13.3.2023

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2022 - Tieto-tulokset

 
Kirjasome on ollut taas valitsemassa viime vuoden parhaita kirjoja, ja tänä vuonna vastuu Tieto-palkinnosta on ollut minulla, joten olen tänään innokkaasti ollut laskemassa ääniä ja tutkailemassa mitä äänestäjät oikein ovatkaan kirjoista sanoneet.
 

Blogistanian Tieto 2022

Blogistanian Tieto 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 10. kerran.

Kukin äänestäjä voi äänestää kolmea kirjaa, joista ensimmäinen saa kolme pistettä, toinen kaksi ja kolmas yhden pisteen. 

Tänä vuonna äänestykseen osallistui yhteensä 50 somettajaa, joista tietokirjoja äänesti yhteensä 33, pääosin kirjagrammaajia ja -bloggareita, mutta myös yksi kirjatubettaja; kiitos kaikille äänestäneille! Hajonta on perinteisesti runsasta, ja ääniä sai yhteensä 54 kirjaa, joista neljä kuitenkin diskattiin: yksi kirja oli ilmestynyt jo 2021, kaksi kirjoista on kustantaja luokitellut nuorten tietokirjoiksi (jotka siis olisivat kuuluneet Kuopuksen piiriin) ja yhden kaunokirjaksi ilman kaksoisluokitusta.

Myönnetään, että joidenkin kirjojen ryhmittely oikeisiin kategorioihin on joskus aikamoista tarkkuutta vaativaa, ja erityisesti esseemäiset tekstit ovat myös saaneet joissain kustantamoissa kaksoisluokituksen "kaunokirjallisuus ja esseet". Ainakin yhden kirjan äänet jakautuivat näin Tiedon ja Finlandian välillä, mikä on tietysti aina harmittavaa, mutta näin mennään.

Joka tapauksessa kärkikolmikko erottui siististi, mutta sen tuntumassakin löytyy sen verran kiinnostavia kirjoja, että nostan samantien esiin 12 eniten pisteitä kerännyttä. Tässä joukossa kirjoista kaksi on käännöksiä, eli kotimaiset tietokirjat ovat selvänä enemmistönä. Ja kiinnostavasti jokainen kärjen kahdestatoista kirjasta tulee eri kustantajalta (osa tietysti osia samaa konsernia), hyvää tietoa tulee siis monelta suunnalta. 

Mutta asiaan. 

 

Sijat 4-12 (kirjailijan mukaan aakkostettuna):

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY)

"Suosittelen kirjaa esimerkiksi sosiaalityöntekijöille, opettajille, nuorisotyöntekijöille, feministeille – ja ylipäätään kaikille. Toivottavasti kirja löytäisi myös maahanmuuttajataustaisten tyttöjen käsiin, jotka ovat ehkä Ujuni Ahmedin tavoin uskaltaneet kysyä ”miksi”." (hannaon

Markus Hotakainen: Tähtitieteen naiset (Aula & Co)

"Välillä vihastutti, raivostutti, välillä pahkahduin ylpeydestä [...] En ole itse koskaan ollut tähtitieteestä sen enempää innostunut, mutta näiden naisten tarinat olivat kyllä maagista kuunneltavaa." (kirjojentytar)

"Kirjasta välittyy hienosti naisten palava innostus tähtitieteeseen, heidän uppoutumisensa työhön ja sisukkuus, jolla he pääsivät tavoitteisiinsa." (Tarukirja)

Patrick Radden Keefe: Älä sano mitään (Gummerus) (suom. Maija Heikinheimo)

"Älä sano mitään on tervetullutta ja suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka joskus ovat joutuneet miettimään, mitä mieltä ovat Pohjois-Irlannin kysymyksestä. Neljä ja puolisataa sivua (viitteineen 100 sivua enemmän) Pohjois-Irlannista voi tuntua 2020-luvulla, kun kriisi ei enää ole akuutti, epäkiinnostavalta, mutta Älä sano mitään on kaikkea muuta. Se on helppolukuinen ja mukaansatempaava, kirjaa lukee kuin romaania, dekkaria paremminkin." (Kirsin Book Club)

Jyrki Korpua: Tolkien ja Kalevala (SKS)

"Tolkien ja Kalevala oli mielenkiintoinen ja todella sujuvasta kirjoitettu tietokirja. Kirjassa oli useita lainauksia niin Kalevalasta kuin Tolkienin teksteissä, joista suoraan näytettiin rinnakkaisia elementtejä." (laura.linnea_)

"Suosittelemme lämpimästi kaikille Tolkienin tuotannon faneille! " (reading_with_pet_dragon)

Sandra Niemi: Vampira - Maila Nurmen tie Hollywoodiin (Otava) (suom. Juha Ahokas)

"Kirja maalaa (oikeutetusti) niljakkaan kuvan hyväksikäyttäjien ja roistojen hallitsemasta Hollywoodista ja Mailasta, joka kamppaili saadakseen huomioita ja oikeutta taiteelleen. [...] Sandra on tehnyt suurenmoista työtä kirjan eteen, ja kirja on varsinainen kulttuuriteko." (kalmanoudotkirjat)

"Uskomaton nainen, uskomaton elämä! " (paulan_kirjanurkka)

Mari Pihlajaniemi: Olipa kerran pohjola (Tammi)

""Pienessä teoksessa on paljon asiaa, joka auttaa ymmärtämään ihmisen toiminnan, ilmastonmuutoksen, lajimuutosten ja lajikadon välisiä syy-seuraussuhteita. Mikä vaikutus on esimerkiksi retkeilijöiden jättämillä roskilla naalien elämään, miksi kuukkeleita ei näy Etelä-Suomen metsissä, miten soiden ojitus on ajanut riekot ahtaalle, miksi talvella valkoiseksi muuttuva naali on pulassa, jos lunta ei sadakaan tai mikä merkitys on kuivalla pakkaslumella sopuleiden pesintään verrattuna maahan kentäksi jäätyvään vesisateeseen." (Kirja hyllyssä)

Ville-Juhani Sutinen - Vaivan arvoista (Avain)

"Sutisen esseeteos on huikea lukemisen ja kirjallisuuden ylistys. [...] Tuskin tulen lukemaan mitään Sutisen mainitsemista kirjoista, mutta hidas ja syventyvä lukeminen ja luetun pohdinta todellakin kuulosti mielekkäältä tekemiseltä, tai ainakin tervetulleelta vaihtelulta pikalukemiselle." (heidinkuvanurkka)

Tiina Tuppurainen & Teemu Silván: Rakkaudesta lajiin (Like)

"Niitä kirjoja, joista jo olemassaolo tekee tärkeän.[...] kunpa jokainen valmentaja lukisi tän. ja myös aika moni nuori urheilija muutenkin. " (merisreads)

"Nuorten tarinat ja suhde omaan lajiin sekä omaan itseen tulee teksteissä hienosti ilmi. Ainakin tuntuu, että haastateltavat ovat saaneet puhua siitä, mistä eniten haluavat, sillä tekstissä tuntuu urheilemisen intohimo ja ilo, mutta myös vaikeudet sekä oman lajin että ennakkoluulojen ja typerien kommenttien parissa." (suskilukee)

Pekka Valtonen: Naisia valtaistuimella (Gaudeamus)

"Jotkut näistä naisista hallitsivat hyvin, toiset huonosti, yksi ei ehkä ollenkaan. Hallitsijoina naiset erosivat toisistaan siinä missä miehetkin hallitsijoina toisistaan. Teos on tutkijan kirjoittama perusteellinen tietokirja lähdeviitteineen ja -luetteloineen sekä henkilöhakemistoineen. Kirjan kuvitus tukee tekstiä oivallisesti ja lopun sukupuut valaisevat omalta osaltaan Euroopan kuninkaallisten monimutkaisia sukulaisuussuhteita. " (Tuulevin lukublogi)

3. sija:

Maria Katajavuori: Valas lasimaljassa (Atena)
Maria Katajavuori Valas lasimaljassa Blogistanian kirjallisuuspalkinto 2022

"Maria Katajavuoren Valas lasimaljassa herättää miettimään omaa ympäristökäytöstäni. Mitä teen oikein ja mitä teen väärin? Kirjan ratkaisumallit vaikuttavat hyviltä vaihtoehdoilta ympäristöongelmiin. Kirjassa on runsaasti käytetty esimerkkien voimaa herättämään ihmisten omia käytösmalleja pois mukavuusalueilta." (Kirjasähkökäyrä)

