27.8.2025

Scholastique Mukasonga - Notre-Dame du Nil


Ruandalaiselta, ranskaksi kirjoittavalta Scholastique Mukasongalta olen lukenut aiemmin novellikokoelman, ja nyt sitten tartuin varmaan tunnetuimpaan kirjaansa, romaaniin Notre-Dame du Nil, joka on saanut kasan palkintoja, käännetty eri kielille, filmattu jne. Ja olihan tämä vaikuttava teos. 

Kirjan nimi kertoo tapahtumapaikan, Ruandan vuorilla lähellä Niilin lähdettä sijaitsevan tyttöjen sisäoppilaitoksen, jota pyörittävien nunnien opetuksessa on maan tulevaa feminiinistä eliittiä, poliitikkojen, virkamiesten, liikemiesten yms. tyttäriä valmistautumassa aikuiseen elämään. Kullakin vuosikurssilla on 20 oppilasta, kiintiöitynä 18 hutua ja kaksi tutsia, ja kirjan päähenkilöinä on valmistuvan luokan oppilaat: muutama saaden enemmän huomiota, toiset pysyen enemmän taustallla tai yhden luvun anekdootteina. 

Kukkuloilla oleva koulu muodostaa oman yhteisönsä, joka on kaukana muusta maailmasta, mutta ei se tietenkään irrallaan voi olla. Tapahtumavuotta ei mainita kirjassa, mutta ollaan itsenäisyyden ajassa, yhdessä luvussa mainitaan ranskalaisia populaarikulttuuritähtiä 60-70-luvun vaihteesta, ja varsinaisen ajoittamisen tarjoaa viimeisessä luvussa mainittu (koulusta etäällä oleva, mutta kouluun vaikuttava) poliittinen tapahtuma, ja kun Ruandan historiasta luin lisää wikipediasta, sen perusteella ollaan vuodessa 1973. Eli se kuuluisampi kansanmurha on vasta kahdenkymmenen vuoden päästä, mutta kyllä tämä kirja siitäkin kertoo.

- Tu sais bien que tout ça repose sur tes mensonges.
- Ce ne sont pas des mensonges, c'est de la politique.

Hutu-hallinto kun on jo hyvin vahvasti ilmaisemassa, mitä mieltä on tutseista, ja tämä heijastuu myös koulun mikrokosmoksessa. Erityisesti yksi tytöistä, Gloriosa, vaikutusvaltaisen poliitikon tytär, joka osoittaa myös poliittista aktiviteettia nimenomaan alleviivaten aina tilaisuuden tullen ketkä ovat hallitsevaa enemmistöä ja mitä niille muille pitäisi tehdä...häikäilemätön vallankäyttö on alussa vielä aika koulutyttömäistä, mutta yltyy luku luvulta. Muut hututytöt sitten ovat oman luonteensa mukaisilla linjoilla, ja kaksi tutsia, Veronica ja Virginia, sitten ovat miten ovat tilanteesta hyvin tietoisina.

Ja tuo ratkaisu käsitellä tilannetta nimenomaan sisäoppilaitoksen suljetussa piirissä, toimijoina teinitytöt aikuisuuden kynnyksellä, on vaikuttava. Mukana on myös koulunkäynnin normeja, iloa ja tiettyä viattomuutta, ja jotkut tapahtumat menisivät huvittavinakin, mutta kaiken läpäisee lukijan jatkuva tietoisuus tulevista tapahtumista, ironinen ulottuvuus mutta tämä ironia ei ole lainkaan huvittavaa. Ja samalla tässä rajatussa mikrokosmoksessa esitetään rasismin ja sorron mekanismeja, miten yhdet asiat johtavat toisiin ja miten tilanteet päätyvät sinne minne ne päätyvät (lukija tietää minne, ja hieman esimakua saadaan jo).

