En ole ruotsalaisen Lena Anderssonin kirjoja lukenut, vaikka niitä on näköjään kohtalainen määrä suomeksikin viime vuosina tullut, vaan tämä uusin vaikutti kiinnostavalta joten otetaan luettavaksi (suom. Sanna Manninen).
Teoksen laji on sellaista "onko tämä novellikokoelma vai romaani"-tyyppiä, josta pidän: periaatteessa kaikki kirjan luvun toimivat myös itsenäisinä novelleina, kukin nimetty tarinan keskeisen naisen mukaan (naisen, joka ei välttämättä ole näkökulmahenkilö), mutta nämä myös liittyvät toisiinsa, tarinoissa on paljon samoja henkilöitä ja ne viittailevat ahkerasti toistensa tapahtumiin, kommentoivat toistensa henkilöitä. Ja tästä limittymisestä tuleva kokonaisuus on enemmän kuin osien summa, samojen henkilöiden ja tapahtumien näkeminen eri näkökulmista ja eri asenteilla on tärkeässä osassa kirjaa.
Andersson luonnehtii alkusanoissa tekstejä moraliteeteiksi, ja tämä pätee, tarinoissa on hyvin usein kyse moraalista, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, niiden vaikutteista ja niiden usein julkisesta arvottamisesta: erityisesti performatiivinen moralismi, oman moraalisen position kyseenalaistamattomuus, hyvesignalointi ja siihen liittyvä sosiaalinen valta, on Anderssonin hampaissa ja siinähän riittääkin ironisoitavaa.
Ruotsalainen yhteiskuntakin on sellainen, että siellä saa vapaasti puhua ja ilmaista mielipiteensä, kunhan vain sanoo vain oikeita asioita ja mielipiteet ovat oikeita, eikä sekään riitä kun toisen pitää päästä todistamaan että hänen sanomisensa ja mielipiteensä ovat oikeammassa kuin muiden. Ja ei-ruotsalaisuus on jotenkin täysin käsittämätöntä missään muussa mielessä kuin kehittymättömyydessä vielä Ruotsin tasolle.
Sävy on viileän tarkkaileva ja kaikessa toteavuudessaan varsin piikikäs, tarinat ja niiden käsittelemät ilmiöt, tilanteet, tyypit yhtaikaa tunnistettavia ja tolkuttomia. Lukiessa mieleen tulivat jotkut Maarit Verrosen kirjat (kuten Normaalia elämää), Fay Weldon tai Patricia Highsmithin Little Tales of Misogyny, ja viimeiseen liittyen, ei ole sattumaa, että tämän kirjan inhimilliset käyttäytyjät ovat kaikki nimenomaan naisia, esillä olevat käytökset tuntuvat esiintyvän tyypillisemmin juuri naisilla...(pitäisikö misogyynien lukea enemmän naiskirjailijoita? Sopivilla valinnoilla saisi aikamoista validointia näkemyksilleen, but I digress).
Ehkä kirjan teemoja parhaiten tiivistävä tarina on Olga, jossa Ruotsissa asuva venäläinen naisopettaja ajautuu konfliktiin koulun rehtorin kanssa: Olgalle on tärkeää ymmärtää mikä sisäinen järjestelmä ja rakenne vallitsee pintatason ilmiöiden taustalla (kuten sanojen epäsäännöllinen taivutus, miksi nämä sanat eikä jotkut muut), kun taas rehtori on kiinnostunut yksinomaan siitä miltä asiat näyttävät, ja Olgan ajattelu on tällöin täysin käsittämätöntä ja tämän pitää heti lopettaa moinen. Ja siinä että rehtori järkähtämättömästi on ymmärtämättä Olgaa on luonnollisesti ongelmana, että Olga ei toisaalta tulleena ymmärrä ruotsalaista yhteiskuntaa. Ja, no, sen lisäksi että vastakkain ovat henkilö, joka melkein refleksinomaisesti analysoi ja kyseenalaistaa ja toisaalta henkilö, joka ei analyyseja tarvitse koska hän tietää olevansa oikeassa, niin siihen päälle koulun rehtorin ja ulkomaalaisen tulokasopettajan välinen valtasuhde ei määrity ajatuksen kirkkauden ja läpitunkevuuden perusteella...
Vaihtuvasti hauska ja kauhistuttava, molemmilla tavoilla ajatuksia herättävä, olihan tämä erinomainen teos: täytynee Anderssonin muuhunkin tuotantoon tutustua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti