Elizabeth Bowen - The Little Girls

Hyppään taas pitkästä aikaa Elizabeth Bowenin tuotannon pariin: tämä on kahdeksas lukemani romaaninsa, edelliset seitsemän ovat tullee myös blogatuiksi, ja tuotannosta on jäljellä vielä kaksi varhaista romaania, ja sitten muuta tuotantoa (mm. novelleja aika paljon). 

Harmi vaan, että tähän asti luetuista tämä oli ensimmäinen varsinainen huti. Bowenin tuotannossa suositaan aina vihjailua, epämääräisyyttä, kryptisyyttä: (usein nuoret ja kokemattomat) henkilöt eivät aina ymmärrä maailmansa salattuja toimintaperiaatteita, ja tätä hämmennystä välitetään myös lukijalle. Ja usein esitettynä varsin monimutkaisella kielellä, jonka rakenteista saa joskus hämmästellä onko tämä enää englantia: jotkut ovat verranneet että Bowenin teksti on kuin Jane Austen kirjoittamassa Henry Jamesia silloin kun ei ole kuin Henry James kirjoittamassa Jane Austenia. Ja nuo piirteet tuntuvat korostuvan mitä pitemmälle uralla mennään.

No, The Little Girls on Bowenin toiseksi viimeinen romaani, ja tässä epämääräisyys ja vihjailevuus tuntuvat menneen jo liiankin itsetarkoituksellisen epämääräisiksi, siinä määrin että ainakaan minä en enää oikein pysynyt mukana mistä tässä nyt sitten oikein on kyse, mitä tapahtuu ja miksi. Teksti kävi liian usein epäselväksi puuroksi, joka ei antanut tarpeeksi oikein edes kiinnostumaan mistä on kysymys (verrattuna samanhenkinen seuraava romaani Eva Trout on taas mestariteos, ja aiemmat Bowenit samoin kuin tähän selvästi vaikuttanut Ivy Compton-Burnett ovat onnistuneet samassa lajissa paljon paremmin. 

Niin, sisällöstä: Kolme naista, Dinah, Clare ja Sheila, ovat olleet aikoinaan Dicey, Mumbo ja Sheikie,  yksitoistavuotiaina lyhyen aikaa ystäviä samassa koulussa, mutta elämänkäänteet (mm. pian alkava ensimmäinen maailmansota) veivät nopeasti erilleen, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin Dinah etsii kaksi muuta käsiinsä...

Kirja noudattaa samanlaista rakennetta kuin The House in Paris, joskin tavallaan käännettynä: kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen ja kolmas sijoittuvat "nykyaikaan" ja keskimmäinen taas menneeseen, joskin siinä missä The House of Parisin nykyaika oli lapsen näkökulmasta ja menneisyys taas aikuisten, tässä menneisyys on lasten ja nykyhetki aikuisten. Ja vaikka kolme kuusikymppistä rouvaa (yksi nykyään taas neiti) ovatkin kasvaneet hyvin erilleen ja erilaisiksi, on heissä väistämättä taustalla myös se yksitoistavuotias tyttö, joka tulee esiin erityisesti niiden keskuudessa, jotka ovat tunteneet sen yksitoistavuotiaan tytön...

Ja ihan kiinnostava teema tuo olisi, mutta tämän lukeminen oli kyllä aikamoista laahausta. Luin kuitenkin loppuun, kun oli tuttu ja arvostamani kirjailija, ja ihan kielellisesti Bowen on aina edes jotenkin kiinnostava: heikomman kirjailijan kirja olisi kyllä jäänyt suosiolla kesken. Mutta kirjailijan tuotannosta suosittelen kuitenkin mieluummin jotain muuta. Vaikka toiseen kertaan luettavaksi.
(kuten jotkut muutkin kirjansa, tämäkin on näköjään käännetty suomeksi suht tuoreeltaan nimellä Ikuiset tytöt. Mutta en ole kyllä yhtään näitä Bowen-suomennoksia nähnyt missään, ja minusta näiden kieli on sen verran tärkeä syy lukea, että pysyn kyllä alkukielisissä).

"[...]Did I hear you ask 'why' take action, and 'what about'?"
"You did. Exactly what is complained of?"
"Innuendo," said Sheila promptly, colouring deeply. "Insinuations - malicios, insidious, mischievous, damaging."
"Golly, you've got that pat!"
"She so words those things that anyone could think anything. And if that weren't enough there may well be worse at the back - Trevor considers the tone is distinctly menacing. Not blackmail yet, but that is what it could come to. Incidentally, how do we know that she's not a gang?"
"How, indeed?"
"Have you no character, Clare, that you don't want injured? - or professional capacity, or something? I repeat, I'm exceedingly sorry I have never heard of you. You do something, do you - what do you do, then? Or if you prefer it the other way, what are you?"

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä (sitäkin on mukana). Noin muuten, tämä on varmaan ainoa brittikirja ikinä, jossa ollaan koulussa, joka ei ole sisäoppilaitos.

R.A. Lafferty - The Best of R.A.Lafferty

Olen aika ajoin nähnyt mainittavan R.A.Laffertyn nimen puhuttaessa 1960-70-luvun scifikirjallisuuden uudesta aallosta, mutta tämän tuotantoa ei ole ollut kovin helppo löytää. Suomeksi ei ole tietenkään mitään (ei taida olla edes yksittäisiä novelleja seuralehdissä, mikä on jo aika harvinaista), englanninkielisiäkin uusintapainoksia tuntuu olevan aika nihkeästi, eikä niitä kaupoissa juuri ole. Ja kuitenkin Laffertysta puhutaan, usein ylisanoin: vaikuttaa että hän on ennemmin kirjailijoiden kirjailija kuin suuren yleisön.

Tämä novelliantologia kuitenkin löytyi, ja tavallaan vahvistaa tuota arveluani: paksussa paketissa on 22 novellia, ja Neil Gaimanin yleisen esipuheen ohella jokaisella novellilla on myös oma esipuheensa (ja parilla jälkisanat), kirjoittajina spefin merkkihenkilöitä (Ellison, Delany, Silverberg, Willis, Kress...)

Ja toisaalta nämä novellit ovat kummallisia, tavalla, joka saa aika monen perinteisemmän scifi-kirjoittajan näyttämään aika mielikuvituksettomalta. Ajoittaisia genrekonventioita on, mutta silloinkin kerronnan rakenteet menevät usein aika vinksalleen: perinteisen juonivetoisuuden ja high concept -spefi-ideoiden ystävät saanevat usein pettyä (ja se on varmaan pitänyt Laffertyn poissa varsinaisesta suuren yleisön suosiosta. Näistä olisi myös hyvin vaikea tehdä leffoja).

Ennalta-arvaamattomia ja surrealistisia kertomuksia jotka lainailevat henkeä myös paljon "tall tale"-perinteestä, liioittelevien kalajuttujen ja legendojen perinteestä. Mieleen tuli mm. Mark Twain, ja toisaalta Laffertyn kotoisan Oklahoman intiaaniperinne näkyy useammassa tarinassa...ja toisaalta kyllä pystyn kuvittelemaan että Neil Gaiman ja Samuel Delany ovat omat vaikuttimensa näistä ottaneet. 

Okei, joihinkin novelleihin en ainakaan tällä luennalla saanut nyt oikein mitään otetta, mutta viehättävän vinksahtaneita tarinoita kyllä riitti: voisi mainita vaikkapa legendamaisen Narrow Valleyn jonka tieteiskirjallisuudessa tieteenä on maantiede ja topologia, Thus We Frustrate Charlemagnen periaatteessa perinteisen idean, mutta erinomaisen hauskasti kerrottuna, tai The World as Will and Wallpaperin ja Ride a Tin Can -novellin omalaatuiset yhdistelmät surullisuutta ja hilpeyttä...(sen enempää noista tai muistakaan en halua kertoa, koska näissä oma hupinsa on että tarinat kehittyvät niin odottamattomiin suuntiin).

Nykyään en ole mitenkään valtavan innokas spefi-lukija, mutta tällaiset genre-konventioista yllättäviin suuntiin päätyvät teokset kyllä maistuvat. 

Helmet-haasteessa tämä ansainnee päätyä kohtaan 6. Kirjassa on prologi eli esipuhe, sen verran lukuisia niitä kirjaan on päätynyt. 

"[...] Were we all well adjusted, we would ossify and die. The world is kept healthy only by some of the unhealthy minds lurking in it. The first implement made by man was not a scraper or Celt or stone knife. It was a crutch, and it wasn't devised by a hale man."
"Perhaps you should rest," a functionary said in a low voice, for this sort of rambling nonsense talk had never been heard at an awards dinner before.
"Know you," said Albert, "that it is not the fine bulls and wonderful cattle who make the new paths. Only a crippled calf makes a new path. In everything that survives there must be an element of the incongruous. Hey, you know the woman who said, 'My husband is incongruous, but I never liked Washington in the summertime.'"
Everybody gazed at him in stupor.
"That's the first joke I ever made," Albert said lamely. "My joke-making machine makes them a lot better than I do." He paused and gaped, and gulped a big breath. "Dolts!" he croaked out fiercely then. "What will you do for dolts when the last of us is gone? How will you survive without us?"
Albert had finished. He gaped and forgot to close his mouth. They lead him back to his seat. His publicity machine explained that Albert was tired from overwork, and then that machine passed around copies of the speech that Albert was supposed to have given.
It had been an unfortunate episode. How noisome it is that the innovators are never great men, and that the great men are never good for anything but just being great men.
(Eurema's Dam)

Juha Sandberg - Kohinakuvia

Alkuun maininta jääviydestä: kirjailija on pikkuserkkuni (hei vaan!), joten keskityn tässä nyt vain kuvailemaan teoksessa nousevia aiheita sen kummemmin arvottamatta.

'Kohinakuvia' on varsin osuva nimi erityisesti kirjan alkupuolelle. Runsaasti kielikuvia ja ajoittaista sanaleikittelyä, monesta suunnasta tulevien signaalien aaltoina jotka sekoittuvat sen verran että syntyy kohinaa. Sandberg käyttää paljon techspeakia, teknologian ja kaupan fraaseja, ja suhde näihin tuntuu varsin ambivalentilta: epävarman, myrskyisän ja kaoottisen meren kuva nousee esiin, kohina ahdistaa ja ahdistusta puretaan ironisointina, ja ihmisen osa tässä keskellä on nimenomaan selviytyminen. 

Ja toisaalta kirjassa nousee toistuvasti esiin yhteyksien ja laajempien kokonaisuuksien teema: näitä yhteyksiä, hauraitakin, etsitään ja rakennetaan, ja teknologia on yksi tapa jolla maailma on: "maailmaa/pitää koossa datalävistys".

Näitä yhteyksiä etsitään muualtakin, taiteesta, kielestä, matkoista, luonnosta, paikassa ja ajassa. Ei tyydytä vain muotoilemaan yksittäisiä kuulaan minimalistisia kokemuksia, vaan niiden yhteyksistä, virtauksista ja dynamiikasta rakennetaan yritystä maailmankuvaksi, biosfääriksi tai noosfääriksi, ja havainnoidaan omaa paikkaa näissä. Tämä vie runojen kielen usein aika teoreettiseksi, ehkä liiankin joillekin lukijoille.

Jos alkupuolella korostui teknologia, loppupuolella kirjaa taas orgaaninen luonto: sävy käy rauhallisemmaksi ja voidaan kurottaa paremmin myös omiin historiallisiin juuriin. Yksiselitteistä vastakkainasettelua tässä ei kuitenkaan tule, siinä missä teknologiassa ymmärretään orgaanisen luonnon kielikuvilla niin luontoa ymmärretään teknisillä kuvilla: samassa maailmassa tässä kuitenkin ollaan, joten yhteydet ovat välttämättömiä.

Avaan Helmet-haasteen kohdalla 28. Kirjassa ollaan järvellä: järvi mainittiin yllättävänkin monta kertaa pitkin kirjaa (ja mieleen tuli että kun ajattelemme järveä, ajattelenko ehkä samaa järveä kuin kirjailija...)

uutisia odotushuoneessa
                                  jatkuvasti rikokset
                                  sekoittuvat vesiin ja huomiseen,

vikaa etsitään,
troubleshootings - lisää kuolonuhreja
        kaupungeissa ja luonnonympäristössä
korjaustoimet tukkivat läpikulkuliikennettä,
kärsiville
tulvan kohinassa
        tarjolla akronyymejä
                                            SSRI, BCI, CAS9, SO/LFG...
koodijonojanoa ja
self hell -osastolla
        liekehtiviä selviytyjiä,

auttaako myrskyssä vaarin neuvot
        aaltojen lainalaisuuksista

Loppuvuoden ja vuoden luetut

Murathan Mungan - Les gants et autres nouvelles
Aila Meriluoto - Lasimaalaus
Jon Fosse - Aamu ja ilta
Olga Palo - Aion kertoa nyt kaiken
Jean-François Ménard - Quinze millions pour un fantôme
Heli Laaksonen - The Nature of Finnish Nature
Han Kang - Vegetaristi
Anton Tammsaare - Judit
Tom Stoppard - Jumpers
Teija Himmelroos - Toinen puoli valkoinen
Kim Young-ha - Ma mémoire assassine
Sirkka Selja - Enkelin pelto
Martine Pouchain - Meurtres à la cathédrale
Pirjo Kotamäki - Petäjäistä leipää, taivaallista hunajaa
Metropoliitta Panteleimon - Murha kirkonkylässä
Jiři Kratochvil - Kettu naiseksi
Matti Paavilainen - Unohduksen huvilat
Xavier-Laurent Petit - L'homme du jardin

Timo Ronkainen - Keksintöjä Ankkalinnasta
Tuomas Aitonurmi - Ruumiin ylittävä ääni
Ilari Aalto - Vuosi keskiajan Suomessa
Torsti Lehtinen - Runoilijan Jumala
Hannele Klemettilä - Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä
Pius XII - Mediator Dei
Bernard Botte - Le mouvement liturgique
Jacques Maritain - The Peasant of the Garonne
Joseph Ratzinger - The Spirit of the Liturgy
Michael Demkovich - A Soul-Centered Life

Olemme päässeet vuoden loppuun, ja loppuvuoden lukemisissa näkyy jo elämänmuutos: lokakuun alussa muutin takaisin Suomeen, joten suomalaisia kirjoja alkoi näkyä blogissa enemmän, ja bloggaamattomissa (tietokirjoissa ja sarjakuvissa) vielä lisää. Helsingin kirjamessuillekin pääsin pitkästä aikaa, ja kivaahan siellä oli. Mutta muutakin kuin kotimaista tulee luettua, ja niin myös jatkossa.