Kuten edellisessäkin lukemassani kirjassa, Mukasonga tarkastelee kolonialismia ja belgialaisten ja ranskalaisten läsnäoloa myös tämän kirjan tapahtumissa kriittisesti, mutta ambivalenttina: oma osansa heillä on miten asiat menevät, mutta suuremmalta osalta nämä ovat vain omissa jutuissaan pyöriviä sivustaseuraajia, jotka eivät ymmärrä mitä maassa tapahtuu.   

Tosiaan, vaikuttava teos joka käsittelee taitavasti vakavaa aihettaan sortumatta mihinkään kauhuturismiin. Ja keskittymällä näin vahvasti yksittäisiin henkilöihin ja näiden muodostamaan rajattuun yhteisöön, voi ehkä puhua yleispätevästikin: puhe ei ole vain Ruandasta vain tietyllä ajanhetkellä, Gloriosat, Victoriat, Veronicat, Modestat, Gorettit, Immaculéet ja muut löytyvät muissakin paikoissa ja ajoissa.

Kirjan ovat lukeneet myös Hannu ranskaksi ja Margit ruotsiksi. Ja mahdollisesti kuulolla oleville kustantajille: tämä suomeksi nyt, hop hop (Mukasonga on myös ollut toistuvia nimiä viime vuosien Nobel-veikkauksissa...)

Ja Helmet-haasteessa tämä osuu tietysti kohtaan 36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa.   

23.8.2025

Marja-Liisa Vartio - Seppele


Hyllyyn on kasautunut aikamoinen pino vanhoja runokirjoja, sisällöltään hyvin sekalaista, mutta näitä lienee luvassa lähitulevaisuudessa enemmänkin. Koska kukapa näistä bloggaisi jos en minä?

Kuten nyt vaikkapa tämä Marja-Liisa Vartion jälkimmäinen runoteos vuodelta 1953. Olen aikoinaan lukenut romaanin Kaikki naiset näkevät unia, ja näköjään ollut tuolloin hieman varautunut sitä kohtaan, mutta jälkimielikuvat ovat kuitenkin olleet tarpeeksi positiivisia, että lisääkin voisi lukea. 

Ja täytyy todeta, että jos ei olisi samaa nimeä kannessa, niin en arvaisi näitä saman kirjailijan teoksiksi. Vaikka kirjalla ei kokoa olekaan, on moni runoista suht pitkä ja eeppinen, balladimainen, sisältönä historiallista ja mytologista legenda-ainesta. Jotkut legendat ovat tunnetumpia (Raamatun Simson-kertomus), jotkut tuntemattomampia (Maria Magdalenan saapuminen Saint Baumiin etelä-Ranskaan), jotkut ehkä Vartion omaa keksintöä, tai ainakaan en tuntenut alkulähdettä, ja ei-eeppisissäkin runoissa on varsin arkaainen, historiallis-eksoottinen sävy, häivähdys unen ja loitsun hohdetta. Hieman tästä tuli mieleen Tulenkantajat ennemmin kuin lukemani Vartion aikalaismodernistit...

Mitta on pääosin vapaa, mikä joskus sopii hyvin, tuoden runoihin kerronnallisen ja koetun tuntua, mutta mukaan tulee joskus myös harmittavaa ryhdittömyyttä, mitallisemmalla laulumaisuudella olisi ollut ajoittain tilausta ja jotkut runot eivät ole ihan niin hyviä kuin ne tuntuisivat voivan olla. Kiinnostavia tunnelmia kuitenkin löytyy, vaikka tuskin se ihan ylittämätön menetys oli, että Vartio päätyi keskittymään proosaan.  

Helmet-haasteessa tällä saa kohdan 18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa 

Simson

Vuorella istun minä, Simson,
hartioillani seitsemän palmikon paino.

Paljain käsin kaasin jalopeuran,
tuhannen filistealaista löin aasin leukaluulla.

Voima - seitsemän palmikon
kiveä raskaampi paino.

Simson - Simson - laulaa Israel
ja kiertää seppeleitä hiusteni koristeeksi.
Eivät he tiedä; vuorella Simson itkee.

