan kielestä ja kääntämisestä
Sarjakuvan kieli muodostuu kuvista ja sanoista. Onnistuneessa sarjakuvassa molemmat tukevat toisiaan. Miten tämä yhteys säilytetään käännöksissä? Kääntäjät kertovat näkemyksiään sarjakuvien suomentamisesta ja suomalaisen sarjakuvan tulkitsemisesta muille kielille. Mukana keskustelussa MIrka Ulanto, Antti Valkama ja Vesa Heino. Haastattelijana Eliisa Pitkäsalo.

13.00 Suomenlinna: Maahanmuuton ja afrikkalaisen diasporan historiaa Suomessa
Keitä Suomeen on tullut eri aikoina, ja miten he ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan ja kulttuuriin? Keskustelua Suomen maahanmuuton historia- (Avain) ja Ensimmäiset tulijat (Gaudeamus) -kirjoista vetää Suomen YK-liiton puheenjohtaja Nasima Razmyar.

13.00 Töölö: Mishima, Hayashi ja Dazai... Miksi japanilaiset klassikot puhuttavat nyt suomalaisia?
Japanilaiset 1900-luvun klassikot keräävät suurta suosiota. Mikä niiden maailmassa viehättää? Kääntäjät Antti Valkama ja Saku-Petteri Orpo keskustelevat Heikki Valkaman johdolla.

13.30 Töölö: Japanista suomeksi, suomesta japaniksi - miksi kääntäjän pitää ymmärtää myös kulttuuria?
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ja muita kirjoja japaniksi kääntänyt Takako Servo ja Haruki Murakamia, Fumiko Hayashia ja muita japanilaisia suosikkeja suomentanut Antti Valkama keskustelevat siitä, miten kaksi kieltä vaativat aivan erilaisia lähestymistapoja ja kuinka kulttuurin ymmärtäminen on niin tärkeää kääntämisessä.

15.00 Töölönlahti: Uusi Juttu: Ovatko asiantuntijat nykyajan papisto?
Kaksi asiaa on totta: 1) Asiantuntijuutta ja tiedettä vastaan hyökätään ja 2) asiantuntijat nostetaan usein mediassa erityiseen arvoon ja asemaan. Uuden Jutun kulttuuriohjelma Kerma kysyy: Voiko asiantuntijuutta kritisoida astumatta populismin ansaan? Luvassa väittelyä ja vaaran tuntua.

15.30 Senaatintori: Kielitaidosta kielisivistykseen
Kuka päättää, mikä on hyvää kieltä? Miksei Kotus tee mitään? Mitä kielenkäyttö kertoo meistä ja yhteiskunnasta? Kotimaisten kielten teemavuoden kunniaksi Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijat avaavat kielityön kulisseja. Keskustelussa paneudutaan siihen, mitä kieliviranomainen oikeastaan tekee ja miten kieli vaikuttaa yhdenvertaisuuteen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samalla pohditaan, mitä kielisivistys tarkoittaa, kun kieli muuttuu ja jokainen meistä tekee kielellisiä valintoja.

17.00 Kallio: Ultrat
Anton Monti avaa Italian jalkapallokatsomoiden kovan ytimen. Miten intohimoinen fanikulttuuri kietoutuu väkivaltaan ja rikollisuuteen? Keskustelussa pureudutaan valtaan, lojaaliuteen ja siihen, miksi mafia raivasi tiensä lehtereille.

17.30 Arabia: Elina Karjalainen – Pienellä pilvenhattaralla
Karjalainen asui lapsuusvuotensa Viipurissa ja joutui evakkomatkalle kaksitoistavuotiaana. Valtaosan elämästään hän vietti Savossa, jonka murretta, arkea ja ihmisiä hän rakasti. Hänen tekstejään leimasivat huumori, tarkkanäköisyys ja myötätunto. Artikkeleita ja reportaaseja syntyi taiteesta ja kulttuurista, mutta etenkin maaseudun ihmisistä, jotka saivat ääntään kuuluviin vain harvoin. Pakinoitsijana hän riemastutti kuvauksillaan taiteilijaperheen arjesta. Lastenkirjailijana Elina Karjalainen antoi suuren arvon lapsen oivalluskyvylle, mielikuvitukselle ja huumorintajulle. Hänen tunnetuin hahmonsa Uppo-Nalle oli herkkä runoilija ja luova kapinallinen, kuten kirjailija itsekin. Silja Vuorikurun teos on lämmin ja eläytyvä elämäkerta Elina Karjalaisesta ja kirjoittamisen pakosta. Se piirtää lohdullisen kuvan sodan rikkomasta lapsuudesta, kirjailijaksi kasvusta ja taiteilijasta, joka pysyi läpi elämänsä lasten puolestapuhujana.

19.00 Kallio: Roland Barthesin "Valoisa huone" – valokuvista ja niiden ajattelusta
Ranskalaisen kirjallisuudentutkijan ja esseistin Roland Barthesin "Valoisa huone" (1980) on valokuvaa käsittelevä esseeteos, jota on luettu ja josta on kirjoitettu paljon viime vuosikymmeninä. Kirjailija, valokuvataiteen lehtori Hanna Weseliuksen ja professori Marjaana Kellan uusi suomennos palauttaa klassikon suomenkieliseen valokuvakeskusteluun. Heidän kanssaan teoksen erikoispiirteistä keskustelevat professori Janne Seppänen, suomentaja Marjaana Kella sekä kustantaja Antti Nylén.

19.00 Senaatintori: Historian oikealla puolella
Vieläkö muistatte, kun Ville Ranta yritti pilata Suomen Nato-prosessin pilkkaamalla Turkin sulttaania? Entäpä, kun meillä oli vasemmistohallitus, ja Ranta pilkkasi sitä jatkuvasti? Ettepä tietenkään muista! Ja kohta jo unohtuvat Purran sakset, Trumpin sekoilut, Putinin nuoleskelijat, woke ja kaikki. Tämä kirja on olemassa siksi, että ette unohtaisi – vaikka haluaisittekin.
Historian oikealla puolella luotaa Suomen ja maailman tärkeimmät tapahtumat vuosina 2023–2026. Tervetuloa pistävien, naurattavien, itkettävien, ilkeiden, helpottavien ja epäreilujen piirrosten maailmaan!

--------------------------------------------------------------

Lauantai 24.10.
(en siis luultavasti ole paikalla lauantaina mutta jos olisin)

10.30 Arabia: Lujettako työ sarjakuvvii?
Miten murresarjakuvaa tehdään? Entä mitä tapahtuu, kun sarjakuvan hahmot puhuvat keskenään eri murteilla? Paneelissa Aku Ankkaa kiäntänyt Henna Albrecht sekä savvoo viäntävästä Malisesta tutut Jaakko Seppälä ja Markus Miettinen esitelmöivät osaamisalueestaan.

10.30 Suomenlinna: Kielitaistelusta kielivastuuseen – kuka puolustaa suomea nyt?
Vuosi 2026 on suomalaisuuden ja sivistyksen merkkivuosi: on kulunut 170 vuotta siitä, kun suomi vahvistettiin J. V. Snellmanin aloitteesta opetuskieleksi. Vuoden 1856 päätös oli suomalaisuuden kannalta käänteentekevä. Se loi pohjan sille, että oma kielemme nousi tieteen, opetuksen ja yhteiskunnan kieleksi. Merkkivuoden kunniaksi Suomalaisuuden Liitto järjestää kirjamessuilla aihetta käsittelevän paneelikeskustelun. 

11.00 Töölö Tykkäsin! Kirjallisuuskritiikin tila
Huomiotaloudessa samaistuminen ja kirjan teeman käsittely uhkaa syrjäyttää analyyttisen kirjallisuuskritiikin. Miten kirjallisuuskritiikki vaikuttaa lukuvalintoihin, kirjailijoiden näkyvyyteen ja kirjallisuuden arvostukseen?

11.30 Arabia: Onko kuva kieltä?
Mitä yhteistä ja mitä eroja on sanoilla ja kuvilla? Mitä sellaista kuvilla voi tehdä, mitä sanoilla ei? Miten kuvista muodostuu tarina? Miten kuvia luetaan? Suomalaisen sarjakuvan ammattilaiset pohtivat teemaa.

11.30 Töölönlahti: Mitä kirjoittaminen tekee lukijalle?
Miten lukeminen muuttuu, kun alkaa itse kirjoittaa: syveneekö ymmärrys, vai katoaako lukemisen taika? Voiko toisten kirjoittamia kirjoja enää siinä kohtaa arvioida, kun niitä kirjoittaa myös itse? Keskustelu avaa näkökulmia siihen, mitä kaikkea kirjoittava lukija alkaa nähdä ja mitä ehkä lakkaa näkemästä. Keskustelemassa kirjailija Sanni Ylimartimo (@varjokirjat), tulevat kirjailijat Jasmiina Soidinaho (@jausmiina) ja Laura Raadelma (@raadelmantarinat) sekä Kriittisessä korkeakoulussa kirjoittamista opiskeleva Heini Tuomi (@lokikirjoituksia).

