21.2.2023

Elio Vittorini - Women on the Road

Elio Vittorini Women on the Road italia Sisilia kirja novelli
 

Olen joskus vuosia sitten lukenut sen ilmeisesti ainoan suomennetun Elio Vittorinin kirjan, Vierailu, enkä kirjailijasta muutenkaan ole kuullut, no, mitään, mutta nimi oli sen verran mielessä, että kun tämä sattui vastaan tulemaan niin otetaan luettavaksi. (Noin muuten kirjasta tuli mieleen elokuva Kesäleski, jonka päähenkilön työnä on toimittaa joskus ihan arvostettavistakin kirjoista halvahkoja pokkaripainoksia sensaatiomaisilla ja skandalööseilla kansilla: tämä teos on juuri sellainen, ja pari muutakin samanhenkistä odottaa lukemistaan).

Noniin, tiiviissä pokkarissa on kolme novellia, 30-90-sivuisia kuitenkin, kaikki sijoittuvat Sisiliaan ja kaikissa on jollain tavalla mukana prostituutio. Lyhimmässä, nimonovellissa, se on eniten esillä ja selvimmin koko tarinan sisältö, toisessa se tulee mukaan aikanaan, kolmannessa se on lopulta aika epämääräisenä (ja epävarmana, mikä on totta ja mikä ei). 

Tavallaan yllättävänä piirteenä (ja toisaalta samaa ideaa löytyi tuosta Vierailustakin) on kuinka suureen osaan Vittorini tuo yhteisön, joka tarkkailee ja puhuu. Novelleissa on varsin vähän nimettyjä henkilöitä (melkein kaikki naisia), mutta näiden taustalla on nimettömien äänien naapurusto, jotka ovat läsnä, puolella, vastaan tai ambivalentteja, kommentoiden ja muutenkin (näistäkin iso osa naisia), ja jotka päähenkilöiden täytyy ottaa huomioon koska ne muodostavat sen ympäristön, jossa eletään ja toimitaan...

Tämä ambivalentin yhteisön esiinnousu tuntui tosiaan yllättävältä, koska aiheesta, prostituutiokuvauksista, olisi odottanut ennemmin puhtaan henkilökohtaista draamaa ulkopuolisuutta korostaen (ja aika moni muu kirjailija olisi varmaan sellaista kirjoittanutkin). Ja muutenkin, vaikka tässä ei varsinaista maagista realismia olekaan, niin silti jotain samanhenkistä, mukana on viittauksia satuihin, ja kerronnassa on aavistus unenomaisuutta ja myyttisyyttä...

En nyt tähänkään teokseen suorastaan ihastunut mutta jotenkin kiinnostavasti Vittorini kirjoittaa, eli jos tulisi vastaan lisääkin kirjojaan niin voisi ottaa luettavaksi.

Helmet-lukuhaasteessa tämä päätyy ihan nimensä puolesta kohtaan 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla, vaikka muitakin otollisia kohtia olisi.

2 kommenttia:

  1. Olet taitava löytämään vähemmän tunnettuja, mutta lukemisen arvoisia kirjailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Divarien ja kirjastojen hyllyjä yms selatessa löytää kaikenlaista, ja esim. italialaisia kirjailijoita mulla on ollut tapana ainakin vilkaista silloin kun niitä vastaan tulee.

      Poista