Ei tarina enkelistä ja uhrisavusta minulle riitä.
Mitä hyödyttää kaataa yhtä jalopeuraa,
kun erämaa on jalopeuran raivoa tulvillaan,
ja jos huomenna en kaada kolmea
     ja huomisen jälkeen
kolme kertaa kolmea jalopeuraa,
ei minun ylistystäni lauleta enää Israelin suulla.
Tänään he tanssivat voittoa tuhannesta
     filistealaisesta,
mutta huomenna he tahtovat minun lyövän
     kolmetuhatta.
Vaikka jokaisen kaupungin portit mereen kannan,
timnalaisten arvoitukset tuhanteen kertaan 
     ratkon -
seitsemän palmikkoa,
yhä raskaammin kuin nuijat, takovat hartioita.

Vaan Israelin tyttäret tanssivat,
     tanssivat vastaan
kun Timnan maasta palasin lyömästä
     filistealaista.
Seppeleen he laskivat kulmilleni
ja lauloivat: Simson - sankari.
Eivät he tiedä: Israelin seppele on tuska.
Täällä vuorella punovat pilvet mustia lehviä
ympäri päätä.

Vaan suloisena kaikui laulu,
kun neitsyet vastana tanssivat
ja suloisempana muita kuin huilu kuin tuuli
Delilan ääni.

Simson - Simson - soitteli Delila
punaisella suulla.

Delilan nilkkarengas on helissyt Simsonin lävitse
ja käsivarren rengas on helissyt.

Voima, voima.
Seitsemän palmikkoa näin unessa kiertävän
     Delilan jalkoja.
Tomu oli pudonnut ja harmentanut hiusten
     kiillon.
mutta Delilan helmoissa nukkui Simson
     kuin lapsi.
Ja Delila leikitteli seitsemän palmikon
     tuuheilla päillä. 

19.8.2025

Pentti Saarikoski - Mitä tapahtuu todella?


En ole Pentti Saarikosken omaa tuotantoa aiemmin lukenut, joitain suomennoksiaan toki. Käteen osui tämä, joka oli ilmeisesti läpimurtoteos vaikka jälkimaine taitaa kruunata muita kirjojaan huipuiksi.

Ja olihan tämä; irraudutaan runouden perinteestä, teoksen kieli on nykyäänkin yhä varsin poikkeuksellinen ja radikaali sirpaleisuudessaan ja rikkonaisuudessaan. Mitään erillistä runokieltä ei enää edes yritetä, ajatusten kappaleet törmäilevät jäsentymättömästi keskenään ja katkeilevat...

Avant-garde-vaikutteiden ohella mieleen tuli Saarikosken tunnettu klassillinen perehtyneisyys (jota väläytellään tässäkin), ja tapa jolla joitain antiikin tekstejä on säilynyt hyvinkin rikkonaisina ja fragmenttisina, onko sellaisen tietoinen tavoittelu ollut yhtenä ohjaavan periaatteena.

No niin, runouden kieltä eittämättä on uudistettu. Sainko tämän lukemisesta paljoa? Ööö...

puiden maailmasta
                              männyn oksat näkyvät
tänne
        minä istun huoneen perällä
                              ja keksin uusia kirjaimistoja
lasi särkyy solun seinät
                              musertuvat kuin vene
                                                  meri kääntyy
                                                  joku huusi
                              puun äänellä puiden

 

14.8.2025

Juhan Paju - Haapsalun saunamurhat


Satunnainen löytö kirpparilta, mutta dekkareita ei-niin-tavallisilta kulttuurialueilta voi hyvin ottaa luettavaksi, ja kustantaja Taifuuni on kiinnostavia kirjoja julkaissut (suom. Samuli Juvonen).

