Sitten vuoroon teos, jossa historiallisia kerrostumia riittää. Tämä lukemani teos on ilmeisesti aika reippaasti yksinkertaistettu sarjakuvaversio Hendrik Consciencen kansallisromanttis-historiallisesta romaanista De Leeuw van Vlaanderen, teoksesta joka nauttii flaaminkielisessä Belgiassa vankkaa klassikkoasemaa. Joskin kansainvälisesti ei ehkä ole kovin tunnettu teos (on näköjään kuitenkin käännetty suomeksi vuonna 1919 ja löytyy projekti Lönnrotista: uhka vai mahdollisuus?) ja mitä Wikipediasta vilkaisin, ei edes Belgiassa ole nykyään kovin paljoa luettu. Mutta ahkerasti sovitettu: sarjakuvasovituksia on tehty kuulemma yhdeksän (tunnetuin Bob de Moorin), ja leffaversioitakin löytyy...Ei niitäkään kai kovin helposti muilla kielillä löydä, ja erityisesti se ilmeisin käännöskieli, ranska, loistaa vähäisellä innostuksella, aiheesta johtuen.
Kirjan aiheena on nimittäin keskiaikainen sota Flanderin ja Ranskan välillä, ja ilmeisesti teoksessa ei juuri tavoitella neutraaliutta tai eri näkökulmien esittelyä: flaamit ovat hyviä ja ranskalaiset pahoja, ja tässä keskeisesti kuvatun taistelun voittavat sankarillisesti flaamit. Niinpä teos on ollut flaaminationalistien suosiossa, ja ilmeisen suosittu piikittelymuoto muillekin, josta tuo lukuisten versioiden määrä.
Ja tätä henkeä kyllä löytyy myös tässä Pieter de Poorteren versiossa, jossa mutkat laitetaan suoriksi ja kieli poskeen. Olen aiemmin kommentoinut, että hollantilais-flaamilainen huumori tapaa olla aika rankkaa ja räväkkää, ja Poorteren sarjojen tyylitelty lastenkirjamainen ulkoasu yhdistettynä mustaan ja groteskiin huumoriin on kyllä hyvä edustaja (tunnetuinta sarjaansa Boerke/Dickie on tullut suomeksi kaksi albumia, Hitlerin poika ja Dickie Hollywoodissa). Tämä ei ole Boerken rankkuussasteikolla, mutta ottaen huomioon, että tämä Lees-Trip-sarja on nimenomaan tarkoitettu helpoksi luettavaksi lapsille, niin monessa muussa kulttuurikontekstissa voisi jotkut piirteet aiheuttaa nikottelua...ja se antiranskalaisuus on kyllä täysillä mukana (vaikka naureskellen suhtaudutaan myös flaameihin...)
Suurin osa Poorteren sarjoista on sanattomia: tässä tekstiä on, mutta ensisijaisena kohderyhmänä on tosiaan vastikään lukemaan oppineet lapset, joten kuvakerrontaa on, ja kieli on hyvin yksinkertaista: minunkin varsin vajavaisella kielitaidollani tarvitsi konsultoida sanakirjaa vain pari kertaa.
Ja kirjassa julistetaan toivon tärkeyttä, kun ankeat sortajat pyrkivät tuhoamaan kaiken hyvän, ja miten se toivo sitten kanavoidaan toiminnaksi. Leijoniakin tuli useita yhden sijaan, koska me voimme kaikki olla niitä.
Ei tämä ehkä huomattavimpien sarjakuvien joukkoon nouse, mutta viihdyttävä pläjäys kuitenkin, ja tulipa tutustuttua myös tähän Consciencen kirjallisuusklassikkoon (version uskollisuudesta en esitä arvailuja). Ja Helmet-haasteeseen saadaan kohta 45. Kirjassa on isä ja tytär: prinses Gisela ja isänsä, Vlaamse graaf, ovat tuossa esimerkkisivun ekassa ruudussa.