11.30 Suomenlinna: Helvi Hämäläinen
Kauan odotettu, kriittinen elämäkerta kirjailija Helvi Hämäläisestä kuljettaa läpi kuohuvan 1900-luvun. 25 vuotta suljettuina olleisiin päiväkirjoihin pohjautuva tarkka kuva Hämäläisestä tuo esiin sen, minkä hän itse tahtoi peittää ja muistaa toisin.
Hämäläinen tempoili ulkopuolisuuden tunteessa koko elämänsä. Rakkaudettomuus ja vastoinkäymiset kasvattivat hänestä ankaran ja sisukkaan. Hänestä tuli suomalaisen sivistyneistön haukansilmäinen tarkkailija, joka todisti 1930-luvun fasismin nousua ja vanhan maailman särkymistä. ”Olisi suuri onnettomuus olla heidän kaltaisensa – se on lohdutus”, Hämäläinen kirjoitti yksityiseen päiväkirjaansa.

12.00 Suomenlinna: Anna-Liisa Haavikko: Hilja Valtonen – Suffragetti ja painosten herratar
Kirja on kertomus rohkeudesta, suosiosta ja sitkeästä omanarvontunnosta. Se on tarina kirjailijasta, joka oli yhtä aikaa rakastettu ja aliarvioitu. Hilja Valtonen oli kansakoulunopettaja. Hän oli tarkkanäköinen ajankuvaaja ja huumorin mestari. Valtonen ravisteli aikansa käsityksiä naisen paikasta niin työssä kuin avioliitossakin. Hänen sankarittarensa ovat moderneja, nopeaälyisiä ja omapäisiä - aivan kuten tekijänsä.

12.00 Senaatintori: KIELI-TEEMAKESKUSTELU: SUOMI HUUMORIN KIELENÄ
Tänä vuonna Helsingin Kirjamessujen ja Helsingin Sanomien teemakeskustelujen sarjassa puhutaan suomen kielestä. Lauantaina puhutaan suomesta huumorin kielenä. Keskustelemassa koomikko, kirjailija Eeva Vekki, huumoritutkija Jarno Hietalahti ja käsikirjoittaja Anna Brotkin.

12.30 Arabia: Omakustanteet: kirjailijalta lukijalle
Kirjailijat Nina Honkanen ja Kauko Röyhkä julkaisivat uusimmat Rajat/On- ja Kusessa-romaaninsa ilman kustantajaa, suoraan kirjailijalta lukijalle. He kertovat kirjallisuuspoliittisen laboratorion alla kirjoitetuista romaaneistaan ja ITE-kustantamisen vaatimasta työstä

13.00 Töölö: Viihdyttäjä vai älyllinen esikuva: mikä on kirjailijan rooli yhteiskunnassa nyt?
Miten kirjailijat näkevät yhteiskunnallisen tehtävänsä ja paikkansa maailmassa? Mikä kirjailijoille itselleen on merkityksellistä omassa työssä? Kuinka paljon raha ohjaa sitä, mitä kirjailijat kokevat voivansa tehdä?

13.00 Arabia: Suomalainen fantasiasarjakuva
Suomi on fantasiasarjakuvan ”luvattu maa”. Jo varhaisimmat suomalaiset sarjakuvat saivat innoituksensa fantasiakirjallisuudesta. Miksi fantasia kiehtoo tekijöitä ja lukijoita? Keskustelemassa Hannu Kesolan kanssa Petri Hiltunen, Tiia Salmelin ja Tuoni Myllylä

13.30 Suomenlinna: Kun miekat lauloivat
Sotahuudot kohosivat ja korpit raakkuivat. Anglosaksien ajalta 400–1100-lukujen muinaisesta Englannista säilyneet kronikat, elegiat ja eepokset johdattavat Tolkieniakin innoittaneeseen sotien, sankareiden ja simasalien maailmaan. Haastattelijana Rinna Saramäki.

13.30 Hakaniemi: Maailmankirjallisuus ymmärryksen edistäjänä
Käännetty kirjallisuus tuo monenlaisia todellisuuksia ulottuvillemme. Millainen rooli suomentajalla on toisen kulttuurin tulkkina ja välittäjänä? Miltä tuntuu, kun oma kirja lähtee maailmalle? Onko maailmankirjallisuuden lukemisesta apua kansanedustajan työssä?

14.00 Kruununhaka: Kieli identiteetin rakentajana
Millä tavalla kieli muuttuu ajassa? Millainen merkitys kielellä on kansallisen identiteetin rakentamisessa? Miksi on tärkeää saada tietoa omalla kielellä? Aiheesta keskustelemassa professori Laura Kolbe, viestintäjohtaja Laura Niemi ja kielitieteilijä Janne Saarikivi. Juontajana tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.

16.00 Senaatintori: Janne Saarikivi: Kieli vie
Janne Saarikiven tietokirja Kieli vie on pienten kielten ja kulttuurisen moninaisuuden puolustajan särmikäs uutuus. Jos pienet kielet ja paikalliset yhteisöt katoavat, niiden mukana katoaa kokonaisia maailmankuvia ja ajatusjärjestelmiä. Jos kaikki puhumme vain englantia (tai venäjää, tai kiinaa) ajattelumme väistämättä rajoittuu.

16.30 Esplanadi: Suomalainen sarjakuva valloittaa maailmaa
Suomalaista sarjakuvaa viedään maailmalle! Mitkä ovat sen vahvuudet ja mahdollisuudet menestyä kansainvälisesti? Keskustelemassa Tulenkantaja-vientipalkinnolla 2025 palkittu Riina Tanskanen ja Ranskan kansallisen ansioritarikunnan ritarimerkin saanut Ville Ranta, jonka lähes koko tuotanto on julkaistu myös ranskaksi. Keskustelua vetää Nina Paavolainen.

17.00 Suomenlinna: Vuoden kristillinen kirja - kilpailun voittajan julkistus
Vuoden kristillinen kirja - kilpailun voittajan julkaiseee valitsija, ooopperalaulaja Esa Ruuttunen, juontajana esiraadin pj kirjalija Oili Seppälä

18.00 Arabia: Kaaos nauraa
Mytologiset kujeilijat viis veisaavat säännöistä ja aiheuttavat kaaosta. Hermeksen, Kirken, Lokin, Jokerin ja muiden ilveilijöiden seurassa nousee esiin mielenkiintoinen näkökulma huumoriin ja sen suhteesta moraaliin, politiikkaan ja hyviin tapoihin. Haastattelijana Roope Kotiniemi.

---------------------------------------------------------

Sunnuntai 25.10.

10.30 Töölönlahti: Ikuisesti yhdessä? Ajatuksia lasten- ja nuortenkirjallisuuden pakkoliitosta
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto herättää joka vuosi keskustelua siitä, onko kahden erilaisen kirjallisuudenlajin yhdistämisessä saman sateenvarjon alle mitään järkeä. Keskustelu tuntuu kuitenkin kaikuvan kuuroille korville. Nyt on aika pitää meteliä! Tule siis kuulemaan, miksi sekä lapset että nuoret ansaitsisivat ihan oman Finlandia-palkintonsa. Aiheesta keskustelemassa kirjailijat Jukka Behm (@jukka.behm), Siiri Enoranta ja kirjastoammattilainen Henriika Tulivirta (@tulivirta). Haastattelijana kirjavaikuttaja Meri Jaakola (@merisreads).

11.00 Kruununhaka: ANTIKVARIAATIT: VANHAN KIRJAN TULEVAISUUS
Antikvaariset kirjakauppiaat Tomi Haapala ja Timo Surojegin pohtivat vanhan kirjan tulevaisuutta, ja jakavat omakohtaisia odotuksiaan ja näkemyksiään siitä, mihin antikvaarinen kirjakauppa-ala on menossa.

11.00 Hakaniemi: Käännöskirjallisuus ja maailmankuvan rakentuminen
Käännöskirjallisuudella on keskeinen rooli siinä, millaisia mielikuvia eri maista ja kulttuureista suomalaisille lukijoille muodostuu. Käännökset voivat avata uusia näkökulmia, lisätä kulttuurienvälistä ymmärrystä ja edistää kansainvälistä vuoropuhelua. Ohjelmassa käsitellään venäjästä, ranskasta ja saksasta suomennetun kaunokirjallisuuden vastaanottoa ja merkitystä, teosten valikoitumista kustantamoissa ja kääntäjän roolia kulttuurin välittäjänä. Lisäksi tarkastellaan Keltaisen kirjaston roolia kulttuurisena portinvartijana ja suunnannäyttäjänä.

11.30 Kruununhaka: Rikas ja elävä suomen kieli
Jeongdo Kim ja Henriikka Tavi sukeltavat kielen ääniin ja rytmeihin. Miten sanat syntyvät ja mitä ne kantavat mukanaan? Runollinen leikki kohtaa kielen tutkimuksen, kun äänteet, riimit ja merkitykset avautuvat uusista kulmista. Kenelle kieli oikeastaan kuuluu?

11.30 Töölönlahti: Uskaltaako kritiikkiä kirjoittaa?
Suuri klassikko, hypetetty sarja, kirjailija seuraajissa... Miksi negatiivisten arvioiden kirjoittaminen on vaikeaa? Miten kirjoittaa hyvä kritiikki? Miksi kritiikit ovat tärkeitä? Kritiikistä sekä kirjasomen että ammattikriitikon vinkkelistä keskustelemassa ovat kirjavaikuttajat Anna Annala (@ruusunnimi) ja Hanna Saarimaa (@musteen.jaljet) sekä kriitikko Vesa Rantama. Haastattelijana kirjavaikuttaja Lily Laine (@lilylaine).

