Rabindranath Tagore - The Home and the World (Koti ja maailma)

Noin sadan vuoden takainen intialainen nobelistikirjailija Rabindranath Tagore tunnetaan nykyään pääasiassa runoilijana, ja aikalaiset myös esseistinä, mutta tuotannossa löytyy myös proosafiktiota kuten tämä poliittinen romaani The Home and the World (joka on näköjään tullut myös suomeksi ennen sotia, nimellä Koti ja maailma).

Anita Desain mainion esipuheen mukaan tämä tosin sai aikamoiset murska-arvostelut ilmestyessään, niin muodon kuin sisällönkin puolesta. Ja lukiessa kyllä huomaa että Tagore ei ihan vakuuta tarinankertojana, intressit ovat muualla.
Tämä on leimallisesti poliittinen romaani, jossa henkilöt ovat enemmän tyyppejä tai allegorioita kuin eläviä henkilöitä, kieli on korkean reettorista (tästä Desai tosin mainitsee että hyvin retorinen puhetyyli on bengalille ominaista, joten vaikka alkuteksti olisikin ihan luonnollista, se kääntyy helposti jäykän mahtipontiseksi...) ja vaikka kolmiodraamaa väännetäänkin niin kiinnostus on kuitenkin intialaisen nationalismin nousussa ja poliittisessa heräämisessä.
Vähän kuin jos Tolstoin Anna Kareninassa ei vain Levin vaan myös Anna ja Vronski osoittaisivat suurta kiinnostusta maanviljelystä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä kohtaan.

Tagore myös rytmittää tapahtumia ja kerrontaa varsin oudosti, monet potentiaalisesti dramaattiset tapahtumat sivuutetaan melkein ohimennen, ja kerronta tosiaan painottuu yhteiskunnallisiin keskusteluihin, kuin oltaisiin antiikin Kreikan draamassa, jossa kaikki toiminta tapahtuu lavan ulkopuolella ja lavalla vain puhutaan siitä mitä tapahtuu.
Jos siis romaani-ihanteena on Tolstoi, Dickens, Balzac ja muut niin tämä ei kieltämättä ole kerronnaltaan kauhean hyvä romaani, mutta nykylukija lienee tottuneempi erilaisiin tyyleihin, lähmpänä tämä on modernia romaania.

Tagore oli ollut aktiivinen toimija Bengalin ja laajemmin Intian kansallisessa heräämisessä brittihallintoa vastaan, mutta oli myös kasvanut epäluuloisemmaksi, pettyneemmäksi ja kyynisemmäksi aatteellisuutta kohtaan, ja tätä sitten käsitellään kirjassa, ja tämä sitten herätti närkästystä ja syytöksia brittihallinnon myötäilystä niin Intiassa kuin Iso-Britannian tiedostavammissa piireissä...mutta taas kerran, nykyajasta katsottuna tähän suhtautuu myötämielisemmin, voi huomata kehityskulkuja jotka ovat leimanneet maailmankolkan politiikkaa myöhemminkin eivätkä ne ole tuntemattomia eri muodoissa muuallakaan...

Niin, tarinaan. Tämä on kolmiodraama jonka kaikki kolme osapuolet vaihtelevat minä-kertojina. Nuori intialaisvaimo Bimala rakastaa ja kunnioittaa suuresti miestään Nikhiliä, joka tukee kansallista liikettä mutta hyvin maltillisesti ja järkiperäisesti ja haluamatta ajaa pakottamalla mitään poliittista ohjelmaa (ja Nikhil toivoo myös että Bimala olisi aktiivisempi myös maailmassa eikä rajoittuisi tiukasti kotielämään vaikka se onkin vaimon perinteinen paikka, mutta ei halua pakottaa vaimoaankaan). Nikhilin tuttavapiirissä on kuitenkin nuori radikaali Sandip, joka agitoi innokkaasti ja ilmeisen tehokkaasti, mutta myös häikäilemättömästi, väkivaltaa ja rikollisia keinojakaan ei kaihdeta ja lopulta periaatteetkin voivat tilanteen mukaan muuttua kun siltä tuntuu, mutta Sandipin intomielisyys tarttuu myös Bimalaan...

What I really feel is this, that those who cannot find food for their enthusiasm in a knowledge of their country as it actually is, or those who cannot love men just because they are men - who needs must shout and deify their country in order to keep up their excitement - these love excitement more than their country. 

