Elizabeth Bowen - The Little Girls

Hyppään taas pitkästä aikaa Elizabeth Bowenin tuotannon pariin: tämä on kahdeksas lukemani romaaninsa, edelliset seitsemän ovat tullee myös blogatuiksi, ja tuotannosta on jäljellä vielä kaksi varhaista romaania, ja sitten muuta tuotantoa (mm. novelleja aika paljon). 

Harmi vaan, että tähän asti luetuista tämä oli ensimmäinen varsinainen huti. Bowenin tuotannossa suositaan aina vihjailua, epämääräisyyttä, kryptisyyttä: (usein nuoret ja kokemattomat) henkilöt eivät aina ymmärrä maailmansa salattuja toimintaperiaatteita, ja tätä hämmennystä välitetään myös lukijalle. Ja usein esitettynä varsin monimutkaisella kielellä, jonka rakenteista saa joskus hämmästellä onko tämä enää englantia: jotkut ovat verranneet että Bowenin teksti on kuin Jane Austen kirjoittamassa Henry Jamesia silloin kun ei ole kuin Henry James kirjoittamassa Jane Austenia. Ja nuo piirteet tuntuvat korostuvan mitä pitemmälle uralla mennään.

No, The Little Girls on Bowenin toiseksi viimeinen romaani, ja tässä epämääräisyys ja vihjailevuus tuntuvat menneen jo liiankin itsetarkoituksellisen epämääräisiksi, siinä määrin että ainakaan minä en enää oikein pysynyt mukana mistä tässä nyt sitten oikein on kyse, mitä tapahtuu ja miksi. Teksti kävi liian usein epäselväksi puuroksi, joka ei antanut tarpeeksi oikein edes kiinnostumaan mistä on kysymys (verrattuna samanhenkinen seuraava romaani Eva Trout on taas mestariteos, ja aiemmat Bowenit samoin kuin tähän selvästi vaikuttanut Ivy Compton-Burnett ovat onnistuneet samassa lajissa paljon paremmin. 

Niin, sisällöstä: Kolme naista, Dinah, Clare ja Sheila, ovat olleet aikoinaan Dicey, Mumbo ja Sheikie,  yksitoistavuotiaina lyhyen aikaa ystäviä samassa koulussa, mutta elämänkäänteet (mm. pian alkava ensimmäinen maailmansota) veivät nopeasti erilleen, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin Dinah etsii kaksi muuta käsiinsä...

Kirja noudattaa samanlaista rakennetta kuin The House in Paris, joskin tavallaan käännettynä: kirja jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen ja kolmas sijoittuvat "nykyaikaan" ja keskimmäinen taas menneeseen, joskin siinä missä The House of Parisin nykyaika oli lapsen näkökulmasta ja menneisyys taas aikuisten, tässä menneisyys on lasten ja nykyhetki aikuisten. Ja vaikka kolme kuusikymppistä rouvaa (yksi nykyään taas neiti) ovatkin kasvaneet hyvin erilleen ja erilaisiksi, on heissä väistämättä taustalla myös se yksitoistavuotias tyttö, joka tulee esiin erityisesti niiden keskuudessa, jotka ovat tunteneet sen yksitoistavuotiaan tytön...

Ja ihan kiinnostava teema tuo olisi, mutta tämän lukeminen oli kyllä aikamoista laahausta. Luin kuitenkin loppuun, kun oli tuttu ja arvostamani kirjailija, ja ihan kielellisesti Bowen on aina edes jotenkin kiinnostava: heikomman kirjailijan kirja olisi kyllä jäänyt suosiolla kesken. Mutta kirjailijan tuotannosta suosittelen kuitenkin mieluummin jotain muuta. Vaikka toiseen kertaan luettavaksi.
(kuten jotkut muutkin kirjansa, tämäkin on näköjään käännetty suomeksi suht tuoreeltaan nimellä Ikuiset tytöt. Mutta en ole kyllä yhtään näitä Bowen-suomennoksia nähnyt missään, ja minusta näiden kieli on sen verran tärkeä syy lukea, että pysyn kyllä alkukielisissä).

"[...]Did I hear you ask 'why' take action, and 'what about'?"
"You did. Exactly what is complained of?"
"Innuendo," said Sheila promptly, colouring deeply. "Insinuations - malicios, insidious, mischievous, damaging."
"Golly, you've got that pat!"
"She so words those things that anyone could think anything. And if that weren't enough there may well be worse at the back - Trevor considers the tone is distinctly menacing. Not blackmail yet, but that is what it could come to. Incidentally, how do we know that she's not a gang?"
"How, indeed?"
"Have you no character, Clare, that you don't want injured? - or professional capacity, or something? I repeat, I'm exceedingly sorry I have never heard of you. You do something, do you - what do you do, then? Or if you prefer it the other way, what are you?"

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä (sitäkin on mukana). Noin muuten, tämä on varmaan ainoa brittikirja ikinä, jossa ollaan koulussa, joka ei ole sisäoppilaitos.