Vuoden lukemisista pitää tietysti myös tehdä jonkinlaista koostetta, siitä alempana. Mutta tässä taas taulukko syksystä 2011 lähtien luetusta kaunokirjallisuudesta.

	mies	nainen	x
englanti	163	146	1	310
suomi	108	73	1	182
ranska	124	47	2	173
saksa	54	14		68
japani	46	13		59
italia	51	4		55
ruotsi	25	15		40
venäjä	29	7	1	37
espanja	15	8	1	24
norja	13	5		18
tsekki	16	2		18
arabia	10	3	1	14
unkari	8	2	1	11
viro	9	2		11
tanska	8	2		10
puola	5	4		9
serbo-kroatia	3	3		6
muu	1		5	6
islanti	3	1	1	5
kiina	3	2		5
hollanti	2	3		5
portugali	2	2		4
kreikka	3		1	4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
persia	2	1		3
turkki	3			3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
bengali	2			2
korea	1	1		2
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
	718	365	18	1101

-------------------------------------------------------- 

Tänä vuonna tuli luettua yhteensä 67 kaunokirjallista teosta, eli hieman enemmän kuin muutamana edellisenä vuonna: myönnetään, jonkin verran tuli panostettua suht ohuisiin ja nopeasti luettaviin kirjoihin, myös että niitä sai luettua ennen muuttoa ja sitä kautta pois hyllystä...

Lukuhaasteitakin tuli harrastettua, niistä kirjalistauksia täällä. Helmet-haasteessa olin perinteisesti mukana, ja tänä vuonna jopa onnistuin täyttämään kaikki haastekohdat vuoden aikana. Viimeksi moinen on näköjään tapahtunut 2017 (ja 2018 ja 2019 en osallistunut haasteeseen): tässä välissä on aina jäänyt yksi tai kaksi aukkoa, ja tänäkin vuonna jos en olisi tullut takaisin Suomeen, olisi voinut käydä samoin: Helmet-kirjastojen käyttömahdollisuus antaa sen tarvittavan lisäboostin.

Vuosi Afrikassa -haasteeseen en varsinaisesti täsmälukenut mitään, mutta muuten vain lukemalla tuli kuitenkin neljä kirjaa ja yhden kokoelman novelli osumaan haasteen piirin, ja kun vielä mentiin kivan hajanaisesti ympäri maanosaa, niin laitoin ne nyt kuitenkin kokoon: hyllyssä odottaa yhä jotain kiinnostavia kirjoja, minun lukuintresseilläni niitä satunnaisosumia kuitenkin tulee. 

Asetin itselleni myös projektin tutustua paremmin ranskankieliseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, ja tätä tietoisesti harrastinkin vaikken muodollisesti julkista haastetta siitä muotoillutkaan. Vuoden aikana blogiin päätyi yksi sarjakuva ja kaksitoista kirjaa, joten ihan mallikkaasti tämä meni, kun aika monesta tekijästä en ollut aiemmin edes kuullutkaan, ja tuskin olisin muuten näihin kirjoihin tarttunut. Hyllyyn on kertynyt vielä muutama kirja odottamaan, eli ensi vuonnakin niitä vielä tultaneen näkemään...
Kivasti parissa muussakin blogissa on nähty samaa lajia, ja nuortenkirjat tietysti muuten ovat kohtalaisen hyvin esillä kirjasomessa, mutta suomalaisesta näkökulmasta nämä ranskankieliset jäävät usein sivuun ja tuntemattomiksi.

Vuoden parhaat? Mitään yksittäisiä "tämä kirja on parasta ikinä"-kolahduksia ei tähän vuoteen osunut, mutta toki jotkut kirjat jättivät voimakkaamman vaikutelman kuin toiset, ja halun vinkata uudestaan että nämä ovat tutustumisen arvoisia. Tässä vaiheessa voisi mainita vaikkapa seuraavat: Kiputilahallitus, La fameuse invasion de la Sicile par les ours, Het jaar van de olifant, How to Suppress Women's Writing, Beloved ja Aamu ja ilta.

Mutta miltäs näyttää kun luettuja kirjoja katsotaan tilastollisesti?

Kirjailijan sukupuolen mukaan ollaan, kuten tavallista, aika lähellä 2:1-suhdetta, naisten osuus oli tänä vuonna taas vaihteeksi pikkuisen suurempi (ja aiempina vuosina on jo havaittu että tämä ei ole itsenäinen parametri vaan liittyy pariin muuhun tekijään, alkukielisyyteen ja kirjallisuuden lajeihin). 

Kirjallisuuden lajeissakaan ei ihan radikaaleja vääntymiä tänä vuonna ole, runoja tuli taas luettua vähän enemmän kuin parina edellisenä vuonna, näytelmiä taas vähemmän, ja lyhytproosa oli hyvin edustettuna.

