Eipä ole aiemmin tullut Jaan Krossia luettua, vaikka nimenä onkin tuttu. tämä teos (suom. Jouko Vanhanen) tuli mukaan viime kirjamessuilta, kun yhä vaan suosin novellikokoelmia kirjailijoihin tutustumisessa...
Tai mitenköhän näitä sitten määrittelisi: yhdeksässä tarinassa on varsin reilusti autofiktiota ja yhtä lailla taipumusta historialliseen esseeseen, mutta ilmeisesti sen verran sitä fiktiota että pysytään fiktiivisen kaunokirjallisuuden piirissä: Jaan Kross ja sukunsa tulevat kuitenkin tutuiksi. Kirjan yhdeksän novellia on kirjaan laitettu julkaisujärjestyksessä, mutta on niissä myös sisäistä kronologiaa: kirja alkaa lapsuuteen sijoittuvilla tarinoilla, ja aikuisuus ja vanhuus tulevat myöhemmin, vaikka joskus toki vanhempi näkökulmahenkilö muistelee menneitä.
Muistelma-luokittelua taas tukee monen tarinan varsin hortoileva luonne, aloitetaan yhdestä asiasta mutta päädytään anekdoottien ja assosiaatioden mukana runsaille sivupoluille, joista ehkä palataan ensimmäiseen asiaan tai sitten ei. Mukaan tulee todella runsaasti myös Viron lähihistoriaa Krossin elinajalta, ja voinen todeta tietojeni Viron historiasta maailmansotien välillä lisääntyneen moninkertaisesti (koska lähtötaso, myönnetään, oli lähes olematon: tästä huolimatta näihin historiakommentointeihin pääsi hyvin mukaan). Ja valtiotason ohella on myös mikrotaso, henkilötasoiset anekdootit ja kokemukset, hyvin mukana ja elävöittämässä...
Ilmeisesti novellituotantoa olisi ainakin kolme muutakin kirjaa, romaanien lisäksi. Ikään kuin luettavien kirjojen pino ei olisi jo tarpeeksi suuri.
Helmet-haasteessa tämä menisi muuallekin, mutta laitan kohtaan 3. Kirja liittyy Agatha Christieen: yhdessä novellissa mainitaan täysin ohimennen Hercule Poirot (viime vuonna kuittasin vastaavan Tove Jansson -kohdan myös satunnaisella maininnalla virolaisessa novellikokoelmassa, joten tämähän on jo perinne).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti