Loppuvuoden ja vuoden luetut

Murathan Mungan - Les gants et autres nouvelles
Aila Meriluoto - Lasimaalaus
Jon Fosse - Aamu ja ilta
Olga Palo - Aion kertoa nyt kaiken
Jean-François Ménard - Quinze millions pour un fantôme
Heli Laaksonen - The Nature of Finnish Nature
Han Kang - Vegetaristi
Anton Tammsaare - Judit
Tom Stoppard - Jumpers
Teija Himmelroos - Toinen puoli valkoinen
Kim Young-ha - Ma mémoire assassine
Sirkka Selja - Enkelin pelto
Martine Pouchain - Meurtres à la cathédrale
Pirjo Kotamäki - Petäjäistä leipää, taivaallista hunajaa
Metropoliitta Panteleimon - Murha kirkonkylässä
Jiři Kratochvil - Kettu naiseksi
Matti Paavilainen - Unohduksen huvilat
Xavier-Laurent Petit - L'homme du jardin

Timo Ronkainen - Keksintöjä Ankkalinnasta
Tuomas Aitonurmi - Ruumiin ylittävä ääni
Ilari Aalto - Vuosi keskiajan Suomessa
Torsti Lehtinen - Runoilijan Jumala
Hannele Klemettilä - Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä
Pius XII - Mediator Dei
Bernard Botte - Le mouvement liturgique
Jacques Maritain - The Peasant of the Garonne
Joseph Ratzinger - The Spirit of the Liturgy
Michael Demkovich - A Soul-Centered Life

Olemme päässeet vuoden loppuun, ja loppuvuoden lukemisissa näkyy jo elämänmuutos: lokakuun alussa muutin takaisin Suomeen, joten suomalaisia kirjoja alkoi näkyä blogissa enemmän, ja bloggaamattomissa (tietokirjoissa ja sarjakuvissa) vielä lisää. Helsingin kirjamessuillekin pääsin pitkästä aikaa, ja kivaahan siellä oli. Mutta muutakin kuin kotimaista tulee luettua, ja niin myös jatkossa.

Vuoden lukemisista pitää tietysti myös tehdä jonkinlaista koostetta, siitä alempana. Mutta tässä taas taulukko syksystä 2011 lähtien luetusta kaunokirjallisuudesta.

	mies	nainen	x
englanti	163	146	1	310
suomi	108	73	1	182
ranska	124	47	2	173
saksa	54	14		68
japani	46	13		59
italia	51	4		55
ruotsi	25	15		40
venäjä	29	7	1	37
espanja	15	8	1	24
norja	13	5		18
tsekki	16	2		18
arabia	10	3	1	14
unkari	8	2	1	11
viro	9	2		11
tanska	8	2		10
puola	5	4		9
serbo-kroatia	3	3		6
muu	1		5	6
islanti	3	1	1	5
kiina	3	2		5
hollanti	2	3		5
portugali	2	2		4
kreikka	3		1	4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
persia	2	1		3
turkki	3			3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
bengali	2			2
korea	1	1		2
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
	718	365	18	1101

-------------------------------------------------------- 

Tänä vuonna tuli luettua yhteensä 67 kaunokirjallista teosta, eli hieman enemmän kuin muutamana edellisenä vuonna: myönnetään, jonkin verran tuli panostettua suht ohuisiin ja nopeasti luettaviin kirjoihin, myös että niitä sai luettua ennen muuttoa ja sitä kautta pois hyllystä...

Lukuhaasteitakin tuli harrastettua, niistä kirjalistauksia täällä. Helmet-haasteessa olin perinteisesti mukana, ja tänä vuonna jopa onnistuin täyttämään kaikki haastekohdat vuoden aikana. Viimeksi moinen on näköjään tapahtunut 2017 (ja 2018 ja 2019 en osallistunut haasteeseen): tässä välissä on aina jäänyt yksi tai kaksi aukkoa, ja tänäkin vuonna jos en olisi tullut takaisin Suomeen, olisi voinut käydä samoin: Helmet-kirjastojen käyttömahdollisuus antaa sen tarvittavan lisäboostin.

Vuosi Afrikassa -haasteeseen en varsinaisesti täsmälukenut mitään, mutta muuten vain lukemalla tuli kuitenkin neljä kirjaa ja yhden kokoelman novelli osumaan haasteen piirin, ja kun vielä mentiin kivan hajanaisesti ympäri maanosaa, niin laitoin ne nyt kuitenkin kokoon: hyllyssä odottaa yhä jotain kiinnostavia kirjoja, minun lukuintresseilläni niitä satunnaisosumia kuitenkin tulee. 

Asetin itselleni myös projektin tutustua paremmin ranskankieliseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, ja tätä tietoisesti harrastinkin vaikken muodollisesti julkista haastetta siitä muotoillutkaan. Vuoden aikana blogiin päätyi yksi sarjakuva ja kaksitoista kirjaa, joten ihan mallikkaasti tämä meni, kun aika monesta tekijästä en ollut aiemmin edes kuullutkaan, ja tuskin olisin muuten näihin kirjoihin tarttunut. Hyllyyn on kertynyt vielä muutama kirja odottamaan, eli ensi vuonnakin niitä vielä tultaneen näkemään...
Kivasti parissa muussakin blogissa on nähty samaa lajia, ja nuortenkirjat tietysti muuten ovat kohtalaisen hyvin esillä kirjasomessa, mutta suomalaisesta näkökulmasta nämä ranskankieliset jäävät usein sivuun ja tuntemattomiksi.