12.00 Kruununhaka: Kirjallisuus ja kielen rajat
Kysymys kielen rajoista ja siitä, mitä jää näiden rajojen tuolle puolen, on aina kiehtonut ihmisiä. Runous, filosofia ja uskonto ovat kaikki omilla tavoillaan koetelleet näitä rajoja ja tavoitelleet niiden yli. Keskustelussa käydään läpi näitä eri tapoja ja pohditaan, miten voi lähestyä sitä, mikä on kielen rajojen tuolla puolen. Onko kieli paras tapa sen lähestymiseen ja onko se ylipäätään mahdollista kielessä? Kieli voi peittää maailman, mutta se voi myös paljastaa sen.

12.30 Suomenlinna: Pyhimys naapurissa
Keskiajan Suomessa pyhimysten, taivaallisten naapureiden kanssa jaettiin ilot ja surut. Elävä kuvaus keskiajan ihmisten uskonnollisista tavoista avaa heidän värikästä arkeaan ja selvittää, millainen rooli pyhimyksillä oli ihmisten elämässä. Haastattelijana Tuomas Heikkilä.

12.30 Hakaniemi: Keskiajan demonit
Keskiajalla pahat henget ajateltiin todellisiksi olennoiksi, joiden uhriksi saattoi joutua kuka vain. Millaisia nämä olennot olivat? Miten ne piinasivat ihmisiä ja miten niiltä suojauduttiin? Lähde hurjalle matkalle pahojen henkien historiaan! Haastattelijana Juha Roiha.

12.30 Kruununhaka: Ester, Ruut ja Joona – valta, toiseus ja vastuunpakoilu uudessa raamatunsuomennoksessa
Piplian uudet käännökset puntarissa: kuinka muinaisten novellien kaksi neuvokasta naista ja vastahakoinen profeetta ottavat loikan modernille suomen kielelle? Keskustelua vallan, vierauden ja välttelyn teemoista ja kutkuttavimmista käännösratkaisuista.

13.00 Kruununhaka: Suurin niistä on vapaus – Vuoropuhelua kristinuskosta
Rehellinen ja älykäs keskusteluteos tuomiorovastin ja aikuisena kirkkoon liittyneen uskosta, elämän perimmäisistä kysymyksistä ja kirkon kipupisteistä maailman muuttuessa ympärillä.

13.30 Suomenlinna: Nasaretin mestarin tarina
Jeesus Nasaretilainen ei käynyt valloitussotia eikä kirjoittanut itse mitään. Häntä syytettiin syömäriksi ja juomariksi, ja lopulta hän kuoli häpeällisesti. Siitä huolimatta hän kuuluu historian tunnetuimpiin hahmoihin. Lopulta Jeesuksen toiminta synnytti maailman suurimman uskonnon, jonka varaan myös eurooppalainen kulttuuri monin tavoin rakentuu. Nasaretin Mestarin tarina on vankka tietokirja, selkeäkielinen ja kansantajuinen Uuden testamentin selitysteos ja matkaopas Pyhälle maalle. 

14.30 Kruununhaka: “Saat palkkioksi näkyvyyttä”
Miten näkyvyydellä tulee toimeen? Puheenvuoroja siitä, kuinka kannattavaa taloudellisesti on tehdä "koko kansallista identiteettiä" rakentavaa työtä.

14.30 Töölönlahti: Muuallakin kuin isolla kirkolla: kirjallisuuden merkitys periferiassa
Millaisena kirjallisuusmaailma näyttäytyy suurimpien Suomen kaupunkien ulkopuolella? Millaisia aarteita maakuntien kirjallisuuselämään kätkeytyy? Entä millaista on kirjallisuusintoilijan arki pienemmällä paikkakunnalla? Aiheesta keskustelemassa kirjailija Kirsi Pehkonen (@kirjailijakirsipehkonen), kirjavaikuttajat Sanna Jurvanen (@lempilukemisto) ja Susanna Kaasinen (@inspiraationjaljilla). Haastattelemassa Inka Vilén (@inkavilen).

15.00 Kruununhaka: Kadonneiden tekstien arvoitus
Sari Kivistön työryhmä sukeltaa kahdessa eri teoksessa kirjallisuuden unohdettuihin kerroksiin. Mitä on kadonnut ja miksi? Millaisia tarinoita kätkeytyy tuhoutuneisiin käsikirjoituksiin ja hävinneisiin lajeihin? Keskustelu avaa kirjallisuushistorian varjoja ja herättää kadonneet tekstit eloon.

16.30 Kumpula: Sarjakuva - hauska tapa oppia uusi kieli
Paneelissa taidekasvattajat pohtivat, millä tavoin sarjakuva voi auttaa uuden kielen oppimisessa. Sarjakuvassa kuva ja kieli tukevat toisiaan ainutlaatuisella tavalla ja yhdessä luovat mielekkään ja otollisen alustan oppimiselle.

17.00 Esplanadi: Klassikkojen klassikko: Hullu kuningas puussa
Flann O’Brienin Hullu kuningas puussa on (joidenkin James Joycen kirjoittamien kirjojen ohella) kuuluisin ja pahamaineisin Irlannissa 1900-luvulla julkaistu romaani. Nyt se ilmestyy ensi kertaa suomeksi Kristiina Drewsin suomentamana. Humoristinen teos on Drewsin pitkäaikainen projekti, sillä Flann O'Brienin toinen suomennettu kirja Kolmas konstaapeli ilmestyi 1988.

Rex Stout - Kuoleman käsikirjoitus

 

Kaikkien jännien minulle ennestään tuntemattomien tekijöiden jälkeen tuttua ja turvallista: Rex Stoutin teoksia olen lukenut satunnaisessa järjestyksessä nipun, niin alkukielellä että suomeksi, ja sarjan perusasetelma on sen verran tuttu ettei järjestyksellä tosiaan ole väliä; nyt taas yksi lisää, vuodelta 1951 (Timo Martinin suomennos ilmestyi 1966). 

Tarkastaja Cramer tulee tapaamaan Wolfea: poliisilla on käsissään murhajuttu joka ei tunnu etenevän, uhrina eräs lakitoimiston kirjanpitäjä Dykes, jossa ei tunnu olevan mitään erikoista, jos ei sitten tämän kotoa löytynyt kirjelappu jossa on listattu 15 nimeä: mutta kyseisen nimisiä miehiä ei tunnu löytyvän mistään. Wolfe ei osaa asiaa auttaa, mutta muistaa tämän jonkin aikaa myöhemmin, kun uusi asiakas palkkaa tämän selvittämään tyttärensä väkivaltaista kuolemaa: tytär on työskennellyt kustannustoimittajana, ja kuolemaan tuntuu liittyvän eräs romaanikäsikirjoitus, jonka kirjoittajan nimi oli Dykesin listassa. Ja kun kyseinen kirjailija ja käsikirjoitus liittyy vielä kolmanteenkin äkkikuolemaan, ja toisaalta käy ilmi että Dykes oli ehkä kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen, niin kysymys herää, mitä siinä tekstissä oikein oli, ja kenen intresseissä on pitää huoli, että kaikki, jotka sen sisällön ovat nähneet, kuolevat...

Haasteena toki on, että noita merkillisiä yhteyksiä lukuunottamatta ei ole oikein mitään konkreettista mitä lähteä tutkimaan, mutta toki löytyy koukkuja joista vetää ja johtopäätöksiä joita tehdä, mutta sitä ennen jutussa kyllä riittää käänteitä. Tällä kertaa Goodwin on kertojaroolinsa ohella aika lailla pääosassa toimijana, ja Wolfe suurimman osan kirjasta varsin passiivisena taustalla, mutta lopun parlour scenessä toki loistaa perinteiseen malliin. Stoutin kirjojen mainiot henkilökuvaukset ja Goodwinin kerrontatyyli ovat paikoillaan (toki myös sekoittuen: naishahmoja kuvataan Goodwinin silmin, jotka huomioivat runsaasti ulkonäköä, vaikkeivät toki jää vain siihen) ja rikosjuttukin toimii hyvin; ilmeisesti tätä pidetään yhtenä Stoutin suht tasalaatuisen tuotannon parhaimmistosta, ja ymmärrän kyllä tämän noston. 

Toki perinteiseen tapaan Goodwinin varsin naljailevan kerronnan kääntämisessä on omat haasteensa, ja Martininkin käännös osoittaa ikänsä, eli suomennoksen luin kun se sattui käsiin tulemaan, mutta alkuteksti lienee toimivampi (tai uusi käännös tarpeen). Ahtialan kansi on vanhan Sapon linjan tapaan viehättävä. 

Kirjasta löytyy pari bloggausta.  

