Esko Miettinen - Suomalainen pyhiinvaellus

Ensimmäistä kirjamessuostosta aloinkin lukea samantien: vuoden kristillinen kirja -palkinnon ehdokkaista tämä oli yksi kiinnostava (ja ei vielä tuttu): vasta lukiessa tuli mieleen että olenhan Esko Miettiseltä lukenut aiemmin jo kirjan Velhon uskontunnustus. 

Tässä kirjassa reissataan Suomea ristiin rastiin, vieraillaan paikoilla joissa ovat vaikuttaneet historialliset merkkihenkilöt, tai joissa on tapahtunut jotain merkittäviä käänteitä, tai joissa on poikkeuksellisen kiinnostavia kirkkoja tai kirkkotaidetta, ja näiden kautta mietiskellään sitten syntyjä syviä, pyhiä henkilöitä ja paikkoja, onko sellaisia, miltä ne näyttävät, mistä tunnistaa, mitä ne kertovat uskosta, ihmisistä, historiasta.

Koko pyhiinvaelluksen käsite tietysti pitää haastaa: puhuisiko mieluummin vaikka matkailusta tai turismista, joka nyt sattuu keskittymään vierailuihin jonkun merkittävän historiallisen kristityn oleskelupaikkaan tai muistomerkille, ja joissa ehkä koetaan jotain syvempää ymmärrystä, jos koetaan. Ja toisaalta, millä tavalla tuo ei sitten olisi juurikin pyhiinvaellusta? 

Ja mitä ne pyhät sitten ovat? "Kun luterilaisissa Tunnustuskirjoissa sanotaan, että pyhimyksiä ei saa palvoa, mutta heidän esimerkkiään pitää seurata, se tuntuisi sopivan hyvin tähän Aholansaaren ydinkohtaan." Katolisessakin teologiassa toki pidetään kiinni, että pyhimyksiä ei palvota, joskin näiden kunnioitus ja esimerkit ja se pyhien yhteys ovat enemmän esillä. Mutta pohjaa samanmielisyydelle kyllä siis on, ja olemassaolevan välimatkan yli Miettinen tässä hieman kurkotteleekin. 

Tuota ekumeenista ulottuvuutta arvostan, ja kiinnostavaa että aihetta lähestytään kuitenkin selkeän luterilaisella painotuksella. Miettinen osallistuu katolilaisen ryhmän kanssa kesäkuiselle Pyhän Henrikin pyhiinvaellukselle Köyliönjärven Kirkkokarille ja Valamo mainitaan, mutta suurin osa kohteista tulee kuitenkin protestanttisesta kontekstista, mm. 1700-1800-lukujen herätysliikkeissä mutta 1900-luvun teologit ja esirukoilijat ovat myös hyvin edustettuina. Ja kirkkotaidetta ja -arkkitehtuuria on esillä keskiajalta moderniin. 

"Lapinlahtelaiset ovat näköjään päättäneet pitää kiinni Telppäsniityn perinnöstä. Ymmärrettävää: ei joka pitäjässä sentään ole ihmettä tapahtunut. Nämä maalaukset vaikuttavat minuun voimakkaasti, koko loppupäivän on juhlallinen olo.
En tosin tullut tänne taidenäyttelyyn, tulin katsomaan muistomerkkiä ja salaperäistä lapinlahtelaista pellonlaitaa. Paikan henki tuntuu kuitenkin siirtyneen maalauksiin. Niissä paikallinen helluntai on jatkuvasti nykyisten ihmisten nähtävissä."

Myönnän että oma luterilaisen kirkkohistorian tuntemukseni on aika ohutta, joten joistain paikoista ja henkilöistä en muista edes kuulleeni (kuten vaikkapa tuosta Telppäsniitystä) ja osan henkilöistä tiesin vain niminä osaamatta yhdistää näitä mihinkään tai erottaa toisistaan (Paavo Ruotsalainen oli sentään tuttu). Vaan todetaan yleisemminkin joidenkin henkilöiden jääneen yleisestikin jokseenkin unohduksiin, vaikka eivät sitä ansaitsisi, ja toisaalta Miettinenkin on tähän valinnut vain muutamia kymmeniä kohteita ja monta muuta paikkaa jäi kirjassa näkemättä...

Jotain opin kuitenkin, ja hieman alkoi houkuttaa vierailut muutamille paikoille. Ja keskeisenä ideana tuntuukin olevan myös historiallisen, maantieteellisen ja kokemuksellisen ymmärryksen yhdistyminen. Ja kun mm. kristinuskossa tavataan ajatella luomakuntaa lävistävän jumalallisen transsendenssin, ja ikuisuusnäkökulmakin on vähänniinkuin sisäänrakennettu, niin tietty valmius yhdistää nuo on olemassa. Joten ehkä sitä kannattaakin seurata rohkeasti, lähteä kokemaan, etsimään ja katsomaan mitä kohteita mistäkin löytyy.

Kirjassa vilahtaa Emil Anton, jonka samanhenkinen Katolisempi kuin luulit -kirja tuli tästä mieleen: siinä annetaan myös paljon paikkakuvauksia ja matkavinkkejä katolilaisesta näkökulmasta. Miettinen ei tee opaskirjaa, henkilökohtainen reflektio on näkyvämmässä osassa, mutta samaa ideaa tässä on luterilaisesta näkökulmasta. Millaisia sosiaalis-psykomaantieteellisiä karttoja sitten muista kulttuurisista konteksteista nousisi, mitä tärkeitä paikkoja ortodoksit, tai helluntailaiset, tai muslimit, tai kommunistit, tai romanit, tai punkkarit jne haluaisivat nostaa esiin... 

Miellyttävä lukea, herätti ajatuksia, jakoi tietoa ja ymmärrystäkin, siinähän on hyvän tietokirjan aineksia. 

Helsingin kirjamessut - sunnuntai 26.10.

Sunnuntaina suunnataan taas kirjamessuille. Lauantai oli perinteisesti se kovimman yleisömäärän päivä, ja ilmoituksia tuli jo, että yleisöennätys on tehty, sadantuhannen kävijän raja rikottu, eli on varmasti ollut todella täyttä. 

Sunnuntaina oli taas hieman rauhallisempaa, minusta vähemmän väkeä kuin perjantainakaan, ja tunnelma muutenkin hilpeän rauhallinen (noin suhteellisesti ottaen).

Aamupäivällä taas kevyttä haahuamista. Huomasin että ne antikkakirjat, jotka oli jättänyt ehkä-moodissa vielä ostamatta, olivat kadonneet, joten selvästikään korkeammat voimat eivät halunneet niitä minulle: ilahduttakoot sitä jotakuta muuta.

Ensimmäisessä nähdyssä ohjelmassa Petra Maisonen, Hanna Weselius ja Satu Vasantola puhuivat Suurteoksia III -kirjasta. Yleensä ennen ohjelmien alkua keskustelijat, no, juttelevat keskenään, tällä kertaa luettiin kirjaa, ja mieleen tulikin että olisi hauska idea että jossain "keskustelussa" sisältö olisi juuri tuo, panelistit ihan vaan istuisivat lavalla lukemassa.  

Kyllä toki myös puhuttiin: Weselius ja Vasantola puhuivat kirjoista, joista olivat tuossa teoksessa kirjoittaneet (Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani ja Mannerin Kävelymusiikkia virtahevoille), kirjan muista teksteistä ja kirjasta ylipäänsä. Todettiin että se on tarpeellinen, niin huomioimaan ja nostamaan naiskirjailijoita ja tätä kautta haastamaan kaanonia, kuin myös käsittelemään kunkin tärkeiksi kokemia kirjoja kokemuksellisuuden kautta ja tuomaan eri näkökulmia. Weselius mainitsi, että jos mieskirjailijat kirjoittaisivat samanlaisen kirjan mieskirjailijoista, niin kyllä hän sen haluaisi lukea (ja kun itseäni kiinnostaa vaihtoehtoiset kaanonit, niin pitchaan taas ajatuksen kirjasta, jossa mieskirjailijat nostaisivat esiin naiskirjailijoita tai naiskirjailijat mieskirjailijoita, ihan vaan että ketä nostettaisiin esiin ja miten näitä nähtäisiin).

Mainitsen tässä kohtaa myös että tämä ja seuraava keskustelu käytiin Töölö-lavalla, joka oli ääniteknisesti paljon hankalampi kuin muut joissa olin: hivenen vaimeampi oma äänentoisto ja enemmän taustahälyä, erityisesti lähellä olevalta Senaatintori-lavalta... 

Seuraavaksi taas käsittelyssä kirja, jonka olin jo lukenut, Vesa Haapalan runoteos Maallisten ilojen puutarha. Haapala kertoi teoksesta ja Boschin maalauksesta, joka sen pohjana oli, huomioiden mitä piirteitä taulussa oli ja myös omista työmenetelmistään joilla kirja työstyi...en tiedä tuliko tuossa mitään mullistavia salaisia avaimia, joilla kaikki selkenee (ei se ole sellainen maalaus eikä kirja), mutta houkutti kyllä palaamaan taas kirjan äärelle...

Seuraava nähty keskustelu oli Töölönlahdella, aiheena Blogistanian kirjapalkinnot. Amma haastatteli kaksinkertaisia voittajia Anni Kytömäkeä ja Leena Paasiota sekä ensimmäisen palkinnon 15 vuotta sitten emännöinyttä Sallaa (ja yleisössä oli ihan hyvin edustettuina ihmisiä jotka vuosien varrella ovat jossain roolissa palkinnon parissa toimineet).  

Sitten vaelsin yläkertaan Lonna-saliin: ensin Laura Kuivalahti, Marika Riikonen ja Salla Simukka puhuivat lasten- ja nuortenkirjallisuusjournalismista, sen merkityksestä ja tekemisestä. Kyllä, sitä tehdään ensisijaisesti samalle kohdeyleisölle kuin muutakin kulttuurijournalismia (eli aikuisille), kyllä, se vaatii pätevyyttä ja ymmärrystä lajityypeistä, konteksteista jne (eli se, että toimittajalla on lapsi, harvoin yksinään pätevöittää) ja kyllä, olisi hyvä olla muitakin tulokulmia kuin huolipuhe "kun nuoret eivät lue" (minkä toistaminen on ennemmin vastajournalismia). Ja vaikka kirjasome huomioikin, niin lanu-kirjallisuuden pitäisi näkyä myös muissa medioissa. 

 

Samassa salissa perään tuli palkinnonjako: vuoden kristilliseksi kirjaksi oli kahdeksan esiraadin valitsemaa ehdokasta, ja valitsija Anna-Stina Nykänen kiitteli ehdokkaiden monipuolisuutta: monenlaiset lajityypit ja aiheet olivat edustettuna, ja ihan vain tärkeyden ja kiinnostavuuden perusteella mikä tahansa, mutta lopulta valinta päätyi Lari Launosen kirjaan Poikani, elä vielä ensi talvi. 

Messuilla ja netissä oli käynnissä myös yleisöäänestys, ja yleisön suosikiksi nousi Arto Hankilanojan Ex-Criminals.

En ole voittajakirjoja lukenut, ehdokkaista pari muuta oli tuttuja (Johanneksen ilmestyksistä olen blogannut, yksi ehdokaskirja on juuri kesken ja ilmestynee blogiin lähitulevaisuudessa) mutta onnittelut voittajille.

Myöhemmin iltapäivällä seurasin vielä yhtä ohjelmaa, mutta kun se kuului myös kategoriaan "kaikki puhujat eivät ole kokeneita esiintyjiä", pääasiallinen puhuja ei käytännössä käyttänyt mikrofonia lainkaan, niin en saanut mitään selvää mitä sanottiin...ja ehkä vielä olisi ollut jotain hivenen kiinnostavia juttuja myöhemmin, mutta iltapäiväinen väsymys alkoi painaa, joten päätin lähteä kotiinpäin.

Ohjelmanumeroiden välillä tuli taas nähtyä tuttuja ja päädyttyä juttusille myös ennestään tuntemattomien messuvieraiden kanssa, mikä on aina hauskaa (messujen aikana tuli skipattua ainakin pari potentiaalisesti kiinnostavaa ohjelmaa ihan vaan kun oli kiinnostavia omia juttelutuokiota käynnissä ja katseltua paljon kiinnostavia kirjoja: muutamia tuli mukaan (messuvieraat kuulemma ovat ostaneet keskimäärin 4.5 kirjaa, itse nostin hieman tuota keskiarvoa) ja muutamasta muusta laitettiin nimi mieleen jos ne hakee sitten vaikka kirjastosta.