Vuoden parhaat? Mitään yksittäisiä "tämä kirja on parasta ikinä"-kolahduksia ei tähän vuoteen osunut, mutta toki jotkut kirjat jättivät voimakkaamman vaikutelman kuin toiset, ja halun vinkata uudestaan että nämä ovat tutustumisen arvoisia. Tässä vaiheessa voisi mainita vaikkapa seuraavat: Kiputilahallitus, La fameuse invasion de la Sicile par les ours, Het jaar van de olifant, How to Suppress Women's Writing, Beloved ja Aamu ja ilta.

Mutta miltäs näyttää kun luettuja kirjoja katsotaan tilastollisesti?

Kirjailijan sukupuolen mukaan ollaan, kuten tavallista, aika lähellä 2:1-suhdetta, naisten osuus oli tänä vuonna taas vaihteeksi pikkuisen suurempi (ja aiempina vuosina on jo havaittu että tämä ei ole itsenäinen parametri vaan liittyy pariin muuhun tekijään, alkukielisyyteen ja kirjallisuuden lajeihin). 

Kirjallisuuden lajeissakaan ei ihan radikaaleja vääntymiä tänä vuonna ole, runoja tuli taas luettua vähän enemmän kuin parina edellisenä vuonna, näytelmiä taas vähemmän, ja lyhytproosa oli hyvin edustettuna.

Lukukieletkin menivät aika tasan, ranskaksi ja suomeksi luin vähän enemmän ja englanniksi vähän vähemmän. Ja kaikilla kielillä alkukielisyys oli paremmin edustettuna, mutta käännöksiä tuli kuitenkin joitain kaikilla kielillä. Hollanniksi blogiin tuli yksi sarjakuva (joten ei näy kuvassa), ja joitain muita sarjiksia luin myös, ruotsiksi jotain sarjakuvia voisi mennä myös mutta kirjallisuuden pitäisi olla aika simppeliä...
Luulen tulevana vuonna suomen osuuden lukukielenä taas kasvavan, saa sitten nähdä minkä verran se on muista pois.

Alkukielissä näkyy kolme vahvaa hyvin edustettuina: ranskankielinen kirjallisuus oli taas niukasti suurin blokki, ja kokonaisluvuissa kirii yhä hitaasti suomea, joskin kuten yllä arvelen, tulevana vuonna suomi napannee taas isomman osan. Enganninkielisiä en selvästikään yhä välttele, joskin jo muutaman vuoden olen kyllä myös harrastanut lievää painotusta ottaa mieluummin jotain muuta, kun englanninkielisen materiaalin jalansija kulttuurissa on vähän turhankin dominoiva.
Noista kolmesta kielestä tulee kuitenkin 3/4 kaikista kirjoista, tänä vuonna kaikki muut jäivät viimeiseen neljännekseen, ja eri vuosina sitten jonkin kulttuurialueen kirjallisuutta on luettu vähän enemmän ja jonkin vähän vähemmän: tänä vuonna lukuun osui muutama italialainen, sen sijaan saksalaiset ja japanilaiset unohtuivat kokonaan...uusista alkukielistä mukaan tuli korea, reippaasti heti kahdella kirjalla.

Ja jos alkukielet ja kirjailijan sukupuolet yhdistää, niin mieskirjailijoissa ranskankieliset ovat taas tänä vuonna vahvimmin edustettuina. Pitkän aikavälin tilastoissa ovat jo menneet suomalaisista ohi, ja englanninkielisiinkin välimatka supistuu...mutta tiedä sitten miten käy ensi vuonna.

Naisissa taas suomalaiset olivat tällä kertaa suurin ryhmä, mutta kokonaistilastoissa englanninkieliset yhä dominoivat vahvasti. Ja kuten tavallista, naiskirjailijoissa nuo kolme pääkieltä ovat hieman vahvemmin edustettuina kuin miehillä, mutta ero ei tänä vuonna ollut niin kovin iso kuin joskus aiemmin (tai kuten näkyy pitkän aikavälin luennassa).

Näillä mennään taas kohti ensi vuotta. Vuoden 2025 Helmet-haaste on julistettu ja epäilemättä siihen tulee taas osallistuttua, joskin taas tänä vuonna on joitain aika hankalankuuloisia kohtia, joita täytettäneen joko vahingossa tai hyvin löperösti tulkitsemalla, tai sitten ei täytetä. Ja kuten sanottu, uusi oleskelu Suomessa ravistellee lukemisia joka tapauksessa hieman uusiin suuntiin, joten ainakaan omaehtoisesti en ole nyt asettamassa itselleni mitään sen kummempia uusia lukuprojekteja. Katsotaan josko joku muu kehittäisi jonkun kivan kuuloisen haasteen, johon tulisi jopa osallistuttua aktiivisesti, ja jos ei, niin luettavaa kuitenkin riittää yhä.

Parastaikaa kesken on kaksi paksuhkoa kirjaa, jotka eivät sovellu ahmimiseen, joten luen pätkän joka päivä, joten ne menevät tulevan vuoden puolelle (ja toinen niistä on tarkoitettu tammikuun lopun klassikkohaasteeseen), väliin tullee joku nopealukuisempi teos.

