William Shakespeare - Myrsky

 

Joskus viime vuosituhannella, kun aloin tutustua joihinkin William Shakespearen näytelmiin, niin yksi ensimmäisistä lukemistani oli Myrsky. Ja vaikka sitä yleisesti tunnutaan arvostavan, niin muistan etten siitä juuri innostunut. Ja kun sittemmin Bardin tuotantoa on tullut luettua päälle parikymmentä näytelmää, niin tämä on pysynyt mielikuvissa laimeimpana.

Mutta kun tähän niin usein viitataan (ja hyllyssä odottaa lukemista yksi teos joka ilmeisesti pohjaa aika vahvasti tähän) ja on tässä jokunen vuosikymmen vierähtänyt, niin on hyvin syytä kokeilla uudestaan: varsinkin kun on tämä uusi Matti Rossin käännös (edellinen lukukerta taisi olla Eeva-Liisa Mannerin versio, tätä ei ollut vielä ilmestynyt).

Ja hei, tämä on yhä minusta dramaattisesti laimea teos. Milanon herttua Prospero ja pieni tyttärensä Miranda on karkoitettu valtakunnastaan, jonka Prosperon veli Antonio on Napolin kuninkaan tuella ottanut haltuunsa. Prospero ja Miranda päätyvät pienelle saarelle jossa asuu vain hirviömainen Caliban ja joukko henkiä, ja pian Prospero hallitsee taikakeinoin tätä kaikkea.
Ja vuosia myöhemmin, näytelmän alussa, kun herttua Antonio ja Napolin kuningas seurueineen purjehtivat merellä, Prospero nostattaa myrskyn joka uhkaa upottaa laivan, ja laivan väki päätyy haaksirikkoisina saarelle. Kuninkaan poika Ferdinand junaillaan tapaamaan Miranda, nämä rakastuvat ensisilmäyksella toisiinsa, ja haluavat naimisiin. Muut hovimiehet voivottelevat ja juonivat omiaan, ja narri ja juoppo kellarimestari vuorostaan lyöttäytyvät yhteen Calibanin kanssa, ja sitten Prospero heiluttelee taikasauvaansa, asiat järjestyvät just niin kuin hän haluaa, hän antaa kaikille anteeksi ja sitten onkin lähteä yhdessä takaisin Milanoon ottamaan vanha valtakunta takaisin. 

Tjaah. Varsinaisen komedian tai tragedian sijaan tämä tavataan luokitella romanssiksi, mikä tarkoittaa mm. tiettyä satumaisuutta tai unenomaisuutta, ja tietysti mukana on kivoja fraaseja joita siteerata, mutta juonen ja hahmojen osalta tämä on kyllä varsin pliisu: Prospero tekee asioita -> asiat menevät just niin kuin Prospero suunnitteli. 

Mutta näytelmässä on kyllä paljon tilaa tulkinnalle, ja siinä on kuitenkin kiinnostavia teemoja pohdittavaksi, joita ei niin huomannut edellisellä lukukerralla. Marjo Kaartisen esipuheessakin nostetaan esiin kolonialismin ja valloittamisen aihe: Caliban, noita Sycoraxin poika, on syntynyt saarella, ja samoin mm. ilmanhenki Ariel on sen pitkäaikainen asukas, mutta Prospero saapuessaan saarelle ihan vaan luonnostaan lankeavalla oikeutuksella on ottanut saaren hallintaansa ja alistanut aiemmat asukkaat palvelijoikseen...ja vastaavasti myrskyssä saarelle ajautuneet miehetkin varsin samantien ajattelevat olevansa sen hallitsijoita. Kolonialismin näkökulmasta tätä onkin myöhemmin kommentoitu ja käsitelty, mutta samalla voi todeta että Shakespeare ei vaikuta näkevän asiassa ongelmia, pikemminkin päinvastoin: jos tilaisuus tulee käsiin niin siihen pitääkin tarttua, muuhan olisi tyhmää. Päinvastoin voisi sanoa että aikoinaan Prosperon karkoittamiseen Milanosta johti nimenomaan tämän vetäytyminen julkisesta vallankäytöstä itseriittoiseen tutkiskeluun, veljensä vallankaappauksessa oli osasyyllinen myös Prospero itse.