Kesän luetut

William Shakespeare - Macbeth
Paavo Haavikko - Ylilääkäri
Anita Brookner - Family and Friends
Sigrid Undset - Kristiina Lauritsantytär I-III
Françoise Sagan - Sydämen vartija
Lassi Nummi - Keskipäivä, delta
Matti Järvinen (toim.) - Musta paholainen
Mats Traat - Vilukko
Juha Mannerkorpi - Avain
Jascha Golowanjuk - Pyhä valhe
Widsith
Per Faxneld - Uhripuu
Gertrud von Le Fort - The Song at the Scaffold
Kosti Koskinen - Ihmeellinen kuherruskuukausi
Annikki Kariniemi - Laulu Lapista ja Lapin papista

Pyhän Franciscuksen kukkaset
Juri Nummelin - Suomalaisen elokuvan lyhyt historia
Jari Jolkkonen - Ikävä vanhoja ateisteja
Arto Kivimäki - Ikivanha: antiikin vitsejä ja sukkeluuksia
Franciscus - Gaudete et Exsultate & Lumen Fidei
Benedictus XVI - Verbum Domini & Spe Salvi
Judith Schalansky - Kaukaisten saarten atlas
Michael W. Poole - Guide to Science and Belief
Mart Laar - Viron lyhyt historia
Lawrence Cunningham - The Meaning of Saints
Robert Barron - The Strangest Way
Thomas Merton - Climate of Monastic Prayer
Darryl Jones - Sleeping With the Lights On
Juri Nummelin - Kuoleman usvaa ja pimeyttä 

Vuoden kolmannella kvartaalilla lukeminen jatkuu yhä reippaasti: fiktiopuoli on pääosin omasta hyllystä, joten uutuuksia on niukasti, ja painotus kotimaiseen kirjallisuuteen ja lähialueisiin jatkuu, tietopuolella tulee sitten vähän muutakin.

Helmet-lukuhaaste on jo loppusuoralla, jäljellä on kaksi tyhjää kohtaa, joista toiseen on jo kirja odottamassa, toinen sen sijaan on yhä auki: toivottavasti joku sopiva löytyy, ja jos ei niin ehkä löytyy joku kiva aasinsilta jonka perusteella voi heikommin sopivan kirjan kohtaan sulloa...
Suomen kirjat -haastekin on saanut täydennystä, Aleksis Kiven päivänä voi taas julkaista päivitetyn listan (johon jää yhä aukkoja). Haasteista lisää täällä.

Samoin lokakuu on tietysti kirjamessusesonkia: aikeissa on mennä taas Helsingin kirjamessuille 2-3 päiväksi. Julkaisen lähipäivinä täällä ohjelmasuunnitelmia, ja messujen aikaan sitten taas muistiinpanoja mitä on tullut nähtyä ja kuultua. Toivottavasti tulee myös tavattua tuttuja ja myös ennestään tuntemattomia.

--------------------------------------------- 

	mies	nainen	x
englanti	171	149	1	321
suomi	134	89	2	225
ranska	133	53	2	188
saksa	55	16		71
japani	47	14		61
italia	54	4		58
ruotsi	34	20	1	55
venäjä	29	7	1	37
espanja	16	8	1	25
norja	13	9		22
tsekki	16	2		18
viro	14	4		18
arabia	10	3	1	14
tanska	9	3		12
unkari	8	2	1	11
puola	5	4		9
islanti	5	1	1	7
serbo-kroatia	4	3		7
kiina	4	2		6
muu	1		6	7
hollanti	2	3		5
portugali	2	2	1	5
kreikka	3		1	4
persia	3	1		4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
turkki	3			3
bengali	2	1		3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
korea	1	1		2
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
liettua			1	1
muinaisenglanti			1	1
	787	406	24	1217

 

Annikki Kariniemi - Laulu Lapista ja Lapin papista

Kun seuraavat kirjamessut lähestyvät, niin pitää lukea tämä viimevuotisten divariostos: Annikki Kariniemeä ei ole tullut aiemmin luettua, mutta tämä teos tuli jossain mainittua potentiaalisesti kiinnostavana, joten oli syytä etsiä luettavaksi. 

Kuten nimi kertoo, ollaan Lapissa Ounaan varrella, joskus kaukaisessa historiassa kun kristinusko hitaasti leviää pohjoiseenkin. Vanha tietäjä Ies-Nilla on pitänyt lähiseutuja tiukasti vallinnassaan, ja on seudulla ollut toki käynyt etelästä pappeja, niin pirkkalaisten kuin Novgorodin suunnalta, mutta eivät ole kukaan jääneet, vaikka jotain kristinoppia onkin joihinkin paikallisiin jäänyt. Mutta eräänä juhannuksena saapuu taas uusi pappi, jolla on päättäväisempi luonto, ja Nilla taas on käynyt jo vanhaksi. Ja kun ainoa tytär Ing'Maarikin alkaa mielellään käydä kristittyjen kodassa, niin mihin tämä johtaa...

Vaikka yksi näkökulmahenkilö onkin, pappi pysyy nimettömänä, ja muutenkin yksityiskohtien kanssa ollaan säästeliäitä. Yritin hahmottaa mihin aikaan tarina sijoittuu, ja sekalaiset maininnat viittaavat kyllä reformaatiota edeltävään keskiaikaan, poliittinen keskusjohto on hakusessa vaikka toisaalta kirkko tuntuu jo järjestäytyneeltä...ja toisaalta kirjassa mainitaan Turun triviaalikoulu, joka perustettiin 1641. Mutta jotain muitakin outouksia ja termivirheitä näin, joten Kariniemi ei edes yritä kirjoittaa Utrion tyyppistä historiallista romaania, tässa on enemmän balladia ja myyttiä kuin huolellisesti tutkittua historiasimulaatiota. Ja tähän sopii myös kirjan runollinen ilmaisu, joka ainakin murteellisen sanaston puolesta on toki paikoin haastavaa, mutta myös kiehtovaa.

Tässä balladimaisuudessa onkin sitten paljon pohdittavaa, minkälaista symboliikkaa Kariniemi käyttää, mikä on merkityksellistä ja mitä sillä ilmaistaan. Kirjan tapahtumat alkavat juhannuksena ja päättyvät jouluun, josta voi jo pohtia omia merkityksiä (Johannes Kastajan pitää päivänvalon tapaan vähetä kun Kristus jouluna tulee), ja erityisesti jouluun sijoittuvat loppuluvut ovat merkillisyydessään mieltä kutkuttavia: pappi on oppinut kieltä sen verran että voi jouluyönä saarnata paikallisella kielellä, mutta miksi sitten saarnasta tulee sellainen kuin siitä tulee, ja mitä tämän johdosta ajatella papista, jossa on toki paljon kristusmaisia piirteitä tai ehkä sittenkään ei tai ehkä sittenkin kyllä...Uskonnollisen lähetystyön yhteydet poliittiseen valtaan ja kolonialismiin tulevat toki myös esiin, mutta tämäkin aihe pysyy hyvin moniselitteisenä ja monitulkintaisena, pohdituttavana ilman selkeitä vastauksia.

Ja Kariniemi jättää kirjan lopun hyvin epämääräiseksi ja avoimeksi, että mitä siinä lopulta tapahtuu: itse tulkitsin, että Nilla yrittää tappaa papin, mutta Ing'Maari ehtii näiden väliin ja kuolee itse, mikä vertautuu Nillan aiempiin mietteisiin kuinka tolkutonta on että tämä kristittyjen jumala tapattaa oman poikansa, ei siinä ole mitään mieltä eikä hän niin tekisi (maalaa spoileri hiirellä näkyviin). Mutta varmaksi en sano, ja joka tapauksessa tässä ollaan mysteerin äärellä, mikä lähestymistapana tämäntyyppisessä kirjassa sopii minulle mitä parhaimmin. Kiehtova, merkillinen, ajatuksia herättävä teos: itse pidin, mutta luulen myös ymmärtäväni miksi tämä on jäänyt aika pimentoon, kun kyllä tässä lähdetään poispäin kotimaisen aikalaisproosan suurista normilinjoista...

Vaan se on tämä pimeys, kaamos joka voi tehdä ihmisen hulluksi.
Mitä tietää semmoinen ihminen siitä, joka ei kuunaan ole asunut päivän vertaa kaamoksen keskellä. Ei mitään, ei edes aavista sen painoa. Se on muuri, joka on pantu ihmisen ja päiväkehrän väliin viikoiksi, kuukausiksi. Loputon jollotus taljalla, loputon toimettomuus, joka kostuu pahoiksi teoiksi. Ja silloin vasta pimeys entistä tiheämpänä kääriytyykin kaiken olevaisen ympärille. Eikä siitä ulospääsyä ole, ennenkuin päivä on taas valonsa näyttänyt. Voi, että näin pitää ollakin.
Mutta ihmeen kirkkaasti ovat säkenöineet jouluyönvalot, kiiluvaiset sekä kuunsirppi ja revonvalkeitten häilhtelevä kuulaus hangen pinnalla.