Ja paljon kiinnostavaa kirjapuhetta, on tässä aineksia paneutua taas siihen olennaiseen, eli lukemiseen ja kirjallisuuden kommentointiin somessa ja muuallakin.

Helsingin kirjamessut - perjantai 24.10.

Tänään en ehtinyt kirjamessuille, koska oli muita tekemisiä. Mutta kerrataan sitten mitä eilen tapahtui.

Aamulla aloitetaan taas reippaasti, vaikka huomattavampia tärppejä ei ohjelmassa ollutkaan: sehän tarkoittaa sitten hyvää aikaa koluta antikvariaattiosastoa. Ihan vaan kiinnostavaa lukemista en nyt etsinyt, kun sitä tuntuu nyt olevan muutenkin, mutta mielessä oli kyllä sekalainen joukko nimikkeitä jotka houkuttaisivat, jos sopuhinnalla vastaan tulevat...no, kovin runsas ei saalis ollut: huomaan ongelmaksi, että monet minua kiinnostavat nimikkeet ovat kohtalaisen harvinaisia, mutta samalla sellaisia ettei niillä ole niin paljoa kysyntää, joten divarit eivät välttämättä pidä niitä edes valikoimassa (ja ne muutaman poikkeukset eivät liiku sopuhintoihin). Marginaalisemman kirjallisuuden esiinkaivuu kiinnostaa, mutta on siinä myös haasteensa.

No, yksi etsitty teos löytyi, pari muuta jätin vielä väliin, katsotaan jos ne ovat yhä paikalla sunnuntaina että mitä teen (kuten sanottu, nämä eivät ole niitä kysytyimpiä teoksia eli uskallan myös jättää kaupanhyllylle odottamaan).

Antikkaosastolla seikkailun välissä kävin kuuntelemassa Antti Kylliäistä puhumassa hyveistä ja arvoista: itsekin olen sen verran tomisti, että hyve-etiikka ja arvojen ohjaavuus ovat minusta hyvinkin kannatettavia tapoja toimia elämässä ja maailmassa, ja Kylliäinen lateli ihan testattuja tuloksiakin mitä tapahtuu vaikkapa lastentarhassa, jossa eettinen opetus painottuu hyveisiin (tulos: hyvä, tehkää näin). Ja toisin kuin Aristoteles ajatteli, hyveitä voi harjoitella myös aikuisena...ja tälle olisi tilausta, koska arvot ovat selvästikin nyky-yhteiskunnassa pahasti hakusessa. 

Vaan tietysti pitäisi pystyä olemaan rehellinen, että homma oikeasti toimisi: voihan niitä kivalta kuulostavia arvoja nimetä jos siitä tulee hyvä mieli, mutta jos ne jäävät vain sanahelinäksi joka ei oikeasti ohjaa tekemisiä, niin mitä sillä tekee...joten vaikka Kylliäinen peräänkuulutti nimenomaan yhteiskuntaa määrittämään arvonsa ja hyveensä, niin en luottaisi ainakaan poliitikkojen kykyyn oikeasti toteuttaa tuota. 

(mainitsen myös, että haastattelijalla on petraamista aristoteliaanisessa haastattelija-hyve mikkitekniikassa, tämän puhetta oli tosi vaikea kuulla; onneksi Kylliäinen hallisti tämän paremmin). 

Katsoin niitä viimeisiä antikoita läpi, pidin pikaisen lounastauon ja sitten kuulemaan Pekka Järvisen ja Wille Riekkisen esitystä. Nämä oli laitettu yhteen puheslottiin, mutta olivat päättäneet hoitaa tämän erikseen, eli ensin Järvisen kymmenen minuutin monologi ja sitten Riekkisen lyhyt haastattelu. Messujen ikuisuusongelma on tuo ohjelman todella tiivis mahdutus, käytännössä kaikille on varattu se 22 minuuttia puhumiseen, ja siinä ajassa ehtii ehkä jotenkuten yksi puhuja puhumaan yhdestä kirjasta, mutta kaikissa laajemmissa keskusteluissa tai kirjailijapareissa lisäajalle olisi varmasti vielä puhuttuvaa...

Noniin, Järvinen puhui mielestä ja identiteetistä, kritisoiden kaiken psykologisen ja henkisen toiminnan redusoimista neurologiaan ja aivopuhetta, kuinka aivot tekevät meille sitä ja tätä, ne on aivot jotka valitsevat meille sohvamakoilun juoksulenkin sijaan...

Riekkinen puolestaan puhui eskatologiasta, vastuusta, rakastamisesta, tässä-ja-nyt-hengessä, haastaen joitain suosittuja opinkappaleita...tjooh: osin olen samaa mieltä että kaukaisuuteen projisoidun eskatologian, kuolemanjälkeisen elämän ja kohtalon, viimeisen tuomion yms. merkitystä ei kannata ylikorostaa, antaa niiden pitää huolta itsestään (ja kun olen ajautunut keskusteluihin joissa toinen osapuoli on niin kovin kiinnostunut noiden pohdiskelusta, yritän yleensä hillitä spekulointeja, ja olenhan usein pitänyt esillä että ei esim. Johanneksen ilmestys kerro mistään tulevasta apokalypsista, vaan se puhuu maailmasta tässä ja nyt). Eli lähtökohtani on kyllä preesens-eskatologian puolella.

Vaan samalla suhtaudun epäluuloisesti kovin abstraktoituun, ilmoituksen ja symboliikan hylkäävään uskoon, isolta osin siitä syystä että se latistaa uskon vain yksilön ja Jumalan väliseksi suhteeksi ja näin, ironisesti, sivuuttaa yhteyden muihin ihmisiin, asiaan johon Riekkisen mukaan meidän juuri pitäisikin keskittyä. Ja mietityttää mahtaako kovin abstraktoitu suhde, jossa ei tunnisteta suuntaa horisonttiin, lopulta päätyä hylkäämään myös Jumalan ja keskittymään vain itseen, vaikka kuinka ajattelisi että tekisi toisin (viittaan aiempaan kommenttiin hyve-etiikasta, arvoista ja sen vaatimasta rehellisyydestä).

Onko etäisyyteen suuntautuvan eskatologian hylkäämisessä kyse käsityksen Jumalan oikeudenmukaisuudesta hylkäämisestä? Onko tämä ajatus mielekäs vain valtapositiosta, jossa oikeasti voi toteuttaa itseriittoisesti yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, ja muut kärvistelkööt? 

No, en ole kirjaa lukenut, joten en sen tarkemmin tunne sen argumentaatiota.  

Vähän myöhemmin vaihdetaan salia: tokihan messuilla pitää ainakin yksi kritiikki-keskustelu kuulla, tässä puhujina olivat Maaria Ylikangas, Otso Venho ja Johanna Osvath. Ylikankaan Kriitikistä-kirja olikin tuttu, ja keskustelunaiheena siitäkin tuttu kritiikin merkitys, tällä kertaa erityishuomion kohteena negatiivinen kritiikki ja sen oikeutus. 

Vaan kun juuri ennen tämän alkua olin maininnut yleisössä vieressäni istuvalle Tarukirja-Margitille, että seuraamissani ohjelmissa on äänentoisto ollut varsin onnistunutta, hyvin erottuvat puheet taustahälystä (kuten mainittu, minulla on heikentynyt kuulo, joten tuo ei ole mitenkään selviö), niin tässä on todettava että kriitikot eivät ole esiintyjiä, ja keskustelusta oli minulla todella vaikea saada selvää, artikulaatio oli usein hukassa. Toivottavasti muut saivat tästä enemmän irti.   

Yksi ulkomainenkin kirjailijavieras saatiin mukaan omaan ohjelmaan: Tiit Aleksejevia haastatteli Tapio Koivukari. Aleksejev naureskeli että suomalaisissa kirjamessuissa on se hyvä puoli, ettei kukaan ihmettele miksi virolainen kirjailija kirjoittaa historiallista romaania Lähi-Idästä, kiitos Mika Waltari: joskin Aleksejev on oikeasti elänytkin pitkään nyt-jo-neliosaisen ristiretkitrilogiansa seutuvilla, eli jonkinlainen yhteys on olemassa. En ole lukenut, mutta vaikutti kiinnostavalta (ja jatkona torstaipostaukselle, tänä vuonna on tullut laitettua voisi-lukea-muistilistalle paljon virolaisia...ihan kaikki ei ehkä konkretisoidu, mutta jotain varmasti).

Tämän jälkeen suuntasin Töölönlahti-lavan suuntaan. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, oli yllätys että kirjasome-painotteinen lava oli noin suuri, mutta niin vain Kirjasomen trendiraportti-keskustelu oli vetänyt yleisön ihan täyteen niin ettei kaikki mahtuneet istumaan, ja niin minäkin haahusin sitten hieman muualla (ja ottaen huomioon aiemman huomion marginaalien koluamisen kiinnostavuudesta, olisin varmaan tulkinnut ne trendiraportin huomiot asioina, joita en sitten ainakaan tee).

Ja seuraavakin keskustelu fantasian ja realismin rajapinnasta (puhujina Katri Alatalo, Vehka Kurjenmiekka, Mari Renko ja Reetta Vuokko-Syrjänen) oli vetänyt istumapaikat täyteen, itse olin kuitenkin päässyt eturiviin (mutta sori, kuvat eivät tässä olleet ollenkaan onnistuneita). Keskustelussa olivat genret hyvin esillä. Ja ovathan ne parhaimmillaan hyviä työkaluja (Kurjenmiekka mainitsi tienanneensa 19-vuotiaana Regina-novelleilla, vaikka oma romanttinen kokemusmaailma oli kovin rajallinen niin genrekonventioilla pääsi kirjoittamisessa pitkälle), ja eri genreillä voi tehdä eri asioita. Fantasia on hyvä koska mitä tahansa voi sattua ja sillä voi etäännyttää teemoissa joiden suora käsittely lukittuisi, mutta realismilla pääsee paremmin iholle kiinni: on eri asia lukea että jossain fantasiavaltakunnassa lapsella ei ole ruokaa kuin että Hervannassa lapsella ei ole ruokaa (ja realismissa ei tarvitse keksiä ja selittää niin paljon millaisessa maailmassa eletään, piirteet ovat lukijalle tuttuja).  

Sitten vielä Hakaniemi-lavalle kuuntelemaan Sini Kangasta puhumassa Ristiretkien historiasta. Lavan juontaja vitsaili ennen esitystä että aihe ei ole kovin someseksikäs, mutta kyllä minä siellä ihan halukkaasti olin paikalla, ja haastattelija Lotta Vuorio huomautti myös, että tekemässään historia-podcast-sarjassa ristiretki-jakso oli yksi suosituimmista, eli ennakkoluuloille ei ole perustetta...

Tämänkin kirjan olin jo lukenut, ja Kangas oli puhujana samalla tavalla välitön kuin tekstinsäkin, asiaa tulee mutta mukavalla populaarin rennolla otteella. Esillä oli kirjan tapaan ristiretki-käsitteen epämääräisyys ja monitulkintaisuus, sen motiivit ja vaikutteet (taloudellinen hyöty ei selvästikään niihin kuulunut, riistoporvari-narratiivi jätetään 70-luvulle). Ja vaikka Suomen historiassa tavataan puhua, ei niistä täällä ainakaan virallisesti oikein ollut kyse, ennemmin eri valtakuntien etupiirien ja valta-asemien kamppailusta joissa uskonto oli enemmän propagandavälineenä kuin todellisena motiivina.