Lukukieletkin menivät aika tasan, ranskaksi ja suomeksi luin vähän enemmän ja englanniksi vähän vähemmän. Ja kaikilla kielillä alkukielisyys oli paremmin edustettuna, mutta käännöksiä tuli kuitenkin joitain kaikilla kielillä. Hollanniksi blogiin tuli yksi sarjakuva (joten ei näy kuvassa), ja joitain muita sarjiksia luin myös, ruotsiksi jotain sarjakuvia voisi mennä myös mutta kirjallisuuden pitäisi olla aika simppeliä...
Luulen tulevana vuonna suomen osuuden lukukielenä taas kasvavan, saa sitten nähdä minkä verran se on muista pois.

Alkukielissä näkyy kolme vahvaa hyvin edustettuina: ranskankielinen kirjallisuus oli taas niukasti suurin blokki, ja kokonaisluvuissa kirii yhä hitaasti suomea, joskin kuten yllä arvelen, tulevana vuonna suomi napannee taas isomman osan. Enganninkielisiä en selvästikään yhä välttele, joskin jo muutaman vuoden olen kyllä myös harrastanut lievää painotusta ottaa mieluummin jotain muuta, kun englanninkielisen materiaalin jalansija kulttuurissa on vähän turhankin dominoiva.
Noista kolmesta kielestä tulee kuitenkin 3/4 kaikista kirjoista, tänä vuonna kaikki muut jäivät viimeiseen neljännekseen, ja eri vuosina sitten jonkin kulttuurialueen kirjallisuutta on luettu vähän enemmän ja jonkin vähän vähemmän: tänä vuonna lukuun osui muutama italialainen, sen sijaan saksalaiset ja japanilaiset unohtuivat kokonaan...uusista alkukielistä mukaan tuli korea, reippaasti heti kahdella kirjalla.

Ja jos alkukielet ja kirjailijan sukupuolet yhdistää, niin mieskirjailijoissa ranskankieliset ovat taas tänä vuonna vahvimmin edustettuina. Pitkän aikavälin tilastoissa ovat jo menneet suomalaisista ohi, ja englanninkielisiinkin välimatka supistuu...mutta tiedä sitten miten käy ensi vuonna.

Naisissa taas suomalaiset olivat tällä kertaa suurin ryhmä, mutta kokonaistilastoissa englanninkieliset yhä dominoivat vahvasti. Ja kuten tavallista, naiskirjailijoissa nuo kolme pääkieltä ovat hieman vahvemmin edustettuina kuin miehillä, mutta ero ei tänä vuonna ollut niin kovin iso kuin joskus aiemmin (tai kuten näkyy pitkän aikavälin luennassa).

Näillä mennään taas kohti ensi vuotta. Vuoden 2025 Helmet-haaste on julistettu ja epäilemättä siihen tulee taas osallistuttua, joskin taas tänä vuonna on joitain aika hankalankuuloisia kohtia, joita täytettäneen joko vahingossa tai hyvin löperösti tulkitsemalla, tai sitten ei täytetä. Ja kuten sanottu, uusi oleskelu Suomessa ravistellee lukemisia joka tapauksessa hieman uusiin suuntiin, joten ainakaan omaehtoisesti en ole nyt asettamassa itselleni mitään sen kummempia uusia lukuprojekteja. Katsotaan josko joku muu kehittäisi jonkun kivan kuuloisen haasteen, johon tulisi jopa osallistuttua aktiivisesti, ja jos ei, niin luettavaa kuitenkin riittää yhä.

Parastaikaa kesken on kaksi paksuhkoa kirjaa, jotka eivät sovellu ahmimiseen, joten luen pätkän joka päivä, joten ne menevät tulevan vuoden puolelle (ja toinen niistä on tarkoitettu tammikuun lopun klassikkohaasteeseen), väliin tullee joku nopealukuisempi teos.

Xavier-Laurent Petit - L'homme du jardin (puutarhan mies)

Vielä vähän ranskalaisia nuortenkirjoja. Xavier-Laurent Petit ei myöskään ollut ennestään tuttu, mutta uraa näkyy löytyvän ja sekalaisia palkintojakin on kertynyt. Tämä myös menee jännäriosastolle, ja kohderyhmänä varhaisteinit.

Mélie ja isänsä asuvat kahdestaan vanhassa isoäidiltä perityssä talossa. Isä on lääkäri, joka tekee yöpäivystyksiä sairaalassa, ja kerran kuussa kokonaisia viikonloppuja, joten Mélie on paljon yksin kotona, kuuntelemassa hiljaisuutta ja vanhan talon jatkuvaa narahtelua. Joten yön hiljaisuus peitetään televisiolla, stereoilla, lampuilla ja ylensyönnillä (ja jälkimmäisestä seuraava runsas ylipaino tuottaa lisää komplekseja).

Ja erään yksinäisen viikonlopun perjantai-iltana talon puutarhaan ilmestyy outo mies, jolla on pahasti loukkaantunut jalka, mutta ei ambulanssia eikä poliisia kiitos, lääkärin talossa on varmasti jotain hoitovälineitä...mies sanoo osuneensa paikalle ihan sattumalta, mutta ohimenevistä viittauksista päätellen joku yhteys Mélieen ja tämän isään on. Mélie puhdistaa haavan, katsotaan mitä tästä seuraa, ja pian ovatkin poliisit ovella kyselemässä onko nähty tämännäköistä miestä...