Xavier-Laurent Petit - L'homme du jardin (puutarhan mies)

Vielä vähän ranskalaisia nuortenkirjoja. Xavier-Laurent Petit ei myöskään ollut ennestään tuttu, mutta uraa näkyy löytyvän ja sekalaisia palkintojakin on kertynyt. Tämä myös menee jännäriosastolle, ja kohderyhmänä varhaisteinit.

Mélie ja isänsä asuvat kahdestaan vanhassa isoäidiltä perityssä talossa. Isä on lääkäri, joka tekee yöpäivystyksiä sairaalassa, ja kerran kuussa kokonaisia viikonloppuja, joten Mélie on paljon yksin kotona, kuuntelemassa hiljaisuutta ja vanhan talon jatkuvaa narahtelua. Joten yön hiljaisuus peitetään televisiolla, stereoilla, lampuilla ja ylensyönnillä (ja jälkimmäisestä seuraava runsas ylipaino tuottaa lisää komplekseja).

Ja erään yksinäisen viikonlopun perjantai-iltana talon puutarhaan ilmestyy outo mies, jolla on pahasti loukkaantunut jalka, mutta ei ambulanssia eikä poliisia kiitos, lääkärin talossa on varmasti jotain hoitovälineitä...mies sanoo osuneensa paikalle ihan sattumalta, mutta ohimenevistä viittauksista päätellen joku yhteys Mélieen ja tämän isään on. Mélie puhdistaa haavan, katsotaan mitä tästä seuraa, ja pian ovatkin poliisit ovella kyselemässä onko nähty tämännäköistä miestä...

Valheita ja salaisuuksia keritään sitten auki enemmänkin: jotain yleisiä linjoja toki arvasinkin etukäteen, vaikka yksityiskohdat olivatkin mysteerejä, kuin myös mihin nämä lopulta johtavat. Joten jännärinä tämä oli varsin toimiva, ja tässäkin on mukana jotain juttuja ja jopa kyynisiä tvistejä, joita en odottanut nuortenjännäristä löytäväni (en niitä tässä laajemmin kommentoi koska spoilaisivat osan juonta). Tavallaan yllättävä oli myös premissi, että 13-14-vuotias Mélie oli niinkin paljon yksin kotona ilman että tämä oli ongelma isälle, niin kirjan nuorta päähenkilöä kuin lukijaakaan ei mitenkään ylisuojella (ja kirjan kansikaan ei lukijaa blingillä kosiskele, noudatetaan perinteistä ranskalaista minimalismia kansisuunnittelussa karuuteen asti). 

Tämä taitaa olla viimeinen blogattava teos tänä vuonna, joitain kirjoja on kesken, mutta sellaisia, joita luen aika leppoisalla tahdilla, joten niistä lisää ensi vuonna. Perinteinen vuosikooste tullee vielä lähipäivinä, jahka excel on infografiikkaa tarpeeksi sylkenyt.

Kirjasomen joulukalenteri 2024: luukku 24

Tervetuloa kirjasomen perinteisen joulukalenteriin, jossa olemme päässeet adventtikauden läpi viimeisen luukun ääreen, jouluaattoon!

Joulukalenterin kaikki luukut on listattu Yöpöydän kirjat -blogissa, jonka pitäjä Niina on myös tehnyt kalenterin logokuvat. Siellä avautui myös eilinen luukku. 

Teen tänä vuonna samanhenkisen postauksen kuin viimeksi osallistuessani, eli otan huomion kohteeksi joululaulut. Viime vuonna jaoin omalla Facebook-seinälläni adventtiaikana joka päivä jonkun joululaulun, ja nyt kokoan koko paketin myös tänne blogilukijoiden huviksi, kuunneltavaksi aattohyörinän lomassa tai jo jouluaikaan rauhoittuessa.

Edelliseen kalenteriin tuli vain eri versioita Jouluyö juhlayö -laulusta, mutta tällä kertaa ei sen kummempaa teemaa ollut, kunhan laitoin kaikenlaisia lauluja ja esityksiä, jotka minua viehättivät (joitain samoja artisteja kyllä tuli mukaan, kun joululevyistään pidin). Valikoima on tyylillisesti kyllä taas leveä, eli harva pitää kaikista mutta eiköhän jokaiselle löydy jotain.

1. Shawn Lee's Ping Pong Orchestra - God Rest Ye Merry Gentlemen
Lähdin kokoamaan kalenteria aika ex tempore -periaatteella ja aloitin kappaleella, jota olin taas innostunut kuulemaan (Shawn Leen funk-joululevy oli viehättävä tuttavuus edellisestä kalenterista).

2. Mark Kozelek - God Rest Ye Merry, Gentlemen
Sama kappale kuin edellinen, mutta tällä kertaa Kozelekin (Red House Painters, Sun Kil Moon) perinteisemmin esittämänä.

3. Mahalia Jackson - O Come, All Ye Faithful
Mahalia Jacksonin tulkinta on usein sillä rajalla, että onko jo liiankin intensiivistä...mutta kun käskee tulla, niin silloin totellaan.