Haapsalu on pieni kaupunki Viron luoteisrannikolla, ja sinne Juhan Paju on sijoittanut dekkarinsa (jolle on näköjään tullut suomeksi pari jatko-osaakin). Liikemies Ants Riisenin kuolema ei vaikuta mitenkään kummalliselta, mies on kuollut juopottelujuhlien jälkeen saunaan, sydän petti. Mutta miehen leski väittää että kyseessä on murha, ja kun myöhemmin sama seurue kokoontuu samaan paikkaan samoin juopotteluaikein, ja sen seurauksena toinen mies katoaa, niin vaikuttaa että jotain on pielessä, ja miliisimajuri Toivo Kivistik tarttuu työhön. Vaikka tai koska juttuun on myös sekaantunut nuori tarjoilijatar jonka viehätykselle Kivistik ei ole immuuni...

Tjooh. Juoneltaan tämä nyt ei mitenkään kovin suurta vaikutusta tehnyt, mutta miljöö on tavallaan kiinnostava: kirja on ilmestynyt alunperin 1990, ja ollaan vielä nimellisesti neuvostoajassa mutta kyllähän se vetää sen verran havaittavasti viimeisiään että käytännössä ollaan jo omillaan: murros on jo niin pitkällä ettei siihen edes oikein kiinnitetä huomiota. Ja, no, muuten tämän luki aika kivuttomasti mutta tuskin jään muistelemaan.   

8.8.2025

Pieter de Poortere - De Leeuwen van Vlaanderen (Flanderin leijonat)


Sitten vuoroon teos, jossa historiallisia kerrostumia riittää. Tämä lukemani teos on ilmeisesti aika reippaasti yksinkertaistettu sarjakuvaversio Hendrik Consciencen kansallisromanttis-historiallisesta romaanista De Leeuw van Vlaanderen, teoksesta joka nauttii flaaminkielisessä Belgiassa vankkaa klassikkoasemaa. Joskin kansainvälisesti ei ehkä ole kovin tunnettu teos (on näköjään kuitenkin käännetty suomeksi vuonna 1919 ja löytyy projekti Lönnrotista: uhka vai mahdollisuus?) ja mitä Wikipediasta vilkaisin, ei edes Belgiassa ole nykyään kovin paljoa luettu. Mutta ahkerasti sovitettu: sarjakuvasovituksia on tehty kuulemma yhdeksän (tunnetuin Bob de Moorin), ja leffaversioitakin löytyy...Ei niitäkään kai kovin helposti muilla kielillä löydä, ja erityisesti se ilmeisin käännöskieli, ranska, loistaa vähäisellä innostuksella, aiheesta johtuen. 

Kirjan aiheena on nimittäin keskiaikainen sota Flanderin ja Ranskan välillä, ja ilmeisesti teoksessa ei juuri tavoitella neutraaliutta tai eri näkökulmien esittelyä: flaamit ovat hyviä ja ranskalaiset pahoja, ja tässä keskeisesti kuvatun taistelun voittavat sankarillisesti flaamit. Niinpä teos on ollut flaaminationalistien suosiossa, ja ilmeisen suosittu piikittelymuoto muillekin, josta tuo lukuisten versioiden määrä.

Ja tätä henkeä kyllä löytyy myös tässä Pieter de Poorteren versiossa, jossa mutkat laitetaan suoriksi ja kieli poskeen. Olen aiemmin kommentoinut, että hollantilais-flaamilainen huumori tapaa olla aika rankkaa ja räväkkää, ja Poorteren sarjojen tyylitelty lastenkirjamainen ulkoasu yhdistettynä mustaan ja groteskiin huumoriin on kyllä hyvä edustaja (tunnetuinta sarjaansa Boerke/Dickie on tullut suomeksi kaksi albumia, Hitlerin poika ja Dickie Hollywoodissa). Tämä ei ole Boerken rankkuussasteikolla, mutta ottaen huomioon, että tämä Lees-Trip-sarja on nimenomaan tarkoitettu helpoksi luettavaksi lapsille, niin monessa muussa kulttuurikontekstissa voisi jotkut piirteet aiheuttaa nikottelua...ja se antiranskalaisuus on kyllä täysillä mukana (vaikka naureskellen suhtaudutaan myös flaameihin...)