Valheita ja salaisuuksia keritään sitten auki enemmänkin: jotain yleisiä linjoja toki arvasinkin etukäteen, vaikka yksityiskohdat olivatkin mysteerejä, kuin myös mihin nämä lopulta johtavat. Joten jännärinä tämä oli varsin toimiva, ja tässäkin on mukana jotain juttuja ja jopa kyynisiä tvistejä, joita en odottanut nuortenjännäristä löytäväni (en niitä tässä laajemmin kommentoi koska spoilaisivat osan juonta). Tavallaan yllättävä oli myös premissi, että 13-14-vuotias Mélie oli niinkin paljon yksin kotona ilman että tämä oli ongelma isälle, niin kirjan nuorta päähenkilöä kuin lukijaakaan ei mitenkään ylisuojella (ja kirjan kansikaan ei lukijaa blingillä kosiskele, noudatetaan perinteistä ranskalaista minimalismia kansisuunnittelussa karuuteen asti). 

Tämä taitaa olla viimeinen blogattava teos tänä vuonna, joitain kirjoja on kesken, mutta sellaisia, joita luen aika leppoisalla tahdilla, joten niistä lisää ensi vuonna. Perinteinen vuosikooste tullee vielä lähipäivinä, jahka excel on infografiikkaa tarpeeksi sylkenyt.

Kirjasomen joulukalenteri 2024: luukku 24

Tervetuloa kirjasomen perinteisen joulukalenteriin, jossa olemme päässeet adventtikauden läpi viimeisen luukun ääreen, jouluaattoon!

Joulukalenterin kaikki luukut on listattu Yöpöydän kirjat -blogissa, jonka pitäjä Niina on myös tehnyt kalenterin logokuvat. Siellä avautui myös eilinen luukku. 

Teen tänä vuonna samanhenkisen postauksen kuin viimeksi osallistuessani, eli otan huomion kohteeksi joululaulut. Viime vuonna jaoin omalla Facebook-seinälläni adventtiaikana joka päivä jonkun joululaulun, ja nyt kokoan koko paketin myös tänne blogilukijoiden huviksi, kuunneltavaksi aattohyörinän lomassa tai jo jouluaikaan rauhoittuessa.

Edelliseen kalenteriin tuli vain eri versioita Jouluyö juhlayö -laulusta, mutta tällä kertaa ei sen kummempaa teemaa ollut, kunhan laitoin kaikenlaisia lauluja ja esityksiä, jotka minua viehättivät (joitain samoja artisteja kyllä tuli mukaan, kun joululevyistään pidin). Valikoima on tyylillisesti kyllä taas leveä, eli harva pitää kaikista mutta eiköhän jokaiselle löydy jotain.

1. Shawn Lee's Ping Pong Orchestra - God Rest Ye Merry Gentlemen
Lähdin kokoamaan kalenteria aika ex tempore -periaatteella ja aloitin kappaleella, jota olin taas innostunut kuulemaan (Shawn Leen funk-joululevy oli viehättävä tuttavuus edellisestä kalenterista).

2. Mark Kozelek - God Rest Ye Merry, Gentlemen
Sama kappale kuin edellinen, mutta tällä kertaa Kozelekin (Red House Painters, Sun Kil Moon) perinteisemmin esittämänä.

3. Mahalia Jackson - O Come, All Ye Faithful
Mahalia Jacksonin tulkinta on usein sillä rajalla, että onko jo liiankin intensiivistä...mutta kun käskee tulla, niin silloin totellaan.

4. Majestica - Ghost of Christmas Past
Jos joskus yösydämenä on mieltä vaivannut kysymys millainen power metal -musikaali syntyisi Charles Dickensin Joululaulun pohjalta, niin ei huolta, ruotsalaisyhtye Majesticalla on tarjota vastaus. Joulukalenteriin päätyy yksi raita konseptilevyltä.

5. Los Del Rio - Macarena Christmas (Joy Mix)
Kuudes joulukuuta monessa maassa pyhä Nikolaus kiertelee antamassa lahjoja kilteille lapsille. Joillain alueilla keski-Euroopassa viidennen päivän ilta taas kuuluu sarvekkaalle Krampukselle, joka vuorostaan muistaa tuhmia lapsia vitsoilla ja saattaapa napata pahimmat säkkiinsä ja viedä mukanaan.
Tämä perinne ohjasi kappalevalintaa.

6. Laila, Brita & Vieno - Tonttuparaati
Joululaulu, josta pidin lapsena ja josta pidän vieläkin, vaikka tätä ei varsinaisesti lauleta missään yhteislauluna eikä levy- tai konserttiversioitakaan kovin paljoa ole. Mutta onpahan tämä tuttu versio.
Viittaanko kappalevalinnalla jotenkin joulukuun kuudennen suosittuun tv-spektaakkeliin? Minäkö?