Joskin tuossa aloin sitten miettiä, että miten tässä tapauksessa ymmärretään uskonnollisuus ja vaikkapa kristinuskon jo oleva presenssi, ja onko se ymmärrys sellainen jonka myös silloiset aikalaiset jakoivat tai ylipäänsä mielekäs. Jos esim. esitetään väite, että kristinusko oli jo levinnyt etelä-Suomeen ennen "ristiretkiä", niin millaista tämä väitetty kristinusko oli? Tulkitaanko sellaiseksi ihan vaan Kiesuksen käyttö maagisena amulettina, tai jonkinlainen tiukan henkilökohtainen suhtautuminen jossa merkityksellistä on yksinomaan kunkin henkilön oma käsitys ovatko he kristittyjä vai ei, vai onko täällä toiminut jo jonkinlainen näkyvä kirkkoyhteisö sitoutuneena kristillisiin instituutioihin, oppeihin, rituaaleihin, hengellisyyksiin (ja jälkimmäisistä en muista kuulleeni mistään aikalaisdokumenteista). 

Mutjoo. Kiinnostava ajatus pohdittavaksi oli, että vaikka Levantin suunnassa ristiretket eivät lopulta kovin paljoa jälkiä jättäneet, niin Baltian suunnalla merkitys oli valtava ja kauaskantoinen: olisiko nykyisenkaltaista Viroa (ja sitä kirjallisuutta joka minua nyt messuilla erityisesti kiinnosti) edes olemassa ilman ristiretkiä?   

Ja tämän ohjelmanumeron jälkeen olikin aika lähteä muutaman muun kirjasomettajan kanssa yhteiselle illalliselle. Jossa keskusteltiin esim. millainen olisi mahdollisimman huono kirja. 

Huomenna taas Messukeskukseen!    

Helsingin kirjamessut - torstai 23.10.

Kirjahörhöjen, niin ammattilaisten kuin amatöörien, on taas aika kokoontua Pasilan messukeskukseen: torstaista sunnuntaina vietetään kirjamessuja, ja torstai kuului omaan messuohjelmaani. Laitan siis tänne ensimmâisiä muistiinpanoja mitä tulikaan nähtyä.

Varsinaisen ohjelman ohella keskityin nyt vielä enemmän vaelteluun ja yleisiin impressioihin, varsinainen pöytien ja hyllyjen tarjonta jäi vielä aika kesken. Ja  tuttuja tuli tavattua, ja joidenkin ei-niin-tuttujenkin kanssa juteltua: kirjoista, lukemisesta, Avilan Teresasta, AIsta, Steiner-koulusta...   

Paikalle tulin suoraan ensimmäisten joukossa kello kymmeneltä, ja silmäilin pikaisesti messuhallista ensimmäisiä impressioita missäpäin on lavoja, missä antikat, missä mitä standeja. Vielä oli hyvin väljää, vaikka ensimmäiset koululaisryhmätkin alkoivat saapua...

Ensimmäinen nähty keskustelu käsitteli suomea tieteen kielenä, puhujina Aleksi Hupli, Tuomas Forsberg ja Laura Visapää (ja haastattelijana Tiina Raevaara, ei kuvassa). Aika tuttu aihe ja aika tuttuja latuja keskustelu eteni, suomen kielen käyttö julkaisutoiminnassa, niin tutkimusartikkeleissa kuin tietokirjoissa, on tärkeää mutta kovin niukasti siihen laitetaan resursseja, ja esim. kotimaisille tiedelehdille on vaikeaa löytää toimittajia ja kirjoittajia aiempaan verrattuna...

Onpas Töölönlahden lava iso, viime vuonna somejuttujen yhteydessä oleva lava oli sellainen pienempi ja intiimimpi, tuossa ollaan kunnolla estradilla...

Eli kahdeltatoista olin juttelemassa Kirjaluotsi-Tiinan, Laeticia Söderman-De La Torren ja Elisa Vlahopouloun kanssa lukemisesta eri kielillä. Kai se hyvin meni, yleisöä oli kivasti, saatiin sanottua aika hyvin niitä asioita mitä haluttiinkin vaikka olisi ollut pointteja ja huomioita pitempäänkin keskusteluun...mukava kokemus, ja myös varsin hyvä että tämä tuli näin aikaisessa vaiheessa messuja, nyt voi sitten keksittyä muuhun... 

Välissä kävin viini&ruoka-puolella syömässä pizzaa. Seuraavana ohjelmana sitten Kasper Kylmälä ja Jasmin Hannonen puhuivat vihapuheesta ja poliittisesta riitelystä (haastattelija Iida Siimes). Määritelmät toki mietityttivät. Riidaksi todettiin riittävän että toinen osapuoli hermostuu, molempien ei tarvitse niin tehdä. Vihapuhe todettiin varsin epämääräiseksi ja monitulkintaiseksi käsitteeksi, joka ei ainakaan lakiteknisesti ole pitävästi määritelty. Tästä syystä sitten hieman kiusasi että keskustelussa se tunnuttiin esitettävän selkeästi tunnistettavana ilmiönä, johon reagoiminen ihan vaikka mikään laki ei niin vaatisikaan olisi ongelmatonta: mikä on vaikkapa eriarvoisten valta-asemien merkitys tunnistamisessa ja määrittelyssä: olen aiemmin kommentoinut jo sanan-, ilmaisu- ja julkaisuvapautta, ja mieleen tuli vaikkapa suht tuoreet esimerkit joissa minkäänlaiset maininnat Gazan tilanteesta halutaan määritellä antisemitistiseksi vihapuheeksi...ja esim. joillain digipalveluilla on jo valta suhtautua niihin siten. Puheena olevassa kirjassa tätä määrittelyn problematiikkaa on ehkä enemmän mukana.  

Tarukirja-Margitin vinkistä menin kuuntelemaan Karissa Ketun haastattelua biofiktiosta H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään (haastattelijat Kallion lukiolaisia). Hypatiasta emme loppujen lopuksi paljoa tiedä, ja iso osa siitä mitä on säilynyt, vaikuttaa varsin mytologisoivalta, ja Kettu halusi päästä näiden ihannoivien ideoiden taakse...mutta tietysti kun ei kovin paljoa tiedetä, niin aika paljon on tilaa ehdottaa omia kulkuja. Ihan perinteisen historiallisen romaanin sijaan kirjassa tunnutaan myös käytettävän kokeellisempia kerrontaratkaisuja...vaikutti kiinnostavalta, laitan nimen muistiin (varsinkin kun Hypatiasta itsekin tiedän suunnilleen sen nimen enkä muuta).

Sitten iltapäivällä tuli reipas neljän kiinnostavan keskustelun sarja Hakaniemi-lavalla, eli olin sitten siellä, ja kaikissa oli jollain tavalla esillä messun keskeinen teema sivistys (iloa oli tarjolla vaihtelevasti). Pii Anttonen, Miika Auvinen ja Eppu Wikström kysyvät pelastavatko pienlehdet meidät algoritmilta. Netin algoritmin orjuudesta jossa klikkauksilla ja alustalla ololla (ja mainosten katsomisella) on absouuttinen arvo, sisällöstä viis, ja toisaalta omaehtoisen kulttuurin, kuten vaikka pienlehtien, tekemisestä. Pelastavatko, en tiedä, mutta ainakin pienlehdet ovat tapa rikastua nopeasti (niin ne sanoi). 

Sitten vähän, muttei liian, suurempiin lehtiin, eli kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehdet Voima, Idän tutkimus, Nuori voima, Kultuurivihkot ja Kirjailija kertoivat omasta asemastaan valistuksen ja kriittisyyden kannattajina ja antisivistyksellistä voimista joita kohdataan...ei ole helppoa tärkeän työn tekeminen (en sitten teidä onko Nietzschen esimerkin seuraaminen se paras tie kuitenkaan...)

Parhaiten yleisöä veti keskustelu Kenellä on varaa sivistykseen, puhujina Riina Tanskanen, Marjo Niemi ja Koko Hubara, haastattelijana Vesa Rantama. Paljon oli puheena yhteiskuntaluokat, näkymättömät kynnykset jotka pitävät jotkut ihmisryhmät keskeisten kulttuuri-instituutioiden ulkopuolella, ja sitten ihan näkyvätkin kynnykset, erottelu kenen mielipiteillä on väliä ja kenellä niitä ylipäänsä halutaan kehittää. Ja niin, mitä se sivistys edes oikein on, mitä siihen kuuluu, ja miten sen arvoon on suhtauduttu vaikkapa sodan jälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina ja miten siihen suhtaudutaan nyt (ie. "mitä meille on tapahtunut?") 

Sitten vähän keskittyneempi keskustelu, Sirpa Kähkönen haastattelemassa Juhani Salokannelta uudesta käännöksestä Viron kansalliskirjailijan A.H.Tammsaaren viimeisestä kirjasta Hornanperän uusi paholainen. Luin kirjan joku vuosi sitten englanniksi, mutta onhan se sen verran huikea kirja, että hyvä että saatiin se taas suomeksi markkinoille, lukekaa tekin. Ja puheena oli virolainen kirjallisuus laajemminkin, Tammsaaren muut kirjat, Karl Ristikivi (jonka uusin kirja ei ehtinyt kirjamessuille mutta on tulossa), Jaan Kross, Jaan Kaplinski jne. Ja kuinka pienestä maasta voi nousta niin paljon laadukasta kulttuuria, jolloin nostettiin esiin käsite 'sivistystahto'. Ei se sivistys noin vain itsestään tupsahda, se tulee kun sita tahdotaan ja sitä arvostetaan.

Ja kävinpä pyörähtämässä Viron kustannusyhdistyksen messuosastolla toteamassa että olihan siellä hyllyssä tarjolla useita kiinnostavan oloisia kirjoja, laitetaan muistiin...  

Illalla olin vielä suuntaamassa kuulemaan Taruissa on totta -puhetta mutta se olikin viime hetkellä peruttu, joten vaihdoin nopeasti salia: Hanna Paasonen, Susanna Ådahl ja puhuja jonka nimeä en saanut kiinni (tai haastattelijan) puhuivat äänten kuulemisesta. Ilmiönä (ainakin satunnaisesti tapahtuvana) se on odotettua yleisempää, vaikka on myös aihe josta ei puhuta...mutta ihmisen mieli ja kognitiiviset kyvyt ovat monimutkaisia, ja tuottavat kaikenlaista (totean tässä että omat ajoittaiset äänihallusinaationi ovat aika tylsiä, soiva puhelin tai herätyskello tai oveenkoputus, ja ilmeisesti tuollaiset hallusinaatiot ovat aika yleisiä jos on heikentynyt kuulo...mutta niitä äänihallusinaatioita tosiaan tapahtuu, ja niinpä voin suhtautua ihan vakavissani myös niihin filosofisiin tietoteoriaongelmiin joissa kyseenalaistetaan aistihavaintojen luotettavuus. Ei se puhelin soinut vaikka luulin niin.)

Tuon jälkeen suuntasin sitten kotiin, ja syömisen jälkeen tein sitten tämän bloggauksen. Huomenna palataan messuille, mutta mitä silloin tapahtuu, sen saatte kuulla ensi kerralla. 

Lena Andersson - Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä

En ole ruotsalaisen Lena Anderssonin kirjoja lukenut, vaikka niitä on näköjään kohtalainen määrä suomeksikin viime vuosina tullut, vaan tämä uusin vaikutti kiinnostavalta joten otetaan luettavaksi (suom. Sanna Manninen).

Teoksen laji on sellaista "onko tämä novellikokoelma vai romaani"-tyyppiä, josta pidän: periaatteessa kaikki kirjan luvun toimivat myös itsenäisinä novelleina, kukin nimetty tarinan keskeisen naisen mukaan (naisen, joka ei välttämättä ole näkökulmahenkilö), mutta nämä myös liittyvät toisiinsa, tarinoissa on paljon samoja henkilöitä ja ne viittailevat ahkerasti toistensa tapahtumiin, kommentoivat toistensa henkilöitä. Ja tästä limittymisestä tuleva kokonaisuus on enemmän kuin osien summa, samojen henkilöiden ja tapahtumien näkeminen eri näkökulmista ja eri asenteilla on tärkeässä osassa kirjaa.

Andersson luonnehtii alkusanoissa tekstejä moraliteeteiksi, ja tämä pätee, tarinoissa on hyvin usein kyse moraalista, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, niiden vaikutteista ja niiden usein julkisesta arvottamisesta: erityisesti performatiivinen moralismi, oman moraalisen position kyseenalaistamattomuus, hyvesignalointi ja siihen liittyvä sosiaalinen valta, on Anderssonin hampaissa ja siinähän riittääkin ironisoitavaa.