Kosti Koskinen - Ihmeellinen kuherruskuukausi

Tässäpä teos joka oli vaipunut hyvin tehokkaasti unholaan: paremmin taidemaalarina tunnettu Kosti Koskinen sai julki ainoaksi jääneen novellikokoelmansa 1930, mutta vaikka kustantajana oli iso WSOY, teos jäi ilmeisen vähälle huomiolle eikä kai myynytkään juuri mitään: ilmeisesti alkuperäisen painoksen ulkonäkö ei antanut oikein mitään vinkkejä sisällöstä, ja nimikin viittaa jonnekin romanttisen komedian tylsemmän päädyn puoleen. Mutta 2000-luvun puolella kirjailija ja omalaatuisen kirjallisuuden harrastaja Boris Hurtta oli huvikseen napannut epämääräisen näköisen tuntemattoman kirjan luettavaksi, ja siitä innostunut, ja innostukseen tarttui toinenkin omalaatuisen kirjallisuuden harrastaja Juri Nummelin, jonka kautta tuli myös tämä lukemani uusintapainos joku vuosi sitten. Ja näiden kahden intoilun kautta itsekin kiinnostuin tästä vanhemman kotimaisen spefin epäilemättä omalaatuisimmasta teoksesta...

Teos omalta osaltaan liittyy 1920-luvun tulenkantajien suosimaan kauhukirjallisuuden trendiin, johon liittyvää kirjallisuutta on minunkin tullut jonkin verran luettua, mutta vie lajia kyllä vahvasti omaan suuntaansa. Teos osoittelee kyllä ihan avoimesti Edgar Allan Poen suuntaan, ja tiedä sitten mitä muita lajityypin teoksia Koskinen mahtoi tuntea (Lovecraft? Chambers? Machen? goottiromantikot? Wells? Stevenson?). 'Moran luostarissa' ja 'Prinsessa Metefa' ovat tarinoiltaan konventionaalisimmat ja perinteisimmät jutut, joissa aikakauden hengessä ammennetaan eksotismista: 'Moran luostarissa' ollaan goottilaishenkisessä Espanjassa ja 'Prinsessa Metefa' taas liittyy aikakauden hengessä Egyptin hautalöytöihin, mutta kumpikin erottuu lajissaan omalaatuisella unenomaisella, häiritsevän uhkaavalla tunnelmalla ja joillain varsin värikkäillä ja mielikuvituksellisilla kuvailuilla ja yksityiskohdilla (Nummelin arvelee Moran luostarissa olevan suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen saatananpalvontakuvaus). 

Ja nämä piirteet ovat kolmessa muussa novellissa vielä vahvemmin mukana: erityisesti aloitusnovelli 'Orta' on kaikessa unenomaisessa hämäryydessään vaikuttava, tässä tarinassa on vaikea sanoa mitä siinä lopulta oikein tapahtuu ja mikä on totta ja mikä ei, mutta varmaa on että jotain siinä on pahasti väärin. Mutta sama häiritsevyys ja uhkaavuus leimaa koko kirjaa, Koskinen ei tyydy vain ekspressionismiin vaan siirtyy reippaasti surrealismin puolelle, alitajjunan syövereistä ammennetaan kaikenlaista mutta ihan vaan vihjailevan psykologisen kauhun sijaan kumma tulee vasten lukijan kasvoja (ja toisaalta aikakauden kotimaisen kauhukirjallisuuden toinen suosikkitrendi, kansanperinnepohjaisuus, sivuutetaan täysin).

Outo, hämärä, häiritsevä, tunnelmallinen teos: hyvä että tämä on saatu kaivettua esiin historian unohduksesta uusille lukijoille. Tähän uusintapainokseen on liitetty mukaan myös viisi Koskisen muuta tarinaa, joista neljä on ilmestynyt lukemistolehdissä 1920-luvulla ja yksi julkaisematon käsikirjoitus: julkaisematon 'Unihirviö oli näistä kiinnostavin, mutta ei näistä mikään varsinaisen kokoelman tasolle noussut. Ja jos alkuteoksen joitain ilmeisiä lyöntivirheitä on tähän korjattu, niin niitä kyllä riittää tässäkin painoksessa varsin paljon, ja aika moni niistä on tyypillinen painetun tekstin skannauksessa syntyvä typo, jossa kaksi kirjainta luetaan yhdeksi tai yksi kirjain kahdeksi (tyyliin 'mitä' -> 'niitä'), virheellisiä kappalejakoja yms.: näitä on harmittavankin paljon. Kansi sen sijaan vinkkaa nyt paremmin että tämä ei ehkä ole tylsä yritelmä romanttiseksi komediaksi...

Niminovellin perusteella otan Helmet-haasteessa tällä kohdan 34. Kirjassa mennään piiloon.  

Gertrud von Le Fort - The Song at the Scaffold

Tarina oli jo ennestään minulle tuttu, koska tästä Gertrud von Le Fortin pienoisromaanista tehdyn näytelmän Dialogues des Carmélites olin lukenut jo aiemmin: 1931 ilmestynyt romaani oli varsin suosittu, mutta nykyään kai paremmin muistetaan tuo Georges Bernanos'n näytelmäsovitus, tai ennemminkin Francis Poulencin siitä tekemä ooppera. Mutta kun romaani nyt sitten tuli käsiin niin pitihän se lukea.

Aihe ja tapahtumat pysyvät samoina, tositapahtumiin perustuvana kaunokirjallisena kuvauksena: Compiègnen karmeliittaluostarin elämää Ranskan vallankumouksesta heinäkuuhun 1794, jolloin kuusitoista luostarin sisarta teloitetaan giljotiinilla. Kymmenen päivää myöhemmin itse Robespierre päätyy giljotiiniin, ja varsinainen terrorin aikakausi päättyy, mikä antaa pohjan Le Fortin kerrontaratkaisulle: teksti on laadittu pitkäksi kirjeeksi seuraavassa lokakuussa, jonka pariisilainen kirjoittaja (joka itse oli todistamassa joitain tapahtumia ja tuntee muut muiden muistiinpanoista ja muisteluista) lähettää jollekulle kauempana,ehkä ulkomailla ja ehkä pakolaisena asuvalle henkilölle. Sekä kirjeen lähettäjän että vastaanottajan identiteetti jää kuitenkin varsin epämääräisiksi. 

Tarina kuitenkin seuraa karmeliittasisarten vaiheita kasvavan uhan vallassa, ja erityisen huomion kohteena on nuori noviisi Blanche de la Force, jota voisi hyvin kutsua syntymässä säikähtäneeksi, ja kun kasvavan painostavassa ilmapiirissä sisaret henkisesti valmistautuvat kuolemanuhkaan, niin epäilyttää mahtavatko kaikki (siis erityisesti Blanche) kestää koettelemuksen vai päätyä luopioksi, ja olisiko silloin parempi lähettää tämä suosiolla jo nyt pois luostarista...

Bernanos'n versio on näytelmien tapaan melkein pelkkää dialogia suljetussa tilassa, ja siinä kyllä uppoudutaan kuoleman ja kuolemantuskan mysteeriin hyvin intensiivisesti. Le Fortin kerronta on tarinallisempaa, joten ihan samaa intensiteettiä ei tule, ja kun kertojana on yhteisön ulkopuolelta ja ajallisesti vasta tapahtumien jälkeen, niin herooinen sävy nousee hieman enemmän esiin ja tapahtumia yhdistetään enemmän myös välittömän yhteisön ulkopuolelle. Mutta toki tässäkin teoksessa uhrin, kuoleman ja pelon mysteerit ovat läsnä ja uhrautuminen ottaa monenlaisia muotoja, ennakoimattomiakin...tarina ja sen ymmärrys on sama, vaikka muodot versioita erottavatkin. 

Helmet-haasteessa otan kohdan 40. Kirja sijoittuu syksyyn: tapahtumat kattavat toki useita vuodenaikoja, mutta kun tämä kerran esitetään lokakuussa kirjoitetun kirjeen muodossa.

Per Faxneld - Uhripuu

Poimintoja kirjastosta. Per Faxneld ei ollut ennestään tuttu, mutta selailun perusteella kirja vaikutti kiinnostavalta (suom. Satu Grönroos): 44 lyhyttä tarinaa kansanperinnekauhun piiristä, kukin tasan neljän sivun mittainen joista yksi sivu oli varattu Mimmi Strinnholmin tummanpuhuville vinjettikuville (kannesta näkee tyyliä). 

Olen aiemmassa blogissa jo kirjoittanut Lauri Simonsuuren toimittamasta kokoelmasta Myytillisiä tarinoita, joka tulisi mainituksi jos pitäisi lähteä listaamaan kaikkien aikojen suosikkikirjojani. Samassa agraarisen vanhakumman hengessä tämän Uhripuunkin tarinoita kerrotaan: melkein kaikissa ollaan jossain 1800-luvun tienoilla Ruotsissa, tyyli pysyy aika yksinkertaisena ja napakkana, ja kauheita asioita tapahtuu. 

Täyttä pastissia ei kuitenkaan tehdä: tekstit ovat kaunokirjallisempia, määrämittaisuus vaatii kuitenkin hieman enemmän tapahtumien kehittelyä kuin mitä folkloristiset uskomuskertomukset monesti tekivät, ja esim. avoimia lopetuksia käytetään tässä paljon enemmän. Ja huomaan kyllä myös että kirjailijan moraaliset sensibiliteetit ovat sidoksissa ennemmin 2000-lukuun kuin kuvattuihin tapahtuma-aikoihin...