7. Yann-Fañch Kemener - Petra 'zo henoazh a-nevez?
Siirrymme Bretagneen, jossa laulaja ihmettelee mitä on mahtanut tapahtua tänä iltana, kun ihmiset menevät kirkkoon vaikka on yö.

8. Gastr Del Sol - The Bells of St Mary
Tämä ei ole varsinainen joululaulu, mutta tulee nykyään sellaiseksi usein yhdistettyä, ja löytyy siis myös monilta joululevyiltä. Niinpä myös tämä versio on päätynyt Sony Japanin legendaariselle The Christmas Albumille (90-luvun puolivälissä jotkut Sony -levy-yhtiössä keksivät, että olisi hienoa tehdä kokoelmallinen perinteisiä ja rakastettuja joululauluja eri artistien esittäminä, vähän Phil Spectorin joululevyn hengessä. Ja näin syntyi The Christmas Album, hyvin perinteisellä kannella (joka näkyy videossa). Pikkuseikka, jota levyn ulkoasussa ei vinkata, on että esittäjäkaartiin on haalittu varsin aggressiivisen kokeellisia muusikoita, joten musiikillisesti lopputulos on...mielenkiintoinen).

9. Barbra Streisand - Jingle Bells?
Jatkamme kellojen parissa. 'Kulkuset' ei ole kovin yleinen valinta laulajille, jotka haluavat esitellä laulutaitojaan, mutta Barbra Streisand on omaa maataan.

10. Bob Dylan - Must Be Santa
Joulukuun kymmenentenä jaetaan perinteisesti Nobel-palkinnot, joten päivälle osuu Nobel-palkittu esittäjä. Vaihtoehtoja ei ollut monta, jos joku tietää jonkun muun niin saa vinkata.

11. Guille Milkyway & The Jelly Jamm Sound Orchestra - Holding Hands Around the World
En tiedä onko tämä varsinaisesti joululaulu, mutta löytyy Elefant Recordsin joululevyltä, ja olen espanjalaispoppari Guille Milkywayn jutuista pitänyt...

12. Nanowar of Steel - Valhalleluja
Viime vuonna suuntasin kuun puolivälissä muutamaksi päiväksi Napolin seudulle, joten kalenteriin piti laittaa Italian lahja musiikille, Nanowar. Jouluinen oodi Ruotsille on kokonaisvaltaisesti hämmentävä teos, joka jaksaa hämmentää riippumatta kuinka monta kertaa olen tämän videon nähnyt...

13. Mario Lanza - O Holy Night
'Oi jouluyö' on niitä joululauluja, joilla laulajat esittelevät taitojaan, joten melkein pakollinen valinta mm. oopperalaulajien joulukonserteissa. Ja tietysti Lanza osaa laulaa, mutta myös esittää, moni muu versio kuulostaa tämän rinnalla hieman jäykältä...

14. Daniel Johnston - Christmas in the Loony Bin
Kulttiartisti Daniel Johnstonilta löytyy myös pari joululaulua. Luultavasti perustuen omiin kokemuksiin.

15. Pyrolator - Ein Weihnachtsmann kommt in die Disco
Joulukalenteria koostaessa tulee tietysti poimittua jo ennestään tuttuja kappaleita, mutta löydettyä myös joitain uusia. Kuten vaikka tämä. Miksi en ollut kuullut tätä aiemmin? Miksi en ollut kuullut tätä joka joulu?

16. Soile Isokoski - Sylvian joululaulu
Klassikko tietysti. Viime vuonna tuona päivänä olin jo kotiutunut sieltä missä sypressit kasvavat takaisin Belgiaan, ja suuntasin Brysselin merimieskirkolle Kauneimmat joululaulut -tapahtumaan. Tämä laulu on tietysti mukana, ja se laulettiin, ja sillä on ihan oma koskettavuutensa ulkosuomalaisten parissa...

17. Josipa Lisac - Radujte se, narodi
Kalenteri saapuu Kroatiaan. Tykästyin edellisessä kalenterissa löytyneeseen kroatialaisen rock-ikonin Josipa Lisacin joululevyyn, vaikka kappaleita en juuri tunnekaan; ilmeisesti ne kuitenkin ovat Kroatiassa hyvin perinteisiä. Joten tässä "iloitkaa, kansat". 
Jotkut ovat kommentoineet levyn vakavuutta: levy on vuodelta 1992, Lisacin puoliso ja pitkäaikainen muusikkokumppani oli kuollut edellisenä vuonna, ja nyt-entisessä-Jugoslaviassa riehui sota...joskin suomalaisittain, ei tämä nyt niin synkkä ole, ihan perinteisiltä joululauluilta kuulostaa :)

18. Georges Brassens - Le Père Noël et la petite fille
Ei tämä "Joulupukki ja pieni tyttö" ole oikeasti joululaulu, edes hieman trollaavasta videosta huolimatta, mutta soitan sen silti. 

