Jonkun aikaa sitten luin Tytti Parraksen kirjan Pensionaatti, ja siitä pidin sen verran, että kiinnosti lukea lisääkin. Ja tämä aikaisempi romaani tuli käsiin, joten tartutaan.
Ja, ööh, mitähän tästä ajattelisi. Kirjan nimihenkilö on Anu, joka yrittää koota muistojaan lapsuudestaan 50-luvulla, mitä tapahtui ja millainen oli kasvu pienestä tytöstä varhaisteiniksi ja melkein jo aikuiseksi: aikatasoja sekoitetaan, muistikuvat tulevat aika solmuisesti epäjärjestyksessä ja välissä aikuinen Anu keskustelee "nykyhetkessä" läheistensä kanssa, mitä nämä ajasta muistavat tai eivät muista, tai mitä kokivat eri lailla.
Ja tämä kirja menee osittain päällekkäin tuon aiemmin luetun, mutta myöhemmän Pensionaatin kanssa: molempien päähenkilö on pieni tyttö Anu, ja tässäkin kirjassa ollaan yhtenä kesänä Hangossa pensionaatissa, ja muitakin samoja henkilöitä on mukana, tässä on aihiot joista tulisi seuraava romaani. Koska ei toisaalta kaikki tuntunut olevan ihan samalla tavalla, ja jos oikein ymmärsin, Anu oli tässä kirjassa ennemmin kymmenen vuoden tienoilla tuona pensionaattikesänä, tytön ikä tuntui tuossa kirjassa väärältä. Mutta en ole varma, koska ei tässä tosiaan muistikuvat ole kovin järjestelmällisiä.
Aiheessakin on aika lailla samaa, nuoren tytön kasvua ja hiljaista kapinointia porvarillisessa elämänpiirissä: tämän kirjan kesätyttö Angesta tuli kanssa joitain piirteitä pensionaatin Heljään ja näillä on vähän samanlainen rooli...
Ja Parras kirjoittaa hyvää dialogia ja kerrontaa, muistelun kuvaus toimii samoin kuin varmaan ajankuva, mutta tämän kirjan vaeltelu lapsuuden muistoissa jäi kovin muodottomaksi: "entäs sitten, miksi haluat kertoa tämän?" Lopulta tämä tosiaan tuntui lähinnä hajanaiselta materiaalilta josta sitten muokattiin se seuraava, paljon paremmin fokusoitu kirja.
Mutta Helmet-haasteessa tällä saan viimeisen puuttuvan kohdan 5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle (valitsijana onnetar: heitin hyllyssä olevista kirjoista nopalla, että minkä lukisin seuraavaksi).
Onneksi olkoon Helmetin loppuun saattamisesta. Minulla on vielä moni paikka avoin, muttta paremmalla puolella ollaan. Tätä kohtaa itsekin mietin miten sen saisin suoritettua, kun kirjastoonkaan ei pääse. Täytyypä ideoida ...
VastaaPoistaJoo, päädyin tähän ratkaisuun kun halusin kuitenkin priorisoida omien hyllyjen valikoimaa joten ihan satunnaisia valintapyynnöt ei voisi olla...joku kerta olen laittanut parinkymmenen kirjan valikoiman FB:n Helmet-ryhmään ja pyytänyt ihmisiä valitsemaan jonkun niistä, nyt mentiin nopalla.
PoistaOlen lukenut tämän silloin kauan sitten, kun kirja ilmestyi. Muutamasta kohdasta on jäänyt selkeitä mielikuvia. Kaikki liittyvät pieneen hyvinkasvatettuun tyttöön, joka näki jotakin josta tiesi, että se on väärin tai "tuhmaa", mutta ei tiennyt miksi.
VastaaPoistaJoo, tuo oli aika keskeisenä kirjassa, ja myös jonkinlainen hiipivä kapina kun ihailee nähtyjä "tuhmuuksia" vaikkei niitä täysin ymmärräkään...
PoistaOnnittelut täydestä Helmet-haasteesta! Minulla puuttuu ehkä noin parikymmentä kirjaa vielä... mutta onhan tässä aikaa, ja itse olen hieman priorisoinut Seinäjoen lukuhaastetta tänä vuonna.
VastaaPoistaKiitos! Minulla tämä on ollut vuoden keskeinen haaste, joten suurin osa blogiin tulleista kirjoista on tähän saatu mukaan, ja muutama täsmälukeminenkin tuli tehtyä.
Poista