Nuo piirteet saattavat ehkä tehdä teksteistä helpommin lähestyttäviä autenttisen folkloristiikan karuuteen ja äkkivääryyteen verrattuna, mutta samalla ainakin minusta tämä suhteellisen moderni sisäsiistiys ennemminkin laimentaa kummuuden tuntua, joka minua tässä kuitenkin eniten kiinnosti, vaikka sinänsä teoksessa on paljon varsin oivaltavaakin groteskiutta: toisia ideoita taas ehkä valittu tyyli ja formaatti kahlehtikin. Tiukasta formaatista ja yhtenäisyydestä johtuen en myöskään oikein osaa nostaa mitään yksittäisiä tarinoita toisten edelle, vaikka lukiessa toki huomionarvoisuuden eroja olikin. Teos kuitenkin seisoo nautittavalla kokonaistunnelmallaan ja tyylikkäällä toteutuksellaan. 

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: se oli kirjastossa nostettu esille pöydälle, jonka tulkitsin kirjaston työntekijän suositukseksi. 

Widsith

Lisää täsmähakuja Helmet-haasteeseen: kirja nousi luettavaksi koska sen nimenä on kertojan nimi, joten se sopii kohtaan 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu. Joskin ilmeisesti jos osaisi muinaisenglantia, niin voisi hoksata että nimi tarkoittaa 'kaukomieli'...mutta menköön.

Tässä teoksessa tosin itse teoksen sijaan konteksti on keskeinen: varsinainen Widsith-runo on vain 143 säettä pitkä, ja se on tässä mukana niin suomennettuna kuin alkukielisenä. Sivumääräisesti suuremman osan ohuesta kirjasta vievät Osmo Pekosen ja Clive Tolleyn laatimat viitteet ja selitykset sekä runoa taustoittavat artikkelit.

Ja samalla on todettava, että muutenkin se perusteksti sellaisenaan, no, ei ole kovin antoisa ihan vaan luettuna: laulaja Widsith kertoo paikoista joissa on käynyt (tai väittää käyneensä) sekä näiden paikkojen ja niissä asuvien kansojen hallitsijoista joita on tavannut (tai väittää tavanneensa), eli oikeastaan tämä on lähinnä pitkä lista nimiä. Historioitsijalle toki tässä on analysoitavaa, ja kotoisasti huomionarvoista on, että yhtenä kansana ovat finnit.

Kommentoijat nostavatkin esiin sen satunnaisuuden, jolla tällaisia vanhoja tekstejä on nykyaikaan säilynyt. Tämä teksti oli säilynyt yhdessä käsikirjoituksessa 1000-luvulta, ja silläkin käsikirjoituksella on ollut näkyvästi sellaisia vaiheita, että ei olisi ollut ihme ettei sitäkään olisi säilynyt. Itse runon ajoittamisessa on epävarmuutta, mutta hyvinkin mahdollisesti ainakin osa siitä on 500-luvulta, joskin myöhempiä lisäyksiä on varmastikin myös tehty. 

Mutta ylipäänsä muinaisenglantilaista runoutta ei ole kovinkaan paljon jäljellä, kyseisen käsikirjoituksen sisältämät runot muodostavat ihan huomattavan prosenttisosuuden kaikista säilyneistä. Ja valinta mikä on säilynyt ja mikä kadonnut vaikuttaa aika satunnaiselta...mutta näin on käynyt, meille on säilynyt mm. Widsith ja historioitsijat voivat parhaansa mukaan yrittää ymmärtää jotain menenistä kulttuureista näiden satunnaisten fragmenttien perusteella. Eikä tämä päde vain anglosakseihin, vaan teoksessa kommentoidaan myös tulkintalinjoja suomalaisten muinaishistoriasta näiden fragmenttien perusteella, myös menneiden historioitsijoiden ajoittaista taipumusta fantasiointiin...   

No niin. Itse runon lukematta jättämisessä tuskin menettää mitään, Pekosen ja Tolleyn kommentoinnit ovat ihan kiinnostavia jos aihepiiri kiinnostaa, mutta laajemmalla tasolla tämä teos voi herättää toki miettimään kysymyksiä kulttuuriartefaktien säilymisestä ja siihen vaikuttavien prosessien satunnaisuudesta.  

Jascha Golowanjuk - Pyhä valhe

Kansikuva Kirjasammosta, omassa kappaleessani ei ollut kansipapereita

Helmet-haaste alkaa olla sen verran loppusuoralla, että täytyy tehdä jo täsmänostoja: tästä teoksesta en ollut ikinä kuullutkaan mutta ensisilmäyksellä uteloitti, ja keskushenkilö sopii kohtaan 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias. Jascha Golowanjuk on ruotsalainen kirjailija, jonka kirjoja on näköjään tullut enemmänkin suomeksi (tämän suom. Eeva-Liisa Manner). 

Kirja tosin sijoittuu Tanskaan, ja kirjan kertoja on nuori tanskalaisviulisti (kuten myös Golowanjuk, mahtaako kirja pohjautua omiin kokemuksiin?), jonka setä on kerännyt ympärilleen joitain varsin eksentrisiä henkilöitä: yhtenä näistä tämän kirjan varsinainen päähenkilö, kreivitär Charlotte Trier-Gotha, joka kirjan alussa on yli seitsenkymppinen eukko, jolle vuosikymmenet eivät ole olleet armeliaita. Kreivitär on pohjattoman pihi, kleptomaani, perheensä hylkimä ja monella tavoin omituinen vanhus, mutta jossa on myös runsaasti iloisuutta ja vetovoimaa, sen verran että kertoja oikein mielellään viihtyy tämän seurassa.

Tämäkin kirja tasapainottelee komedian ja tragedian välillä: kreivitär todella on käytökseltään varsin erikoislaatuinen henkilö, huvittava ja ystävällinen ja viis veisaa muut mielipiteistä, ja toisaalta muut kyllä tuovat omat mielipiteensä esiin minkään inhimillisen kohteliaisuuden rajoittamatta, ja kertojakin voi vain arvella kuinka paljon viisveisaavassa eksentrisyydessä on vain välttämättömyyksien sanelemaa ulkokuorta ja mitä kreivitär sisimmässään tuntee ja ajattelee. Tuttavuuden jatkuessa kertoja saa toki myös paljon lisää selvyyttä kreivittären taustoista ja ajatuksista, ja toisaalta elämän ankenevasta nykytilasta, iloista ja suruista: jotain selviää, mutta samalla lopulta jäljelle jää oma mysteerinsä, mikä ihmisen perustana on.

Sympaattinen pieni kirja sekoituksella hilpeyttä ja surullisuutta: en nyt ole ryntäämässä etsimään lisää kirjailijan teoksia, mutta ilokseni tämän luin. 

Juha Mannerkorpi - Avain

Viime vuonna tuli luettua yksi Juha Mannerkorven kirja, joka kiinnosti sen verran että lisääkin pitää. 

Nyt vuoroon tuli näytelmä, joskin kun kyseessä on yhden näyttelijän yhteen huoneeseen sijoittuva pitkä monologi (~50 sivua), niin voisi tämän lukea myös pitkänä novellina, jossa minämuotoista kerrontaa pilkkovat muutamat näyttämöohjeet. Ja näyttämön ohella teos on sovitettu myös kuunnelmaksi ja Kalevi Ahon säveltämäksi oopperaksi.  

Teoksen alaotsikko on 'luulevaisen sydämen yksinpuhelu': luulevainen sydän on Johannes Pontto, kääntäjä ja kirjoittaja, joka täyttää viisikymmentä vuotta. Lehteen on viety ilmoitus, ja nyt katsotaan että onko hänellä mahdollisesti tarpeeksi hyviä ystäviä, jotka tulisivat merkkipäivää juhlistamaan.

No, ei ole, ja kun ystäviinsä pettynyt Johannes päättää evankeliumin (Luuk. 14:15-24) hengessä sitten lähteä ulos kutsumaan juhlimaan satunnaisia kadullakulkijoita, ei hän löydäkään ulko-oven avainta, ja alkaa miettiä minne avain on mahtanut joutua, mietteiden karatessa yhä omalaatuisemmiksi...

Eli tiivis, tiukasti rajattu kuvaus yksinäisyydestä ja ahdistuksesta, joka karkaa vainoharhaisuuteen asti: Pontto on ristiriitainen hahmo joka yhtaikaa sulkeutuu pieneen yksityisyyteensä, haluaa eristäytyä ja pitää etäisyyttä kaikkeen, ja toisaalta kärsii yksinäisyydestään ja etsii keinoja paeta klaustrofobista tilaansa, tavoittaa toisia ihmisiä ja saavuttaa näiden kanssa yhteisymmärrystä, muttei selvästikään tiedä miten, tai edes mitä oikeasti haluaa.

Työnsä puolesta Pontto on sanankäyttäjä, joten tilanteen prosessoinnissa käytetään toki varsin värikästä kieltä, ja ajatusten juoksu kulkee niin omalaatuisia latuja, että ahdistukseen sijoittuu myös humoristisia tasoja, tragediaa sävytetään hirtehisellä komedialla. Ja kokonaisuutta omalaatuistavat ja niin traagisen kuin koomisen sävyjä voimistavat näytelmän Raamattu-viittaukset, vihjaillen pitäisikö Pontossa nähdä jonkinlaista Kristus-hahmoa varsin ankeana tai parodisena versiona.