Ruotsalainen yhteiskuntakin on sellainen, että siellä saa vapaasti puhua ja ilmaista mielipiteensä, kunhan vain sanoo vain oikeita asioita ja mielipiteet ovat oikeita, eikä sekään riitä kun toisen pitää päästä todistamaan että hänen sanomisensa ja mielipiteensä ovat oikeammassa kuin muiden. Ja ei-ruotsalaisuus on jotenkin täysin käsittämätöntä missään muussa mielessä kuin kehittymättömyydessä vielä Ruotsin tasolle.

Sävy on viileän tarkkaileva ja kaikessa toteavuudessaan varsin piikikäs, tarinat ja niiden käsittelemät ilmiöt, tilanteet, tyypit yhtaikaa tunnistettavia ja tolkuttomia. Lukiessa mieleen tulivat jotkut Maarit Verrosen kirjat (kuten Normaalia elämää), Fay Weldon tai Patricia Highsmithin Little Tales of Misogyny, ja viimeiseen liittyen, ei ole sattumaa, että tämän kirjan inhimilliset käyttäytyjät ovat kaikki nimenomaan naisia, esillä olevat käytökset tuntuvat esiintyvän tyypillisemmin juuri naisilla...(pitäisikö misogyynien lukea enemmän naiskirjailijoita? Sopivilla valinnoilla saisi aikamoista validointia näkemyksilleen, but I digress).

Ehkä kirjan teemoja parhaiten tiivistävä tarina on Olga, jossa Ruotsissa asuva venäläinen naisopettaja ajautuu konfliktiin koulun rehtorin kanssa: Olgalle on tärkeää ymmärtää mikä sisäinen järjestelmä ja rakenne vallitsee pintatason ilmiöiden taustalla (kuten sanojen epäsäännöllinen taivutus, miksi nämä sanat eikä jotkut muut), kun taas rehtori on kiinnostunut yksinomaan siitä miltä asiat näyttävät, ja Olgan ajattelu on tällöin täysin käsittämätöntä ja tämän pitää heti lopettaa moinen. Ja siinä että rehtori järkähtämättömästi on ymmärtämättä Olgaa on luonnollisesti ongelmana, että Olga ei toisaalta tulleena ymmärrä ruotsalaista yhteiskuntaa. Ja, no, sen lisäksi että vastakkain ovat henkilö, joka melkein refleksinomaisesti analysoi ja kyseenalaistaa ja toisaalta henkilö, joka ei analyyseja tarvitse koska hän tietää olevansa oikeassa, niin siihen päälle koulun rehtorin ja ulkomaalaisen tulokasopettajan välinen valtasuhde ei määrity ajatuksen kirkkauden ja läpitunkevuuden perusteella...

Vaihtuvasti hauska ja kauhistuttava, molemmilla tavoilla ajatuksia herättävä, olihan tämä erinomainen teos: täytynee Anderssonin muuhunkin tuotantoon tutustua. 

Tytti Parras - Pieni hyvinkasvatettu tyttö

Jonkun aikaa sitten luin Tytti Parraksen kirjan Pensionaatti, ja siitä pidin sen verran, että kiinnosti lukea lisääkin. Ja tämä aikaisempi romaani tuli käsiin, joten tartutaan.

Ja, ööh, mitähän tästä ajattelisi. Kirjan nimihenkilö on Anu, joka yrittää koota muistojaan lapsuudestaan 50-luvulla, mitä tapahtui ja millainen oli kasvu pienestä tytöstä varhaisteiniksi ja melkein jo aikuiseksi: aikatasoja sekoitetaan, muistikuvat tulevat aika solmuisesti epäjärjestyksessä ja välissä aikuinen Anu keskustelee "nykyhetkessä" läheistensä kanssa, mitä nämä ajasta muistavat tai eivät muista, tai mitä kokivat eri lailla.

Ja tämä kirja menee osittain päällekkäin tuon aiemmin luetun, mutta myöhemmän Pensionaatin kanssa: molempien päähenkilö on pieni tyttö Anu, ja tässäkin kirjassa ollaan yhtenä kesänä Hangossa pensionaatissa, ja muitakin samoja henkilöitä on mukana, tässä on aihiot joista tulisi seuraava romaani. Koska ei toisaalta kaikki tuntunut olevan ihan samalla tavalla, ja jos oikein ymmärsin, Anu oli tässä kirjassa ennemmin kymmenen vuoden tienoilla tuona pensionaattikesänä, tytön ikä tuntui tuossa kirjassa väärältä. Mutta en ole varma, koska ei tässä tosiaan muistikuvat ole kovin järjestelmällisiä.

Aiheessakin on aika lailla samaa, nuoren tytön kasvua ja hiljaista kapinointia porvarillisessa elämänpiirissä: tämän kirjan kesätyttö Angesta tuli kanssa joitain piirteitä pensionaatin Heljään ja näillä on vähän samanlainen rooli...

Ja Parras kirjoittaa hyvää dialogia ja kerrontaa, muistelun kuvaus toimii samoin kuin varmaan ajankuva, mutta tämän kirjan vaeltelu lapsuuden muistoissa jäi kovin muodottomaksi: "entäs sitten, miksi haluat kertoa tämän?" Lopulta tämä tosiaan tuntui lähinnä hajanaiselta materiaalilta josta sitten muokattiin se seuraava, paljon paremmin fokusoitu kirja. 

Mutta  Helmet-haasteessa tällä saan viimeisen puuttuvan kohdan 5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle (valitsijana onnetar: heitin hyllyssä olevista kirjoista nopalla, että minkä lukisin seuraavaksi).

Helsingin kirjamessut - suunnitelmia, ohjelmaa

Vuoden kirjatapahtumien ykkönen, Helsingin kirjamessut, lähestyy taas, ja minäkin aion olla paikalla. 

Messut ovat nelipäiväiset, mutta kaikkina neljänä päivänä tuleminen on hieman liikaa: tänä vuonna alustavissa suunnitelmissa on olla paikalla kolmena päivänä, eli torstaina, perjantaina ja sunnuntaina. Lauantai on perinteisesti ruuhkaisin päivä, ja varmaan olisi tuttuja, jotka tulevat messuille vain silloin, mutta omiin aikatauluihini se taas on hankalin...ja toisaalta jos tulen paikalle kolmena päivänä, niin ehtii käydä seuraamassa enemmänkin ohjelmaa, keskusteluja ja haastatteluja. 

Ja ohjelman lisäksi on tietysti luvassa paljon flaneerausta, eri standien tarjonnan katselua, tuttujen tapaamista ja toivottavasti myös ennestään tuntemattomien tapaamista (erottunen helposti väkijoukosta, olen aika pitkä ja valkoisessa kaavussa, saa tervehtiä). Kirjamessut on perinteisesti hyvä paikka tutustua erityisesti pienempien kustantamojen tarjontaan, niihin kun ei aina niin helposti luonnostaan törmää kirjakaupoissa tai kirjastoissa, eikä niistä välttämättä puhuta paljoa medioissa, joten näitä ainakin koluan. 

Mutta ohjelmalehtisestäkin on jo merkitty kohtalainen määrä potentiaalisesti kiinnostavia tapahtumia. En taaskaan aio tehdä mitään tiukkaa ohjelmaa, että minuuttiaikataululla suunnittelisin missä aion milloinkin olla, mutta merkkaan muistiin että näissä voisin hyvinkin olla seuraamassa (ja pidän myös mahdollisena että päädyn ex tempore seuraamaan jotain, jota ei ole suunnitelmissa).   

Ainoa "pakollinen" sijainti on torstaina kello 12 Töölönlahti-lavalla, jossa olen itse keskustelemassa Kirjaluotsi-Tiinan ja Suomalaisen kirjakaupan Laeticia Söderman-De La Torren ja Elisa Vlahopouloun kanssa lukemisesta eri kielillä: englanninkielisen kirjallsuuden lukeminen on uutisoidusti nousussa, mutta muutkin kielialueet ovat kyllä huomion arvoisia. Tervetuloa kuuntelemaan. 

Suunnitelmissa on seuraavanlaista:

---------------------------------------------------------- 

Torstai 23.10. 

10.30 Kruununhaka: TIEDETORI: Vahingossa keksityt
Mikroaaltouuni, penisilliini, Post-it-laput. Röntgen, pikaliima, LSD. Näiden ja monien muiden tuttujen tuotteiden kiehtovat tarinat kertovat, miten onnekkaat sattumat ovat siivittäneet keksijät luomaan jotain aivan uutta.

11.00 Suomenlinna: Suomi tieteen kielenä
Uhkaavatko englannin ylivalta ja kotimaisen tiedepolitiikan linjaukset suomen kielen elinvoimaisuutta tieteen kielenä? Mitä hyötyä on suomeksi kirjoittamisesta ja julkaisemisesta? Mikä on suomenkielisen tutkitun tiedon ja sen kustantajien merkitys yhteiskunnalle ja demokratialle? Kieltään arvostavat asiantuntijat pohtivat vastauksia kiperiin kysymyksiin. 

11.30 Töölö: Fantasialippu korkealla
Korkean fantasian eli täysin fiktiiviseen maailmaan sijoittuvan fantasiakirjallisuuden suosiosta maailmalla todistavat menestyneet elokuva- ja tv-sarjasovitukset. Suomessa korkea fantasia on kuitenkin marginaalissa. Paneelissa Osuuskumman kirjailijat ja fantasiaromaanikilpailun voittaja pohtivat, mikä saa uppoutumaan kokonaisiin uusiin maailmoihin, mitä sanottavaa fantasiakirjallisuudella on todellisen maailman asioihin ja millainen genren asema voisi olla kirjallisuuskentällä.

11.30 Lonna: KIRJAN TAKANA: KÄÄNTÄMISEN ILOT JA KUSTANTAMISEN SURUT
Miltä tuntuu pitää käsissään kirjaa, jonka on tuonut maailmaan kustantajana ja kääntäjänä? Kääntäjä-kustantaja Susanna Räty ja näyttelijä, äänikirjojen lukija Saara Kotkaniemi keskustelevat kaunokirjallisuuden kääntämisen iloista ja pienkustantamisen murheista ja siitä, kuinka tärkeää Suomessa on säilyttää ja edistää pienistä kielistä käännettyä kaunokirjallisuutta, joka rikastaa kulttuuriamme ja ylläpitää monipuolista kaunokirjallista sivistystä.

11.30 Kruununhaka: TIEDETORI: Mistä on vaiettava? Tutkimustiedon avoimuuden rajat
Tiede perustuu avoimuuteen – mutta aina ei voi kertoa kaikkea. Milloin on oikein vaieta? Keskustelussa pohditaan tutkimustiedon rajoja kolmesta näkökulmasta: ulkopuolisen painostuksen ja itsesensuurin vaikutuksesta, muuttuneen turvallisuustilanteen tuomista haasteista sekä tilanteista, joissa vaikeneminen voi olla eettisesti perusteltua, kuten henkilökohtaista tai suvun tietoa käsittelevässä tutkimuksessa.

12.00 Töölönlahti: Mitä tapahtuu, kun ylittää kielimuurin kirja kädessä?
Eri kielillä lukeminen avartaa maailmaa ja tuo ulottuville kirjallisuutta, jota ei muuten tavoittaisi. Kirjakauppa-asiantuntijat sekä kirjabloggaajat keskustelevat englanninkielisten kirjojen kasvavasta suosiosta sekä muiden kielialueiden kirjallisuuden tarjoamista elämyksistä. Keskustelijoina Tiina Österholm (Kirjaluotsi), Gregorius Pehrman (Jotakin syötäväksi kelvotonta) ja Laeticia Söderman-De La Torre (Suomalainen Kirjakauppa). Keskustelua moderoi Elisa Vlahopoulou (Suomalainen Kirjakauppa).