"Erityisen hyvänä pidän siitä, että kirjailija asettuu yleisönsä rinnalle. Hän ei paasaa norsunluutornistaan, miten asiat pitäisi hoitaa, vaan tunnistaa ihmisen vajavaisuuden ja etsii selitystä ristiriitaisiin toimintatapoihimme muun muassa biologiasta." (Kirjakaapin kummitus)





2. sija:

Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda (Johnny Kniga)
Silja Koivisto Sataman kapakan Hilda Blogistanian kirjapalkinto 2022

"Silja Koiviston tekstiä on erittäin miellyttävä lukea. Hän ei jää isoisotätinsä tarinassa objektiiviseksi kertojaääneksi, vaan heittäytyy mukaan tarinaan kaikkine epävarmuuksineen ja epätäydellisyyksineen. Hän pitää oikeutetusti sukulaisensa puolta, eikä se tunnu tässä tapauksessa millään tavalla häiritsevältä vaan tekee tarinasta entistä inhimillisemmän ja koskettavamman. Kirja imaisi minut mukaansa niin, että useampanakin iltana menin nukkumaan huomattavasti myöhemmin kuin olisi ollut suotavaa." (Amman lukuhetki)

"Lukijalle Hildan elämäntarina on mainio muistutus siitä, että historiallisten romaanien tutut viisaat, taitavat ja kauniit sankarittaret ovat juuri sitä, mitä ovat - fiktiota. Myös todellisten henkilöiden elämäkerrat usein keskittyvät menestyneimpiin yksilöihin, joten tasapainon vuoksi on tarpeen pitää mielessä, että kaikki eivät menesty eikä siihen edes olisi mahdollisuuksia." (Kulttuuri kukoistaa)

 

Kirjasomettajien valinta vuoden 2022 parhaaksi tietokirjaksi on:

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille (S&S)

 
Raisa Omaheimo Ratkaisuja läskeille blogistanian kirjallisuuspalkinto 2022 voittaja

"Ratkaisuja läskeille on suositeltavaa lukemista ihan kaikenkokoisille. Kirja on omistettu “entisille, tuleville ja ennen kaikkea nykyisille läskeille”. Moni saakin siitä varmasti tärkeitä vertaiskokemuksia, mutta kirjassa on paljon silmiä avaavaa ja ajattelemisen arvoista myös niille onnekkaille, jotka onnistuvat elämään ihannepainoisina hoikkien ihmisten ehdoilla toimivassa maailmassa." (Kirjaluotsi)

"Kirja on silmiä avaava ja lukijan ajatusmaailmaa haastava. Yhteiskuntamme piilorakenteita revitään auki, ja se tuntuu aina yhtä kuohahduttavalta. I love it! " (lukuhetkia)

"Kaikkein parasta oli se, että tämän kirjan luettuani mulla oli niin nähty ja kuultu olo! En ole yksin läskeineni tässä maailmassa. On muitakin lihavia, jotka kohtaa ihan samoja asioita kuin minä." (Kirjaimia)

"Nasevasti kirjoitettu kirja, jota voisi suositella kaikille luettavaksi kehon koosta riippumatta. 👍 Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta pieni perspektiivin laajentaminen ei tee kenellekkään pahaa." (kirja_jos_toinenkin)

Aiempien vuosien Tieto-voittajat:

2021 - Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä (Tammi)
2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)
 
 
Muiden palkintokategorioiden tulokset löytyvät seuraavista vastuublogeista:

4 kommenttia:

  1. Valas lasimaljassa ja Sataman kapakan Hilda löytyivät omalta tietolistaltani. Hienoja teoksia. Toinen nykyaikaa ja toinen historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta tämä kärkipää on yhä lukematta, mutta kiinnostavia kirjoja tässä kyllä on...

      Poista
  2. Tieto-äänestys muistuttaa hienosti siitä kuinka paljon erilaisia tietokirjoja vuosittain julkaistaan ja toimii samalla hyvänä vinkkilistana. Luen tosi vähän tietokirjoja, pitäisi skarpata tällä saralla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen aika paljonkin, opiskelua ja muutenkin, mutta kovin monesta ei tule blogattua, eikä niin moni ole myöskään ihan uusi...
      Mutta joo, kiinnostavia kirjoja riittää, tässäkin on muutama joita pitää jossain vaiheessa käsiin etsiä.

      Poista