Huomaan kyllä, että eivät nämä lukemani Mannerkorven teokset mitään suuren yleisön hittikirjoja ole, ja varmaan sen vuoksi ovat jääneet hieman unohduksiin, mutta kokemusten psykologinen, analyyttinen käsittely tuntuu myös sellaiselta, että teokset kestävät aikaa. Samana päivänä, kun luin tämän, olin myös kuuntelemassa keskustelutilaisuutta tekoälystä, jossa nousi siihen liittyen esiin myös nykyaikana erityisesti nuorilla esiintyvä eristäytyminen, suljettujen mentaalikuplien houkutus ja vaikeudet todelliseen inhimilliseen kanssakäymiseen, ja vastaavassa solmussa Ponttokin etsii avainta...

Mats Traat - Vilukko

Taas poimitaan minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita, mutta kun virolainen kirjallisuus on viime aikoina kiinnostanut. Mats Traat kuuluu samaan sukupolveen kuin mm. Kaplinski, Unt ja Valton, ja teoksia on näköjään muutama tullut suomeksi, moni tässä Neuvostokirjallisuutta-sarjassa (tämän kääntäjänä Eva Lille).

Vaan onpa surumielinen kirja. Ra on kirjailija, jonka pieni poika on kuollut tapaturmaisesti, ja suruaan lääkitäkseen hän haluaa uppoutua työhön. Eräs ystävänsä, sovhoosin agronomi, kutsuu hänet perheensä luo asumaan, mutta uudessakin ympäristössä historiallinen tarina 1200-luvun liiviläisistä etenee kovin takkuisesti, ja toisaalta maatilalla on pysähtyneisyyden ajassa omat murheensa, resursseja on vaihtelevan heikosti ja työntekijöissä paljon riitaisuutta ja välinpitämättömyyttä, mistä seuraa lisää huolta ja murhetta...  

Tässäkin ammennetaan Viron varsin hankalasta historiasta, alkaen 1200-luvun saksalaisten ristiretkistä jossa maa otettiin valtaan (keskeisenä henkilönä Augustinus eli Akke, liiviläispoika joka otettiin vastoin tahtoaan saksalaisten panttivangiksi, käännytettiin kristityksi ja joka myöhemmin palaa pappina liiviläisten joukkoon, etsien asemaansa ja paikkaansa tässä historiallisessa myllerryksessä). Ja sittemmin Akken liiviläisten heimo on kuollut sukupuuttoon, ja melkein muutkin, ja rivien välissä tätä peilataan sitten nykyaikaan, venäläisiin ja koko Viroon...tavallaan yllättävää että tällainenkin kirja on ilmestynyt tässä Neuvostokirjallisuutta-sarjassa, koska kritiikki neuvostojärjestelmää vastaan on kyllä hyvin luettavissa (no, wikistä huomaan että tästä julkaistiin näköjään Virossa sensuroimaton painos 1990, eli siinä lienee aiheesta vielä enemmän).

Ja jännästi tämä on monilta osin varsin viehättävän idyllinenkin teos, mutta silti murheen ja melankolian juonne kulkee läpi kirjan... 

Matti Järvinen (toim.) - Musta paholainen

Jokunen vuosi sitten luin antologian Synkkä satu, kokoelmallisen vanhoja suomalaisia kauhutarinoita: Nysalor-kustantamon pääjehu Matti Järvinen oli koonnut 1900-luvun alkupuolelta vanhoista lehdistä ja muista lähteistä kauhun piiriin kuuluvia tarinoita. Osa kirjailijoista olivat nykyäänkin kuuluisia, osa ehkä aikanaan tunnettuja mutta bibliografioiden maininnoiksi jääneitä, ja jotkut, erityisesti tunnistamattomien nimimerkkien taakse jääneet, ovat lähes tuntemattomia. Kokoelma oli sen verran mainio, että nappasin nyt luettavaksi sen eräänlaisen jatko-osan, tai samalla periaatteella tehdyn toisen kokoelman. 

Muutama sama kirjailija on päätynyt tähänkin kirjaan, ja joitain uusia on myös mukana...mutta täytyy kyllä todeta että kuratointityö tuossa ensimmäisessä kokoelmassa oli ehkä sen verran onnistunutta, että tässä täytyi jo tyytyä vähän heikompaan tasoon. Toki Topelius osaa yhä tarinoida, Aarnio, Onni W. Arima ja Konrad Lehtimäki pitävät puolensa ja Kailas on Kailas, mutta silti, ei näiden tarinoiden valikoima taida mitenkään loputon olla.

Kuten esipuheessa huomautetaan, kauhukirjallisuutta ei kovin genretietoisesti 1900-luvun alkupuolella varsinaisesti edes tehty, joten tyylilajina on paljon kansantarinamaisia kummitusjuttuja fiktiomuotoon sovitettuna, ja myös joitain ihmesatuja joissa nyt sattui olemaan vähän makaaberimpi henki. Toki mukana on myös jonkin verran eksotiikkaan vetoavaa pulppia (mm. A. Emil Virtasalo ja Unto Koskela) ja sitten se Kailaan ekspressionistinen tunnelmapala...

Oma kiinnostava sivujuonteena näissä on ollut vasemmistolehdissä julkaistut tarinat, joissa aatteen, moraalin ja oikeudenmukaisuuden teemoja esitetään hyvinkin räväkällä kauhukuvastolla (tässä mm. Hilda Tihlä). Kristillisillä puolilla ehkä innokkain helvettimaalailu on jo jäänyt taakse (tai se ei Suomessa edes purkautunut kaunokirjallisesti), mutta kyllä tämä muissakin aatteissa voidaan käyttöön valjastaa...mutta kauhufiktion vahva moraalinen ulottuvuus on omalla tavallaan hyvin kiinnostava piirre, ja kun se tuodaan läpi näinkin selvästi (joillekin muille moinen osoittelevuus ja tendenssikirjoittaminen on ehkä myrkkyä).

Nysalor-kustantamo on muutenkin kunnostautunut alalla, julkaisten runsaasti sekä uudelleentoimitettua vanhaa että uutta spefiä, genrerajoja reippaasti venyttäen. Kaipa laajasta valikoimasta tulee tänne lisääkin poimittavaa...

Helmet-haasteessa yksittäisillä novelleilla saisi monenlaisia haastekohtia täyteen, mutta kun tällainen vanhempi kaunokirjallisuus pohjautuu romantiikan ajan taiteeseen, niin laitanpa kirjan kohtaan 7. Romanttinen viihdekirja. 

Lassi Nummi - Keskipäivä, delta

Ei ole tullut aiemmin Lassi Nummen tuotantoakaan luettua, vaikka muistankin näitä suositellun, kun pieni ikuisuus sitten aloitin runonlukuprojektiani...mutta parempi myöhään.

Tämän teoksen runot muodostavat laajan sarjan, jossa runollinen minä perheineen matkustaa Tonavalla, lähellä tämän suuta (eli ainakin Romaniassa): oletan että runoilija itsekin niin teki, ja että kuvatut impressiot perustuvat kokemuksiin, vaikka tarkemmista yksityiskohdista vaietaankin. 

Teoksen runoissa näkyy modernismi luonnollisen kielen ilmaisulla. Ei tosin sen minimalistisemmissa muodoissa: ennemmin havainnoissa on teemaan sopivaa raukeutta, turistin runsasta mutta leppoisaa ja hieman irrallista havainnointia ympäristöstä ja kanssamatkustajista. Ja samalla nähdyn ja koetun havainnointi yhdistyy laajempaan historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiin, nykyhetken läpi näkyvät antiikin, Goethen ja Manet'n ajat tai toisinpäin, nykyhetkeä katsotaan myös noiden läpi. Ja tuosta ristiriitaisesta halusta liittyä kulttuuriseen jatkumoon ja samalla irtautua siitä tulee oma kiinnostava jännitteensä...

Viehättävä teos: yksittäiset runot eivät nouse niin esiin mutta näistä tulee tunnelmallinen kokonaisuus. Ja Helmet-haasteessa tällä voi ottaa kohdan 25. Matkakertomus

(ote)
Olen nähnyt pelikaanin eläintarhassa
ja täytettynä. Oikeastaan se ei ole mikään kaunis lintu,
suhteeton nokka tekee siitä pikemminkin karikatyyrin -
olemuksessa on liikanaista arvokkuutta
ikäänkuin se ilvehtisi tarullisille käsityksille,
      vertautuville merkityksille:
pelikaani ruokkii poikasiaa sydänverellään,
pelikaani on uhri ja vapahtaja, ja ties mitä vielä,
      ja lopuksi, tietenkin, seksuaalisymboli.

Haluan muistaa ja unohtaa kaiken
ja katsella pelikaania an sich,
      vailla ylimääräisiä merkityksiä
minä tahdon nähdä pelikaanin. 

      Olemme jo lähellä,
etenemme nyt hyvin hitaasti.
Matkaa ehkä neljäkymmentä metriä,
ehkä vähemmän.
Ne ovat isoja, sen tiesin,
valkeita, sen tiesin,
nokka on iso, sen tiesin

- onko mitään, mitä en tiennyt?