13.30 Hakaniemi: Vastalause: Kirjallisuuspoliittinen mietintö

14.00 Suomenlinna: Vihapuhetta ja poliittista riitelyä
Vihapuhe satuttaa kohdettaan, myrkyttää keskusteluilmapiiriä ja voimistaa yhteiskunnan polarisaatiota. Miksi vihapuhe on lisääntynyt, millaista vahinkoa se aiheuttaa yhteiskunnassa ja minkälaisin lainsäädännöllisin keinoin sitä voitaisiin rajoittaa? Entä kuinka poliittisen polarisaation ilmapiirissä voitaisiin toimia paitsi omaksi eduksi myös yhteisön hyväksi, ennen kuin riita politiikasta on edes alkanut? Keskustelua teoksista Vihapuhe ja Poliittiset riidat.

16.00 Hakaniemi: Pelastavatko pienlehdet meidät algoritmilta?
Verkossa algoritmit määrittävät sen, mitä näemme. Syötteesi ei perustu siihen, mitä haluat nähdä, vaan siihen, mikä koukuttaa sinut parhaiten. Monimutkaiset keskustelut ja ideat jäävät meemien ja vitsien jalkoihin. Alakulttuurit ovat jakaneet ideoitaan pienlehdissä jo pitkään, eikä zinekulttuuri ole hiipunut edes nettisarjakuvien yleistyessä. Tässä paneelissa keskustelemme pienkuntantamisesta, monimutkaisista ideoista ja verkon huomiotaloudesta. Panelisteina H-P Ontto-Panula ja Miika Auvinen. Keskustelun moderaattorina toimii Pii Anttonen. Paneelin järjestää Suomen sarjakuvaseura ry.

16.30 Hakaniemi: Iloinen tiede – kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehdet valistuksen perinteen jatkajina
Elämme aikaa, jossa salaliittoteoriat ja konservatiivista tunnepuhetta propagoiva vastavalistus täyttävät sosiaalisen median ohella myös poliittisen julkisuuden tilaa. Samalla journalistisen sisällön tuottamisen edellytykset ja median monimuotoisuus kapenevat. Tässä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton järjestämässä paneelikeskustelussa lehtien edustajat pohtivat, millaisia merkityksiä ja mahdollisuuksia heidän julkaisunsa tarjoavat valistuksen puolesta käytävässä kamppailussa.

17.00 Hakaniemi: Kenellä on varaa sivistykseen?
Erot yhteiskuntaluokkien välillä kasvavat varallisuuden ja elämänlaadun – mutta myös sivistyksen osalta. Heikkenevä lukutaito, kallistuvat tapahtumat ja taide sekä vähälevikkisen kirjallisuuden tuen loppuminen sekä leikkaukset maakuntien kulttuuritarjontaan ja kansanopistoihin eriyttävät sivistyksen yhä kauemmas, ehkä takaisin ylempien yhteiskuntaluokkien huviksi. Sivistyksen hinnasta ja yhteiskuntaluokasta keskustelemassa Luokkahyppääjän haamukipuja ja saavuttamattomalta tuntuvaa sivistystä teoksessaan Tympeät tytöt – Luokkakipuja (Into, 2025) käsitellyt Riina Tanskanen sekä yleisen kirjallisuustieteen väitöskirjatutkija, kirjailija Koko Hubara. Keskustelua vetää kriitikko, toimittaja Vesa Rantama, joka pohti Helsingin Sanomissa esseessään, onko hänen sukupolvensa viimeisiä, jolle itse hankittu sivistys on mahdollinen.

17.00 Töölönlahti: Kirjasome personal trainerina klassikoihin
Klassikoiden pariin kannustetaan kirjasomessa lukuhaasteiden avulla. Mitä klassikot antavat nykyajan lukijalle ja miksi ne koetaan usein vaikeiksi? Kirjabloggaaja ja kirjailija Tuija Takalan haastateltavina kirjasomesta tutut Mari @1001kirjaa ja Sanni Taskinen @koskelan_sivukirjasto.

17.30 Hakaniemi: A.H. Tammsaare, Hornanperän uusi paholainen ja Karl Ristikivi, Ihmeiden saari
A. H. Tammsaaren Hornanperän uusi paholainen (1939) ja Karl Ristikiven Ihmeiden saari (1966) ovat utopioita ironisesti kuvaavia klassikkoteoksia, joissa kummassakin käsitellään valtaa ja moraalia yhteiskuntakriittisesti. Tammsaaren teoksessa Paholainen laskeutuu maan päälle etsimään autuutta, Ristikiven romaanissa tekninen kehitys ja kulttuuri törmäävät utopistisessa saarivaltiossa.
Mitä tapahtuu, kun helvettiä isännöivä Paholainen pyytää Jumalalta luvan päästä ihmisenä maan päälle? Siellä hän haluaisi tulla hyvää tekemällä autuaaksi. Vuonna 1939 ilmestynyt teos on virolaisen yhteiskunnan satiirinen kuvaus. Kiristystä, petosta, jopa seksiä ja väkivaltaa: murhapoltto, valehautaus ja salavuoteus seuraavat toisiaan. Tarina on traaginen, mutta koko ajan välkkyy myös huumori, usein hyvin hirtehisenä. Viron kansalliskirjailijan Anton Hansen Tammsaaren (1878–1940) viimeiseksi jäänyt romaani kuvasi oman aikansa eli 1930-luvun Viroa, mutta sanoma kantaa meidän päiviimme. Teos on käännetty 15 kielelle, viimeksi viime vuonna espanjaksi. Teoksen suomentaja Juhani Salokannel on johtavia virolaisen proosan kääntäjiä ja kansalliskirjailija Tammsaaren paras tuntija Suomessa. Hän on kirjoittanut suomalaisille suunnatun Tammsaaren elämäkerran Nuoren Viron omatunto ja suomentanut Tammsaaren viisiosaisen pääteoksen Totuus ja oikeus sekä romaanit Rakastin saksalaista (2019) ja Korpiojan isäntä (2022).
Karl Ristikiven Ihmeiden saari on omalaatuinen käänteisutopia, jossa kuvataan ironisesti eri aikakausien kulttuurikäsitysten ja käytöstapojen yhteentörmäystä ja ihannevaltion luomisen mahdottomuutta. Tapahtumapaikkana on 1300-luvun puolivälin saarivaltio, jossa maallistunut käytännöllinen elämäntapa ja tekninen kehitys ovat saavuttaneet meidän aikamme tason jopa eräänlaista ”internetiä” myöten; tältä osin kirjailija osoitti huomattavaa selvänäköisyyttä jo 1960-luvulla. Päähenkilö Niccolo Casarmanan kertomuksena esitetty matkakirja on Ristikiven tuotannon leikkimielisimpiä teoksia, ja siinä on selvästi havaittava yhteiskuntakriittinen sävy. Virolainen klassikkokirjailija Karl Ristikivi (1912–1977) pakeni vuonna 1943 sotaa ja miehitystä Suomeen ja pian sen jälkeen Ruotsiin, jossa asui loppuelämänsä. Ristikiven laajaan tuotantoon kuuluu romaaneja, runoutta ja lastenkirjoja. Ristikiven tuotannosta on suomennettu varhaiset romaanit Yrttitarha (1945) ja Oikeamielisen miehen talo (1953) sekä runokokoelma Ihmisen matka (1998). Enostone-kustantamo on julkaissut Jouko Vanhasen suomentamina Ristikiven romaanit Sielujen yö (2023) ja Rooman päiväkirja (2024), Lector-kustannus julkaisi romaanin Noitarovio (suom. Antti Salo, 2025).

17.30 Esplanadi: Raskas Suomi
Suomalaisen metallimusiikin matka ylenkatsotusta alakulttuurista kansallisen ylpeyden aiheeksi eeppisine epäonnistumisineen ja kansainvälisen menestyksen kruunaamine huippuineen.

18.00 Arabia: Haamukirjoittajat
Haamukirjoittajien kynistä on syntynyt koukuttavia somepostauksia, julkkisten raastavan avoimia elämäkertoja ja kuolemattomia lausahduksia poliitikkojen puheisiin. Milloin tekijä joutuu tahtomattaan haamun asemaan? Voiko haamukirjoittaja kertoa työstään julkisesti, tai saako haamun paljastaa? Onko lukijalla oikeus tietää, kuka tekstin on oikeasti kirjoittanut? Tuomas Mattila ja Sanna Nyqvist matkaavat haamukirjoittajien salattuun maailmaan.

19.00 Suomenlinna: Taruissa on totta
Tieteellinen kiinnostus ylisukupolvista suullista perimätietoa kohtaan on 2000-luvulla ollut kansainvälisesti selvässä nousussa. Monen pitkään pelkkänä myyttinä pidetyn tarinan taustalta on monitieteisen tutkimuksen avulla pystytty osoittamaan jonkinlainen todellisuuspohja. Joskus sadunomaisten kertomustenkin mukana on läpi aikakausien voinut kulkeutua ainakin jokin tiedonjyvä, joka löydetyksi tultuaan on auttanut suuntaamaan tieteellistä tutkimusta. Jopa taruissakin voi siis olla jotakin totta.

19.00 Vallisaari: Äänien kuuleminen
Äänien kuuleminen on verraten vähän tunnettu ilmiö, joka on sekä pelottava että kiehtova. Keskuudessamme on suhteellisen paljon ihmisiä, jotka kuulevat ääniä. Ilmiö on ollut osana jokaista yhteiskuntaa ja arkielämää kautta historian. Äänien kuuleminen on yleisinhimillinen kokemus, jonka kanssa monet ovat oppineet elämään kohtaamalla äänet ja kommunikoimalla niiden kanssa. Keskustelussa antropologi Susanna Ådahl ja tietokirjailija Hanna Paasonen.

19.00 Kallio: Mitä jos vain itse? Omakustanne ja muut itsenäiset julkaisutavat
Miksi kirja pitäisi aina julkaista kustantamon kautta? Mitä jos omakustanne tai uutiskirje olisikin kirjailijalle paras taiteellinen ja taloudellinen ratkaisu? Keskustelemassa kirjailijat Erkka Mykkänenja Koko Hubara sekä omakustannekätilö Minna Kurttila

---------------------------------------------------------- 

Perjantai 24.10.

11.30 Vallisaari: Mihin yhteiskunta ja yksilö tarvitsevat hyveitä?
Antti Kylliäinen: Hyvänteossa
Mitä ovat hyveet, miten ne unohtuivat – ja miten ne ovat ratkaisu nykyelämän tyhjyyteen? Hyvänteossa kertoo, mitä hyveet ja arvot ovat, mihin niitä tarvitaan ja kenelle ne kuuluvat. Ennen kaikkea se näyttää, miten niiden avulla vivutaan maailma taas oikealle radalleen. Yhteiskunnallisesti tärkeässä avauksessaan Antti Kylliäinen osoit­taa, miksi hyveiden ja arvojen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää paitsi toimivan yhteis­kunnan myös ihmiskunnan eloonjäämisen ja planeetan tulevaisuuden kannalta.

12.00 Arabia: Ympäristöajattelun luonto ja järki
Elämme kriisien aikaa, jossa olemme pakotettuja ratkaisemaan yhä viheliäisempiä tilanteita nopeasti ja konkreettisesti. Kiireestä huolimatta on kuitenkin ymmärrettävä, että nämä haasteet koskevat ympäristöajattelumme perustavia käsityksiä. Mitä luonto ja luonnollinen lopulta ovat? Ja jos planetaarisen tuhon edessä vedotaan järkeen, mitä tämä järki on? Tiede & edistys -lehden Saksalainen idealismi ja ympäristöfilosofia -teemanumeroon pohjaavassa keskustelussa etsitään uusia ajattelun polkuja länsimaisen filosofian perinteestä – samasta joka on osaltaan ollut myös monikriisiin johtaneen elämänmuodon taustalla. Keskustelemassa teemanumeron kirjoittajat Pirkko K. Holmberg, Olli Pitkänen ja Alonzo Heino.

13.30 Vallisaari: Minä, merkitys ja mieli – teologi Wille Riekkinen ja psykologi Pekka Järvinen ihmisyyden ytimessä
Mikä tekee ihmisestä ihmisen ja kuinka ymmärtää itseämme paremmin? Psykologi Pekka Järvinen pureutuu tietokirjassaan Mieleni minut tekevi ihmismielen voimaan ja haastaa aivokeskeisen ajattelun. Emerituspiispa Wille Riekkinen puolestaan ravistelee perinteistä uskontulkintaa teoksessaan Valo ja pimeys, ja ehdottaa uudenlaista, rakkauteen ja vastuuseen perustuvaa hengellisyyttä.