Mutta tuo on kuitenkin temaattinen kerrostuma joka on muodostunut näytelmään sisälle, vallankäytöstä ja valloittamisesta on tullut ongelmallisempaa... 

Vähän tuohon liittyen, kiinnitin nyt huomiota näytelmässä nouseviin utopiaviittauksiin. Ehkä se tunnetuin, Thomas Moren Utopia, oli ilmestynyt muutamaa vuosikymmenta aiemmin, ja sekalaisia muita ilmestyi myös suunnilleen tämän näytelmän aikoihin...ja suosittuna ideana aikakauden utopioissa oli nimenomaan, että matkalaiset päätyvät sattumalta jollekin ennestään tuntemattomalle saarelle, josta löytyy sitten uusi merkillinen yhteiskunta...tai vaihtoehtoisesti saarelle ajautuvat perustavat sellaisen. Prospero on muokannut saaren toimimaan täysin oman tahtonsa mukaisesti, ja tämän saavat muut saarelle tulevat huomata, vaikka samalla saarelle ajautuessaan muutkin kehittelevat ajatuksia mitä tapahtuisi kun he ovat sen vallanneet: yksi hovimiehistä, Gonzalo, suoraan suunnitteleekin potentiaalisen utopian. Ja onhan siis osuvaa, että Huxleyn myöhempi utopia Uljas uusi maailma on napannut nimensä tämän näytelmän vuorosanoista...ja niinkuin Moren ja monen muunkin utopiat tapaavat olla, on Myrskynkin utopia jokseenkin unenomainen ja itse itsensä kyseenalaistava.

Mietin myös kuinka paljon Shakespeare mahtaa projisoida itseään Prosperoon. Tämän kontrolli saaren tapahtumista on yhtä kattava ja yleispätevä kuin kirjailijan ote näytelmänsä henkilöihin, ja draamaksi nouseekin pitäisikö hänen loppujen lopuksi olla tekemässä tätä...ainakin Neil Gaiman on Sandman-sarjakuvassa esittänyt tätä ajatusta, että Shakespeare oli viettänyt vuosikymmeniä näiden tarinoidensa sisällä, samalla kun muu elämä on jäänyt riittämämättömälle huomiolle...ja onhan tuo hyvinkin tästä näytelmästä ajateltavissa, Prospero-Shakespeare antaa viimeisessä esityksessä hahmoilleen anteeksi sulkemisensa inspiraation vankeuteen, mutta se on loppu nyt. 

Ja liittyvätkö nuo teemat toisiinsa, voiko kirjallisia töitä ajatella suhteessa valloittamiseen? Mitä pitää ajatella, että Propspero-Shakespeare tulee noin vain kirjoittamaan Calibanista, onko se Calibanin kannalta oikein? Ja entä sitten kaikki he jotka ajautuvat Prosperon saarelle ja noin vain ajattelevat sitä omanaan? Onko Matti Rossi juoppo kellarimestari? Ja minä narri Trinculo kun selittelen täällä vaikka mitä omiani Shakespearen tekstistä? Ehkä kirjoittaminen, kääntäminen ja lukeminen ovat kaikki myös valloittamisen muotoja... 

En vieläkään laske tätä suosikkieni joukkoon Shakespearen tuotannossa, mutta kyllähän tästä kaikenlaista kiinnostavaa nousi. Ja Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikka 43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi (jos kysyttäisiin lempikirjailijaani, niin en ehkä sanoisi Shakespearea mutta olenhan häneltä tarpeeksi hyviä näytelmiä lukenut että saa kelvata kun ei kohtaan mielekkäämpääkään valintaa löydy).