Keskeisenä poliittisena kysymyksenä on kansallinen teollisuus: kun Iso-Britanniasta tuodaan halvalla kankaita, saippuioita, tulitikkuja jne niin niitä ei kannata tehdä Intiassa, jos ei tietoisesti suosita paikallista. Ongelma on vain, että kun paikallisesti tuotetut tuotteet ovat kalliimpia ja huonompilaatuisia, niin niiden tukeminen on käytännössä mahdollista vain varakkaammille, ja se jää helposti eräänlaiseksi elitistiseksi puuhasteluksi, ja köyhemmille ne eivät ole mielekäs vaihtoehto. Niin Nikhil kuin Sandip kannattavat kansallista teollistoimintaa, mutta Nikhil suosii vapaaehtoisuutta, Sandip taas voimakkaampia boikotteja, tuontitavaroiden kieltämistä markkinoilta yms. Mikä luonnollisesti aiheuttaa jännitteitä, vielä kun alueella varakkaammat ovat pääosin hinduja ja köyhemmät kuluttajat samoin kuin vähittäismyyjät suurelta osin muslimeja...

Tagore vaikutti peilaavan itseään varsin paljon Nikhiliin, ja Sandip kuvataan varsin negatiivisesti häikäilemättömäna opportunistina, jolle poliittiset ja moraaliset periaatteet ovat korkeintaan hidaste joista voidaan joustaa kun siltä tuntuu ja lopulta kauniidne puheiden takana on oman edun ajaminen...mutta toisaalta Nikhil kuvataan varsin kylmänä kalana, jonka periaatteista on kysyttävä johtaisivatko ne lopulta mihinkään, jäisikö pienimuotoinen puuhastelu pienimuotoiseksi puuhasteluksi, joka ei kykene muuttamaan taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden perustaa. Ja Bimala, niin, poliitisesti heräävä sielu joka etsii tietä näiden kahden välillä (lukiessa tätä kolmiodraamaa mietin että onkohan Tagore lukenut Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajaa, kun kirjassa mainitaan myös uudet englantilaiset romaanit jotka käsittelevät seksiongelmia ja joita kaikki fiksut ja modernit ihmiset lukevat, siis Sandipin mukaan, mutta se onkin näköjään kirjoitettu vasta tämän jälkeen. En sitten tiennyt mistä kirjoista Sandip puhuu).

For myself there was no longer good or bad - only death, beautiful, alluring death. But to hear this stripling calmly talk of murdering an inoffensive old man as the right thing to do, made me shudder all over. The more clearly I saw that there was no sin in his heart, the more horrible appeared to me the sin of his words. I seemed to see the sin of the parents visited on the innocent child.

Vaikka Tagoren kantaa onkin näkyvissä, ei teoksen politiikka siis ole mustavalkoista, ja kysymyksissä on ajattomuutta.
Lukiessa ajatukset vaelsivat mm. evankeliumien tapaan kuvata fariseuksia tekopyhinä hurskastelijoina jotka kehittelevät monimutkaisia säännöstöjä joita voivat eliittiasemaisina itse noudattaa...tai moniin moderneihin aatteisiin joissa oikeanlaisten kulutustavaroiden ostaminen on keskeinen kysymys. Milloin kyse on oikeasta aatteellisuudesta ja milloin elitistisestä puuhastelusta, kuinka hyvin otetaan huomioon taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden vaikutukset (mikä ei sisällä vain rahaa, huomioon on otettava myös se aika ja energia joka kuluu oikeanlaisia tuotteita etsiessä ja niiden taustatietoja tarkastaessa ja jota kaikilla ei ole yhtä paljon) ja toisaalta saavutetaanko laissez-faire-täysin-vapaaehtoisesti-linjalla mitään muutoksia.
Niin, ja nationalismiin, niin viimeisten sadan vuoden hindunationalismiin kuin muuallakiin esiintyviin muotoihin...

Erinomaisen paljon ajatuksia herättävä kirja siis (josta muitakin näkökulmia voisi nostaa esiin kuin tuon taloudellisen oikeudenmukaisuuden), joskin vaatinee tiettyä myötämielisyyttä allegorista ja hieman esseististä tyyliä kohtaan (ja aiemmin lukemani poliittinen kaunokirjallisuus esim. sosialistimaista on kyllä hyvin kouluttanut tähän tyyliin).

Voima-lehden artikkelissa sivutaan myös tätä kirjaa.