14.00 Vallisaari: Paastomania: Vapaaehtoisen nälkiintymisen kulttuurihistoria
Teos käsittelee äärimmäistä paastoamista historiallisena ja ylisukupolvisena ilmiönä erityisesti naisnäkökulmasta. Kyseessä on kirjailijan omakohtaisten sairaalakokemusten siivittämä nälkämatka, jossa lukija pääsee maailmalle tapaamaan itsensä hengiltä nälkiinnyttäneitä henkilöitä aina keskiajalta nykypäivään asti.

14.30 Suomenlinna: Kritiikkiä ja kipinöitä
Miksi kriitikon pitää uskaltaa teilata? Entä voiko kritiikki olla myös iloa ja uteliaisuutta? Miten kritiikki voi antaa lukijalleen oivaltamisen iloa? Suomen johtavat kriitikot avaavat kriittisen ajattelun merkitystä taiteessa ja kulttuurissa. 

16.00 Suomenlinna: Taivastiellä
Tiit Aleksejev jatkaa ensimmäisen ristiretken aikaan sijoittuvaa teossarjaansa. Hannu Oittisen suomentamina ovat aikaisemmin ilmestyneet Pyhiinvaellus (2013), Väkevä kaupunki (2015) ja Puutarha vailla muureja (2023). Pelkän seikkailutarinan sijasta Aleksejev pureutuu Jumalan sotilaaksi ryhtyneen oppineen pyhiinvaeltajan mielenmaisemaan. Palestiinaa muslimeilta vapauttavien eurooppalaisten pyhiinvaeltajien matkaa Jerusalemiin kuvataan kronikoitsijan ajatusten, selitysten, näkyjen ja jopa unien välityksellä. Samalla avautuu mahdollisuus seurata ensimmäisen ristiretken historiallisten tapahtumien kulkua. Päähenkilön mietteet ovat vavisuttavia, ne saavat lukijan vetämään yhtäläisyyksiä tämän päivän sotien, niiden syiden ja seurausten kanssa. Ihminen ei kyltymättömässä ahneudessaan ole muuttunut miksikään, ja tuskin koskaan muuttuukaan. Kuitenkin ihmisen on tultava jollain tavalla toimeen myös hirmuisten aikojen, etsintöjensä ja koettelemustensa kanssa.
Aleksejevia haastattelee kirjailija, kääntäjä ja pappi Tapio Koivukari. Tiit Aleksejev (s. 1968) on kirjailija ja historioitsija, Viron kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja. Teossarjan ensimmäinen osa Pyhiinvaellus sai Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon.

16.30 Töölönlahti: Kirjasomen trendiraportti – mikä trendaa nyt ja mikä 2026?
Kirjasomessa leviävät trendit ja troopit ohjaavat lukutottumuksia ja luovat meemejä ja ilmiöitä. Kirjasomesta tutut @lottareadsbooks, @iidareads ja @akiespa keskustelevat siitä, mitä tarvitaan kirjasome-trendien syntymiseen, miten ne heijastelevat ajankohtaisia tapahtumia, ja mistä kirjasomessa puhutaan vuonna 2026. Takakansi-podcastia tekevä Marko Suomi @markosuomi haastattelee.

17.00 Töölö: Pajtim Statovci ja menestys kirjailijan ja kääntäjän näkökulmasta
Pajtim Statovci on Suomen kansainvälisesti palkituimpia kirjailijoita. Hänen teoksiaan on käännetty jo lähes 20 kielelle. Minkälaista on kääntää Statovcin taiturillista kieltä ja upeita maailmoja? Keskustelemassa Pajtim Statovcin kanssa hänen kääntäjänsä Stefan Moster (Saksa).

17.00 Töölönlahti: Fantasian ja realismin rajapinnalla
Fantasia ja realismi erotetaan kirjallisuudessa usein tiukasti toisistaan, mutta onko se oikeastaan tarpeen? Sekä fantasian että realismin kautta voi käsitellä meidän aikamme ongelmia, mutta lähestymistapa ja työkalut ovat erilaisia. Vai miten erilaista niiden kirjoittaminen lopulta on? Jatkumon molempia ääripäitä ja kaikkea siltä väliltä kirjoittavat kirjailijat Katri Alatalo, Vehka Kurjenmiekka, Mari Renko ja Reetta Vuokko-Syrjänen keskustelevat. Järjestäjinä Hertta Kustannus ja kirjasome.

17.30 Lonna: Runon ja romaanin rajalla
Säeromaanit ovat perinteisen romaanin ja runouden rajoja rikkova muoto, jossa tarina kerrotaan lyyrisellä otteella ja vahvalla tunnelatauksella. Viime vuosina ne ovat nousseet erityisesti nuortenkirjallisuudessa, mutta millaisia lukukokemuksia ne tarjoavat aikuislukijoille? Voiko säeromaani olla matalan kynnyksen tie takaisin lukuharrastuksen pariin?

18.00 Töölö: Kuka päättää, mitä sinä luet?
Kiinnostava kirja – muistatko mistä kuulit siitä? Kuka päättää, mikä kirja nousee esille lukuaikapalvelussa, kirjastossa, somefeedissä tai mediassa? Voiko kirjailija itse vaikuttaa kirjansa näkyvyyteen? Kapeneeko kirjallisuuden kenttä, jos kaikki lukevat samoja hittikirjoja? Keskustelemassa kirjailija, kirjatokkaaja Ulla Onerva, kirjastotaustainen kirjailija Tuomas Aitonurmi ja algoritmisaatiota tutkinut Helsingin yliopiston lehtori Anna-Mari Wallenberg. Kirjailija Silvia Hosseini haastattelee.

18.00 Hakaniemi: Ristiretkien historia
Mikä sai kymmenet tuhannet kristityt liikkeelle Jerusalemia valloittamaan ja kuinka Lähi-itään syntyi frankkikuninkaiden hallitsema ristiretkeläisten kuningaskunta? Mihin Saladinin ja Rikhard Leijonamielen tarunhohtoinen maine perustuu? Sydänkeskiajan ristiretket eivät olleet vain sarja sotaretkiä – ne olivat kokonainen uskonnon, politiikan ja vallanhimon muovaama aikakausi, jonka perintö on jättänyt syvän jäljen Euroopan historiaan.

18.30 Lonna: Mutta onko se totta?
Asuuko teilläkin faktoja tarkisteleva ja taustoja penäävä alaikäinen? Tietokirjallisuus on vastaus lasten ja nuorten totuudennälkään. Lasten ja nuorten tietokirjallisuudessa yhdistyvät tutkittu tieto, ammattimainen kirjoittaminen ja usein viimeisen päälle laadittu kuvitus. Olisiko lanu-tietokirjallisuudesta välineeksi sivistyksen palauttamisessa ja uuden sivistyssukupolven kasvattamisessa? Keskustelemassa Jukka Laajarinne, Vuokko Hurme ja Paula Halkola. Juontajana Kerttu Rahikka.

19.30 Suomenlinna: Mika Waltarin historialliset romaanit - Sinuhe 80 vuotta, Turms kuolematon 70 vuotta
Mika Waltarin merkittävät historialliset romaanit täyttävät tasavuosia tänä vuonna. Sinuhe egyptiläinen 80 v ja Turms kuolematon 70v. Waltarin ensimmäisen kirjan Jumalaa paossa julkaisusta on kulunut sata vuotta. Myös Mika Waltari – seura täyttää 25 vuotta. 

--------------------------------------------------------------

Lauantai 25.10 
(en ole luultavasti paikalla, mutta nämä kiinnostaisivat)

10.30 Töölö: Englannin kieli - uhka vai mahdollisuus kirjallisuudelle?
Millainen on englanninkielisen kirjallisuuden voittokulun vaikutus Suomen kulttuurikenttään? Keskustelijat pohtivat kuinka valtakielen muutos heijastuu kirjailijoihin, käännöskulttuuriin ja lukijakuntaan.

11.00 Senaatintori: Runouden ylistys
Hannu Mäkelä on valinnut runsaat 80 runoilijaa, joiden elämästä hän kertoo ja joiden tuotantoa analysoi runonäyttein. Yhtä monta muuta hän käsittelee suppeammin. Runoilijoilla on paikkansa Mäkelän sydämessä, ja useat runoilijoista hän on tuntenut henkilökohtaisesti.

11.30 Hakaniemi: Isät meidän
Toimittaja-kirjailija Jukka Vuorio kertoo oman, isänsä ja isoisänsä tarinat, jotka kurottavat vuosikymmenten taakse ja avartavat yhden perheen kasvua vanhemmuuteen. Sukupolvien isyyskertomuksen rinnalla kulkevat viidentoista erilaisen isän kokemukset. Isät pohtivat, minkälaisen isyyden mallin he ovat saaneet omalta isältään ja minkälaista mallia he siirtävät eteenpäin omille lapsilleen. Jukka Vuorion kanssa isyydestä keskustelemassa Ville Niinistö ja Joonas Konstig.

11.30 Töölö: Kirjallisuuden ei-inhimilliset kertojat
Muunlajiset eläimet, yliluonnolliset olennot ja tekoäly: millaisia ovat kirjallisuuden ei-inhimilliset kertojat? Millaisia viestejä ne välittävät?

11.30 Lonna: Kuvitettu kulttuuri: miten maailma piirtyy lastenkirjoissa?
Uudelleen julkaistu Babar on klassinen ranskalainen. Kolme säihkyä puolestaan moderni espanjalainen. Ruotsalainen Hokkus pokkus puolestaan yhdistää sarjakuvaa ja lastenromaania. Nopsanotkon palokunta rientää paikalle Richard Scarryn brittiläisestä perinteestä ammentavaan tyyliin. Miten lastenkirjojen kuvitus eroaa eri kulttuuripiireissä? Mikä toimii suomalaisille lukijoille?

12.00 Töölö: Kirjailijan komiikka: Huumori proosateoksessa
Mitkä ovat huumorin keinot ja rajat? Voiko huumori syventää tarinaa vai vähentääkö huumori kenties teoksen painavuutta? Karsastetaanko huumoria korkeakirjallisuudessa?
Mille nykyään saa nauraa?

12.30 Lonna: Asukkaana sarjakuvassa
Moni suomalainen tuntee Ankkalinnan tarkemmin kuin oman kotikaupunkinsa. Toisinaan tuntuu, että Mämmilän tai Fingerporin hahmoja kävelee kadulla vastaan. Graafinen maailma voi auttaa meitä näkemään tuttuja asioita uudella tavalla. Miten sarjakuva ja arkitodellisuus kommunikoivat keskenään?Puhujina Mika Lietzen, Katja Kontturi ja Vesa Vitikainen. Moderaattorina toimii Vesa Kataisto. Paneelin järjestää Suomen sarjakuvaseura ry.

13.30 Kruununhaka: Lukutaito ja sivistys
Mitä merkitystä lukutaidolla on yhteisön sivistykselle, demokratialle ja hyvinvoinnille? Kuinka varmistetaan suomalaisten lukutaito myös jatkossa? Lukutaidon vaikutuksista keskustelemassa Aleksis Salusjärvi, Karoliina Suoniemi ja Lauri Tuomi. Keskustelun juontaa Emmi Jäkkö.

13.30 Suomenlinna: Taiteen vapaus ja yksinäisyys
Millainen hinta on oman äänen seuraamisesta? Raija-Sinikka Rantala ja Katri Viitaniemi kertovat kirjoissaan Elli ja Kirkas ja hiljainen kahden tinkimättömän taiteilijanaisen, Elli Tompurin ja Helvi Juvosen, elämäntarinoista. Keskustelussa nousevat esiin naisen asema taidekentällä, ajatus hulluuden ja luovuuden yhteydestä sekä vapauden ja ulkopuolisuuden kokemukset.

14.30 Lonna: Scifisarjakuva 2000-luvulla: tulevaisuudenkuvia ja menneisyyden kaikuja
Scifisarjakuvan klassikot ovat uudessa nosteessa: Jeff Hawke, Dan Dare ja Judge Dredd vievät utooppisille matkoille ympäri universumin. Miksi vanhat sarjat vetoavat edelleen? Miltä scifi-sarjakuvan tulevaisuuden visiot näyttävät tänään? Millaisessa maailmassa ne ovat syntyneet, ja mitä ne kertovat historiasta?