4. Majestica - Ghost of Christmas Past
Jos joskus yösydämenä on mieltä vaivannut kysymys millainen power metal -musikaali syntyisi Charles Dickensin Joululaulun pohjalta, niin ei huolta, ruotsalaisyhtye Majesticalla on tarjota vastaus. Joulukalenteriin päätyy yksi raita konseptilevyltä.

5. Los Del Rio - Macarena Christmas (Joy Mix)
Kuudes joulukuuta monessa maassa pyhä Nikolaus kiertelee antamassa lahjoja kilteille lapsille. Joillain alueilla keski-Euroopassa viidennen päivän ilta taas kuuluu sarvekkaalle Krampukselle, joka vuorostaan muistaa tuhmia lapsia vitsoilla ja saattaapa napata pahimmat säkkiinsä ja viedä mukanaan.
Tämä perinne ohjasi kappalevalintaa.

6. Laila, Brita & Vieno - Tonttuparaati
Joululaulu, josta pidin lapsena ja josta pidän vieläkin, vaikka tätä ei varsinaisesti lauleta missään yhteislauluna eikä levy- tai konserttiversioitakaan kovin paljoa ole. Mutta onpahan tämä tuttu versio.
Viittaanko kappalevalinnalla jotenkin joulukuun kuudennen suosittuun tv-spektaakkeliin? Minäkö?

7. Yann-Fañch Kemener - Petra 'zo henoazh a-nevez?
Siirrymme Bretagneen, jossa laulaja ihmettelee mitä on mahtanut tapahtua tänä iltana, kun ihmiset menevät kirkkoon vaikka on yö.

8. Gastr Del Sol - The Bells of St Mary
Tämä ei ole varsinainen joululaulu, mutta tulee nykyään sellaiseksi usein yhdistettyä, ja löytyy siis myös monilta joululevyiltä. Niinpä myös tämä versio on päätynyt Sony Japanin legendaariselle The Christmas Albumille (90-luvun puolivälissä jotkut Sony -levy-yhtiössä keksivät, että olisi hienoa tehdä kokoelmallinen perinteisiä ja rakastettuja joululauluja eri artistien esittäminä, vähän Phil Spectorin joululevyn hengessä. Ja näin syntyi The Christmas Album, hyvin perinteisellä kannella (joka näkyy videossa). Pikkuseikka, jota levyn ulkoasussa ei vinkata, on että esittäjäkaartiin on haalittu varsin aggressiivisen kokeellisia muusikoita, joten musiikillisesti lopputulos on...mielenkiintoinen).

9. Barbra Streisand - Jingle Bells?
Jatkamme kellojen parissa. 'Kulkuset' ei ole kovin yleinen valinta laulajille, jotka haluavat esitellä laulutaitojaan, mutta Barbra Streisand on omaa maataan.

10. Bob Dylan - Must Be Santa
Joulukuun kymmenentenä jaetaan perinteisesti Nobel-palkinnot, joten päivälle osuu Nobel-palkittu esittäjä. Vaihtoehtoja ei ollut monta, jos joku tietää jonkun muun niin saa vinkata.

11. Guille Milkyway & The Jelly Jamm Sound Orchestra - Holding Hands Around the World
En tiedä onko tämä varsinaisesti joululaulu, mutta löytyy Elefant Recordsin joululevyltä, ja olen espanjalaispoppari Guille Milkywayn jutuista pitänyt...

12. Nanowar of Steel - Valhalleluja
Viime vuonna suuntasin kuun puolivälissä muutamaksi päiväksi Napolin seudulle, joten kalenteriin piti laittaa Italian lahja musiikille, Nanowar. Jouluinen oodi Ruotsille on kokonaisvaltaisesti hämmentävä teos, joka jaksaa hämmentää riippumatta kuinka monta kertaa olen tämän videon nähnyt...

13. Mario Lanza - O Holy Night
'Oi jouluyö' on niitä joululauluja, joilla laulajat esittelevät taitojaan, joten melkein pakollinen valinta mm. oopperalaulajien joulukonserteissa. Ja tietysti Lanza osaa laulaa, mutta myös esittää, moni muu versio kuulostaa tämän rinnalla hieman jäykältä...

14. Daniel Johnston - Christmas in the Loony Bin
Kulttiartisti Daniel Johnstonilta löytyy myös pari joululaulua. Luultavasti perustuen omiin kokemuksiin.

15. Pyrolator - Ein Weihnachtsmann kommt in die Disco
Joulukalenteria koostaessa tulee tietysti poimittua jo ennestään tuttuja kappaleita, mutta löydettyä myös joitain uusia. Kuten vaikka tämä. Miksi en ollut kuullut tätä aiemmin? Miksi en ollut kuullut tätä joka joulu?

16. Soile Isokoski - Sylvian joululaulu
Klassikko tietysti. Viime vuonna tuona päivänä olin jo kotiutunut sieltä missä sypressit kasvavat takaisin Belgiaan, ja suuntasin Brysselin merimieskirkolle Kauneimmat joululaulut -tapahtumaan. Tämä laulu on tietysti mukana, ja se laulettiin, ja sillä on ihan oma koskettavuutensa ulkosuomalaisten parissa...

17. Josipa Lisac - Radujte se, narodi
Kalenteri saapuu Kroatiaan. Tykästyin edellisessä kalenterissa löytyneeseen kroatialaisen rock-ikonin Josipa Lisacin joululevyyn, vaikka kappaleita en juuri tunnekaan; ilmeisesti ne kuitenkin ovat Kroatiassa hyvin perinteisiä. Joten tässä "iloitkaa, kansat". 
Jotkut ovat kommentoineet levyn vakavuutta: levy on vuodelta 1992, Lisacin puoliso ja pitkäaikainen muusikkokumppani oli kuollut edellisenä vuonna, ja nyt-entisessä-Jugoslaviassa riehui sota...joskin suomalaisittain, ei tämä nyt niin synkkä ole, ihan perinteisiltä joululauluilta kuulostaa :)

18. Georges Brassens - Le Père Noël et la petite fille
Ei tämä "Joulupukki ja pieni tyttö" ole oikeasti joululaulu, edes hieman trollaavasta videosta huolimatta, mutta soitan sen silti. 

19. Mikko Alatalo - Musta Jeesus
Pidän Mikko Alataloa tasoltaan kovin vaihtelevana lauluntekijänä, tuotannossa on niin erinomaisia kappaleita kuin teoksia jotka olisin mieluummin ollut kuulematta, ja kaikkea tuolta väliltä, usein rinta rinnan. Mutta tämä kappale viehättää minua.

20. Zbigniew Preisner - Kolęda na koniec wieku
Suuntaamme Puolaan. Preisner tunnetaan parhaiten elokuvamusiikistaan Kieslowskin elokuviin, mutta muutakin tuotantoa löytyy, mukaanlukien joululevy, jolta tämä "joululaulu vuosisadan loppuun"  

21. Unheilig - O Tannenbaum
Onhan kuusi jo koristeltu? Perinteinen saksalainen joululaulu goottiversiona.

22. John Zorn ft. Mike Patton - The Christmas Song
Artisti, jonka tuotannosta en odottanut joululevyä löytyvän, on amerikkalainen avantgarde-jazzmuusikko John Zorn, jonka tuotannossa juutalaisuus on vahva teema. Sellainen kuitenkin on, ja sillä vierailee solistina Mike Patton (Faith No More, Mr Bungle jne), jolle musiikillinen avantgarde on myös hyvin tuttua...ja tietysti lopputulos kuulostaa juuri tältä.

23. James Brown - Let's Make Christmas Mean Something This Year
Viime hetken adventtisaarnan meille tarjoaa veli James.

24. Chamber Choir KameLeon & The College of Europe Choir - Gaudete, Christus est natus
Perinteinen suosikki, keskiaikainen joululaulu Piae cantiones -kokoelmasta. Tässä versiossa latinan ääntämyskin kuulostaa hyvältä, ja epätyypillinen rumpu on kiva lisä. 

Näiden musiikkiterveisten parissa toivotan kaikille hyvää joulua (nythän ollaan vasta aatossa, ja kahdeksan päivän jouluoktaavi alkaa vasta huomenna...no, tänä iltana). Omaan blogiin tullee vielä yksi tai kaksi kirjabloggausta ja loppuvuoden lukutaulukot, ja tulevina päivinä on luvussa muita kirjoja, joista sitten lisää ensi vuonna.

Matti Paavilainen - Unohduksen huvilat

Satunnaisia käsiin osuneita runokirjoja. Joskin näköjään tämä Matti Paavilaisen runokokoelma sai 1982 kirjallisuuden valtionpalkinnon, eli huomiota on saatu.

Ihan aikakauden perinteiseen suomalaiseen runolinjaan tämä ei asetu, niukan modernismin sijaan mennään hieman laveammalla kielenkäytöllä, kulttuuriviittauksilla, abstraktimmilla pohdinnoilla konkretian sijaan...ja hyvä niin, kirjan parasta antia oli keskellä oleva sarja jossa ollaan jo lähellä proosarunoa, kun taas muutamat modernistisen runon keinoja käyttävät pätkät eivät tuntuneet niin hyviltä.

Kirjan nimestä tulee teema, paljon on puhetta muistista, muistoista ja niiden värittymisestä ja valikoitumisesta, mitä muistetaan ja mitä unohdetaan. Ja toisaalta irtautumisesta arjesta kesän ja loman olosuhteisiin, huviloille, mökeille ja mitä kenelläkin on ja miten niitä nimittävät. Kiinnostavin osio on tosiaan keskellä oleva sarja lähes-proosarunoja lapsuudesta, leikeistä ja niissä näkyvistä asenteista: Paavilaisen oma lapsuus osuu sota-aikaan mutta toki sotaa on leikitty muinakin aikoina, ja lapsen suhtautuminen viihteelliseen väkivaltaan on usein aika lailla mutkattomampaa kuin kompleksisilla aikuisilla, ja tässä on käsiteltävää, miten lapsi kokee aikuisten maailmaa ja miten aikuinen kokee oman lapsuutensa muistoja...

Mutta minusta olisi pitänyt puhua äidinmaasta, kun se aina
tonki ja istutti jotain ja kitki rikkaruohoja.
Ja sitten olsi pitänyt puhua isänkielestä,
kun se sönkötti niin höpösti eikä osannut d-kirjainta ja
minä opetin sitä sanoen, että viisaimmat lapset
kasvattavat itse omat vanhempansa.