Jokin veneessä kolahtaa. Jotakin tapahtuu edessämme, sivullamme. 

Françoise Sagan - Sydämen vartija

Taas hieman Françoise Sagania: sekalaisia kirjojaan olen lukenut aiemmin, ja niistä yleisesti ottaen pitänyt, eli kirjailijalla on toki muutakin lukemisen arvoista kuin se esikoisromaani Tervetuloa ikävä.

Mutta samalla on toki todettava, että aika lailla kirjoissaan on samoja tuttuja piirteitä, Sagan on usein kirjoittanut melkein samaa kirjaa pienillä variaatioilla, mutta kuten todettu, se on kirja josta olen pitänyt. Tällä kertaa tosin tehdään isompi poikkeus, ranskalaisen tyylikkään eksistentialististen ihmissuhdehapuilujen kuvauksesta hienovireisen ilkikurisesti tehdäänkin hyppäys Hollywoodiin, ja tyylilaji on enemmän mustan huumorin värittämä satiiri (suom. Kalevi Nyytäjä).

Päähenkilömme Dorothy on aiemmin näytellyt joissain elokuvissa, pienimuotoisen menestyksekkäästi, ja nyt päälle nelikymppisenä on siirtynyt käsikirjoituspuolelle, ja siinäkin pysyy toki piireissä vaikkei ihan valovoimaisimpana. Mutta kerran hänen tielleen osuu (kirjaimellisesti, auto-onnettomuudessa) Lewis, nuori ja varsin kaunis ja omalaatuinen mies: Lewis loukkaantuu lievsti, ja Dorothy ottaa tämän taloonsa asumaan toipumisajaksi...ja kun mies toipuu, ei hänellä olekaan halua lähteä. Lewis herättää toki huomiota kuvauksellisuudellaan, mutta hänen ja Dorothyn suhde ei suinkaan ole sellainen mitä kaikki kuvittelevat, mutta ei Dorothykaan oikein tiedä mistä tässä on kyse...

Omalaatuista ihmissuhdevääntöä on toki siis tässäkin ja tietyllä tavalla Dorothy on toki aika lailla kirjailijalleen tyypillinen hahmo, mutta Hollywoodille irvailu on suorempaa ja toisaalta jotkut juonenkäänteet ovat sen verran omalaatuisia, että ihan tekstin perusteella en olisi sokkotestissä arvannut Saganin kirjaksi...ja vaikka tämän sujuvasti luinkin, pysyisin silti mieluummin siellä Pariisin vasemmalla rannalla. Kirjan kansi on varsin jännä kuitenkin, ja tavallaan sopiva epämääräisen uhkaavana, vaikka kirja enemmän satiiri onkin.   

Pyhän Franciscuksen kukkaset

 

Vaikka klassikkohaaste oli jo viime viikolla, niin sopivaa kirjallisuutta luetaan muutenkin. Tänä vuonna vietetään pyhän Franciscus Assisilaisen juhlavuotta, kun on kulunut 800 vuotta tämän taivaallisesta syntymäpäivästä, ja sen johdosta tästä aihepiirin klassikosta on otettu uusintapainos.

Franciscus oli huomiotaherättävä henkilö jo eläessään, ja kuoltuaan hänet tunnustettiin hyvin nopeasti pyhäksi, ja hyvin vauhdikkaasti ilmestyi myös ensimmäiset hagiografiset elämäkerrat, mm. Tuomas Celanolaisen ja Bonaventuran. 1300-luvun alkupuolella ilmestyi myös fransiskaaniveli Ugolino di monte Santa Marian legendakokoelma Actus beati Francisci et sociorum ejus, ja muutamaa vuosikymmentä myöhemmin sen valikoitu italiankielinen käännös, I fioretti di san Francesco (kääntäjä tuntematon). Tästä italiankielisestä versiosta tuli sitten suosittu hengellinen lukemisto, ja Petrarcan ja Boccaccion aikalaisena myös italiankielisen kirjallisuuden varhaisia merkkiteoksia, ja asemansa fransiskaanisen hengellisyyden merkkiteoksena se on säilyttänyt tähän päivään asti. Seppo Teinosen suomennos (mainioine johdantoineen ja viitteineen) ilmestyi neljäkymmentä vuotta sitten, ja liikkunee divareissa harvakseltaan ja hyvään hintaan, ja tähän uuteen painokseen on liitetty paavi Leo XIV:n kirje 800-vuotismuiston johdosta.

Mikään perinteinen elämäkerta tämä ei ole, vaan sarja lyhyitä anekdootteja, legendoja ja kertomuksia mitä Franciscukselle ja tämän seuraajille tapahtui: varsin suuri osa tarinoista käsittelee siis muita varhaisia fransiskaaneja, vaikka Franciscuksen ominainen hengellisyys onkin jatkuvasti läsnä. Yhtenä keskeisenä ideana kirjassa on nimenomaan esittää Franciscuksen esimerkillinen ja erittäin pitkälle viety Kristuksen seuraaminen, imitatio Christi, ja tähän kuului myös ajatus että kuten Jeesus kokosi ympärilleen opetuslapset, samoin Franciscus kokosi seuraajansa, ja tämä yhteys tuodaan selvästi ilmi. Anekdoottien sarja ei siis kuitenkaan ole kronologinen eikä täydellinen, eli tämänkin seuraksi lienee hyödyksi tuntea muusta lähteestä Franciscuksen elämänvaiheet ja ehkä vähän myös aikakauden historiaa...

Keskiaikaisissa hagiografioissa korostetaan varsin usein monenlaisia ihmeitä joita pyhimys tekee, ja joskus ihmeitä suorastaan ylikorostetaan: joistain aikakauden pyhimyselämäkerroista mainitaankin, että niiden toimitusvaiheessa tuli kommenttia että mukana ei ole tarpeeksi ihmeitä, niitä pitää lisätä. Ja nykylukijalle monet tällaiset voivat olla aika rasittavaa ja tylsääkin luettavaa, kun pyhimyksen luonteenpiirteet ja elämänvaiheet, elämänmuodon ja vision pyhyys saattavat jäädä kokonaan sivuun ihmekatalogin alle. Tässäkin teoksessa toki ihmelegendoilla on oma osuutensa, mutta maltillisissa määrin, ja toisaalta Franciscuksen persoona ja tälle ominainen hengellisyys tulee kyllä myös esiin, mikä onkin varmasti edesauttanut teoksen jatkuvaa suosiota ja relevanssia. 

Joskus on luonnehdittu pyhimyksiä henkilöiksi, joilla on niin voimakas ja erityislaatuinen uskonnollinen visio että se muuttaa heidän koko elämänsä uudenlaiseksi, ja ei vain heidän omaa elämäänsä, vaan vision ja sen toteutumisen väkevyys voi olla ohjaavana esimerkkinä myös muille ihmisille, muissa ajoissa ja konteksteissa (pyhän Antoniuksen elämä teki vaikutuksen Augustinukseen, Äiti Teresalle antoi sysäyksen Lisieux'n Teresan hengellisyys...), ja tässä mielessä Franciscus Assisilainen on eittämättä huomattava pyhä: hänen oma elämänsä todellakin mullistui, ja tämä mullistus ja sitä ohjaava hengellisyys on ollut tärkeänä esimerkkinä lukuisille muille. 

Franciscuksen esimerkissä korostuu usein nimenomaan persoona, henkilökohtainen elämäntapa ja malli, teoissa näkyy sama kuin sanoissa. Joskus tätä on hieman kritisoitukin, että Franciscus itse teki hyvinkin monenlaisia asioita, joten seuraajiensa keskuuteen jäi myös paljon eriäviä näkemyksiä että millainen se seurattava esikuva ja elämäntapa nyt oikeasti pitäisikään olla, ja seuraavissa sukupolvissa sääntökuntaan tuli myös hajaannusta joka johti joskus myös keskinäiseen riitelyyn oikeasta perinnöstä. Tähän viitataan myös kirjan esipuheessa, ja kirjan tekijä itse vaikuttaa olevan varsin maltillisella ja sovittelevalla linjalla näiden kiistojen keskellä.

Toisaalta tällaista monimuotoisuutta kuvastaakin varmaan hyvin anekdoottikokoelma yhtenäisen teoksen sijaan, jälkimmäisessä kun pitää kohde saattaa jonkinlaisee muottiin. Franciscuksen hengellisyys ja siitä johtuva elämäntapa on eittämättä epäkonventionaalinen ja radikaali suhteessa tämän maailman yleisesti hyväksyttyihin ja maailmaa kahlehtiviin normeihin, ja tämän epäkonventionaalisuuden iloisuus välittyy näissä tarinoissa usein näkyvänä huumorina, mutta huumorin mukana välittyy tietysti myös aimo annos viisautta. Ja tällaisena tämä teos, ja Franciscus Assisilainen seuraajineen, ovat olleet inspiroivia sydänkeskiajalta tähän päivään saakka (mainitsen vaikka parin vuoden takaisen runokokoelman, jonka luin muutama kuukausi sitten, tai edellisen paavin nimivalinnan, esimerkkejä riittää)