Hyllyyn on kasautunut aikamoinen pino vanhoja runokirjoja, sisällöltään hyvin sekalaista, mutta näitä lienee luvassa lähitulevaisuudessa enemmänkin. Koska kukapa näistä bloggaisi jos en minä?
Kuten nyt vaikkapa tämä Marja-Liisa Vartion jälkimmäinen runoteos vuodelta 1953. Olen aikoinaan lukenut romaanin Kaikki naiset näkevät unia, ja näköjään ollut tuolloin hieman varautunut sitä kohtaan, mutta jälkimielikuvat ovat kuitenkin olleet tarpeeksi positiivisia, että lisääkin voisi lukea.
Ja täytyy todeta, että jos ei olisi samaa nimeä kannessa, niin en arvaisi näitä saman kirjailijan teoksiksi. Vaikka kirjalla ei kokoa olekaan, on moni runoista suht pitkä ja eeppinen, balladimainen, sisältönä historiallista ja mytologista legenda-ainesta. Jotkut legendat ovat tunnetumpia (Raamatun Simson-kertomus), jotkut tuntemattomampia (Maria Magdalenan saapuminen Saint Baumiin etelä-Ranskaan), jotkut ehkä Vartion omaa keksintöä, tai ainakaan en tuntenut alkulähdettä, ja ei-eeppisissäkin runoissa on varsin arkaainen, historiallis-eksoottinen sävy, häivähdys unen ja loitsun hohdetta. Hieman tästä tuli mieleen Tulenkantajat ennemmin kuin lukemani Vartion aikalaismodernistit...
Mitta on pääosin vapaa, mikä joskus sopii hyvin, tuoden runoihin kerronnallisen ja koetun tuntua, mutta mukaan tulee joskus myös harmittavaa ryhdittömyyttä, mitallisemmalla laulumaisuudella olisi ollut ajoittain tilausta ja jotkut runot eivät ole ihan niin hyviä kuin ne tuntuisivat voivan olla. Kiinnostavia tunnelmia kuitenkin löytyy, vaikka tuskin se ihan ylittämätön menetys oli, että Vartio päätyi keskittymään proosaan.
Helmet-haasteessa tällä saa kohdan 18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa
Simson
Vuorella istun minä, Simson,
hartioillani seitsemän palmikon paino.
Paljain käsin kaasin jalopeuran,
tuhannen filistealaista löin aasin leukaluulla.
Voima - seitsemän palmikon
kiveä raskaampi paino.
Simson - Simson - laulaa Israel
ja kiertää seppeleitä hiusteni koristeeksi.
Eivät he tiedä; vuorella Simson itkee.
Ei tarina enkelistä ja uhrisavusta minulle riitä.
Mitä hyödyttää kaataa yhtä jalopeuraa,
kun erämaa on jalopeuran raivoa tulvillaan,
ja jos huomenna en kaada kolmea
ja huomisen jälkeen
kolme kertaa kolmea jalopeuraa,
ei minun ylistystäni lauleta enää Israelin suulla.
Tänään he tanssivat voittoa tuhannesta
filistealaisesta,
mutta huomenna he tahtovat minun lyövän
kolmetuhatta.
Vaikka jokaisen kaupungin portit mereen kannan,
timnalaisten arvoitukset tuhanteen kertaan
ratkon -
seitsemän palmikkoa,
yhä raskaammin kuin nuijat, takovat hartioita.
Vaan Israelin tyttäret tanssivat,
tanssivat vastaan
kun Timnan maasta palasin lyömästä
filistealaista.
Seppeleen he laskivat kulmilleni
ja lauloivat: Simson - sankari.
Eivät he tiedä: Israelin seppele on tuska.
Täällä vuorella punovat pilvet mustia lehviä
ympäri päätä.
Vaan suloisena kaikui laulu,
kun neitsyet vastana tanssivat
ja suloisempana muita kuin huilu kuin tuuli
Delilan ääni.
Simson - Simson - soitteli Delila
punaisella suulla.
Delilan nilkkarengas on helissyt Simsonin lävitse
ja käsivarren rengas on helissyt.
Voima, voima.
Seitsemän palmikkoa näin unessa kiertävän
Delilan jalkoja.
Tomu oli pudonnut ja harmentanut hiusten
kiillon.
mutta Delilan helmoissa nukkui Simson
kuin lapsi.
Ja Delila leikitteli seitsemän palmikon
tuuheilla päillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti