28.5.2022

Hannele Huovi - Gepardi katsoo peiliin

Satunnaislöytöjä kirppikseltä, ja kuvaakaan ei ole kun kansipaperi puuttuu...vaikka kuvitus onkin tässä teoksessa varsin keskeisessä osassa. 
Jos oikein tulkitsen, on kirjailija Hannele Huovi inspiroitunut Kirsi Neuvosen eläinaiheisesta grafiikkasarjasta (Maailman eläinkuvasto, 1987-1988, kun kirja on ilmestynyt 2003) ja kirjoittanut sen ympärille sarjan lyhytproosaa, Neuvosen teosten toimiessa kuvituksena.

Alaotsikkona tässä on "faabeleita", mutta vaikka päähenkilöt ovatkin eläimiä, joihin on verhottu ihmisten suhteita ja toimintaa, ja joka tarinan lopussa on kiteytetty jonkinlainen opetus (usein hieman avoin), tekstityyli muistuttaa kerrottua tarinaa vain ajoittain. Ennemmin nämä muistuttavat tuokiokuvia, proosakatkelmia: Huovi maalailee tilanteita hyvinkin runsaasti ja varsinainen tarinankuljetus jää epämääräiseksi, kun varsinaiseen faabelimuotoon kuuluisi napakasti etenevä taloudellisesti kerrottu tarina, jossa jokainen yksityiskohta palvelee tarinaa...
 
Ja kuten olen aiemmin maininnut, itse pidän paljon kerrotun tarinan tyylistä kirjallisuudessa, joten olin kyllä hieman pettynyt, jäin toivomaan lisää napakkuutta ja vähemmän maalailua, osa proosapätkistä jäi nyt liiankin epämääräisiksi eimiksikään, vaikka joukkoon pari parempaakin juttua mahtuu (Hai, Tapiiri, Kameli...)
 
Olin myös varsin yllättynyt vilkaistessani nyt tuota Huovin wiki-sivua, että tämä kirja on luokiteltu lanu-kirjallisuudeksi ja on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana. Okei, päähenkilöt ovat eläimiä ja kirjassa on kuvitusta, ja ilmeisesti "faabelit"-alaotsikko aiheuttaa automaattisen luokittelun, mutta eihän tämä nyt sisältönsä puolesta mitenkään lastenkirja ole...
Minun kirjallisuuskäsityksessäni kertomukset ja faabelit kuuluvat yhtälailla "karvaisille leuoille ja parkkintuneille kantapäille" kuin nuorten opastukseksi ja lasten viihdytykseksi, ja erityisesti kun tässä tosiaan lähdetään vetämään enemmän sinne proosarunojen suuntaan ja problematiikat ovat ehkä useammin aikuisille ymmärrettäviä...)

Mutta okei, jos maailmassa on virhe niin hyödynnetään sitä sitten ja otetaan Helmet-haasteesta kohta 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla, koska kohtaan ei ole varsinaisesti ollut tunkua.

4 kommenttia:

  1. Ei siis varsinaisesti eläinsatuja. Minulle tulee mieleen kuvauksestasi Horacio Quirocan Viidakkotarinoita, jonka joitakin aikoja sitten luin. Liian vaikeatajuisia tai erikoisia minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinsatujen perinteestä ollaan tietoisia muttei siihen varsinaisesti asetuta.
      Minulle tuli näistä mieleen hieman jotkut slaaviallegoristit kuten Slawomir Mrozek.

      Poista
  2. Piti ihan googlata kun niin tuttu tuo kirjailijan nimi, ja hänhän onkin Urpon ja Turpon luoja! Katsoin kirjoista tehtyä lastensarjaa pienenä. Wikipediassakin tämä faabelikirja oli luokiteltu lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelle. Outoa kirjoittamasi pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tekijä on nimenä tuttu juurikin pitkän linjan lastenkirjailijana (en ole ihan varma olenko lukenut jotain aiempaa tuotantoaan, mahdollisesti jotain kääntämäänsä) joten se on varmaan myös vaikuttanut...

      Facebookin puolella eräs mainitsi saaneensa tämän kirjan ylioppilaslahjaksi, ja suunnilleen sen ikäiset, 18-20-vuotiaat, saattaisivatkin olla kirjan otollisin lukijaryhmä (ja siitä vanhempaan suuntaan).

      Poista