16.00 Arabia: Linnaelämää keskiajan Suomessa
Astu kohti kuninkaanlinnojen loistoa, kadonneiden linnojen hämyä ja rauniolinnojen romahtaneita muureja. Millaista oli suomalainen linnaelämä keskiajalla? Keitä linnoissa asui, entä millaista oli linnojen arki? Kaikuivatko linnojen muurit enemmän pitojen äänistä vai piirityksen kauhuista? Tarinallinen historiateos sopii kaikille linnoista ja keskiajan elämästä kiinnostuneille. Rento ja helppolukuinen teos kertoo linnojen keskiaikaisista vaiheista raikkaasti niin arkeologian, historian kuin kiehtovien tositarinoiden näkökulmasta. Linnojen asukkaiden, arjen ja sodankäynnin lisäksi kirja esittelee uusimman tutkimustiedon valossa yhdeksän keskiaikaista suomalaislinnaa.

16.30 Kruununhaka: Minustako terroristi?
Radikalisoitua voi kuka tahansa, missä iässä tahansa. Miten tavallinen naapuri muuntuu massamurhaajaksi? Aissa Bah ja Marko Lindberg ovat oikeuspsykiatrian erikoislääkäreitä, jotka kertovat uutuusteoksessaan ”Minustako terroristi?”, mistä terrorismi syntyy ja miten radikalisoitumisen riskiä voidaan arvioida. Heidän kirjoittamansa opas näyttää terrorismin todellisen kirjon sekä esittää ajantasaiset keinot, joilla ekstremististä väkivaltaa ja sen eskaloitumisen riskiä voidaan vähentää.

16.30 Vallisaari: Satiiri voimavarana - huumorin merkitys poikkeusoloissa
Vaikeina aikoina tarvitaan iloa ja naurua, mutta huumori taipuu tunnetusti myös yhteiskuntakritiikin välineeksi. Satiiri on omiaan nostamaan ongelmia esiin kärjistetysten kautta, ja karnevalismi esittää ongelmat kääntämällä tutun päälaelleen. Kirjailijat Anne Leinonen, Toni Saarinen ja Reetta Vuokko-Syrjänen keskustelevat siitä, voiko jopa helvetti kääntyä voimavaraksi riittävän naurun kera.

17.00 Kruununhaka: Miten antikvariaateilla menee?
Keskustelua antikvariaatin arjesta, tilasta ja tulevaisuudesta.

17.30 Lonna: Yukio Mishima: Elämä myytävänä
Elämä myytävänä aloittaa Sammakon Mishima-romaanien käännösrupeaman. Yukio Mishiman samuraimeininki ja harakiriloppu ovat Suomessa määrittäneet liikaa Japanin viime vuosituhannen kenties merkittävimmän kirjailijan mainetta. Marina Abramovicin ja Patti Smithin kaltaiset visionäärit ovat ylistäneet tekijää vuosikymmenestä toiseen. Japanissakaan klassikon maine ei ole laskussa. Esittelyssä myös Osamu Dazain vuonna 1948 julkaistu, maailmankirjallisuuden kulttiklassikon asemaan noussut romaani Epäkelpo ihmiseksi (Ningen shikkaku) luotaa vieraantuneisuuden ja eristäytyneisyyden teemoihin kulisseinaan 1930-luvun modernisoituva japanilainen yhteiskunta.

19.00 Töölönlahti: Sivistys scifissä
Perinteisesti scifi mielletään kirjallisuudeksi, jossa käsitellään luonnontieteiden ja teknologian etenemistä, sekä maailmoja, jotka edistys on mahdollistanut. Entä miten taide tai humanistiset tieteet ja kulttuuri on esitetty science fictionissa? Millaisiin asioihin tieteiskirjailijat kiinnittävät huomiota, kun kirjoittavat scifiin taidetta tai kulttuurintutkimusta? Paneelikeskustelussa aihetta pohtivat kirjailijat, jotka ovat teoksissaan nostaneet myös sivistyksen scifi -näkökulmaa.

---------------------------------------------------------

Sunnuntai 26.10. 

11.30 Töölö: Suurteoksia III
On olemassa teoksia, jotka ovat elämää suurempia. Ne eivät jätä meitä rauhaan, ne muuttavat tapaamme nähdä maailmaa ja hahmottaa mennyttä sekä tulevaa.

11.30 Kruununhaka: Miten tuetaan kirjailijaa paineen alla?
Kirjailija kohtaavat paineita ja uhkailua teostensa vuoksi – oli kyse sitten tietokirjasta tai kaunokirjallisesta teoksesta. Miten kustantamot voivat tukea kirjailijoita ennen ja jälkeen julkaisun? Keskustelussa käsitellään konkreettisia toimintatapoja, vastuukysymyksiä ja sitä, milloin kustantajan on astuttava kirjailijan rinnalle – tai eteen.

12.00 Kruununhaka: Suomen Kuvalehti: Milloin sivistyksestä tuli taakka?
Suomen rakentaminen oli aikoinaan koko kansan sivistysprojekti. Nyt perinteiset sivistyksen kulmakivet joko ovat kinastelun polttoainetta tai ne sivuutetaan kokonaan. Keskustelun pohjana on yli kolmenkymmenen kirjoittajan kirja Sivistyksen vuoksi. Helmi Jyrkkäsen, Janne Kotiahon, Kyösti Ylikuljun ja Sanna Karkulehdon toimittamassa kirjassa eri alojen asiantuntijat pohtivat sivistyksen olemusta, rakentamista, nykytilaa ja tulevaisuutta. Messuilla keskustelemassa kirjaan kirjoittaneet Arto O. Salonen ja Johanna Vuorelma, keskustelua vetää Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski.

12.00 Töölö: Vesa Haapala: Maallisten ilojen puutarha
Vesa Haapalan "Maallisten ilojen puutarha" on hämmästyttävä runotriptyykki, joka nielaisee ajan ja kulttuurin kerrostumat ja kirmaa rekisterien läpi. Hieronymus Boschin surrealistiset maalaukset manataan käyntiin, helvetti on täynnä ihmisen tarvekaluja ja paratiisin autuus sanaton.

13.00 Töölönlahti: Blogistanian kirjallisuuspalkinnot - kirjasomen ääni kirjallisuuden kentällä
Lukijat ovat jakaneet Kirjasomen Blogistanian palkinnot vuoden parhaille kirjoille jo 14 kertaa. Millainen vaikutus palkitsemisella on kirjailijoille? Kuinka Blogistania eroaa virallisista palkinnoista – ja millainen merkitys sillä on näkyvyydelle ja kirjamyynnille? Tule kuulemaan keskustelua kirjasomen kiitoksen voimasta! Keskustelemassa Blogistania-voittajat Anni Kytömäki ja Leena Paasio, sekä Blogistanian primus motor Salla Brunou. Haastattelijana kirjavaikuttaja Aino-Maria Savolainen.

14.00 Arabia: Latinan kielen historia
Latinalla on pitkä ja monipuolinen historia, joka ulottuu nykypäivään asti. Rooman tasavallan ajan arkaaisesta ja klassisesta latinasta kuljetaan myöhäisantiikin, keskiajan, renessanssin ja varhaisen uuden ajan kautta latinaan tieteen kielenä. Samalla käsitellään latinan muuttumista äidinkielestä oppineiden kieleksi, latinan suhdetta romaanisiin ja muihin indoeurooppalaisiin kieliin, latinankielistä runoutta, piirtokirjoitusten latinaa ja latinan monikulttuurisuutta.

14.00 Kruununhaka: Massahysteria
Jani Kaaron Massahysteria johdattaa eri aikakausien massahysterioiden, moraalisten paniikkien ja eriskummallisten villitysten pariin. Mitä tapahtuu, kun joukko ihmisiä uskoo mahdottomaan? Kun mielikuvitus voittaa todellisuuden ja pelko alkaa ohjata käytöstämme? Laumassa ihminen on kaikkea muuta kuin rationaalinen. Historian saatossa ihmiskunta on toistuvasti sukeltanut järjettömyyden syövereihin – pyörtyilemme, oireilemme ja panikoimme ilman muuta syytä kuin oman mielikuvituksemme luomat uhat. Seuraukset ovat usein naurettavia, joskus kohtalokkaita.

14.00 Lonna: Kuka kaipaa lasten- ja nuortenkirjallisuusjournalismia?
Kuinka vaikeaa lasten- ja nuortenkirjallisuusjournalismin tekeminen sanomalehtiin nyky-Suomessa on? Kuka sitä julkaisee ja millä perusteella (osa lehdistähän ei ota sitä vastaan edes ilmaiseksi)? Millaiset reunaehdot sen tekemiselle on, silloin kun sitä saa tehdä? Kuka tätä journalismin lajia kaipaa ja millainen arvo sille annetaan? Voiko sen korvata somesisällöillä? Näistä teemoista olisi korkea aika keskustella, ennen kuin tämä journalismin laji katoaa lehdistöstä lopullisesti.

14.30 Lonna: Vuoden kristillinen kirja 2025 -kilpailun voittajan julkistaminen
Vuoden kristillinen kirja -kilpailu järjestetään jo 31. kerran. Sen tavoite on nostaa esille teoksia, jotka käsittelevät kristillistä uskoa ja elämänarvoja erityisen tunnustuksen ansaitsevalla tavalla. Kilpailun järjestää Kristilliset kustantajat ry. Kilpailu on avoin kaikille kustantajille ja omakustanteille. Esiraati on nimennyt loppukilpailuun kahdeksan teosta, joista voittajan valitsee Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen. Myös lukevan yleisön suosikki palkitaan.

15.00 Lonna: Pyhimyksiä ja portviiniä - spekulatiivisen fiktion suomentamisen taivas ja helvetti
Spekulatiivisen fiktion suomentajan on löydettävä oikeat sanat myös kuvitteellisille pyhimyksille, älykkäille kalmareille ja viinikäyttöisille taisteluajoneuvoille. Miten suomentaa klassikko, jonka moni on lukenut englanniksi? Entä kuinka taittuu suomentaminen pienemmiltä kieliltä kuten portugalista?
Johanna Vainikainen on suomentanut Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin. Tarja Härkösen suomentama Viinipunk 1 on ensimmäinen julkaisu EU:n osarahoittamassa IndieSpec-hankkeessa, jossa Osuuskumma tuo Suomeen eurooppalaista spefiä.

16.30 Kruununhaka: Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa
Salaperäinen Jeriko on yksi maailman vanhimmista asutuskeskuksista. Alkoiko kaupungistuminen jo kivikaudella? Keitä Jerikossa oikein asui? Arkeologi selvittää vihreän keitaan elämää ja arvoituksia muinaisia kerrostumia ja hautalöytöjä tarkastelemalla. Anna-Liisa Haavikko haastattelee. Minna Silverin kuva: Tiziana Fabi.

17.30 Suomenlinna: Vaietut tarinat, löydetyt äänet
Runoilija Helvi Juvosen ja Niina Kivilän Seija-tädin kohtaloita yhdistävät vaietut salaisuudet, ulkopuolisuus ja hoitolaitosten seinien sisään piilotetut elämät. Katri Viitaniemi ja Niina Kivilä kirjoittavat esiin sen, joista vaiettiin.

--------------------------------------------------------------------- 

Päällekkäisyyttä ohjelmassa on ihan kohtalainen määrä, eli kaikkeen tuohon ei ole mitään toivoa mennä, ja tosiaan saatan päätyä seuraamaan jotain muutakin, mutta hyvä varata tarpeeksi tekemistä niihin "mitäs minä nyt tekisin"-hetkiin. Eikä tuossa ollut vielä mukana eri standien pienemmillä lavoilla olevia ohjelmia, vaan vain messulehtiseen painetut...

Ja yleistä flaneerausta ja haahuamista tullaan tietysti harrastamaan, eikä juuri koskaan ole niin kiire etteikö voisi pysähtyä juttelemaan jos seuraa löytyy. Nähdään messuilla!