Möröt, rosvot ja tiikerit ovat mukavia vieläkin ja niitä on
oikeissa ihmisissä enemmän kuin lapsena ikinä osasin kuvitella.
Ryssät ovat kokeneet inflaation eikä ne ole sillä tavalla muodissa,
vaan käy kiltisti molottaen ostoksilla tavarataloissa.
Mutta natseista sen sijaan on tullut jännäreitten noitaukkoja.
Harmi, ettei kukaan puhunut minulle niistä silloin,
kun en vielä kuulunut vanhustyön keskusliittoon
ja viihtynyt yhdessä ja tullut rauhantahtoiseksi,
lempeäksi ja melkein elävältä nukkuneeksi
kuolleeksi, joka hyräilee virsiä
kirjahyllyä siivotessaan.

Jiři Kratochvil - Kettu naiseksi

Tämän kirjan olin myös bongannut kirjamessuilla potentiaalisesti kiinnostavana: Jiři Kratochvil ei ollut ennestään tuttu kirjailija, mutta tsekkikirjallisuus on ollut sen verran palkitsevaa että sopii kokeilla (suom. Eero Balk).

Pitkän linjan kirjailijalta (aloittanut kommunistiajalla samizdatin parissa) tämä kirja on suht uusi, viiden vuoden takainen, mutta faabeli sijoittuu kuitenkin kauemmas, 40-50-lukujen vaihteeseen. Neuvostoliitossa I.P.Pavlovin tiedeinstituutissa ketunpoikanen oppii puhumaan ja alkaa kehittämään muitakin inhimillisiä ominaisuuksia, pikkuhiljaa muuttuu naiseksi. Kettu, joka ottaa nimekseen Sylva, tulee Valtiaan erityiseksi suosikiksi (joka pitää huolen että instituutissa ei jatkossa kehitetä enää mitään vastaavaa), ja erityisten taitojensa vuoksi Sylva lähetetään länsi-Eurooppaan suorittamaan erityistä tehtävää...

Samaan aikaan Tsekkoslovakiassa salainen poliisi on värvännyt nuoren miehen, Pavlikin, joka osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta niin juonittelussa kuin kielten oppimisessa, taitoja jotka ovat hyödyllisiä vakoojalle...joten hänetkin lähetetään rautaesiripun toiselle puolelle salaisiin tehtäviin. Ja Münchenissa Pavlikin ja Sylvan tiet risteävät, nämä huomaavat pitävänsä enemmän toisistaan kuin niistä tarkoituksista joihin heidät on koulutettu, ja lähtevät omille teilleen.

Lajityyppi on siis iloitteleva faabeli runsaalla maagisella realismilla. Niin huumoria kuin melankoliaa annostellaan, huumorissa on mustaa sävyä (Pavlikin esimiehet ja opettajat vaihtuvat tiuhaa tahtia, Valtias sentään pysyy mutta moni asia hänen ympärillään ei), ja varmaan kettutematiikasta voi löytää myös allegorisuutta. Kirjallisia viittauksia ja intertekstuaalisuutta ainakin käytetään, valitettavasti vain kirjoihin joita pääosin en tunne (Pikku prinssiä lukuunottamatta).

Mainio kirjahan tämä on, jos poliittinen satiiri maagisella realismilla ryyditettynä maistuu. Ongelma on vain että olen jo lukenut Skvoreckya, Vaculikia, Topolia, Capekia, Havelia jne joten rima oli asetettu jo sen verran korkealle että tällä kirjalla on vaikeuksia sinne asti pääsemiseen. Mutta jos tsekkiläiset satiirikot eivät vielä ole niin tuttuja, niin tämä on kyllä toimiva teos tutustua lajiin.

Idea on semmoinen, että oikeastaan koko kansa, koko isänmaa muodostaa jonkinlaisen perheyhteisön. Venäläiset tietävät sen todella hyvin, kun isänmaakin on venäjäksi sama kuin meillä perhe. Joten kylväkäämme kaunan ja petoksen siemenet koko kansan perheyhteisöön, kylväkäämme ne koko isänmaahan. Ja kun näin levitämme tartunnan koko kansaan, koko isänmaahan, se rappeutuu moraalisesti, hajoaa kahdeksi vihamieliseksi osaksi, jotka on helppo ottaa valtaan. Onhan valta venäjäksi sama kuin tšekiksi isänmaa.

Metropoliitta Panteleimon - Murha kirkonkylässä

Tämä kirja tuli poimittua täsmävalinnaksi viimeiseen puuttuvaan kohtaan Helmet-haasteessa: suomalainen dekkari. Näitä ei ollut sopivasti kertynyt hyllyyn ulkomailla ollessani, mutta kohdan saisi täyteen Suomeen palatessa, ja kun olin tietoinen näistä metropoliitta Panteleimonin dekkareista, niin päätin hakea sarjan ensimmäisen osan. Odotusaika vain venähti pitkäksi, kun 13 vuoden takaiseen kirjaan oli kirjastossa varausjonoa, ja sitten ne edelliset lainaajat päättivät pantata kappaleitaan viikkotolkulla, vaikka aika nopealukuinen kirja tämä oli. Ehdin jo arvella että kirjaan liittyi joku The Ring -tyyppinen kirous, etta tuoni korjaa kirjan lukijat ja siksi palauttaminen kestää, toisaalla arveltiin että ehkä jossain oli tämä lukupiirikirjana.