19. Mikko Alatalo - Musta Jeesus
Pidän Mikko Alataloa tasoltaan kovin vaihtelevana lauluntekijänä, tuotannossa on niin erinomaisia kappaleita kuin teoksia jotka olisin mieluummin ollut kuulematta, ja kaikkea tuolta väliltä, usein rinta rinnan. Mutta tämä kappale viehättää minua.

20. Zbigniew Preisner - Kolęda na koniec wieku
Suuntaamme Puolaan. Preisner tunnetaan parhaiten elokuvamusiikistaan Kieslowskin elokuviin, mutta muutakin tuotantoa löytyy, mukaanlukien joululevy, jolta tämä "joululaulu vuosisadan loppuun"  

21. Unheilig - O Tannenbaum
Onhan kuusi jo koristeltu? Perinteinen saksalainen joululaulu goottiversiona.

22. John Zorn ft. Mike Patton - The Christmas Song
Artisti, jonka tuotannosta en odottanut joululevyä löytyvän, on amerikkalainen avantgarde-jazzmuusikko John Zorn, jonka tuotannossa juutalaisuus on vahva teema. Sellainen kuitenkin on, ja sillä vierailee solistina Mike Patton (Faith No More, Mr Bungle jne), jolle musiikillinen avantgarde on myös hyvin tuttua...ja tietysti lopputulos kuulostaa juuri tältä.

23. James Brown - Let's Make Christmas Mean Something This Year
Viime hetken adventtisaarnan meille tarjoaa veli James.

24. Chamber Choir KameLeon & The College of Europe Choir - Gaudete, Christus est natus
Perinteinen suosikki, keskiaikainen joululaulu Piae cantiones -kokoelmasta. Tässä versiossa latinan ääntämyskin kuulostaa hyvältä, ja epätyypillinen rumpu on kiva lisä. 

Näiden musiikkiterveisten parissa toivotan kaikille hyvää joulua (nythän ollaan vasta aatossa, ja kahdeksan päivän jouluoktaavi alkaa vasta huomenna...no, tänä iltana). Omaan blogiin tullee vielä yksi tai kaksi kirjabloggausta ja loppuvuoden lukutaulukot, ja tulevina päivinä on luvussa muita kirjoja, joista sitten lisää ensi vuonna.

Matti Paavilainen - Unohduksen huvilat

Satunnaisia käsiin osuneita runokirjoja. Joskin näköjään tämä Matti Paavilaisen runokokoelma sai 1982 kirjallisuuden valtionpalkinnon, eli huomiota on saatu.

Ihan aikakauden perinteiseen suomalaiseen runolinjaan tämä ei asetu, niukan modernismin sijaan mennään hieman laveammalla kielenkäytöllä, kulttuuriviittauksilla, abstraktimmilla pohdinnoilla konkretian sijaan...ja hyvä niin, kirjan parasta antia oli keskellä oleva sarja jossa ollaan jo lähellä proosarunoa, kun taas muutamat modernistisen runon keinoja käyttävät pätkät eivät tuntuneet niin hyviltä.

Kirjan nimestä tulee teema, paljon on puhetta muistista, muistoista ja niiden värittymisestä ja valikoitumisesta, mitä muistetaan ja mitä unohdetaan. Ja toisaalta irtautumisesta arjesta kesän ja loman olosuhteisiin, huviloille, mökeille ja mitä kenelläkin on ja miten niitä nimittävät. Kiinnostavin osio on tosiaan keskellä oleva sarja lähes-proosarunoja lapsuudesta, leikeistä ja niissä näkyvistä asenteista: Paavilaisen oma lapsuus osuu sota-aikaan mutta toki sotaa on leikitty muinakin aikoina, ja lapsen suhtautuminen viihteelliseen väkivaltaan on usein aika lailla mutkattomampaa kuin kompleksisilla aikuisilla, ja tässä on käsiteltävää, miten lapsi kokee aikuisten maailmaa ja miten aikuinen kokee oman lapsuutensa muistoja...

Mutta minusta olisi pitänyt puhua äidinmaasta, kun se aina
tonki ja istutti jotain ja kitki rikkaruohoja.
Ja sitten olsi pitänyt puhua isänkielestä,
kun se sönkötti niin höpösti eikä osannut d-kirjainta ja
minä opetin sitä sanoen, että viisaimmat lapset
kasvattavat itse omat vanhempansa.

Möröt, rosvot ja tiikerit ovat mukavia vieläkin ja niitä on
oikeissa ihmisissä enemmän kuin lapsena ikinä osasin kuvitella.
Ryssät ovat kokeneet inflaation eikä ne ole sillä tavalla muodissa,
vaan käy kiltisti molottaen ostoksilla tavarataloissa.
Mutta natseista sen sijaan on tullut jännäreitten noitaukkoja.
Harmi, ettei kukaan puhunut minulle niistä silloin,
kun en vielä kuulunut vanhustyön keskusliittoon
ja viihtynyt yhdessä ja tullut rauhantahtoiseksi,
lempeäksi ja melkein elävältä nukkuneeksi
kuolleeksi, joka hyräilee virsiä
kirjahyllyä siivotessaan.