François Mauriac - Käärmesolmu

Olen joskus vuosia sitten lukenut tämän François Mauriacin pääteoksena pidetyn teoksen: sittemmin on tullut luettua muutama muukin teos, ja ajattelin että voisi tämän uudestaankin lukea (varsinkin kun tarvitsin jotain Helmet-haasteen kohtaan 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme). Suomennos on Mary Ohlströmin.

Ja kuten Mauriacin kirjoissa tapaa olla, kansoittaa kirjaa joukko varsin epämiellyttäviä henkilöitä, pahuuksissaan tai heikkouksissaan. Alkuosa on kirjoitettu laajan kirjeen muotoon, jonka Louis, talonpoikaistaustasta hyvin varakkaaksi maanomistajaksi noussut vanha mies, aikoo jättää kuolemansa jälkeen luettavaksi: hän inhoaa ja halveksii niin vaimoaan kuin lapsiaan ja lastenlapsiaan, ja perhe taas omalta osaltaan juonittelee perintöä kärkkäästi odotellen, vastarakkautta ei osoiteta mutta kun Louisilla omaisuutta on, ja on pitänyt sen hyvin huolellisesti omassa hallinnassaan, niin parempi pysyä lähellä, ja toki porvarillinen kunniallisuus sitoo kaikkia näyttämään yhä perheeltä... 

Louis toki juonii myös omiaan: sen lisäksi että on laatimassa tätä tilitystä elämästään, suunnittelee hän myös keinoja miten järjestäisi asiat niin, että perhe jäisi vielä ilman perintöä. Oikein myrkyllinen ilmapiiri siis, ja käärmesolmuksi Louis nimittää sydäntään, sellaiseksi vaimonsa ja sukulaisensa ovat sen tehneet.

Vaikka Mauriacin omimpana alueena ovatkin kammottavien henkilöiden kuvaukset, niin on hän kuitenkin kiinnostunut armosta ja pelastuksesta vaikka se piiloon helposti jääkin. Synkästä alkuasetelmasta noustaan hieman positiivisempaan tilaan, toki usein varsin ambivalentisti, ja niin tässäkin: Louisin suunnitelmat muuttuvat odottamattomissa käänteissä, ja asiat täytyy ajatella uusiksi: varsinaista rakkautta ja yhteisymmärrystä ihmisten kesken ei ole odotettavissa, mutta jotain on silti eri tavalla, ainakin omassa ymmärryksessä.  

Kun nyt olen tässä välissä muita lukenut, niin huomaan kyllä tässä paljon samoja elementtejä kuin muissakin lukemissani kirjoissaan: kammottavat henkilöt kohtaavat oman kammottavuutensa. Samalla kun jotkut toiset kammottavat henkilöt pysyvät ymmärtämättöminä omasta itsestään, ja mahdolliset kohtaamiset seuraamuksineen pysyvät yhä mysteereinä siistin ja sievän self-helpin sijaan, taikasauva ei heilahda (jotain samaa on myös vaikkapa Flannery O'Connorissa). 

Mutta jos laittaisin kirjojaan paremmuusjärjestykseen, niin nostaisin silti ehkä ainakin Täydellisyyden kudoksen ja Le sagouinin tämän ohi...kirjasta on blogannut myös Jokke.   

Suomen kirjat -lista

 Eetu Isto - Hyökkäys

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Kun Suomi juhlisti satavuotista itsenäisyyttä vuonna 2017, oli vuoden aikana monenlaisia kirjallisuusprojekteja juhlistamassa kulunutta sataa vuotta. Ylen Kirjojen Suomi näkyvimpänä ja isoimpana projektina (ja osallistuin siihen itsekin lukemalla Sillanpään Hurskaan kurjuuden vuodelta 1919), mutta myös Nihil Inheritin 101 runokirjaa, Kvaakin Sadan vuoden sarjakuvia...

Tuolloin Kirjojen Suomi inspiroi itsekin tarkastelemaan, millaisen listan saisin omista lukemisistani tehtyä, jos noudattaisin samoja periaatteita: yksi kaunokirja per vuosi Suomen itsenäisyyden ajalta, ja vain yksi kirja kultakin mukana olevalta kirjailijalta (mutta kirjan ei tarvitse olla hyvä, edustava tai muutakaan). Aika aukkoiseksihan se jäi, mutta oli kuitenkin hyvä alku. Ja kun tuon listan olin tiedostoksi tehnyt, ja se tiedosto nyt on lojunut kovalevyn nurkassa, niin sitä on tässä välivuosina pariin kertaan tullut täydennettyäkin. Ja vaikken olekaan harkitusti tämän parissa edennyt, niin on listaan kuitenkin tullut täydennystä, ja viimeiset täydennykset tein nyt: tuolloin oli itsenäisyyden ajalta kertynyt kirjoja 275, nyt 379 eivätkä lähimainkaan kaikki ole vuosilta 2018-2025...

Eli tältä lista näyttää nyt:

1917

1918 Maria Jotuni – Kultainen vasikka (1)

1919 Frans Emil Sillanpää - Hurskas kurjuus

1920 Lauri Pohjanpää – Ristiritari

1921

1922 Jarl Hemmer - Viljan valtakunta

1923

1924 Lauri Viljanen - Auringon purjeet

1925

1926 Katri Vala - Sininen ovi

1927 Maria Jotuni - Tyttö ruusutarhassa (1)

1928 Aino Kallas - Sudenmorsian

1929

1930 Hilja Valtonen - Hiiliristi (2)

1931 Uuno Kailas - Uni ja kuolema 

1932

1933 Hilja Valtonen - Vaimoke (2)

1934 Heikki Asunta - Leirinuotio 

1935 Hilja Valtonen - Tarvaatar (2)

1936 Hella Wuolijoki - Niskavuoren naiset 

1937 Hilja Valtonen - Nykyhetken tyttölapsi (2) 

1938 Hilja Valtonen - Hätävara (2) 

1939 Mika Waltari - Kuka murhasi rouva Skrofin (3)

1940 V.A.Koskenniemi - Latuja lumessa 

1941 Yrjö Jylhä - Kiirastuli

1942 Klaus U Suomela - Hopeakihlajaiset

1943 Tatu Vaaskivi – Pyhä kevät

1944 Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

1945 Kersti Bergroth - Eläviä ja kuolleita

1946 Eero Lyyvuo – Pieniä laulajia

1947 Lauri Viita - Betonimylläri

1948 Juhani Pohjanmies - Avaruuslaiva

1949 Oiva Paloheimo – Lepakko

1950 Arvi Kivimaa - Passacaglia

1951 Eila Kivikk'aho - Niityltä pois

1952 Aira Brink - Memmoin arvat

1953 Helvi Hämäläinen – Kolme eloonherätettyä 

1954 Helvi Juvonen - Päivästä päivään (4)

1955 Toivo Pekkanen – Lähtö matkalle

1956 Lasse Heikkilä – Carmen (5)

1957 Veijo Meri - Manilaköysi

1958 Aapeli - Pikku Pietarin piha

1959 Helvi Juvonen - Sanantuoja (4) / Lasse Heikkilä - Terra Mariana (5) / Mika Waltari - Valtakunnan salaisuus (3)

1960 Marja-Liisa Vartio - Kaikki naiset näkevät unia 

1961 Unto Kupiainen - Polaris

1962 Pentti Saarikoski – Mitä tapahtuu todella 

1963 Marianne Thorby - Irma Brannertin arvoitus

1964 Eeva Tenhunen - Mustat kalat

1965 Tove Jansson - Muumipappa ja meri (6)

1966 Paavo Haavikko – Puut, kaikki heidän vihreytensä

1967 Einari Vuorela - Puut ajattelevat

1968 Eeva-Liisa Manner - Poltettu oranssi

1969 Daniel Katz - Kun isoisä Suomeen hiihti

1970

1971 Veikko Huovinen - Veitikka

1972 Tove Jansson - Kesäkirja (6) 

1973 Kaari Utrio - Viipurin kaunotar

1974 Aari Surakka - Yksinkertainen ilo 

1975 Märta Tikkanen - Miestä ei voi raiskata

1976 Leena Krohn - Ihmisen vaatteissa

1977 Elina Karjalainen - Uppo-Nalle

1978 Veikko Huovinen - Lentsu

1979 Kirsi Kunnas - Kani Koipeliinin kuperkeikat 

1980 Jukka Parkkinen - Korppi ja korpin poika

1981 Arto Paasilinna - Ulvova mylläri

1982 Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat 

1983 Matti Paavilainen - Palapeli

1984 Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase 

1985 Irja Rane - Kiinan keisarin lentävä hevonen 

1986 Antti Hyry - Kertomus 

1987 Aale Tynni - Vuodenajat 

1988 Vuokko Tolonen - Salainen keittokirja 

1989 Eeva Tikka - Lukittu kaivo 

1990 Boris Hurtta - Elävien ja kuolleiden kesä

1991 Eeva Joenpelto - Avoin, hellä ja katumaton

1992 Maarit Verronen - Älä maksa lautturille 

1993 Tittamari Marttinen – Tuhkamorsian 

1994 Kirsti Manninen - Kuolema ylioppilastalolla 

1995 Markus Nummi - Kadonnut Pariisi

1996 Gösta Ågren – Rakentaja

1997 Kai Nieminen - Vakavia runoja

1998 Leena Lehtolainen - Tuulen puolella

1999 Tuuve Aro - Harmia lämpöpatterista

2000 Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

2001 Jyrki Vainonen - Luutarha

2002 Ranya ElRamly - Auringon asema

2003 Virpi Hämeen-Anttila - Suden vuosi

2004 Mirkka Rekola - Valekuun reitti

2005 Kirsti Ellilä - Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin

2006 Pasi Ilmari Jääskeläinen - Lumikko ja yhdeksän muuta

2007 Vesa Haapala - Vantaa

2008 Juha Siro - Satakieli

2009 Riku Korhonen - Hyvästi tytöt

2010 Taina Teerialho – Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan 

2011 Philip Teir - Donner-ryhmä

2012 Aki Ollikainen - Nälkävuosi

2013 Juho Nieminen - Saattaa sisältää pähkinää

2014 Iiro Küttner - Puuseppä

2015 Hannu Väisänen - Piisamiturkki ja muita kertomuksia 

2016 J.K.Ihalainen - Sytykkeitä 

2017 Marianna Kurtto - Tristania

2018 Marko Annala - Paasto

2019 Jyrki Vainonen – Yön ja päivän tarinoita

2020 Karin Erlandsson – Yöjuna

2021 Tuomas Mattila – Hammasratas

2022 Kari Hotakainen - Opetuslapsi 

2023 Antti Hurskainen - Suntio
2024 Marko Järvikallas – Saattue

2025 Riko Saatsi – Yöistujat 

Täysin tyhjiä vuosia löytyy yhä seitsemän, joista neljä on 1920-luvulla, mutta hämmentävä on myös tuo vuoden 1970 aukko. Ja jos pidän kiinni periaatteesta, että haluan joka vuodelle eri kirjailijan, on aukkoja vähintään seitsemän lisää, mutta vuodet ovat vielä epävarmoja: vaihtoehdot on merkitty listaan kursiivilla (pitäisi varmaan lukea 1930-luvulta muutakin kuin Hilja Valtosta).

Ja, myönnetään, monen muunkin vuoden kohdalla olisi parantamisen varaa: jotkut huomattavat kirjailijat ovat mukana tuotantonsa vähäisemmällä edustajalla, kun se sattui olemaan tarpeen kyseiselle vuodelle, ja jotkut mukana olevat teokset vaihtuisivat jos kyseisille vuosille tulisi enemmän valinnanvaraa...mutta aika paljon sain mukaan kirjoja, joista olen tosiaan pitänyt.   

Ja kun tuo aukkojen määrä alkaa näyttää kohtuulliselta, niin asetanpa itselleni lukuhaasteen alkaa aktiivisesti etsiä täytettä listalle. Katsotaan alustavasti kuinka paljon lista täydentyy tulevan vuoden aikana, ja tarvitseeko jatkaa. Jotain potentiaalisia teoksia, jotka ovat sopivina vuosina julkaistuja, olen jo bongannut, joten saattaapi olla että tulevina kuukausina blogissa alkaa näkyä Hilda Huntuvuorta, Otto Mannista, Santeri Ivaloa tai Tito Collianderia...