Suurin osa Poorteren sarjoista on sanattomia: tässä tekstiä on, mutta ensisijaisena kohderyhmänä on tosiaan vastikään lukemaan oppineet lapset, joten kuvakerrontaa on, ja kieli on hyvin yksinkertaista: minunkin varsin vajavaisella kielitaidollani tarvitsi konsultoida sanakirjaa vain pari kertaa.

Ja kirjassa julistetaan toivon tärkeyttä, kun ankeat sortajat pyrkivät tuhoamaan kaiken hyvän, ja miten se toivo sitten kanavoidaan toiminnaksi. Leijoniakin tuli useita yhden sijaan, koska me voimme kaikki olla niitä.  

Ei tämä ehkä huomattavimpien sarjakuvien joukkoon nouse, mutta viihdyttävä pläjäys kuitenkin, ja tulipa tutustuttua myös tähän Consciencen kirjallisuusklassikkoon (version uskollisuudesta en esitä arvailuja). Ja  Helmet-haasteeseen saadaan kohta 45. Kirjassa on isä ja tytär: prinses Gisela ja isänsä, Vlaamse graaf, ovat tuossa esimerkkisivun ekassa ruudussa. 

5.8.2025

Sami Marte - Johanneksen ilmestykset


Tästä kirjailijan esikoisteoksesta näin mainintoja somessa, ja vaikutti sen verran kiinnostavalta että piti hakea luettavaksi. Kuten päähenkilönsäkin, Marte itse on seurakuntapappina Espoossa, joten varsin paljon kirjassa varmastikin ammennetaan kokemuksesta, mutta toivottavasti paljon on myös fiktiota.

Johannes on keski-ikäinen pastori Espoon tuomiokirkossa, mutta pahanlaatuinen työuupumus painaa päälle, ex-vaimo on lähtenyt maailmalle ja suhteet aikuisiin lapsiinkin ovat käyneet etäisiksi. Työtoveri, suntio Siiri, voisi kiinnostaa muutenkin kuin työtoverina, vaikka tämä onkin naimisissa...ja sitten alkaakin tapahtua kaikenlaista, mutta mikä onkaan totta ja mikä unta, haave- tai painajais-, ja miten niihin suhtautua oli kyse mistä tahansa.

Varsin omalaatuinen teos tämä on: varsin realistisen tuntuiseen kuvaukseen papin työstä, psykologiasta ja uhkaavasta loppuunpalamisesta, limittyy aimo annos vanhasta kansanperinteestä ja kristillisistä henkivoimista ammentavaa yliluonnollista kauhua hieman Blattyn Manaajan hengessä, ja tästä sitten siirrytään sulavasti uskon, toivon ja rakkauden, pelastuksen ja pyhien yhteyden teemoihin, pääsiäisen mysteeriin.

Hieman kirjassa kuuluu tilityksen ja esitelmöinnin tuntua. Espoon vanha kirkko miljöönä on hyvin esillä ja puheena, ja toisaalta huvitti pienimuotoinen piikittely seurakuntaelämästä, jossa kannetaan kovasti huolta trendikkäiden yhteiskunnallisten aiheiden edustavuudesta kun taas sellaiset pikkujutut kuin rukous tai jumalanpalvelukset voikin jättää sivuun...mutta samalla kokemuksellisuus ja konkretia tulee kyllä esiin. Vastaavasti myös toden ja harhan horjunta, kauhuelementit jotka sekä ammensivat psykologisesta taustasta että löivät rapsakasti yli, olivat onnistuneesti toteutetut. Ja tältä pohjalta päästiinkin sitten tarkastelemaan näkyvän ja näkymättämän, konkretian ja mysteerin rajaa kuten kuuluukin (mutta tällöin kirjassa pariinkin kertaan esitetty ajatus uskon ja leikin suhteesta tuntuu oudolta: tavoitan ajatuksen mutta noin ilmaistuna se tuntuu laistamiselta). 

Esikoiskirjailija revittelee moneen suuntaan: kokonaisuus ei aina ole ihan tasapainossa mutta kiinnostavista aineksista tulee mielenkiintoinen sekoitus.  

31.7.2025

Mattias Salamnius - Ilo-Laulu Jesuxesta (klassikkohaaste)


Taas on aika kirjablogien perinteisen klassikkohaasteen; kun mainitsin muutamalle tutulle bloggaajalle tämän kirjan, niin teos ei selvästikään soittanut kelloja, eli mahtaako kyseessä sitten ollakaan klassikko?

No, mennään ikä ja pioneeriasema edellä. Mattias Salamnius oli 1600-luvun loppupuoliskolla vaikuttanut pappi, josta ei henkilönä kovin paljoa tiedetä, mutta tuotannosta on jäänyt mm. tämä eeppinen runoelma vuodelta 1690. Jota pidetään yhtenä huomattavimista ja ansiokkaimmista suomenkielisistä kaunokirjallisista teoksista Ruotsin vallan ajalta. Teos tulee siis mainituksi suomalaisen kirjallisuuden historiikeissa, joten hyvillä mielin voin laittaa tämän klassikkohaasteeseen vaikka nykylukijat taitavatkin olla harvassa (seikka joka ei ole omaa mielenkiintoani tavannut rajoittaa, joskus päinvastoin).

Kirjan nimi kertookin jo sisällöstä, eli tässä reilun parintuhannen säkeen runossa käydään läpi evankeliumien tapahtumat, varsin uskollisesti niiltä osin kuin niitä on päätetty ottaa mukaan, mutta jotkut osiot saavat paljon huomiota ja toiset on melkein häivytetty pois. Jeesuksen syntymä ja lapsuus on varsin laajasti mukana, Luukkaan ja Matteuksen evankeliumeja harmonisoiden, joskin Elisabeth ja Johannes Kastajan osuus on jätetty kokonaan pois, samoin temppeliinvienti, ja Maria ja Joosef jäävät muutenkin vähemmälle huomiolle kuin miten evankelistat tarinaansa kertovat.

Julkinen elämä ja toiminta, ihmeet ja opetukset sitten lähinnä mainitaan ohimennen, ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, kärsimyshistoriaan joka käydäänkin sitten läpi pieteetillä, suunnilleen kaikki eri evankeliumeissa mainitut detaljit huomioiden. Tai tässäkin tapauksessa nimenomaan Jeesukseen keskittyen, esim. Pietarin kieltämiset on jätetty kokonaan pois.

Joihinkin muihin näkemiini evankeliumiversiointeihin verrattuna painotus onkin aika erikoinen: painotus on toisaalta itse Jeesuksessa tämän elämän aikana (tai siis vahvasti alkuun ja loppuun keskittyen), ja toisaalta tämän vastustajat, kuningas Herodes, ylipapit, pilkkaajat, Pilatus ambivalentimpana hahmona, ja Juudas Iskariot (opetuslapsista Juudas on tosiaan eniten huomiota saava henkilö), muut henkilöt huomioidaan lähinnä kun näiden osuus on tapahtumille olennaista. Mikä kyllä tuo kerrontaan omanlaistaan dynamiikkaansa, Jeesus on jatkuvasti aktiivisena päähenkilönä, juonittelevat vastustajat tuovat kamppailua ja muut sympaattiset toimijat on häivytetty taustalle...

Nämä saavat sitten hieman enemmän (ei paljoa, mutta enemmän) tekemistä kuoleman jälkeen ja ylösnousemusnarratiivissa, joka myös käydään varsin huolellisesti läpi. 

Teos pysyy tosiaan hyvinkin uskollisena alkuteksteille, apokryfisillä lapsuusprotoevankeliumeilla tai kansanuskomuksilla ei ole sijaa tässä. Varsinaisia poikkeamia evankeliumien ulkopuolelle on mukana vain pari: kärsimyshistorian alussa käydään varsin laveasti läpi heprealaisten lähtö Egyptistä (minkä sisällyttäminen tähän kohtaan onkin teologisesti hyvin perusteltua), ja ennen ylösnousemusta Jeesuksen laskeutuminen Tuonelaan on myös tullut osaksi kerrontaa. Viimeisessä osiossa siirrytään myös jo osittain Paavalin teksteihin. Teksti kertoo siis kyllä oppineesta miehestä spontaanimman kansanrunoilijan sijaan.  

Tuo kuitenkin kerrotaan kalevalaisella mitalla: lukemassani painoksessa, uusintapainos vuodelta 1963, vanhat kirjoitusmuodot oli säilytetty, onneksi sentään modernilla fontilla (varsinaisen näköispainoksen lukeminen olisi varmaan aika tuskaista), josta sai kyllä varsin hyvin tolkun ainakin jos luki ääneen. Ja kerronta olikin varsin taitavaa ja viihdyttävää mainion omalaatuisine ilmaisuineen, ja tuo vanhentunut ortografia tuo oman viehättävän kerrostumansa tekstiin.
Eli vaikka teos ehkä hieman kuriositeetti onkin, niin ei arvo ole vain vanhuudessa ja kuriositeettiudessa, Salamniuksen sanankäyttöä luki ihan mielikseen, ja teos oli hyvinkin lukemisen arvoinen. 

Itze Jesus ilmestypi
Opetuslapsill' omillen
Sinä päivänä samana
Vijsi kerta juur visusti
Muulloin muodolla monella.
Näytti itzensä esinnä
Marialle Magdalasta
Cosca seisopi surulla
Läsnä haudan huocailepi.
Aivan itkepi ilotoin
Cosca catzopi tacansa
Löysi Luojan seisomasa
Eikä tiedä Jesuxexi.
Lausui Luoja laupiasti:
Mitäst sä valitat Vaimo?
Mitä itkein murehdit
Ketä etzit onnetoinen?
Luuli Maria Lujasti
Isännäxi Yrttitarhan
Sanoi suulla surkialla:
Löyd' en Luojani levosa
Pois on vietynä peräti
Engä tiedä custa etzin;
Jos olet ottanut Isändä
Sijrnyt toisehen siahan
Nijn sano sama minulle
Että ottaman menisin.
Jesus mainitzi: Maria
Tuli tästä tuttavaxi
Raboni racas sanopi:
Se on: suotu Mestarini.
Jesus vaimoa varoitti
Äläsä satu minuhun
Sano Vaivoin veljilleni:
Aica on minulla mennä
Tygö armahan Isäni
Ja myös teidängi Isänne
Joca on minun Jumalan
Että teidän Armollinen.
Täm' on Magdalan Maria
Jost' on Jesus Perkelettä
Seitzemen ulos ajanut:
Ensimmäissä ilmoittapi
Tällen itzensä elävän.

 

----------------------------------------------------------- 

Klassikkohaasteessa ollaan mukana aika monennetta kertaa: mutta aiemmin haasteen puitteissa olen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion, Viettelyksen vaunun, Gilgamesin, Kultaisen vasikan, Pinocchion, Arosuden, Rosencrantz and Guildensternin, StonerinMinun kansani, minun rakkaani ja Gösta Berlingin tarun. Ja hyvä piirre klassikoissa on, että vaikkei kaikista niistä aina niin pidäkään, niin kuitenkin niiden lukemisesta on jotain saanut, kontekstia muulle kirjallisuudelle ja kulttuurille jos ei muuta.  

Ja klassikkohaasteessa pääsee lukemaan myös muiden postauksia, saada uusia näkökulmia tai muistutuksia vanhoista tutuista, tai bongata kirjoja joita voisi itsekin kiinnostaa lukea, mutta myös saada joku käsitys joistain merkittävistä kirjoista, jotka ehkä voi myös jättää lukematta...koontipostaus tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen löytyy Oksan hyllyltä