Mutta asiaan. Ollaan 50-luvulla Koskijärven kirkonkylässä jossain päin Suomea, jossa eräänä aamuna Valde Mikkinen, kylään asutettu karjalaisevakko jolle maistuu niin alkoholi kuin naisten seura (ja vastavuoroisesti) löytyy kuivuneen joen pohjalta kuolleena: ilmeisesti humalapäissään sillalta pudonneena. Mutta pian tulee ilmi että sillalla oli yöllä muutakin liikehdintää ja ehkä Mikkinen ei olekaan ihan ilman apua pudonnut kuolemaan...ja tokihan kylässä on kaikenlaisia mutkikkaita suhteita, ja useampikin henkilö on ehkä syystä tai toisesta ollut motivoitu tekoon. Juttua lähtevät ratkomaan rikoskomisario Palokoski ja paikallispoliisi Aulis Urhonen, ja poliisinrouva Elisabet Urhosella on oma panoksensa laittaa jutun selvittelyyn.

Dekkarilajityyppi on kyllä erittäin cozy, pienen kylän henkilökuviot saavat pääpainon kirjassa. Dekkarina tämä ei itse asiassa ollut mitenkään vakuuttavimmasta päästä, joskus murhajuoni tuntui melkein unohtuvan muun kuvailun ja säätöjen alle ja etenee lopulta varsin suoraviivaisesti, joskin parinkin ärsyttävän lajityyppikliseen kautta. Isommassa ja kiinnostammassa osassa oli miljöö, henkilöt ja aikakausi: sodan vaikutukset ovat vielä selvästi näkyvissä ja samalla etäisyyttä on jo otettu, ja kirkonkylässä riittää kyllä monella tapaa persoonallisia henkilöitä (joita cozy-tapaan kirjailija myös jossain määrin käyttää huumoria ja karrikoi). Monet henkilöistä saavat näkökulmansa mukaan kerrontaan, ja tavallaan tuntuukin että tässä nimenomaan luodaan paikkaa ja henkilökaartia ja dekkarijuoni on siinä vain pienimuotoinen yhteensitoja. 

Ihan sympaattinen välipalakirja, ja näköjään Koskijärvellä tapahtuu murhia myös seuraavissa kirjoissa (toivottavasti muuttoliikettä riittää, etteivät kyläläiset pääse loppumaan). Bloggauksia löytyy ainakin Paulalta ja Hennalta. 

Pirjo Kotamäki - Petäjäistä leipää, taivaallista hunajaa

Huomasin tämän Pirjo Kotamäen kirjan kirjamessuilla, jossa oli näytillä tämänkertaiset Vuoden kristillinen kirja -palkintoehdokkaat: Paavo Ruotsalaisen elämäkerta säeromaanina. Olen Ukko-Paavon omia (saneltuja) Kirjeitä aikoinaan lukenut ja niistä välittyi kiinnostava henkilö, joten tämä kirjakin kiinnosti sen verran että liityin kirjaston lyhyeen varausjonoon. Pari päivää myöhemmin kirja voitti kyseisen palkinnon, joten jonoonkin ilmestyi muutama kymmenen varausta lisää...

Säeromaaneja en ole tainnut aiemmin lukea, mutta eeppinen runous on toki tuttua ja arvostettua, joten samalla asialla ollaan. Tyyli tosin on modernimpaa, mitallisuutta ei harrasteta vaikka lausutuiksi monet pätkät yhä sopisivat, mukaan päätyy pitkiäkin sitaatteja lehtikirjoituksista yms. ja samoin roolirunoa hyödynnetään: näkökulma on joskus kaikkitietävän kertojan, joskus Paavon, mutta muidenkin äänillä puhutaan. 

Ja sopiihan tämä formaatti hyvin elämäkertaan: elämän vaiheet käydään läpi yhden sivun fragmentteina, jossa miellyttävästi tulevat esiin perusasiat elämästä, keskeisiä legendoja ja hieman myös laajempaa taustaa aikakaudesta, jossa nälkä oli usein vieraanamme ja valtiollinen sensuuri suhtautui epäluuloisesti nopeasti leviäviin kansanliikkeisiin. Helppoa ei ollut Paavon elämä, eikä Paavokaan kyllä ollut helppo ihminen.

Jälkimmäinen piirre kyllä minua viehättikin niissä Kirjeissään: Paavo oli kärkevä, suorasukainen, jyrkästi provokatiivinenkin, ja tällä tyylillä kyllä herättelee ravistellen lukijaansa ja kuulijaansa sen kompleksisen mysteerin, joka on pelastus, ääreen. Tuleeko tämä elämäkerrassa läpi vai mennäänkö siloitellen myötäsukaan? No, ehkä vähän molempia: Paavon luonteenjyrkkyys ja sen vaikutukset itseen ja lähimmäisiin tulee esiin, ja parhaimmillaan myös välittyy suoraan esitetyssä tekstissä, ja näin Bernanos'n, Mauriacin, O'Connorin ja muiden lukijana olisin kyllä voinut ottaa sitä enemmänkin. 

(Jätän tässä kohtaa ääneen pohtimatta kuinka lähellä Paavon pelastusteologia on predestinaatiota, jos eletyn elämän merkityksellisyden huomioiminen on omavanhurskautta, ja kaikki armo kokonaisuudessaan tulee Jumalalta.)

Kiinnostava teos, hyvä tutustuminen kohteeseensa, ja jäi kiinnostamaan millaisia ne muut Kotamäen vastaavat runoelmat Franciscus Assisilaisesta, Vadstenan Birgitasta ja Helena Konttisesta ovat.

Siellä piileskelen,
omassa nurkassani, omalla luvallani
olen pimeään pirttiin mennyt,
siellä kulunut puhki,
myönnän: olen kahlinnut itseni maallisen menon hyrinään,
ihmisten hyväksyntään, mitä markkinoilla puhutaan.

En ole toista ääntä kuunnellut,
en etsinyt vapahdusta Vapahtajaltani,
olen itse yrittänyt ansani ratkoa,
riippakiveni,
kivitykseni,
mitä käräjillä sanottiin, mitä markkinoilla remuttiin,
mitä napsuja otinkaan, montako papinryyppyä ja
ihan selkosella olin, napaani myöten erämaassa,
kännissä kuin käki maatapanon aikaan,
sen myönnän tässä hännystakkiini nuokahtaneena,
kaulus kaulaan takertuneena -

Ja pärevalkea näyttää karkeuteni,
piirtää hiilloksella sieluni näkyviin,
joten laittakaa vain sinne kirkonpallille, kolmannelle portaalle,
laittakaa mustaan penkkiin, häpeän pallille kärsimään:
siellä minä olen aina ollut ja sinne jäävä.

Vapahtajalleni minä puhun, en lymyä.
Joten tulkaa esiin te paremmat kristityt kaikkine neuvoinenne,
mutta kuorikaa ensin tuo kultainen varustus kasvoiltanne,
pyhyytenne,
riisukaa hymynne, älkää paetko!

Martine Pouchain - Meurtres à la cathédrale (murhia katedraalissa)

Ranskalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukeminen jatkuu, edeten yhä varsin satunnaisilla valinnoilla mitä olen bouquinistien valikoimista löytänyt. Tämä on näköjään Martine Pouchainin esikoiskirja, ja muuta tuotantoa on sittemmin tullut runsaasti.

Lajityyppinä on historiallinen dekkari: ollaan Amiensissa vuonna 1244, ja kaupungin suuren katedraalin rakennustyöt ovat edistyneet mallikkaasti: nuori kuvanveistäjä Amaury on saanut tehtäväkseen suuren Kristus-patsaan, ja etsii sopivaa mallia, ja yllättäen tällainen ilmoittautuu Amaurylle: tuntematon mies joka ei itsestään liikoja kerro...

Ja samaan aikaan työmaan lähellä liikkuu outoja leprasairaiden kaapuihin pukeutuneita miehiä jotka eivät ehkä olekaan miltä näyttävät, tapahtuu epäilyttävä melkein-onnettomuus ja pian tämän jälkeen kuolema, ja toinenkin. Ja Amauryn ystävä on rakastunut, mutta tyttöä ollaan naittamassa varakkaammalle miehelle, mutta sitten tyttö katoaa. Ja tapahtuu muutakin, ja monet tapahtumat liittyvät kyllä toisiinsa, mutta niiden yhteyksien näkemisessä menee kyllä oma aikansa.

Hivenen ihmettelin että tämä on määritelty nuortenkirjaksi, takakannessa ikäsuositus 11+, kun joissain kohdissa kyllä mennään epätyypillisillä ratkaisuilla. Muistelen ainakin omasta nuoruudestani että lukemissani nuortendekkareissa tapasi olla varkauksia ja kadonneita jalokiviä ja ehkä vakoojia, mutta murhatapausten selvittely ei kuulunut kuvioihin. Mutta ehkä keskiaikainen miljöö sitten sallii vähän enemmän väkivaltaa, tai sitten käsitykseni ovat vanhentuneita.

Samoin päähenkilö Amaury oli jo 25-vuotias ja muutenkin kirjan henkilöstö oli selvästi aikuisia, eikö nuortenkirjassa pitäisi olla enemmänkin teinejä kuin kannessa näkyvä Nicolas? No, vastaavaan kyllä törmää erityisesti klassisessa ranskalais-belgialaisessa lanu-seikkailusarjakuvassa, jonka sankareissa myös on suosittu päähenkilöinä aikuisia (Piko & Fantasio, Asterix, Tim & Tom, Lucky Luke, Alix, Natasha, Yoko Tsuno...) kunhan näillä ei ole vielä aikuiselämän rajoittavampia piirteitä kuten parisuhdetta tai muuta perhettä. Ja tavallaan tässäkin vaikka dekkarimallilla mennään, niin sävy on kuitenkin selvästi seikkailullisempi kuin normaalissa aikuisdekkarissa...
Ja näköjään keskiaikaisessa Amiensissa tapahtui sen verran, että Amaury on mukana myös ainakin kirjailijan seuraavassa kirjassa.

Noin muuten juoni tosiaan vaelteli hyvinkin moneen suuntaan, tapahtumia ja henkilöitä riitti, ja kun myöskään kieli ja sanasto ei mennyt helpoimman kautta, niin oli kyllä ajoittain vaikea pysyä tapahtumissa edes mukana, kokemattomalle lukijalle tässä kyllä olisi haastetta.